perjantaina, kesäkuuta 07, 2013

Antti Tuomainen; Synkkä niin kuin sydämeni



Antti Tuomainen ja Like 2013, 301s. (arvostelukappale)

Hän oli tavannut miehen ja nyt hänen suunsa täyttyi verestä. Asiat liittyivät toisiinsa, eivätkä liittyneet.
Mitä hän oli tehnyt väärin?
Ei mielestään mitään.
Ja kuitenkin –


Näin alkaa Antti Tuomaisen kauan, kauan odotettu uutuus. Ja heti nousee iho piikeille. Sydän henkäisee, aloittaa matkan, jolta palaa vain tullessaan väkisin takaisin todellisuuteen riuhtaistuksi.

Äänestin Antti Tuomaisen Parantajaa sijalla neljä Hesarin metsästäessä 2000-luvun parasta kotimaista romaania. Vaikken ollut kirjailijan aiempia tuotoksia edes lukenut, intouduin postauksessa kehumaan Tuomaista suomen parhaaksi mieskirjailijaksi. Yhdeksi heistä. Enteellistäkö? Nyt Synkeä niin kuin sydämeni -romaanin lukeneena en voi kuin allekirjoittaa aiemman hehkutukseni. Ja hehkutusta tämä uutuus on jo kyseisessä lehdessä saanutkin otsikoituna Tuomainen nousee nyt huipulle.

Nouseeko? Mistä uunituoreessa uutuudessa on kyse? Moni blogikollega lienee dystopia rämistelyllä varustetun rakkaus- ja rikosromaanin, Parantajan lukenutkin. Tällä kertaa Tuomainen ei pelottele meitä vettyneen puistattavalla tulevaisuuden näkymällä, tällä kertaa aihe tulee huomattavasti lähemmäksi. Ihan kohti.

- Mikä sä sanoit että sun nimi on, hän kysyi.
- Aleksi Kivi.
- Oikeasti? Eikö se ole se kirjailijan nimi?
- Se oli Aleksis Kivi. Mun äiti oli innokas lukija ja suomen kielen ystävä.
- Ollaanko me tavattu?
- Ei koskaan.

Romaanin päähenkilö on Aleksi Kivi, joka menetti äitinsä vuonna 1993. Äitiä ei koskaan löydetty. Jäi vain kolmetoistavuotiaan pojan kysymykset, ikävä. Yksinäisyys, joka painaa Aleksi Kiveä edelleen, hänen ollessa nyt 33-vuotias. Vuosien saatossa paine ei ole hellittänyt, päinvastoin. Aleksilla on varma epäilyksen kohde, Henrik Saarinen, jonka kartanon talonmieheksi Kivi soluttautuu. Hänen on päästävä Henrikin lähelle. Selvitettävä mitä vuosia sitten tapahtui. Miksi rikas ja vaikutusvaltainen mies vei pieneltä pojalta äidin?
 
Suomen kesä on kääntymässä syksyksi, viilenee. Mahtava kartano kätkee sisäänsä salaisuuksia, hallittujen ilmeiden takana kuohuu. Kunnes...


Synkkä niin kuin sydämeni on ennen kaikkea vahva psykologinen tarina pakkomielteistä ja niiden ilmenemismuodoista. Surusta ja kaipauksesta. Kostosta ja kivusta. Komea Tuomainen kirjoittaa pakahduttavan jännittävästi, miehekkään rouhevasti ja samalla niin kauniisti.

Jätin postauksen naputtelun pariksi päiväksi hautumaan, mutten vieläkään osaa määritellä, miksi rakastuin tarinaan niin syvästi. Ehkä se on se äiti-poika -teema, joka kolmen pojan äitiä koskettaa. Ehkä yhteinen sukunimi päähenkilön kanssa (yksi nimivaihtoehto kuopukselle oli  – arvaatte varmasti mikä). Tai sitten tämä;

