Heli Slunga; Orjan kirja

Heli Slunga ja WSOY 2012, 82s. (kirjastosta)

Kuten olen aiemminkin maininnut, minulla on taipumusta päätyä lukemaan teemoitellen. Vieraan turva, osittain Lääkäri ja nyt sama runomuodossa: Heli Slunga Orjan kirja. Joka siis on, kuten kannesta voisi fiksusti päätellä, melko roisia runoutta. Ruumiinnesteet roiskuvat, intiimit tuoksut räjähtävät kasvoille, naisellisuus pursuilee korsetista. Hyvä. Juuri tällaista tähän rakoseen tarvitsinkin. Ja mainittakoon teille, jotka olette jo kyllästyneet teemaan, että olen palaamassa hiljalleen ruotuun. Tutulle trillerilinjalle melko mehevillä teoksilla. Ainakin melkein...

Olen äärettömän huono analysoimaan runoutta. Ne ovat asioita, jotka yksinkertaisesti oman kokemuksen perusteella joko toimivat, taikka sitten eivät. Runoja makustellaan kuin kovaa, kielenpäällä kelluvaa karkkia. Makuun voi mieltyä, suorastaan hullaantua, jos löytää omasta elämästä edes aavistuksen tarttumapintaa. Tai sitten runo voi olla yhdentekevää sanahelyä, ehkä kaunista, mutta onttoa.

Orjan kirja on Heli Slungan kolmas runokokoelma. Slunga ei todellakaan ole mikään turha mimmi, hän kun sijoittui toiseksi vuonna 2007 J. H. Erkon runokilpailussa. Kieltämättä naisen tekstissä on jotain hätkähdyttävää. Limaista lumoa. Suoria sanoja. Meikkikerroksen alla säröilevää kauneutta ja myös kauheutta. Erikoinen ja kiehtova kokoelma tämä, josta poimin muutamia sitaatteja makupaloiksi. Ne puhukoot puolestaan.


KUOLEMANSYNTINEN (s. 26-27)

1.

Himo on kaivo, äkkiä ammennettu,
happo joka polttaa sisäelimet,
kielen nielaiseminen
kermatoffeen mukaan.



7.

nukensilmät muljahtavat,
verellä täytetyt huulet napsahtavat
lapsilukkoon
                   atomit törmäilevät
                               tyhjässä kermakirnussa


***

(s. 36)

Joskus lumi sataa keoksi
kiharoiden päälle
tai aurinko poraa otsaa,
mutta sanat eivät enää auta, sulata metallia
sanat eivät koskaan auta,
kaksintaistelu on turha,

KUOLEMA,

RAKKAUS,

KUOLEMA.

***


Aviomielelle tms. (s.45-46)


1.

...Nyt katselen ympärilleni, näkisitpä    millainen nälkä
minulla on. Ohitseni virtaa kiireisiä ihmisiä, nopeita suudelmia,
ja nuori rakkaus tekee minusta happaman vanhan ämmän,
pilantuneen hedelmän.
En ole menossa mihinkään kuten he,
istun täällä katsellakseni,                 ollakseni hetken poissa.
Tiedäthän, aviomies: tämä on final call, enempää aikaa ei ole,
lisää ei tule,
toinen tarina ei ala, edes mainoskatko, jossa haluani
puhutellaan henkilökohtaisesti, sanotaan että

minä ansaitsen kaiken:
onnen, sileyden, pehmeyden, hyvän maun ja ylellisen tuoksun -

mutta tyydytyksellä on vain yksi suunta ja se on etääntyvä:
sohvan uumenissa vuodesta toiseen
kanavasurffaileva kalmo.



***

RAKKAUDENTUNNUSTUS KENELLE TAHANSA (S.57)

2.

En ole koskaan kuullut olevani kaunis
ilman meikkikerrosta ja korsettia,
solmuja, trikkejä ja saumasukkia,
kukaan ei tunnusta erityislaatuani,
en vaadi paljoa:
vain että mies on sokea muille naisille
mutta löytää minut
Rubensin maalauksesta.


3.

On taas yksi syksy, melkein marraskuu, ja vanhenen koko ajan,
painun kokoon ja pehmenen, saan kylmiä ja kuumia aaltoja,
katkerat suupielet, happaman hajun, koiperhosentomuihon,

jokin muuttumassa maaksi, jokin irtoamassa sieluksi,

... onko jo luovutettava huulten imukupit,
ripsien koukut, rintavaon ansat

jotka eivät enää saa saalista,

haravoitava keltaiset lehdet,
otettava kissa lämmittämään
onttoa, rintaa.


***

(s.78)

Multaa kynsien alla hän tulee pellolta klo 18,
viljelty maa loppuu metsänreunaan,
nälkä ei vaikene, ja kevät alkaa aina jostakin toisaalta.

***

(s.66)

IV

Ja kun he laskevat
kysyvät silmänsä,
tyyntyvät
kaakaomukien ääreen,
ajattelen:
tämän on riitettävä
lapsille kuin aikuisille:

puhu niin totta kuin uskallat

***

Kirjan ovat lukeneet myös
Leena Lumi
Paula
Mari a
Noora