Muriel Barbery; Siilin eleganssi

L´Elegance du hérisson 2006, Gummerus 2010 suom. Anna-Maija Viitanen, 374s.

Mutta tätä meidän maailmaamme ei ole tarkoitettu prinsessoille.

Tästä on kysymys Siilin eleganssissa. Prinsessoista, jotka eivät ylväinä kanna kruunujaan, vaan jotka menevät piiloon. Maailmalta ja omalta itseltään. Ulospäin he näyttävät varsin erilaisilta, suorastaan huomaamattomilta. Toinen on piilossa vaaleanpunasankaisten silmälasiensa takana, hiljainen, kaksitoistavuotias Paloma. Hän tekee muistiinpanoja läheisistään ja haaveilee itsemurhasta. Toinen taas piileskelee tylsämielisen ovenvartijan roolin takana, mutta älkäämme antako Renéen nyrpeän, paksun ulkomuodon hämätä. Hänen silmänsä voivat näyttää lasittuneilta, mutta kun katsoo tarkkaan, niiden takaa avautuu kokonainen maailma. Älkäämme väsykö Palomankaan kanssa, vaan tarjotkaamme hänelle palanen ymmärrystä.

Siilin eleganssi ei ole tarinavetoinen kirja. Siinä ei ole montaa juonenkäännettä eikä edes suuremmin dramatiikkaa. Mutta se on kuin suurennuslasi, joka on käännetty kirjan sivuilta kohti lukijaa itseään. Se tutkii, esittää kysymyksiä ja myös antaa vastauksia. On lukijan oma asia mitä mieltä näistä vastauksista on, tahtooko niihin tarttua vai jääkö vain ennemmin hämmästelijän paikalle. Katselemaan elämän pieniä iloja, arjen kukkasia joista voi löytyä ihmeellinen elämänvoima. Itse Ikuisuus.

En voi väittää rakastuneeni Siilin eleganssiin varauksetta. Itse asiassa koin kirjan alkupuolen hiukan raskassoutuisena. Siinä mielessä ymmärrän lukijoita, jotka eivät ole Barberyn eleganttiin kerrontaan ihastuneet. Kirjailijan ääni on perin ranskalainen, mutta se kehrää kuin kissa niille, jotka jaksavat tarpeeksi silittää. Vasta siinä vaiheessa, kun kirjan hyvyys, pelastaja astui mukaan kuvioihin japanilaisen Kakuro Ozun muodossa, aloin ymmärtää mistä kirjassa on kyse. Ja kun pääsin loppuun ja näin kuvion kokonaisena, tajusin Siilin eleganssin varsinaisen ytimen. Joku kirjoitti vasta jossain blogissa, että alkoi pitää kirjasta vasta sen luettuaan (tai jotain siihen suuntaan). Minulle kävi täsmälleen samoin Barberyn teoksen kanssa.

Ja nyt, kun romaanin kannet on painettu kiinni ja kirja soljahtanut paikkaansa sotkuisessa kirjahyllyssäni, tiedän, että se on kotinsa löytänyt.


Parhaita paloja ja ajatelmia kirjasta:



Olen lukenut suunnattomat määrät kirjoja...
Silti minä, kuten muutkaan itseoppineet, en voi olla varma, miten paljon olen ymmärtänyt lukemastani.

***

Ahdistuksen iskiessä minä hakeudun turvaan. Kauas ei tarvitse mennä: riittää kun siirryn kirjallisten muistojeni maailmaan. Sillä mikä soisikaan ylevämpää viihdytystä, virkistävämpää seuraa tai suloisemman hurmion kuin kirjallisuus?

***

Niinpä kesäsade joskus tekee sijansa meihin, niin kuin uusi sydän, joka lyö samassa tahdissa entisen kanssa.

***

Taide on elämää, mutta elämää eri rytmissä.

Ja lopulta...

Minä katson häntä.
Ja minä heittäydyn tummiin, syviin, kylmiin, ihaniin vesiin, joissa aikaa ei ole.


Toisaalla kirjan ovat lukeneet ainakin

Katri
Linnea
Leena Lumi
Amma
Sonja
Katja
Elma Ilona


***Ja jälleen edittiä pukkaa*** Meinasin unohtaa mainita! Kirjassa on niin keskeisessä asemassa rakennus, tämä eliittien asuttama hienostokerrostalo, että luettakoon Siilin eleganssi mukaan Kiinteistöhaasteeseen. Yhtä vaille mökki :)