Milja Kaunisto; Synnintekijä

Gummerus Kustannus Oy 2013, 308s.

Tarinani kuultuanne en usko teidän oppineen virheistäni muuta kuin hairahtumaan. En kutsu teitä kuulemaan sanaani kuten kunnioitettu isäni teki lausuessaan "anna minun kertoa teille tarina", vaan annan tarinan kertoa minua. Annan sen paljastaa minusta kaiken, levittää kirkkaaseen keskipäivän valoon jokaisen karvan ja ruhjeen, taudin ja syöpäläisen. Tarina kertoo minua eikä paljasta yhtään sankarillista, uljasta, arvon ansaitsevaa ja hurskasta tekoa tai jaloa luonteenpiirrettä.

Synnintekijä on suomalaisen naiskirjailijan, Milja Kauniston esikoinen, juuri synnytetyn tuoksuinen tulokas, joka kantaa varsin uljasta kantta. Bongasin teoksen kevätkatalogista ja jäin tähyilemään kirjataivaalle kiikarit kädessä koska teos luokseni lennähtäisi. Takakantta en tullut lukeneeksi, mutta sen verran kirjasta tiesin, että se on historiaan nojaava, sijoittuu 1420-luvun pariisiin ja kertoo kielletystä intohimosta. Jostain syystä sain mielleyhtymän Kirjeitä kiven alle -romaaniin, johon hullaannuin täysin.

Jo kirjaa aloittaessa tajusin olleeni näiden teosten löyhän samankaltaisuuden suhteen täysin väärässä. Molemmissa kirjoissa huomio kiinnittyy runsautta pullisteleviin lauseisiin ja upeaan juonenkuljetukseen. Kaunisto kirjoittaa koko sydämisesti synnintuskissa kouristelevan papin rooliin eläytyen. Tarina verrattuna edellä mainittuun kirjaan on tietysti eri. Se on miehen tarina, Olavi Maununpojan, myöhemmin Olaus Magnukseksi nimensä muuttavan nuoren papin kertomus oppivuosistaan Pariisista. Kun Olavi lähestyy tuota suurien lupausten kaupunkia ensimmäisen kerran, hän tyrmistyy hajusta ja hökkelikylästä, joka on rakennettu kaupungin helmaan. Irstaudet lyödään kasvoille saman tien.

"Pariisi on iilimato, joka imee ihmisestä ydinmehun. Se tarjoilee  maailman ihmeitä ja houkuttaa menestykseen lupauksilla, mutta imee palkakseen nuoruuden, uskon ja elinvoiman"... "Se houkuttelee luokseen etkä huomaa olevasi ansassa ennen kuin se on jo niskassasi, lupaa suurta mutta lytistää ja murskaa, kunnes sinusta on jäljellä vain kitkerä kuori."

Silti ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Opinahjossa viaton pappimme tutustuu Miracle de Serviéresiin, mieheen jonka äly lyö oppineetkin laudalta, mieheen joka kantaa mukanaan suurta salaisuutta.

Enempää juonesta ei voikaan kertoa, ellei sitten tahdo spoilta romaania ja pahasti. Sellaiseen en toki ryhdy mutta totean Kaunistolla riittävän näpeissään yllätyksiä.

Lopuksi on todettava, että Synnintekijä on teos, josta olisin niin kovasti tahtonut pitää. Valitettavasti en saanut siitä kuitenkaan oikein mitään irti. Ehkä syynä voisi olla päähenkilö Olavin nahjusmainen olemus, joka ei herättänyt minussa myötätuntoja. Vaikka kirja on nopealukuinen, olin väsyä sen parissa. Mutta hei, aina ei voi voittaa ja tämä on vain minun pikkuinen mielipiteeni. Jään odottelemaan miten muut bloggaajat teoksen kokevat, muistaakseni Synnintekijä komeili monen luettavien listalla.

Edit** Tässä näemme taas muistini... Olin unohtaa mainita, että osallistun teoksella Kiinteistöhaasteeseen, tarina kun sijoittuu moneenkin upeaan linnaan.