maanantaina, kesäkuuta 24, 2013

Hanne-Vibeke Holst; Mitä he toisilleen tekevät

Undskyldningen 2011, suom. Virpi Vainikainen ja WSOY 2013, 441s. (kirjastosta)


Sitten on juhlapuheen aika. Se kestää 26 minuuttia ja siinä luetellaan pitkä litania esimerkkejä "Helena Tholstrupin harvinaislaatuisesta rohkeudesta ja ammattillisesta integriteetistä". Puheen pääteema kysyy, mitä on todellinen demokratia, ja mitä enemmen Sophie kuuntelee äitinsä erinomaisuudesta taitelijana ja kansalaisena, sitä lähempänä hän on relapsia, retkahdusta, sitä enemmän hänen tekee mieli viiltää itseään. Hänellä on laukussa kynsiviila, jota voisi tarpeen tullen käyttää.

Haavoittuneita naisia. Naisia, jotka kantavat tulehtuneen kipunsa huolella kiilloitetun julkisivun panssarissa. Petos, joka on niin pieni ja arkinen, mutta silti niin ehdottoman väärin, ettei se voi olla jakamatta myrkkyään sukupolvelta toiselle. Laatikko, jonka salaisuudet kuiskivat kuin käärmeet.

Helenalla menee hyvin. Hän on Berliinin ooperan taiteellinen johtaja, ja nyt lähestymässä uransa huippuhetkeä. Helenalle lahjoitetaan palkinto ooperaesityksestä, joka rikkoo niin uskonnollisia, kuin kulttuurisia rajoja. Rohkea Helena, joka ei pelkää esityksessä nostaa pöydälle edes islamia, vaikka New Yorkin kaksoistorni-iskun 10-vuotismuistopäivä on käsillä.

Huipulle Helena ei kuitenkaan ole ilmaiseksi päässyt. Hän on raivannut uralleen tilaa oman perheensä kustannuksella, ja tästä on tietysti eniten haavoittunut tytär Sophie. Anarkistinen ja omia latujaan kulkeva tytär, mielenterveysongelmistakin kärsivä. Nyt Sophie on kuitenkin, äitinsä iloiseksi yllätykseksi, saapumassa juhlistamaan Helenan saamaa palkintoa. Mutta auts, Sophiellapa on mukanaan vävyehdokas, joka ei suinkaan sovi Helenan suunnitelmiin. Khalil on arabi!

Vuodessa 2011 seuraamme Helenan ja Sophien tarinaa, joka kääntyy pian panttivankidraamaksi. Helena laitetaan viimein selkä seinää vasten. Kuolema ei tunne virastoaikaa, ja nyt pelko oman hengen menettämisestä asettaa arvojärjestyksen viimein kohdilleen.

Mutta mikä äidin ja tyttären välejä oikein hiertää? Toisaalta he ovat omien valintojensa satimessa, toisaalta menneisyyden salaisuudet eivät voineet olla näihin valintoihin vaikuttamatta. Kun tarina Helenan suvun vaiheista pikkuhiljaa aukeaa, lukija saa monet ahaa-elämykset. Kiukun ja silmien pyörittelyn tilalle hiipii ymmärrys.

Alkoiko kaikki vuodesta 1940? Tästä: Gerda oli menettänyt asemansa Thorvaldin elämässä, hänestä oli tullut toisarvoinen, kodin irtaimistoa. Tämä oivallus kirvelin kuin haava, mutta eniten kipeää teki miettiä, oliko Thorvald koskaan ollutkaan todella kiinnostunut hänestä.

Gerdan ja Thorvaldin kaksospojat Leo ja Leif pelasivat armotonta ihmissuhderulettia, joka nyrjäytti sijoiltaan monen ihmisen elämät. Jo vanhempien välit hiersivät, ja näin ollen pienet pojat joutuivat ikävään välikäteen. Muodostui kuva parisuhteesta, jossa ei kaikki ollutkaan niin kuin olla pitäisi.

Näistä keitoksista Tanskan tunnetuimpiin aikalaiskirjailijoihin kuuluva Hanne-Vibeke Holst punoo varsin mehevän tarinan. On romantiikkaa, salaisuuksia, sisäistä kipua. Kirjassa on juuri sitä psykologista ulottuvuutta, jota aina kirjoissa peräänkuulutan. Senpä tähden viihdyin kauniskantisen teoksen parissa paremmin kuin hyvin, vaikken kaikkia juonenkäänteitä lukiessa innolla vastaanottanutkaan. Vasta loppuratkaisu (jota uskalsin etukäteen aavistellakin) tarjosi sen viimeisen silauksen.

