Kaj Korkea-aho; Paha kirja

Onda boken, suom. Laura Beck ja Otava 2015, 317s.

Pasi nauroi niin että vähän sylkeä päätyi pöydälle. "Tapahtumahorisontin sisäpuolella painovoima on niin vahva, ettei sieltä pääse mitään ulos. Ei mikään aine. Ei edes valo." Hän niisti ennen kuin jatkoi. "Se mikä ohittaa tapahtumahorisontin joutuu vääjäämättä mustaan aukkoon. Ja häviää muulta maailmankaikkeudelta."
"Vähän kuin jos muuttaa Helsinkiin."

Älä lue tätä kirjaa tai joudut helvettiin.

Näin takakansi. Näin koko kirja. Raskas salaisuuksien painosta. Vaietuista sanoista, joilla valta suistaa sielu parka kohti kadotusta. Paha kirja on hymni melankolialle, yliluonnolliselle ahdistukselle. Joka kuitenkin on niin inhimillistä. Kuin auringonpimennys. Kuin hääjuhla Kustavissa.


Melankolia vaikutuksineen oli tietysti mutkikkaampi asia, eikä se suostunut alistumaan järjen vaatimuksiin. Se oli koko ajan läsnä, oletettavasti synnynnäinen ominaisuus, joka kaikesta päätellen vain voimistui. Sen unohtaminen vaati yhtä suurempaa päättäväisyyttä tai syvempää humalaa mitä vanhemmaksi ihminen tuli ja mitä enemmän hän näki.


Aikoinaan Kaj Korkea-ahon Tummempaa tuolla puolen aiheutti minussa positiivisen kylmiä väreilyjä. Kirjoitin kirjasta näin: Psyykkeen rajamaita kiertävä tarina ei sorru epäuskottavuuksiin. Maagisen realismin keinoin kerrotaan varsin vakuuttava tarina lapsuudenystävistä, joilla on jokaisella oma painolastinsa menneisyydessä. Ettei vain varjo-olentokin liittyisi jotenkin siihen... On tullut hetki kohdata käsittelemätön suru silmästä silmään, murskata se, tai antaa sen murskata sinut.

Samankaltaista hiipivää kauhua, leikittelyä luonnollisella, ja sillä tummemmalla löytyy uusimmastakin. Pidin ihan hirveästi tarinan tehokeinosta, jossa alkumetreillä iskostetaan lukijaan pelko, ja sitten rauhoitellaan normaaliin. Sillä sitäkin kirjasta löytyy, paljon.

Tarina sijoittuu yliopistomaisemaan Turkuun. Pasi Maars, tyypillinen opiskelijanuorukainen ei tiedä mihin ryhtyy löydettyään eräästä keskustelusivustolta runoilijan nimeltä Leander Granlund. Miehen, joka kirjoitti unholaan painuneen pahan kirjan. Kirjan, jonka lukemisesta joutuu helvettiin. Kirjan, joka ikään kuin vain odotti syvyyksissä mahtinsa uutta aikaa.

Ja se aika on tullut nyt. Tämän saa tuta lehtori Mickel, runoilijaa ruton lailla pelkäävä mies, sekä Calle, jota ystävän yhä vain omituisemmaksi käyvä käytös hämmentää. Callella riittää jo valmiiksi murheita. Ja aina vain synkemmäksi käy miehen mieli.

Vaikka Paha kirja ei edeltäjänsä tasolle ehkä ylläkään, tarina on omituisen hiipivän rujo. Se sisältää kumman lisäksi myös mustaa huumoria, ihmissuhdekiekuroita. Hieno romaani, joka ansaitsee tulla huomioiduksi!


Laki antoi hyvitystä loukatusta kunniasta ja mustelmista, mutta raunioitettu sydän oli vääryys, joka ihmisen odotettiin hyväksyvän, jonka kanssa hänen vain odotettiin elävän.

***
HS:n arvio teoksesta