Fredrik Backman; Britt-Marie kävi täällä

Britt-Marie var här 2014, suom. Riie Heikkilä ja Otava 2015, 378s. (ennakkokappale)

Se joka välittää kaikkein vähiten on tässä maailmassa voittaja, sen asian on Britt-Marie oppinut.

Voihan vitsit! Luin Britt-Marie kävi täällä -nimisen romaanin (josta tiesin etukäteen sen olevan kuin naispuoleinen mielensäpahoittaja, osaanhan lukea takakannen) jo alkukesästä. Silloin olin vielä mukana työelämän pyörteissä ja valitettavasti tämä ihana, ihana kirja jäi toisten, "suurempien" kirjojen jalkoihin, aivan kuten päähenkilö itse. Mutta nyt on Britt-Marien aika, nyt sinä raivostuttavan persoonallinen nipottaja saat äänesi kuuluviin. Ole hyvä. Estradi on sinun.

Ja asiaa tällä kuusikymppisellä, juuri eronneella naisella riittää. Hänhän ei arvostele eikä tuomitse muita, ei suinkaan, mutta silti asia kuin asia käydään läpi. Ruokailuvälineiden järjestyksestä sydänsuruihin. Niitä Britt-Mariella riittää omastakin takaa, onhan hänen pikkutarkasti järjestetty elämänsä päättynyt. Britt-Marie on hoitanut ja puunannut vuosikymmenet sekä kotiaan, että aviomiestään. Ruokasooda auttaa yllättävän moniin asioihin, näin Britt kertoo, mutta nyt naisella on edessään tilanteita, joissa soodakin menettää tehonsa.


Rakkauden alkamista on aina vaikea hahmottaa: eräänä aamuna ihminen herää, ja rakkaus on puhjennut kukkaan. Se kuihtuu aivan samalla tavalla: jonakin päivänä on vain yhtäkkiä liian myöhäistä. Rakkaudella ja parvekekukilla on siinä suhteessa paljon yhteistä. Toisinaan edes ruokasooda ei auta.

Aviomies Ken on löytänyt uuden, nuoren naisen. Vanha, uskollinen kodinhengetär saa väistyä pölyrätteineen. Kuin kohtalon oikusta antisankarittaremme päätyy Borg-nimiseen pikkukaupunkiin, jossa asustaa varsin omalaatuista väkeä. Mutta jalkapalloa he rakastavat! Ja jostain käsittämättömästä syystä myös Britt-Marie otetaan avosylin vastaan. Varsinkin teinit tykästyvät tähän, ihan hiukkasen rajoittuneeseen naiseen niin paljon, että hänet kutsutaan (/vaaditaan) jalkapallojoukkueen valmentajaksi. Jos nyt joukkueesta voi puhua. Itse asiassa myös jalkapallokenttä puuttuu.

Ja niin vain käy, että tarinan edetessä Britt-Marie sulattaa myös lukijan sydämen. Kirja on suloisella tavalla hauska, mutta vielä enemmän se on kuusikymppisen kotirouvan kasvutarina, joka lähestyy myös synkkiä aiheita. Teoksen loppupuolella voi nenäliinojakin tarvita. Sitaattivalintojen kanssa minulla oli jälleen runsaudenpula - romaani on täynnä rauhallisen arkista, mutta sykähdyttävää elämänviisautta.

Lohtukirjana erinomaisen persoonallinen laajalle lukijakunnalle. En oikeastaan keksi ihmisryhmää (emmehämme eläimiä ole!), jolle kirjaa ei voisi suositella.


Sillä elämä on enemmän kuin kengät, joissa kuljemme. Enemmän kuin ihminen, joka olemme. Elämä on yhteenkuuluvuutta. Sitä, että osa meistä on toisessa ihmisessä.


***

Myös täällä Britt-Marie on vieraillut