Vastaukseni (parempi myöhään kuin ei silloinkaan?)

Suloinen Pihi nainen heitti minua hauskalla haasteella. Kiitos & niiaus ♥ Tarkoituksena on haastaa seuraavat viisi blogia, keksiä heille kymmenen kysymysta ja vastata itse saamiinsa kysymyksiin.

Pihi nainen tiedusteli minulta

1. Kenet kirjailijan haluaisit tavata? Oi voi, näitä on liikaa... Sanotaan nyt randomina ensin mieleen tuleva; Karin Slaughter

2. Kolme koukuttavinta lukemaasi kirjaa? Yönäytös, Sankta Psykon kasvatit, Sydäntorni

3. Mikä näistä on eniten mieleesi: teatteri, elokuvat, konsertit, sirkus, ooppera vai baletti? Elokuvat

4. Tunnetko olevasi kotona maalla vai kaupungissa? Urbaani olen :)

5. Itkettävin lukemasi kirja? Helppo, Laura Save; Paljain jaloin 

6. Jos olisi mahdollista aloittaa mikä tahansa harrastus, mikä se olisi? Tanssiharrastukselle toivoisin riittävän enemmän aikaa/energiaa, ratsastukselle samaten.

7. Kotipaikkakuntasi kohde jossa suosittelet vierailemaan? Juuri paikkakuntaa vaihtaneena, minulle Espoossa on kaikki niin uutta ja eksoottista, että jo kauppareissu aiheuttaa sydämentykytyksiä.

8. Kolme lempileffaasi? Fight Club, Sormusten Herrat, Puhdistus

9. Jos sait joululahjaksi kirjoja, mikä niistä oli mieluisin? Pukki oli tänä vuonna kohdallani kitsas, en saanut kirjan kirjaa. Onneksi kustantamot sen sijaan muistivat!

10. Moottori-, soutu- vai purjevene? Moottori! Vauhti & vaaralliset tilanteet, ah ;)

Koska olen pihalla kuin hitaasti sulava lumiukko blogistanian tämän hetkisistä kuvioista, meinasin jo tylsästi skipata kysymysten eteenpäin jakamisen. Mutta mutta. Seuraavat blogiystävät voisivat vastailla keksimiini, mikäli intoa löytyy

Krista

Elegia

Leena Lumi

Annami

Näillä mennään:

1. Utelona tahdon tietää minäkin kolme koukuttavinta teosta - ikinä!

2. Kuinka määrittelet hyvän lukukokemuksen?

3. Jos saisit lukea vuoden aikana yhden teoksen (kauhuskenaario), mikä se olisi?

4. Missä määrin kirjojen valintaan vaikuttavat genret?

5. Treffeille kirjailijan kanssa. Kuka hän olisi?

6. Mitä tahtoisit kyseiseltä tyypiltä tiedustella.

7. Komppaan edelleen Pihiä naista (mitäs keksit niin hyvät kyssärit ;)): jos saisit aloittaa minkä tahansa harrastuksen, mikä se mahtaisi olla?

8. Kirja joka sai sinut oikeasti pelkäämään?

9. Mikä teos puolestaan aidosti ilahdutti?

10. Kevään 2014 odotetuin teos?

Rakkaudella 

Annika

Marko Leino, Saasta

Teos 2013, 515s.

Kuinka vähän minä silloin tiesinkään pimeydestä, vaikka luulin tietäväni kaiken. Vasta nyt minun silmäni ovat tottuneet pimeään.

Täytyy myöntää, että minua jännittää. Tämä on ensimmäinen naputtelemani kirja-aatosarvio sitten viime syksyn. Ja millainen kirja, millainen tunnelataus, millainen tarina! Teos ansaitsee saastastaan huolimatta vain puhtainta mahdollista blogitekstiä.

