Olle Lönnaeus; Menneisyyden hinta

Det som ska sonas 2009, suom. Salla Kopela, Minerva 2013, 332s.

"Sinun täytyy itse selvittää totuus", hän sanoo ääneen ja kuulee sanojen lepattavan auton ikkunasta kilpaa Springsteenin laulun kanssa.
Mikä totuus?
Totuus siitä, kuka murhasi Hermanin ja Signen, tietysti.
Mutta Konrad ihmettelee sitä, että mielensä pinnalle pyrkii koko ajan toinenkin arvoitus.
Pienenpieniä vihjeitä, muiston repaleita, jotka hitaasti muotoutuvat kokonaisuuksiksi hänen aivoissaan. Kuvat ovat edelleen epäselviä, tuskin erottuvia. Mutta Konrad alkaa aavistella, että jonain päivänä hän vielä tajuaa, mitä ne esittävät.
Minne katosit, Agnes?


Hyvänen aika millainen aarre kirjahyllystäni löytyikään! Kuten kannesta näkyy, kyseessä on ennakkopainos romaanista, joka julkaistaan suomeksi viikolla 23. Olin jo unohtaa saaneeni kirjan, kun eräs lomaileva ystäväni vihjaisi, että saattaisin siitä pitää. Ja aivan totta! Ehdin sairastaa vieroistusoireita minulle rakkaimmasta genrestä, jännäreistä, kun en ollut viikkokausiin niitä lukenut. Vanha koira ei opi uusia temppuja... Joka tapauksessa Olle Lönnaeus sieppasi minut mukaansa kaikkea muuta kuin idylliseen pikkukaupunkiin sopivan raflaavalla, mutta kuitenkin melko väkivallattomalla tarinalla. Mahtavaa!

Hiukan hymyilytti takakanteen painettu teksti "Vuoden paras ruotsalainen dekkari". -Västerbottens Folkblad. Paljon sanottu, koska Ruotsistahan ne parhaat nimenomaan tulevat; Läckberg, Mankell, Wennstam, Alvtegen, Kallentoft... Ja kuitenkin, eipä jäänyt Olle ollenkaan näiden mestareiden jalkoihin! Minun on liityttävä niiden kriitikoiden sanoihin, jotka lupaavat Lönnaeuksen löytäneen aivan uudenlaisen näkökulman koko genreen.

Tässä nimittäin ei ole poliiseja kuin pienissä sivurooleissa. Päähenkilö on pääepäilty, mutta lukija tajuaa heti häntä epäiltävän aivan syyttä. Joku on kuitenkin murhannut niskalaukauksella toimittaja Konrad Johnssonin adoptiovanhemmat. Mitä syytä kenelläkään voisi olla hyvin vaatimatonta ja hiljaista elämää viettävän pariskunnan murhaamiseen? Miksi Herman ja Signe ylipäätään päätyivät adoptoimaan Konradin, jonka puolalaissyntyinen äiti Agnes hävisi täysin jäljettömiin? Mikä osa kaikessa on Hermanin ja Signen biologisella pojalla, pikkuöykkärillä, joka uhittelee omalle varjolleenkin?

On eräs kidnappausdraama, joka syö Konradia sisältäpäin. Ja nyt hän joutuu palaamaan pieneen Tomelillaan ja kohtaamaan menneisyytensä tuskat. Kadonneen äidin, rasistisen ilmapiirin, jossa ei ollut helppoa varttua puoleksi puolalaisena. Eivätkä vanhat asenteet näytä vieläkään puhdistumisen merkkejä...

Luettuani teoksen takakannen en osannut odottaa suuria. Murha ja katoaminen, perussettiä siis dekkarikonkarille. Kuitenkin Lönnaeuksen kerronnassa on jotain aseista riisuvaa. Kirjailija ei kikkaile, vaan kuljettaa tarinaa alusta loppuun tyylipuhtaalla tavalla. Pieni, hyljätty Konrad-poika ei voi olla sulattamatta lukijan sydäntä ja seuraavaksi hänen puolestaan saa jo pelätä.

Suosittelen!