Upea teos, joka on luettu ainakin Leena Lumilla ja Annamilla


15 kommenttia:

  1. Niin että kutkuttava tarina, joka piti tiukasti otteessaan!

    Minusta juonikäänteet olivat varsin mahdolliset, eikä niissä mikään, paitsi se kaksosten 'temppu', olleet epäuskottavat taikka vastaantökkivät. Taitava tarinankertoja tämä Holst!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, se psykologinen ulottuvuus, sekä tietysti haavoittuneet naiset tässä eniten meihin vetosivat?

      Juu, se yksi juttu tuntui aika... epäuskottavalta? Mietin, voisiko noin oikeasti tehdä. Ja millainen painolasti se tekijälle olisi. Toisaalta, ainahan sitä sanotaan todellisuuden olevan tarua ihmeellisemmän.

      Poista
  2. Olenkin odottanut tätä arviotasi, sillä huomasin tuolta sivupalkista, että olet tästä pian kirjoittamassa. Tämä oli minulle tämän kuun vaikuttavin lukukokemus, sillä en oikein usko, että mikään ehtisi kesäkuusta jäljellä olevan viikon aikana tätä ylittää. Minulla kesti hetki saada ote myös Leon ja Leifin tarinasta, mutta lopulta se olikin mielenkiintoisempi osuus kirjassa. Pitäisi kokeilla jotakin muutakin Hanne-Vibeke Holstilta, sillä toivoisin, että hänellä olisi muitakin upeita kirjoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annami, ihan totta! Leon ja Leifin tarinaan kesti vähän päästä sisään, mutta se olikin sitten melkein kirjan parasta antia. Alkuun en voinut sietää Helenaa, mutta lopulta hän sai myötätuntoni. Sen sijaan Sophie oli ihan paras, harmi kun hän sai niin pienen sijan teoksessa. Toisaalta Sophiehan se lopulta nosti "kissan pöydälle".

      Poista
    2. Ai niin! Mähän olen lukenut kirjailijalta Tosielämää, silloin kun etsin äiti/vauva-aiheisia teoksia. Sekin oli tosi hyvä, vaikka muistan hämmästelleeni miksi vastasynnyttänyt mamma veti viiniä ja tupakkaa samoissa tiloissa missä vauva nukkuin... Vähän erilaiset kuviot ilmeisesti Tanskassa :D

      Poista
    3. Minun odotukseni tätä kirjaa kohtaan eivät olleet edes kovin korkealla, ja ne kyllä todellakin ylittyivät. :) Sophie oli minunkin suosikkini, ja olin myös harmissani, kun hän oli vain sivuosassa.

      Poista
    4. Oikeastaan, aina parempi, mitä matalammat odotukset :) Mitenkähän Kafkan kanssa käy...

      Siitä kyllä kirjalle miinusta, ettei Sophie saanut enemmän tilaa.

      Poista
    5. Toivottavasti Kafka ei kärsi, koska 1Q84 oli niin huikea lukuelämys... Enää viikko ja sitten aloitetaan Kafka. :)

      Poista
    6. No sepä... Niin moni on kuitenkin Kafkaan ihastunut, että en usko meidän tulevan pettymään :-)

      Poista
  3. Mulla on tämä luettavien pinossa, ostin divarista vähän aikaa sitten.

    Taidan aina lukea samat kirjat, mutta vähän myöhemmin =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Whaat, tämä jo divarissa?! Onnea löydöstäsi!

      Ja minä voisin veikata sun kirjaan ihastuvan. Vaikka on meillä sentään joitain eriäkin :D

      Poista
  4. Holst on tuttu nimi, ja olen joskus pyöritellyt jotain hänen kirjaansa käsissäni kirjastossa, mutta en ole tullut lainanneeksi. Jokin tietty kipinä on puuttunut. Tämä kirja kuulostaa ihan mielenkiintoiselta. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, tämä on perushyvää draamaa. Joistain kirjailijoista sanotaan, että he luottavat itse tarinaan kielellä kikkailun sijaan. Näin juuri toimii Holst :)

      Poista
  5. Vaikuttaa kiintoisalta kirjalta, mielenterveysongelmista saa aina plussaa, heh. :D Täytynee tutkailla, josko tämä olisi käännetty enkuksi. Pohjoismainen kirjallisuus on usein kiehtovaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia, no nimenomaan näin :D

      Varoituksen sanana; valitettavasti se kiinnostavin tyyppi tässä oli vain sivuosassa. Mutta muuten melkoisen herkullinen paketti! Harvoin tulee tanskalaista kirjallisuutta luettua.

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi! ♥