Saasta on sydäntäriipivän surullinen tarina niin rahanhimosta kuin lihanhimostakin. Aikuisen miehen himosta nuoreen lihaan. Vihasta, sen erilaisissa ilmenemismuodoissa, aina verenpunaiseen raivoon. Kostosta, joka ei lopulta muuta mitään, vai muuttaako kuitenkin?

"Kaikilla oli ongelmia, oli vain erilaisia tapoja elää niiden kanssa, antaa niiden kahlita koko olemassaoloa tai hoitaa ne tuoreempien alta pois."

Mikko ja Tiina ovat eron partaalla huojuvua pariskunta, jolta elämä kiskoi maton alta siinä vaiheessa, kun tytär Saana katosi. Molemmat omaavat erilaiset tavat toipua järkyttävästä tuskasta, Mikolla ne ovat vain hiukan radikaalimmat. Suru ja viha johdattavat miehen hyvin vastenmielisten miesten jalanjäljille.

Toisaalla häärii salaperäinen, äärimmäisen kieroutunut Kuningas Narreineen. Lukija saa enemmän selkoa puistauttavasta Narrista, siitä, kuinka pitkälle kulissit ja hyväksikäyttö voivat lonkeronsa ulottaa:

Narri oli läpinäkyvä, paljastava kuin valo, hän taas oli läpitunkematon, sysimusta pimeys. Ja kun valkeus väistyi, pimeys otti vallan.

Ja kaikkein lohduttomimmalta vaikuttaa nuoren Anzalikan kohtalo. Tyttö päätyy ihmiskaupan uhriksi, tyydyttämään itseään kymmeniä vuosia vanhempien asiakkaiden himoja. Hänellä on huone, hänellä on vartalo, joka imee rahaa omistajalleen Markkolle.

Marko Leinon teosta on hyvin vaikea, suorastaan mahdotonta lukea kirjakirjana. Se imeytyy lukijansa ihon alle niljakkaana, koko karun totuuden hyväksikäytön erimuodoista paljastaen. Se vie pimeyteen, pitkään ja matalaan tunneliin, jossa lukija odottaa henkeään pidätellen josko valo kuitenkin, jossain vaiheessa koittaisi. Ja lopulta, siellä se on. Siellä se kuitenkin on.

Kiitos, Marko!


"Aina on mahdollisuus toipua, kun sen antaa vain tapahtua. Se ei tarkoita unohtamista."

***


Katso myös Kirjavalaan arvio teoksesta

Hävettää

kuvan nappasi Perttu

Ystävät hyvät, mikäli teitä vielä on (vakoilin listoja ja hämmästyin suuresti sen kertomia lukemia - te ihanuudet jaksatte tapporappioblogissani vielä vierailla). Tosiasiahan on, että olen pakoillut, kierrellyt, yrittänyt unohtaa koko blogini olemassaolon. Sen verran rikkaruohoa ja sammalta olen päästänyt sivuston kasvamaan.

Yllättävää kyllä, olen edelleen hengissä. Elämäntilanteeni (sen piikkiinhän voi kaiken pistää) on kokenut radikaalin muutoksen. Omaan edelleen lukutaidon, kirjoitussellaisenkin ehkä, mutta lukulasini ovat päässeet pahasti pölyttymään.

Aika on lukea ja aika on olla lukematta. Aika on blogata ja aika pitää hiljaiseloa.

Mahdanko vielä palata? Mahdollisesti. Mahdanko painaa viimeisen pisteen tämän bloggauksen myötä? Tuskin.

Kirjaisaa ja kaunista tätä vuotta jokaiselle!

Annika

Leena Virtanen; Noitanaisen älä anna elää: tosikertomus noitavainoista Suomessa 1666-1671

Leena Virtanen ja WSOY 2013, 277s.

"Lopulta tutkittaessa itse ruumiin lihallisia haluja: niistä tulevat lukemattomat ihmiselämän harmit, niin että me syystä voimme sanoa Cato Vticensiksen kanssa: Jos maailma voisi tulla toimeen ilman naisia, seurustelisimme me (miehet) jumalien kanssa."

