Something is Going to Fall Like Rain, Like 2010, 366s.
Adek on aina muistissani kuin arpi. Kuin tahra. Kuin kuljetushihnalle jäänyt matkalaukku, joka kiertää kehää.
Kun Lumen Leena vinkkasi minulle teoksesta ja kirjastosta romaanin jo seuraavalla käynnillä bongasin, tiesin odottaa erilaista lukukokemusta. Minulle Afrikka on - häpeällinen tunnustus - suuri tuntematon. Toki tiedän, että siellä soditaan lapsesta saakka, kärsitään kuivuudessa, kuollaan nälkään (aivan pullossa en siis ole elänyt minäkään) mutta aiheen tiimoilta olen lukenut hyvin vähän. Ennen Ros Wynne-Jonesin Sade lankeaa. Ja se lankeaa, voi sitä se todella tekee. Se pyyhkii mennessään länsimaalaisen pullamössöihmisen, se lyö totuuden päin naamaa niin että roiskuu. Luin teosta verenmaku huulilla, tuskaisen kuuman auringon repiessä hitaasti kuoriutuvaa nahkaa kasvoilta, nälän kouriessa vatsaa.
Kirjailija tietää mistä kirjoittaa. Hän on toimittaja, jolle teoksen maisemat ovat tuttuja. Omakohtaisen kokemuksen maku välittyy kirjan sivuilta ja tekee tekstistä elävän. Tarina kerrotaan lääkäriopiskelija Marian suulla. Äitinsä kuoleman jälkeen Maria tahtoo paeta suruaan täyttämällä äidin toive päästä matkustamaan Afrikkaan. Vastassa ei kuitenkaan ole rehevä viidakko, vaan kuivuudesta lohkeillut maa, kuolleet kasvit, jättimäisiksi paisuneet hyönteiset ja ihmiset. Ihmiset. Nälkäkuoleman partaalla horjuva dinkaheimo, joka ottavat tyynesti vastaan kaiken. Nälän, sodan, menetykset. Eivätkä unohda tanssia kiitokseksi niin hyvistä kuin pahoista päivistä.
Kirjan alussa on Marian matkasta ehtinyt vierähtää jo kymmenen vuotta. Malarian jälkihuuruissa Maria palaa muistoissaan Adekiin, ystävyyteen ja rakkauteen, jota sai matkalla kokea. Sillä oli myös hyviä hetkiä, onnistumisen riemua.
"Hallitus tahtoo näiden ihmisten kuolevan", hän sanoi. "Meidän tehtävämme on saada se epäonnistumaan pyrkimyksissään. Kahdenkymmenen ihmisen hengen säästyminen on jo voitto."
Maria kärsii kuitenkin painajaisista, posttraumaattisesta sokista, jota ei ole aikanaan hoitanut. Ja kipu tragedian muistosta uhkaa viedä voiton. On olemassa valokuva, jossa Maria juoksee, sylissään nuori Adel, hiukset tulessa...
Länsimaisen silmin nähtynä ihmisen kärsimys tuo tarinan aivan iholle. Kirja kertoo avustustyöstä, sen raadollisuudesta ja toivottomuudesta olosuhteissa, joissa voi pelastaa muutaman, siinä missä sadat, tuhannet jäävät ilman apua. Myös dinkat itse suhtautuvat avustajiin kaksijakoisesti. Toisaalta heitä vahditaan aseet kourassa, toisaalta tuhannet saapuvat kauemmista kylistä ruoka-apua hakemaan.
Suosittelisin romaania jokaiselle blogiystävälle ja vieraalle. Ainakin minun nyrjähtäneen asenteeni teos naksautti paikoilleen. Sade lankeaa luettua ei viitsi marista aivan pienistä. Siinä missä minä valitan väsymystä, poskiontelotulehdusta, lapsen uhmaa, elän kuitenkin kotihoidontuellanikin kuin ylhäisin prinsessa verrattuna Adekin kansaan. Heillä ei ole kuin rääsynsä. Ylpeytensä.
Vaikken aivan varauksetta ystävystynyt päähenkilö Marian kanssa, jää Sade lankeaa taatusti yhdeksi tämän vuoden parhaimmistosta. Siitä huolimatta, että elämme vasta tammikuuta.
"No, parempi tulla nöyryytetyksi kuin kuolla."
"Bol on eri mieltä."
"Hän on 13-vuotias poika.
"Hän on neljätoista", Adel korjasi, "Ja hän on mies."
Kirjan ovat lukeneet mm.
Elegia
Katja/Lumiomena
Susa
Satu
ja moni muu.
Minä ostin tämän juuri Adlibriksen alesta, Leena Lumen kehut ovat jääneet minullakin mieleen. En uskaltanutkaan lukea tekstiäsi kovin tarkasti, mutta huomasin että vaikutuksen kirja on tehnyt sinuunkin.
VastaaPoistaHuh, kuulostaa hienolta ja rankalta kirjalta...
VastaaPoistaTotta, Sade lankeaa on vaikuttava kirja, joka jää mieleen pitkäksi aikaa. Ennen kaikkea se on yhteiskunnallisesti tärkeä romaani.
VastaaPoistaMiten upeaa, että teit tämän ja pidit! Olen niin kaivannut tälle blogisavuja.
VastaaPoistaMinä koin Marian hyvinkin läheiseksi. Mikä harmi, että olen antanut kirjan eteenpäin, sillä tämän lukisin uudelleenkin.
