Noujoud Ali, Delphine Minoui; Nojoud, 10 vuotta, eronnut

Nojoud, 10 vuotta, eronnut on hätähuuto naisten ja lasten oikeuksien puolesta kaikkialla maailmassa. Se on tositarina jemeniläisestä tytöstä, jonka köyhä perhe lupaa vastoin tämän tahtoa vaimoksi kolmekymppiselle miehelle. Kukaan ei kuuntele Nojoudia, ja niinpä hän joutuu vaimoksi kaukaiseen syntymäkyläänsä, ja hänen perheensä jää kerjäämään pääkaupungin kaduille. Aviomies pahoinpitelee Nojoudia äitinsä hyväksyvän silmän alla. Nojoud ei saa enää käydä koulua eikä leikkiä muiden pihalla olevien lasten kanssa. Vihdoin hän saa kuitenkin taivuteltua mieheltään luvan käydä tapaamassa perhettään. Kaupungissa ollessaan Nojoud marssii eräänä aamuna oikeustalolle pyytämään avioeroa. Nojoudin tarina on koruttomuudessaan koskettava. Tapahtumat kerrotaan fiksun pienen tytön näkökulmasta, mutta kirja avaa lukijalle myös oven jemeniläiseen kulttuuriin. Nojoudin kertojaääni ei kerjää sääliä. Hän ei tuomitse omaa kulttuuriaan tai uskontoaan, vain oman isänsä ja aviomiehensä (ja heidän kaltaistensa miesten) käytöksen.

***

Aina välillä sitä ehtii vierailla toisten lukuihmisten blogeissa, ja bongailla hyviä kirjavinkkejä. Tämä kirja oli sellainen löytö.

Todella järkyttävää luettavaahan tämä oli, kuinkas muuten, kun kyseessä 10 vuotias lapsi, joka naitetaan sadistiselle kolmikymppiselle miehelle. Nojoud oli onneksi todella rohkea, kun uskalsi miehensä luota karata avioeroa vaatimaan. Kirjalla oli näin ollen onnellinen loppu, vaikka Nojoud ilmeisesti edelleen köyhissä oloissa joutuukin elelemään.

Nopealukuinen kirja, plussana värikäs kerronta kulttuurista lapsen silmin.

Jilliane Hoffman; Cupido

"Loistava esikoinen - kirjailijasta saattaa hyvinkin tulla naispuolinen Grisham." - Independent

Kun nuori kaunis Chloe Larson raiskataan ja melkein tapetaan, kukaan ei joudu teosta vastuuseen. Mutta aika ei paranna haavoja. Chloesta tulee kivenkova juristi C. J. Townsend, nainen vailla menneisyyttä. Kaksitoista vuotta myöhemmin Townsend toimii syyttäjänä William Bantlingin jutussa. Miestä epäillään Cupidoksi, sadistiseksi sarjamurhaajaksi, joka riistää sydämen uhriensa rinnasta. Townsend tunnistaa raiskaajansa, ja menneisyyden demonit nousevat kätköistään. Townsend saa tilaisuuden jossa hänen on valittava: tapahtuuko oikeus - vai oikeutettu kosto?

Floridassa asuva Jilliane Hoffman on luonut näyttävän uran lakimaailmassa ennen kirjailijaksi ryhtymistään. Hänen esikoistrillerinsä otettiin vastaan kiihkeän innostuneesti, ja Warner Brothers voitti kisan kirjan elokuva-oikeuksista.

***

Sainpas minäkin tämän paljon kehutun oikeussalitrillerin luettua. Todella mukaansatempaava tarina, kirjailijan kerrontaa saattoi vain ihailla. Pidin siitä syvyydestä, jota Hoffman oli onnistunut päähenkilöihin luomaan, hyytävän uhkaavasta tunnelmasta sekä sopivan kierosta huumorintajusta. Jäin ihmettelemään ainoastaan sitä, miksi en ollut tullut tarttuneeksi kirjaan jo aikaisemmin.

Syksyn aikana luettuja teoksia

Otteita erittäin lyhytsanaisesta lukupäiväkirjastani, joita raapustin vihkoon mm. sairaalassa ollessa.

Birkegaard Mikkel; Libri di Lucan arvoitus
- Tuulen varjoa löyhästi jäljittelevä trilleri, jossa lukeminen onkin vaarallista puuhaa. Alun jännitys herpaantui ainakin minulta melko pian ja tarina tuntui vaativan liikaa mielikuvitusta ollakseen uskottava. Ihan viihdyttävää fantasiaa kuitenkin.