Jos minun olisi pitänyt valita – tai jos kukaan olisi koskaan kysynyt – olisin nimennyt syyskuun lempikuukaudekseni. Silloin valo oli täyteläisin, luonto hauraimmillaan ja kauneimmillaan ja raikkaassa, öisessä sateisessa puhdistuneessa ilmassa vielä lämpöä; puiden lehdet hehkuivat kuin järkensä menettäneinä, metsä tuoksui samaan aikaan märältä ja kuivalta, ja pilvettömänä päivänä taivaan sininen kansi huumasi syvyydellään. Syyskuussa myös kaupungit elivät vahvimmin. Kesän verkkaisuus oli päättynyt eikä talven tieltään lakaiseva kylmyys vielä ollut saapunut. Kuumuus ei läkähdyttänyt eikä pureva pakkasviima lannistanut. Minulle syyskuu oli aina ollut kuukausista toiveikkain, täynnä suuria lupauksia ja avautuvia mahdollisuuksia.

Voi ystävät rakkaat, hemmotelkaa itseänne tällä kirjalla!

19 kommenttia:

  1. Hyvänen aika, miten olet haltioituntu ja minä en ole koko kirjailijaa kunnolla edes ehtinyt tajuta;)

    Tuo puhekielinen sitaatti ei minua vakuuttanut, mutta sitäkin enemmän syyskuu -teema,jossa hyvää kieltä ja suurta totuutta - syyskuusta.

    Voisikohan tämä olla minun uusi 'marko hautalani'? Se kirja vain tuli ja vei ja en todellakaan ole fantasian lukija;)

    Dekkarikausi on kuumimmillaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, mie olen ihan mennyttä naista ;)

      Minusta tuntuu, että Tuomainen on mulle samaa kuin Hautala sulle.

      Syyskuuihatuksen jaamme!

      Sitä se on ^. Odotan, minkä otat seuraavaksi lukuun... Mulle tulee Viisi, ja sitten, viimein, Pelo.


      Poista
  2. Kiinnostuin tästä kirjasta paljon enemmän arviosi kuin kustantamon katalogin perusteella. Taidan silti lukea ensin tuon Parantajan, koska dystopia ♥ , mutta jos siitä pidän, luen melko varmasti tämänkin jossakin vaiheessa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annami, sulle suosittelen ehdottomasti ensin Parantajaa! Nyt tuli jopa mieleen sellainenkin ajatus haastekirjoista, että voisimme ehkä vaihtaa Tuulen varjon Parantajaan, vai mitä mieltä olet?

      Katso nyt, miten komea mies (katalogista) :D Ja hämmentävä tunnelman luoja.

      Poista
    2. Molemmat jossakin vaiheessa luen, joten vaihto ei ole tarpeellinen, mutta voit sen tehdä, jos haluat. :) Haastekirjan varmaan luen kuitenkin noista kahdesta ensimmäisenä.

      Aha nyt minua yritetään houkutella komeudella. ;) Oletpas viekas.

      Poista
    3. Annami, mennään siis alkuperäisellä suunnitelmalla. Mahtavia kirjoja molemmat - eritavoin. Parantaja on ihan sua, meinasin itsekin lukea sen toiseen kertaan!

      Juu, välillä viekastelen ;)

      Poista
    4. Sinun "myyntipuheesi" jälkeen olen niin vakuuttunut, että taidan sittenkin lukea Parantajan ensin. Kirjastossa ei ole paikalla ja siitä oli varauksiakin, mutta napsautin yhden varauksen Parantajalle lisää. Odotukset on kyllä kovat, saa nähdä, miten ne täyttyvät. :)

      Poista
    5. Annami, minähän olen korruptoitunut kirjabloggaaja, oikein pahimmasta päästä... Tämäkin arvostelukappale! No joo ei :D Nyt haalin kaikki Tuomaiset hyllyyni ihan omalla rahalla ;)

      Uskaltaisin väittää, että jos Parantaja iskee, pidät tästäkin. Aiheensa puolesta en välttämättä olisi ottanut lukulistalle, ellei kirjailija olisi jo valmiiksi tuttu. Mutta juuri aihe olikin mitä mielenkiintoisin...

