Lauren Beukes; Zoo City - Eläinten valtakunta

Zoo City 2010, suom. Tytti Viinikainen ja Aula & Co. 2016, 409s.

Minä tanssin kunnes jalkani menivät poikki. Kunnes kenkäni muuttuivat punaisiksi verestä. Halusin olla satukirjan tyttö.


Absurdi. Raaka. Hersyvä. Häiritsevä. Luettuani Lauren Beukesin uusimman suomennoksen (Säteilevät tytöt vielä lukematta, mutta ei kauaa) Zoo Cityn, minun oli suorastaan sännättävä läppärini kimppuun. Tämän teoksen postausta en jätä alati kasvavaan kirjoitan-kun-ehdin pinoon. Tämä minun on purettava auki heti. Pureskeltava. Purkauduttava.

Zoo City ei ole herkkähipiäisten romaani. Se on moraaliton, se tulee suoraan silmille. Kuitenkin siinä on, aivan alavireenä, sympaattisuuden häivähdys.

Tuoko tätä tarinaan päähenkilömme Zinzi, vintagemekkoihin pukeutuva, rastatukkainen rääväsuu, jonka mystinen kyky on löytää kadonneita esineitä. Vaiko Zinzin vielä erikoisempi sielunkumppani, laiskiainen, joka kulkee aina naisen selässä. Merkkinä rikollisesta taustasta. Merkkinä siitä, että Zinzi kuuluu, monen Zoo Cityssä asuvan tavoin, paljon parjattuihin eläimellisiin. Mutta laiskiainen on myös turva, ainoa joka voi suojella Zinziä Pohjavirralta.


Myrkkykukka rinnassani puhkeaa auki ja räjäyttää polttavat siemenet ympäriinsä. Kuvittelen, että herra ja rouva Barberista tuntui suunnilleen tältä, kun he lopulta tajusivat, että haltijaverokirjat ovat väärennettyjä.
Tältä tuntuu, kun toivo kuolee.


Näihin puitteisiin, slummien huumehöyryisille ja veren tahraamille kaduille sijoittaa eteläafrikkalainen anarkistikirjailija Beukes tarinansa. Scifi-elementtejä löytyy, mutta vain siinä määrin, että juonesta saadaan pelottavan todentuntuinen.

Murhia Cityssä tapahtuu, luonnollisesti, tuon tuostakin. Nyt on vain käynyt niin, että uhriksi osoittautuu juuri Zinzin asiakas. Syyttävä katse kohdistuu vankilasta vapautuneeseen sankarittareemme. Maa jalkojen alla alkaa polttaa entistä paahteisempana, Zinzin on pakko päästä pois Zoo Cityn kurimuksesta. Ainoa ulospääsy näyttää olevan tehtävä, jonka nainen ottaa pitkin hampain vastaan; hänen on etsittävä kerrankin ihminen. Kadonnut teinitähti.


Olen yksin altaassa. Tuntuu kuin olisin ainoa ihminen koko paikassa. Saan aikaan pieniä aaltoja. Jostain kuuluu pillin vihellys, jonka rytmissä minun täytyy pysyä, mutta jään jälkeen. En pysy tahdissa.
Ja kaukana allani, niin syvällä että tuntuu kuin allas olisi yhteydessä mannerjalustaan, jokin kohoaa ylöspäin ja ui minua kohti. Jokin, jolla on hampaat.


Uuden työkomennuksensa tiimellyksessä Zinzi joutuu näkemään ja kokemaan niin helvetillisiä asioita, että jopa hänellä käy mielessä perääntyä. Siinä vaiheessa kaikki on kuitenkin jo myöhäistä. Ainoaksi mahdollisuudeksi jää taistella.


Huh huh, hiki valuu edelleen lukukokemuksen jäljiltä, kuuma ja kylmä hiki, koska en usko ikinä aiemmin lukeneeni mitään Zoo Cityn kaltaista. Rakastan kirjoja, joissa on särmää, no nyt sitä löytyy niin terävänä, että viiltoja saa väistellä. Rakastan omaperäisiä henkilöhahmoja ja juonenkuljetusta, näemmä Lauren Beukes on sellaisessa oikea virtuoosi. Toisaalta, mitä muuta voisikaan odottaa naiselta, joka kansilehtien mukaan on hypännyt lentokoneesta mereen haiden sekaan, opetellut tankotanssia sekä hengaillut teinivampyyrien, lainsuojattomien, aids-aktivistien ja kodittomien seksityöläisten parissa? 


Haastan teidät lukemaan tämän!