Elina Hirvonen; Kauimpana kuolemasta

Elina Hirvonen ja Avain 2010, 239s. (kirjastosta)

Hän oppi kaiken sinä yönä, kun täti oli kuollut ja setä painoi hänen selkänsä raapivaa kaislamattoa vasten, avasi lantiolle käärityn kankaan solmun ja sanoi: "Sinä olet nyt minun vaimoni." Hän oppi,  että se mikä tapahtui, oli hänen syytään. Että hänessä asui jokin paha ja holtiton, joka sai miehet raiteiltaan. Että hänen ruumiinsa sai miesten silmät kiiltämään ja housut pullottamaan, hien nousemaan heidän iholleen. Hän oppi, että sellaiselle ruumiille saa tehdä mitä tahansa.

Hänen nimensä on Bessy ja kerran hän teki valinnan, valitsi käppyräisen käärmeennahan, isoäitinsä siskon jättämän taikuuden kuoren. Sillä isoäidin sisko oli noita, ainakin noitana pidetty. Sama kohtalo on nyt Bessyllä, Bessyn päällä lepää kirouksen aura, vai onko aura vain tuhkaa niiden miesten hartioilla, jotka käyttävät Bessyä hyväkseen? Viisitoistavuotias Bessy, kaunis ja juuri kauneutensa tähden kaikkien sylkykuppi. Tai pikemminkin sperman.

Esther, afrikkalainen nainen, Bessyn läheisin ystävä. Esther, joka ei lakannut etsimästä kylästä karannutta Bessyä. Syytä tytöllä olikin lähteä, kyläläiset olivat nimittäin kyllästyneet hänen kasvoihinsa, vartaloon, joka imi miesten katseet. Tuomio; viilletään kasvot. Mutta Bessy karkasi, eikä Esther unohtanut häntä koskaan. Myöhemmin, jo elämänsä tuskaisuuteen kyllästynyt Esther jätti kotikylänsä ja rakastui Mieheen. (Olin hullu, kun uskoin siihen. Että sinä olit totta. Sellainen onni. Olin hullu, hullu, hullu nainen, että päästin itseni onnen lämpimään, käärmeettömään metsään, ja minua pitäisi lyödä, viiltää kasvot veitsellä ja iskeä pää seinään siitä hyvästä, että täällä, tämän kaiken keskellä olin niin omahyväinen, niin itseäni täynnä että voin mennä sellaiseen halpaan.)

Kuitenkin, mies palasi takaisin kotimaahansa ja makaa siellä nyt koomassa. Ainoa asia, joka linkittää Estherin tähän pölyn ja kurjuuden tuoksuiseen maahan on pieni tyttö. Tyttö, Susan, jota Esther on luvannut suojella omalla hengellään. Hyväksikäytön uhri hänkin, hän, jolla on uskomattoman kauniit kasvot...

Tarinaan mahtuu myös Paul, mies joka haluaa kuolla. Paulilla oli onnensa, joka lipui ohi aivan hänen omaa huolimattomuuttaan. Exvaimo ja oma natsihenkinen poika, isästään täysin vieraantunut. Ja on eräs tapahtuma, pojan lapsuuden Afrikassa, joka nitoo myöhemmin Paulin ja Estherin polut yhteen. Afrikan armottoman auringon alla, jossa lapsikauppa kukoistaa, ihmiset ovat köyhiä ja elävät nälässä.

Aiemmin lukemani Elina Hirvosen Että hän muistaisi saman ei valmistanut minua tämän toisen teoksen raakuuteen. Eikä kirja oikeastaan edes ollut raaka muutoin kuin aiheeltaan. Hirvonen kirjoittaa tällä kertaa pikkuisen edellistä romaania epätasaisempaa proosaa kuitenkin lähes runollisin äänenpainoin. Kerronta on kaunista mutta kyynistä. Ehkä on mahdotonta kirjoittaa rankoista aiheista, joita näin lyhyeen kirjaan mahtui muutama liikaa, vaipumatta vihamielisyyteen. En ihastunut kirjaan yhtä paljon kuin Että hän muistaisi saman, jossa oli jotain hyvin sympaattista. Silti Kauimpana kuolemasta -teoksessa on sydäntäsärkevä ja aina ajankohtainen aihe, joten olen tyytyväinen siihen, että sain viimein kirjaan tartuttua.

Viime aikoina Afrikka on ollut esillä blogissani (ei vähiten Afrikan tähti -haasteen vuoksi), voisinpa sanoa mantereen vasta nyt löytäneeni. Kauneudessaan ja hirvittävyydessään. Jos joku ei ole tätä vielä lukenut, uskallan suositella!

 Hän tiesi, että hyppäisi lapsensa puolesta ihmisten, norsujen ja autojen eteen, tappaisi jos niin pitäisi tehdä. Hän levittäisi itsensä siiviksi lapsen ylle ja suojelisi tätä kaikelta mitä maailmassa voi tapahtua, kaikelta mitä hänelle oli tapahtunut. Se oli ehdotonta, viiltävää, kaikkinielevää rakkautta, joka sai kaiken aikaisemman hänen elämässään muuttumaan haaleaksi. Ja se oli rakkautta, joka herätti hänessä ennenkokemattoman, puhdistavan vihan.