      Poista
    6. Voi ei ja nyt minä kuuntelin sinua. Toisaalta enpä ole tainnut ikinä väittääkään, etten saisi kirjavinkkejä jatkuvasti muilta bloggaajilta. Kuitenkin tykkäsit vain siksi, että tämä oli arvostelukappale (jos joku toimittaja syynää joskus tätä kommenttia, niin edellinen oli vitsi, minkä pitäisi olla kyllä selvää jo muutenkin...). Mutta voin puolustautua sillä, että äitinikin mainitsi minulle tänään Tuomaisen Parantajan ihan vain siksi, koska radiossa oli Tuomaista haastateltu ja äiti epäili, että Parantaja kiinnostaisi minua. Joten voidaan sopia, että en saanut vinkkiä sinulta vaan täysin korruptoitumattomalta taholta. ;)

      Nyt sormet alkavat jo syyhytä. Luen varmaan Parantajan mahdollisimman pian sitten, kun kirjan kirjastosta saan. Minun tuurillani varmaan saan kirjan joskus tämän kuun lopulla ja sitten pitäisikin alkaa lukea Kafkaa. :)

      Poista
    7. Minna, huojentavaa kuulla äidistäsi! Lähti kuule taakka sydämeltä ;) Niin ja minähän olen nykyään "freelancer", eli mitäs tässä enää, uskottavuus meni jo! (toimittajille, vitsi, vitsi)

      Parantaja löytyy onneksi jo kotihyllystä, nyt metsästän kirjailijan aiemmat teokset. Tämä aiheutti muuten pienoista lukujumia, vähän kuin 1Q84... Kertonee jotain kirjan tekemästä vaikutuksesta.

      Poista
  3. No taas minä innostun. Pitäisi ehtiä itse kirjoittaa eikä innostua muiden kirjoittamista kirjoista :P Mutta siis kuulostaa aiheensa puolesta siltä, että on vähän pakko lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi-Maaria, olisi huikeaa kuulla mielipiteesi tästä - jotenkin sellainen fiilis, että voisit tykästyä!

      Poista
  4. Jo muutaman vuoden ajan on ollut tarkoitus lukea Parantaja, mutta tämä odottaisi kyllä sopivasti työpaikan taukohuoneessa. Ja viikon lomakin olisi pikapuolin käsillä... Ehkä ehkä! Kotimainen jännitys olisi kyllä to-do-listalla, olenkohan lukenut muita kuin Pekka Hiltusta... Ja Outi Pakkasta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sonja, Hiltunen on kyllä kova, mutta Pakkaseen tätä ei voi edes verrata... Lue ihmeessä, jos jo kerran kirja siellä hollilla :) Meillä on sen verran yhtenevä kirjamaku, etten voi uskoa sinun Tuomaiseen pettyvän <3

      Poista
  5. Apua, taas lentää kirja pakko lukea -listalle! Ei tästä nyt tule mitään, kun koko ajan jotain putkahtaa PL-kirjoja :D En ole Parantajaakaan lukenut: ovatko nämä siis itsenäisiä teoksia eli uskaltaa ostaa kumman tahansa, jos sattuu tulemaan eteen. (pitää varmaan ihan oikeasti ottaa suomireissuun mukaan extralaukku, hehe) ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia, eivät siis liity mitenkään toisiinsa, eli voit lukea missä järjestyksessä tahansa! Voisin kuvitella sinun kirjaan ihastuvan, tässä on sopivan synkeää ja toisaalta myös mustan huumorin värittämää kerrontaa. <3

      Oi että, otan puolestasi jo laukkustressin :D

      Poista
  6. Ai niin, ihana nimi tällä kirjalla! Yleensä stdämet pelottavat, mutta eivät tässä kontekstissa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimi on napattu runosta (Eino Leino? nyt en jaksa tarkistaa :), kuvaa hienosti juonta...

      Poista
    2. Eino Leinonkin sydän oli synkkänä, mutta myös AleksiS Kiven Simeonin: "Synkeä on sydämeni tila. Mikä olen minä? Tuhlaajapoika."

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi! ♥