Tämä kirja on oikein sopiva kaikille valittajille, mutta myös niille, jotka huuli pyöreänä kysyvät: "Mikä ihmeen Darfur?" Näin minulta kysyi eräs akateeminen sukulaiseni, kun kerroin hänelle Darfurin sodan kauhuista, joista luin Suomen Kuvalehdestä.
Hieno, hieno kirja!
♥
Maija, vaikutuksen kyllä teki! Tosi hienoa kuulla, että olet teoksen hankkinut, jään odottamaan arviotasi.
VastaaPoistaElma Ilona, teos on rankka, mutta jättää sittenkin päällimmäiseksi mieleen toivon. Suosittelen :)
Katja, ihan totta! Ja vaikuttava juuri pienen ihmisen näkökulmasta kerrottuna.
Leena, kiitos sinulle vinkistä! On hienoa, jos postaukseni herättää kiinnostusta kirjaa kohtaan, tämä ansaitsee tulla luetuksi.
VastaaPoistaEn minäkään tiennyt ennen romaanin lukemista Adekista... Saa nähdä, kirjoittaako Wynne-Jones pian lisää, minun lukulistalle hän tulee aina päätymään.
♥
Taas mainio lukuvinkki, kiitos! Kohta en uskalla tulla lukemaan postauksiasi kun lähden täältä aina sillä mielellä että tämäkin kirja on ihan pakko saada luettavaksi, ja pian! :)
VastaaPoistaNimi laitettu muistiin, kiitos lukuvinkistä :)
VastaaPoistaPihi nainen ja Villasukka, aivan mahtavaa, että kiinnostuitte kirjasta :D
VastaaPoistaMinäkin olen ihan pulassa kun ihania lukuvinkkejä vyöryy kaikkialta...
Minä luin tämän joskus (aikana ennen blogiani). Muistan tämän olleen hätkähdyttävä, muttei kuitenkaan mitenkään erityisen ihmeellinen lukukokemus. En edes muista, mikä kirjassa oli "vialla".
VastaaPoistaTuulia, olihan kirjassa omat miinuksensa kuten Marian naiivius ja toisaalta aika imelä loppuratkaisu, joten ymmärrän mitä tarkoitat. Minut tämä silti lumosi :-)
VastaaPoistaTämä oli kyllä huikean hieno, koskettava lukukokemus!
VastaaPoistaSusa, kiitos sinunkin postaukselle, jota Leena muuten mainosti, luin teoksen suunnilleen heti siitä kuultuani! :)
VastaaPoistaMinuun tätä kirjaa suuremman vaikutuksen teki Chinua Acheben Things fall apart sekä useat Andre Brinkin apartheidia käsittelevät kirjat. Niissä pääsee mielestäni paremmin sisälle aitoon afrikkalaiseen henkisyyteen ja nimenomaan afrikallaisesta näkökulmasta.
VastaaPoistaBrinkin kirjallisuudessa nämä "puolet" (valkoinen-musta) ovat usein molemmat esillä ilman että kumpaakaan nostetaan erityisemmin jalustalle.
Kyllä tämkin Sade lankeaa on koskettava kirja ja erittäin paljon siitä saattoi oppia. Kussakin maassa ja kulttuurissa on ne omat ongelmansa.
Itse en kylläkään ryhtyisi niitä vertailemaan keskenään ja sen pohjalta päättämään, että ns. sivistysmaiden ongelmat eivät ole oikeita ongelmia ollenkaan, vaan pelkkää turhaa valitusta, koska Afrikan lapset ja nälänhätä jne... Tuo on on ehkä kaikkein tehokkain fraasi (siis oikein kulunut sellainen) vähätellä muita ja ennen kaikkea tyrehdyttää keskustelu.
Ikään kuin missään muualla ei saisi tai voisi olla ongelmia, koska Afrikan lapset. Se, että tiedostaa ongelmia, jopa aivan kamalia, olevan ei tarkoita sitä, että pitäisi jotenkin väheksyä toisia ja toisten ongelmia.
Mittasuhteita voi toki pohtia eli onhan se nyt eri asia yrittää pärjätä kuivuuden keskellä kuin pohtia onko varaa laitattaa ihanat geelikynnet.
Ps. Kolmen päivän helvetillinen oksennusmigreeni alkaa viimein mennä ohi, jee!
Ai kamala mikä määrä typoja :D Sori, syytän migreenin jälkimaininkeja ja sen jäljiltä jääneitä näköhäiriöitä!
VastaaPoistaElegia, hyi kamala sun migreeniä! Kolme päivää?! Itse kärsin vaivasta jokunen vuosi sitten, mutta menivät aina päivässä ohi. Jälkimainingit tosin saattoivat kestää parikin viikkoa mutta ei sentään oksentelu :( Onneksi meni ohi sinulta! Minä en uskalla ulos ilman aurinkolaseja, lumi ja kevät ovat aina kohtauksen laukaisseet...
VastaaPoistaHyvän pointin nostit esille, eihän näitä länsimaisia ongelmiakaan voi villaisella painaa sillä varjolla, että Afrikassa menee kuule paljon pahemmin. Jokaisella on oma taakkansa ja toisaalta myös sietokykynsä. Se, mikä on toiselle maailmanloppu, ei toista edes itketä. Erilaisia olemme ja hyvä niin ♥
Brink kiinnostaa kyllä nyt hurjasti. Tämä vuosi on erittäin hyvä vuosi häntä lukea :)
Vaikuttaa kirjalta, joka pitää lukea! Kiitos kirjavinkistä :)
VastaaPoistaKatri, suosittelen lämmöllä! <3
VastaaPoista