Gillian Flynn; Teräviä esineitä

Sharp Objects 2006, suom. Maria Lyytinen ja WSOY 2015, 317s.

"He, hän, kuka ikinä. Se kusipää. Sairas lapsentappaja. Sillä väliin kun minä ja perheeni olemme nukkumassa, kun te ajelette ympäriinsä tekemässä juttujanne. tuolla jossain on ihminen, joka etsii lapsia uhreikseen."

Postaukseni kulkevat edelleen n. kuukauden jäljessä siitä, kun kirjat olen lukenut. Karin Slaughterin Näkymättömän otin ennen Teräviä esineitä ja täytyy myöntää, että kahden vahvan naiskirjailijan painissa voitti tällä erää kirkkaasti Gillian Flynn! Yhdysvaltalaisen trillerikirjailijattaren uusin suomennos, joka on samalla hänen esikoisteoksensa, koukuttaa kieroudellaan. Teksti on mitä oivallisin osoitus Flynnin mielipuolisesta mielikuvituksesta.

Teinitytöt, heissä on ainakin näin keski-ikää lähestyvän naisen silmin katsottuna, jotain uhkaavaa. En ole vielä niin vanha ettenkö murrosiän vuosiani muistaisi, mutta muistot eivät juuri lohduta... Päinvastoin. Olinhan silloin kävelevä katastrofi! Niin ovat kirjan tytötkin. Mutta enemmän tai vähemmän sekaisin tässä tuntuu olevan yksi jos toinenkin henkilöhahmoista.

Ei vähiten päähenkilö Camille Preaker, toimittaja, joka kirjoittaa juttua kotikaupunkiaan ravisuttavasta skandaalista: kaksi pientä tyttöä kadonnut. Juttu tempaa Camillen mukaansa, luonnollisesti, ja pian naisen vanha itsetuho nostaa päätään. Terävät esineet kiehtovat, iho kaipaa niiden kosketusta, uusia sanoja, lisää uusia sanoja...

Masennusta sanotaan aina mustuudeksi, mutta minä olisin mielelläni herännyt tummasävyisiin tunnelmiin. Minulle masennus näyttäytyy virtsankeltaisena. Loputtoman laimean virtsan värisenä uuvuttavana taipaleena.

Camille on päähenkilönä aivan loistava, samoin kuin muutkin Flynnin aiemmista tarinoista tutut hahmot. Camille ei aseta rimaa korkealle. Hänen rinnalleen on helppo asettua, tuntea kaipuu alkoholin lohdullista vaikutusta kohtaan, ahdistua häiriintyneestä äidistä, joka uhkaa taas imaista naisen minuuden. Samalla pikkukaupunki vaikenee omiin haavoihinsa. Mutta haavat on avattava, salaisuudet paljastettava, jotta voisi tapahtua puhdistuminen.

Teräviä esineitä on helppolukuinen ja ihanan räväkkä kirja, mutta sen sanoma sairas. Ja ehkä juuri siksi niin oudon kiehtova.


Minä olen tässä, sanoin, ja se tuntui tyrmistyttävän lohdulliselta, nuo sanat. Kun joudun paniikkiin, lausun ne itselleni ääneen. Minä olen tässä.


Romaanista ovat postaneet ainakin Booking it some more, Tuijata, Leena Lumi, Mai Laakso, Arja, Omppu,  Krista