Hanna-Riikka Kuisma; Käärmeenpesä

WSOY 2007, 166s.

Olen kaikki nämä vuodet kantanut sinua sisälläni kuin pientä lasta. Miltä tuntuu olla osa jotain ihmistä jota tuskin edes ajattelet?
Pahinta on, että se olisi voinut olla totta. Se voisi olla, eikä kuitenkaan. Ei milloinkaan.

Käärmeenpesä on rujo kuin ihmissydän. Se kuhisee pahuutta, sairautta, vitsauksia. Se repii, leikkaa, pelkää. Ennen muuta se pelkää. Ennen muuta se kammoaa naiseutta.

Käärmeenpesä on loistavan Hanna-Riikka Kuisman rosoisen raju psykologinen trilleri ihmismielen, ihmissuhteiden kaameuksista. Se on Juliuksen tarina. Juliuksen, jota "avovaimo" Veera pahoinpitelee niin henkisesti kuin fyysisestikin. Juliuksen, jolla on oma salaisuutensa, glitteriä poskipäillä, kauniita kuvakulmia. Myös Veera valokuvaa itseään. Narkkari Veera, omaan hulluuteensa eksynyt. Veera samanaikaisesti häpeää ja palvoo naiseuttaan. Hänessä asuu sekä narsismi, että itseviha.

Omaa lukuaan kirjassa kantaa Veeran Se Ainoa Oikea, mies nimeltä Miro. Siinä missä muut henkilöt hoippuroivat normaaliuden ja hulluuden rajamailla, on Miro jo sukeltanut pää edellä harhoihinsa. Toisaalta hän on henkilöistä myös se sympaattisin kaikessa nuuskamuikkusmaisuudessaan.

Mitä tapahtuu, kun neljänseinän sisällä viihtyvän Veeran elämään ilmestyy yhtäkkiä kadotettu rakkaus? Entä minkä osan tässä draamassa saa rapussa asu vanha poika?

Olen viihtynyt mainiosti kirjailijan parissa aiemminkin, ja myös Käärmeenpesä keräsi lukuelämyksenä täydet pisteet. Sen vimmaisuus vei mennessään. Haavoitti ja ripotteli päälle suolaa. Ennen Käärmeenpesän julkaisua Kuismalta on ilmestynyt vielä lukuvuoroa odottava novellikokoelma Elinkautinen. Mielestäni hänen uudemmat teoksensa, Valkoinen valo ja Sydänvarjo osoittavat kirjailijan sekä kasvaneen että kehittyneen tästä romaanista, vaikka toisaalta juuri tietty keskeneräisyys Käärmeenpesässä viehätti. Aitoa kamaa!


Kipua, joka riipii sisälmyksiä niin, että jokainen hengenveto on kuin joku repisi rosoisella, ruostuneella terällä ihoa hitaasti rikki. Hetki hetkeltä syvemmälle, mutta niin salakavalasti, ettei ehdi huomata kun terä puhkaisee sydämen, aortan, arimman salaisen paikan. Paljastaa siellä piileskelevän otuksen ja kaikki näkevät miten alaston, pieni ja likainen sitä todella on. Yksinäinen, epämuodostunut rykelmä sikiölimaa.


Kirjan on lukenut mm. ystäväni  Krista