Riikka Ala-Harja; Kevyt liha

Like 2015, 215s.

Kukaan ei puhu minun kanssani töistä. Minulla on kyllä mies kotona, nukun sen kanssa samassa sängyssä, mutta mies on seitsemänvuotias, se ei puhu taiteesta vaan marisee, alkaa melskata kun kiellän tabletilla pelaamisen. Tuijotan sängyssä seitsemänvuotiaan selkää, en sen leveämpää, en koskaan katso aikuisen miehen nukkuvia kasvoja.


Saara on yksinhuoltajaäiti, eron jälkeen Helsinkiin muuttanut. Hän työskentelee teatterilla valaisijana. Uusin projekti nimeltään Jumalan rakastaja, kertoo Raamatusta tutun Daavidin tarinan nykyaikaistettuna. Lavan Daavid on lihallinen, miehekäs, kuin Michelangelon patsas. Voimakas, kuten miesten kuuluu ollakin. Vaikka se tarkoittaakin sitä, että päähenkilöä näyttelevän Juska Paarman on ryhdyttävä salitreeneihin.

Saara puolestaan treenaa kaiken vapaa-aikansa. Hän rakastaa hikoilla, piiskata lihaksensa äärimmilleen. Vain silloin Saara kokee olevansa kaunis. Vahva. Nainen.

Mutta Saaran ja hänen poikansa Martin kuviot rikkoo mies kahdenkymmenenviidenvuoden takaa. Silloin Jarnolla ja Saaralla oli lyhyt, mutkaton suhde. Vaihdetaan puhelinnumeroita, tekstaillaan. Yhtäkkiä Saara huomaa ajattelevansa Jarnoa jatkuvasti. Koko ajan.

"En ajattele kuin sua."

kirjoittaa myös Jarno. Tavataan kerran, kahdesti.


Hengitämme, olemme niin lähellä kuin ikinä pystymme, toisissamme kiinni, kahden, yhdessä, me olemme ahnaita, me olemme nopeita, me olemme tässä.


Jarnon rohkeus. Kepeys. Elämänilo kiehtovat vaietuista tunteista, tukahdetuista haluista painavaa Saaraa. Saaraa, joka odottaa teatterille Daavid-patsasta, nostaa punttia, rakastaa Jarnoa. Mutta kiiltokuvamainen yhteenpaluu saa pian särmiä, eikä mikään olekaan niin helppoa kuin Saara toivoi.

Seuraa synkempiä aikoja, niitä jolloin ei jaksa edes salille. Niitä, jolloin puhelin pysyy itsepintaisesti mykkänä, lapsi viettää joulun isällään ja Saaran rintaa puristaa.

Kaiken keskellä, koko ajan päähenkilömme miettii naisten ja miesten eroja. Tekee vertailuja, havaintoja, päätyy aina samaan lopputulokseen: naisen liha on kevyempää. Vai onko? Nainen on heikompi, riippuvaisempi, nainen on nainen. Mies on mies.


Riikka Ala-Harjan Maihinnousu tutustutti minut kirjailijan lyhyisiin, yksinkertaisiin lauseisiin. Niihin jäin kiinni. Teos on arkinen kuin elämä itse, ja juuri siksi niin konstailemattoman puhutteleva. Kevyt liha ei kikkaile, rönsyile, leikittele kielellä. Se kertoo rehellisen tarinan niin aidosti, että lukija kokee samaistuvansa Saaraan. Olevansa Saara.


Me seisomme metrolaiturilla ja minä olen jo seuraavalla pysäkillä matkalla kohti itää, ja Jarno on vielä lännessä, niin kaukana me olemme jo toisistamme, vaikka me odotamme yhdessä metroa jonka valotaulu lupaa saapuvan kolmen minuutin kuluttua.

***

Romaanista on blogattu ainakin Kirjasähkökäyrässä.