Erlend Loe; Supernaiivi
- Ihanaa hyvänmielen luettavaa. Kirjan päähenkilö tuntui olevan elämässään vähintään yhtä eksyksissä kuin itsekin olen. Teos tarjosi monet naurut ja antoi yksinkertaisen vastauksen elämäntarkoitukseen; rakkaus.

Pauliina Susi; Lukot
- Mahtava psykologinen trilleri ihmissuhteiden kiemuroista. Rakastan Pauliinan kirjoitustyyliä, tämän olisi voinut ahmaista kerralla mikäli silmät olisivat suostuneet yhteistyöhön. Suosittelen!

Alexander McCall Smith; Bostwanan iloiset rouvat
- Taattua Mma Ramotswe -kamaa. Hauskan naiivilla tyylillä viisas kirja.

Nicci French; Pimeyden syli
- Yleensä pidän Frenchin pariskunnan tyylistä, mutta tämä kirja oli tylsä. Kirjan päähenkilö, Adam ällötti alkusivuilta saakka enkä päässyt kertojan pään sisään ollenkaan. Teoksen opetus lienee; älä luota vieraisiin miehiin?? Positiivisinta teoksessa oli sopiva määrä itseironiaa.

Herbjorg Wassmo; Lasi maitoa, kiitos
- Sydäntä särkevä tarina liettualaisesta tytöstä, joka huijataan "tarjoilijan" tehtäviin Norjaan. Päähenkilön kohtalon rinnalla omat murheet saivat oikeat mittasuhteet. Kirja tarjosi todella järkyttävän lukukokemuksen, ja on näin ollen yksi parhaimmista koskaan lukemistani teoksista.

William Styron; Pimeän kuva
- Styron kertoo sairastumisestaan masennukseen. Todella vakavaan sellaiseen. Kirja antoi niin vertaistukea kuin toivoakin, pohjalta on mahdollisuus nousta.

Päivitystä

... Tiedoksi teille uskollisille, jotka vielä jaksatte blogissani vierailla; en ole lopettanut lukemista. Tällä hetkellä en omista omaa konetta ja nettiin pääseminen on sen verran satunnaista, että blogin päivitys on jäänyt. Elämän selkiydyttyä näillekin sivuille voi taas eloa tulla.

Henning Mankell; Italialaiset kengät

411s.

Ulkosaariston yksinäisyyteen vetäytynyt entinen kirurgi Frederik Welin kohtaa keskellä talvea yllättävän näyn: jäällä hänen talonsa edessä rollaattoriin nojaa vanha nainen.Nainen on Frederikin entinen rakastettu Harriet, jonka mies jätti neljäkymmentä vuotta sitten sanomatta sanaakaan. Harriet on kuolemassa syöpään, ja hän on tullut pyytämään Frederikiltä viimeistä palvelusta: että tämä täyttäisi kauan sitten antamansa lupauksen ja veisi hänet eräälle tietylle pohjoiselle metsälammelle.Suostuessaan pyyntöön Frederik ei voi aavistaa, mikä häntä odottaa. Matka läpi talvisen Ruotsin on myös matka Frederikin omaan menneisyyteen. Se pakottaa hänet vihdoin kohtaamaan haamut, jotka ovat saaneet hänet eristäytymään maailmasta, ja ottamaan vastuun hirveästä virheestä, joka kerran muutti hänen elämänsä.

***

Mankell on niin loistava, en koskaan kyllästy häneen! Vaikka äkikseltään voisi vaikuttaa tylsänpuoleiselta kertomus saaristolle itsekseen muuttaneesta miehestä, Mankell se osaa tehdä tarinasta kuin tarinasta mukaansatempaavan upean. Kirja on runollinen ja kaunis kuvaus yksinäisyydestä, vastuusta ja kuolemasta. Aivan ihana, mestarillinen Teos!

"Silloin kuin nytkin elämä oli mielestäni sitä, ettei irrota otettaan. Elämä on hento oksa kuilun yllä. Roikun siinä niin kauan kuin jaksan."

Ruth Rendell; Kerro, kerro kuvastin

464s.

”Vangitsee lukijansa ilman poliisivoimia”

Satujen maailmassa komea prinssi pelastaa kauniin prinsessan ilkeän äitipuolen kynsistä ja vie hänet linnaansa. Siellä he elävät onnellisina elämänsä loppuun asti.Mutta todellisuudessa haaveet saattavat muuttua kammottaviksi painajaisiksi.Teddy Grex on elänyt ankean lapsuuden vailla hellyyttä ja hoivaa. Hänestä kasvaa yksinäinen nuorimies, joka janoaa kauneutta. Koulunsa kevätnäyttelyssä hän törmää elämänsä naiseen. Suloinen Francine Hill on hänelle ilmielävä satujen prinsessa. Teddy haluaa Francinen omakseen. Mutta Francinella on äitipuoli, joka ei aio irrottaa otettaan tytöstä. Vain hänellä on avain Francinen lapsuuden saloihin.Ennen kuin prinssi ehtii ahdinkoon joutuneen prinsessansa avuksi, hän on jo tappanut kaksi ihmistä…