Paluuni blogimaailmaan ei tule olemaan helppo. Olisi ollut kiva hehkutella näin alkuun jalat alta vietellyttä romaania, mutta valitettavasti muuton kourissa en ole ehtinyt edes lukemaan. Blogattavana ei ollut kuin tämä tietoteos, Noitanaisen älä anna elää.

Kirja kertoo nimensä mukaisesti noitavainoista, keskittyen Ahvenanmaan järkyttäviin tapahtumiin. Alkutekstiä lainaten: Pienellä saarella teloitettiin 1660-luvulla seitsemän naista ja useita muita syytettiin noituuden harjoittamisesta. Koko Skandinavian ensimmäinen järjestelmällinen noitavaino tuhosi lisäksi kymmenien perhekuntien elämän usean tulevan sukupolven ajaksi.

Koko tapahtumavyöry, joka paisuessaan sai aina vain vainoharhaisempia muotoja, lähi liikkeelle kahdeksasta kadonneesta ruislyhteestä. Kuinka tämä on mahdollista?

Kaikkihan me olemme lukeneet kauhujuttuja noitavainoista kidutuksineen. Kaikkihan me tiedämme niiden kuuluvan pimeään keskiaikaan. Vai onko kuitenkaan näin? Onko vaino saanut nykyaikana vain uusia, jalostetumpia muotoja?

Leena Virtanen pureutuu teoksessaan syvälle noituuden ytimeen. Millaiset lähtökohdat ajoivat köyhät, sään ja politiikan armoilla heittelehtivät ihmiset turvautumaan valkoiseen magiaan. Mikä ero tällä puolestaan oli mustaan magiaan, jonka myötä puhuttiin jo liitoista paholaisen kanssa, unohtamatta tietenkään mielikuvituksellisia lentoja Blåkullaan (paholaisen pitoihin).

Kirja antaa perusteellisia vastauksia ajan ja paikan henkeen. Noitasyytösten taakse kätkeytyi usein naapurikauteutta, ahneutta, suoranaista naisvihaa. Ja kun yksi poloinen oli saatu kiinni, peukaloruuveja kiristämällä nyhdettiin esiin uusia nimiä. Nimetyt naiset vangittiin epäinhimillisiin oloihin, ja mikä pahinta, eristettiin perheistään. Jos ja kun saatiin riittävästi näyttöä noituudesta, oli tuomiona mestaus, jonka jälkeen ruumis poltettiin. Lievempiäkin rangaistuksia annettiin karkoituksen muodossa. Käytännössä tämä tarkoitti sen ajan ihmiselle, naiselle, vain hidastettua, yksinäistä kuolemaa.

Minun on myönnettävä, että odotin tekstiltä hölmöyksissäni tarinanomaisempaa otetta, vaikka kyseessä onkin selkeästi tietokirja. Vaikka aihe vei kaiken mielenkiintoni, vaati teos keskittymistä. Tarkkaavaisuutta. Kovin tunnepitoiseksi lukupaketiksi en Noitanaista luonnehtisi. Kirjan loputtua jäin hiukan hämmentyneenä tuijottamaan eteeni miettien, että tässäkö tämä nyt oli.

Murinoistani huolimatta, kurkatkaapas tänne. Linkistä pääsette eteenpäin kurkistamaan, kuinka teos on kanssabloggaajille avautunut.

Paluu

Rakkaat lukijani! Tänään on se päivä. Se kauan odotettu autuaallinen hetki, jolloin kurja, netitön elämäni viimein päättyy. Kiduttavan jakson aikana olen päivittänyt blogiani satunnaisesti. Huolimattomasti, huonosti. Nyt tahdon parantaa tapani ja paneutua, suorastaan sukeltaa takaisin Blogistanian ytimeen. Ja heti ensitilassa seikkailla teidän ihanissa blogeissanne, täyttää ne vuolailla kommenteilla... Joten teitä on nyt varoitettu.

Tästä tämä taas alkaa!

Innolla,
Annika

Veera Nieminen; Avioliittosimulaattori

Veera Nieminen ja Tammi 2013, 267s. (lahjaksi - kiitos Elegia!)


Sinä hetkenä tajuat, että kaikki, mitä olet aikaisemmin luullut rakkaudeksi, on ollut pelkkä häivähdys siitä. Kaikki, mitä olet luullut suureksi intohimoksi, on ollut vain sivunjatkamisen tarvetta. Sinä hetkenä tajuat, että sinä olet viety, myyty, otettu eikä mikään mahti maailmassa voi pysäyttää sitä, mikä tuosta ensisilmäyksestä on lähtenyt liikkeelle.

... Terveisiä vaan kaikille, jotka eivät usko rakkauteen ensi silmäyksellä.


Myönnän, että Veera Niemisen esikoisteos Avioliittosimulaattori pelotteli minua kannellaan. Kirja näytti sellaiselta jonka... No, ehkä jättäisin pirtsakkuutensa takia väliin. Tiedättehän minut, olen tällainen vanha trillerisynkistelijä. Onneksi kuitenkin kokosi rohkeuteni ja tartuin romaaniin, jonka rakas ystäväni Elegia minulle lähetti. Jo hänen suositustensa perusteella koin olevani teoksen suhteen turvallisilla vesillä.

Ja kun tämän napakalla huumorilla varustetun salamarakkauspaketin aloitin, kirja kasvoi kiinni käteeni. Teos pitää sisällään kesäistä maalaisromantiikkaa ladattuna täyteen sellaista elämäniloa, ettei sydämeni voinut olla heltymättä!

Avioliittosimulaattori kertoo tarinan itäsuomalaisesta Ainosta ja länsisuomalaisesta Jussista. Nämä kaksi kohtaavat, ja rakkaus iskee armoa tuntematta. Aino muuttaa kesäkuukaudeksi Jussin kotitilalle maalaistaloon, jota isännöivät vahvat mörököllit, Jussin isä, setä ja joukon sympaattisin, pikkuveli. Moottoriturpa Aino järkyttyy jäätävän hiljaisista ruokailuhetkistä, joissa katsekontaktia vältellään viimeiseen saakka. Kaavoihin on raudanlujuudella kangistuttu, kun asiat on aina tehty näin, miksi niitä muuttamaan?

Onneksi Jussilla on The Katse, muuten tarina päättyisi ennen kuin se on alkanutkaan. Olisi jäänyt monet naurut ja iloisen sykähdyttävät romanttiset hetket väliin.

Avioliittosimulaattori on, Kristamurua lainatakseni ennen muuta hyvänmielenkirja. Genre on itselleni melko vieras, mutta nyt Niemisen teoksen luettuani tuli sellainen fiilis, että tällaisiin voisi tarttua useamminkin.

Kiitos siis Veera hilpeästä lukuelämyksestä! Eihän kirjaasi voi olla suosittelematta. :)

***

Miten ihminen voi kasvaa niin kiinni toiseen, että siitä eroaminen tuntuu kuin repisi itseltään ihoa irti?

Haruki Murakami; 1Q84 osa 3

Japaninkielinen alkuteos 1Q84, 2009-2010. Suomennos Philip Gabrielin englanninkielisestä käännöksestä. Suom. Aleksi Milonoff ja Tammi 2013, 446s. (arvostelukappale)



Jos nyt kuitenkin eläisin vielä vähän aikaa ja katsoisin omin silmin, mitä tuleman pitää. Sen jälkeen voin kuolla, jos haluan - ehtiihän sitä. Ehkä.

Olemassa on kirjoja. Hyviä kirjoja, loistavia kirjoja, elämää suurempia kirjoja. 1Q84 menee heittämällä viimeksi mainittuun ryhmään. Viuh. Siellä on ja pysyy.