Kerro, kerro kuvastin on hyytävä psykologinen trilleri kahden rakkautta vaille jääneen nuoren elämästä. Ruth Rendell näyttää kyntensä goottilaisten kauhutunnelmien luojana ja pyörittää nerokkaan pääjuonen ohella lukuisia nautittavia sivujuonia, joista ei puutu hiuksia nostattavia käänteitä. Lontoo elää ja hengittää aistivoimaisena romaanin jokaisella sivulla.

***

Ehkei ollut aivan otollisin aika tutustua Rendelliin. Kaksi viimeksi lukemaani kirjaa vain olivat niin loistavia, että olisivat jättäneet minkä tahansa teoksen varjoonsa...

Siinä missä Enkelipeli onnistui samankaltaiselta miljööltään ja tunnelmaltaan olemaan oikeasti hyytävä, tämä toi mieleen pintasilauksen. En tiedä, jostain syystä teos vain jätti minut täysin kylmäksi. Alku takkusi, jossain vaiheessa pääsin edes vähän sisälle romaaniin ja sitten olinkin taas ulkona.

Rendellillä on oma tyylinsä, jotenkin kliinisen etäinen, josta pitkälti puuttuu Fossumin kaltainen lämpö. Kaikki kirjan henkilöt olivat tavallaan pahiksia, eikä kukaan onnistunut myötätuntojani herättämään (paitsi, no, ehkä sadun prinsessa, mutta laimeaksi jäi). Haen kirjoilta jonkinlaista vertaistukea, ja tässä samaistumiskohdetta oli mahdotonta löytää.

Moitteista huolimatta, varmasti tästä moni pitääkin ja saatanpa joskus testata muita Rendellin teoksia.

Karin Fossum; Paha tahto

222s.

On kolme nuorta kaverusta: Axel Friman, Philip Reilly ja Jon Moreno. Axel on porukan karismaattinen johtaja, Philip ahkerasti Koraania siteerava filosofi ja Jon se mukava kaveri. Eräänä päivänä Jon löytyy järvestä kuolleena oltuaan retkeilemässä kahden kaverinsa kanssa. Poliisin epäilykset kohdistuvat luonnollisesti Axeliin ja Philipiin. Käy kuitenkin ilmi, että Jon on ollut psykiatrisessa hoidossa ja että hän on potenut huomattavaa syyllisyyttä ja häpeää. Itsemurhakaan ei siis ole pois laskuista. Pian löytyy toinenkin ruumis, tällä kertaa vainaja on nuori vietnamilaisperäinen poika. Ilmenee, että hän on kadonnut jo aiemmin oltuaan samoissa bileissä kuin Axel, Philip ja Jon. Liittyvätkö tapaukset toisiinsa vai onko niin, ettei mitään rikosta ole tapahtunutkaan? Tapausta tutkii sympaattinen, mutta jämerä komisario Konrad Sejer, jonka yhteistyö apulaisensa Jakob Skarren kanssa tuntuu toimivan paremmin kuin koskaan. Karin Fossumin kerronta on vähäeleistä, tarkkaa, yllätyksellistä ja ennen kaikkea nautinnollista luettavaa.

***

Oli jo ikävä Fossumia. Aikoinani ahmin lähes putkeen kaikki hänen teoksensa, lukuun ottamatta
Toisenlaista rakkautta. Se kertoo pedofiilistä, ja Karinin tarkan ihmismielen tuntien, en tahdo todellakaan tietää, millainen sielunmaisema lapseensekaantujalla on. Mutta kun kuulin, että tältä psykologisten jännäreiden mestarilta on uusi teos ilmestynyt, tein heti varauksen kirjastoon.

Eikä Fossum pettänyt, ainoastaan harmitti kirjan lyhyt sivumäärän. Kirjan poliisivaljakko, Sejer ja Skarre ovat siinä määrin sympaattisia hahmoja, että heistä olisi voinut lukea vaikka 500 sivua.

Rikosromaanien viidakossa Fossum on kirkas tähti ja erottuu edukseen. Tämäkin teos on lämpimällä tavalla viisas. Toisaalta henkilöiden ahdistukseen samaistuminen on liiankin helppoa. Kaikki me kuljemme ikään kuin kuilun reunalla. Toiset putoavat, toiset eivät.

Ajatuksiaherättävää ja erittäin suositeltavaa lukemista!