Luettuani tämän järkälemäisen rakkauspakkauksen osat 1 ja 2, tuli itku silmään jouduttuani hyvästelemään pääparin, Tengon ja Aomamen. Rakastavaiset, jotka eivät osan ensimmäisessä suomennospainoksessa toisiaan edes tavanneet, ellei mukaan lasketa hamaassa lapsuudessa tapahtunutta kohtaamista. Silloin nuo kaksi tarttuivat toisiaan kädestä, ja se ote jäi haamukosketukseksi, näkymättömäksi siteeksi, jonka kautta ja vuoksi luotiin kokonainen maailma. Toinen todellisuus. Salaperäinen vuosi 1Q84 tai kissojen kaupunki, jonne harva tiensä löytää. Vielä harvempi polkunsa takaisin.

Tengo oli nyt osa tarinan maailmaa, halusi hän tai ei. Hänelle se ei ollut enää fiktiivinen maailma. Se oli todellinen maailma, jossa ihmisestä pulppusi punaista verta, kun ihoa viilsi veitsellä. Ja sen maailman taivaalla oli kaksi kuuta vierekkäin.

Osa 3 jatkaa luonnollisesta siitä mihin osa 2 jäi. Aomame piileksii Sakigake-lahkon työntekijöitä, joilla on toki syynsä naista vainota. Murhasihan hän heidän johtajansa ja nyt lahkon ääni, kammottava pikkuväki tuntuu vaienneen. Aomame viettää päivänsä kerrostaloasunnosta, illat hän istuu parvekkeella odottaen Tengoa. Sillä kerran mies jo läheisessä leikkipuistossa näyttäytyi. Mies tulee takaisin. Hänen on tultava, uskoo Aomame, sillä muuten kaikki toivo on ollut turhaa.

"... Siellä missä on toivoa, on myös vastoinkäymisiä. Se on totta. Ehdottomasti. Toivo on kuitenkin rajallista ja periaatteessa abstraktia, kun taas lukemattomat vastoinkäymiset ovat yleensä aika konkreettisia. Sekin on tullut opittua, kantapään kautta."

Tengo taas kaihoaa Aomamea omalla tahollaan, mutta on hoitamassa toisaalla koomaan vajonnutta, pian kuolevaa isäänsä. Sakigaken palkkaama salapoliisi Ushikawa taas väijyy rakastavaisia, kunnes kauhukseen hänkin huomaa taivaalla kaksi kuuta. Millaisessa maailmassa nämä kolme oikein elävät?

1Q84 rakentuu kolmen päähenkilön kertomusten varaan. Kirjassa tapahtuu lopulta hyvin vähän. Se on jopa yllättävän arkinen maagisen realismin edustajaksi. Aomame hengailee kämpässään ja odottaa Tengoa. Tengo hoitaa isäänsä ja kaipaa Aomamea. Ushikawa vakoilee eräässä huoneistossa Tengoa.

Ja silti, silti Murakamin teksti on kuin taikuutta. Kertomus imaisee lumoavaan, salaperäiseen maailmaansa, jossa kaksi kuuta tarkkailevat taivaalta kuin väijyvät silmät. Lahkon työntekijät hipsivät kintereillä, pikkuväki voi rakentaa Ilmakoteloita minne tahansa... Kukaan ei ole turvassa, kaikkein vähiten Aomame ja Tengo.

Mutta ennen kaikkea 1Q84 on kokonaisuutenaan ehkä maailman kaunein rakkaustarina. Se kertoo siitä, kuinka yksi ainoa kohtaaminen voi sitoa kaksi ihmistä lopullisesti kiinni toisiinsa. Kuinka vuodet, edes vuosikymmenet eivät merkitse rakkauden edessä mitään.

Kaunista, luomavaa, ja niin murakamimaista! Nöyrimmät suositukseni.

****

Entä jos en näe häntä enää ikinä, hän ajatteli sydän väristen, mitä silloin tapahtuu?

Tämä bloggaus on omistettu eräälle ihmiselle. Tiedät kyllä kuka olet.