Pekka Hiltunen; Sysipimeä

        

2012 WSOY 362s.

"Tämä video saa meidät kaikki pois tolaltamme. Ihmiset Levelissä, täällä Studiossa, kaikkialla.
Pian se leviää koko maailman tietoon. Inhottava, sairas asia. Visuaalinen virus."

Suomalainen lontoolaistunut Lia on jälleen tapahtumien ytimessä parhaan ystävänsä Marin, sekä varsin erikoisia toimia harrastavan Studion myötä. Niin Studion väki, kuin tytöt ovat Pekka Hiltusen aiemman teoksen, Vilpittömästi sinun lukeneille tuttuja. Minulle kävi niin nolosti, että aloitin kirjailijan esikoista mutta en päässyt alkua pidemmällä. Jokin tökki. Tällä kertaa ei tökkinyt mikään. Teoksen juoni kuulosti niin omalaatuiselta, että Hiltunen sai uuden mahdollisuuden.

Teos vie lukijansa suoraan pimeyden ytimeen. Nyt ei ole kyse kevyestä jännityksestä, vaan tässä on kirja, josta todennäköisesti itsekin näen vielä painajaisia. Kaikki alkaa YouTube-videoista. Joku tai jokin käyttää viattomien brittinuorten tilejä, joille on ladattu pelkkää mustaa. Minuuttikaupalla, vailla ääntä. Videot eivät jää tähän. Seuraavaksi netistä tuijotetaan samat minuuttimäärät omaavia pätkiä, joilla potkitaan viatonta uhria erittäin raa'asti. Leikkaukset ja kuvakulmat vaikuttavat ammattilaisen tekosilta. Mistä ihmeestä voi olla kyse?

"Tämä mies. Videotappaja. Kuka hän on?
Mari kysyy äänettömän kysymyksen. Kuka sinä olet?
Kotonaan Hoxtonissa, omalla sängyllään, Mari avaa silmänsä.
Yhtäkkiä hän tietää jotain tuosta miehestä."

Salaperäinen Studio, jonka joukkoihin Liakin on päätynyt, alkaa selvittää kuka aina vain kammottavampien videoiden takana piileksii. Mikä on hänen viestinsä ihmiskunnalle? Entä motiivit?

Aihepiiriltään teos on niin tätä päivää. Netti-ilmiöistä ei vielä ole ehditty lypsää tarpeeksi jännitysmateriaalia, joten Hiltunen tietää mistä kirjoittaa. Hänen kerrontansa on perusteellista ja jopa eleganttia. Kirja vilisee oivalluksia eikä taatusti päästä lukijaa helpolla. Sopii minulle. Toisaalta pientä pilkettä silmäkulmaan, ja romaani olisi ollut vieläkin parempi. Näin rankka tarina kun vaatisi vastapainoksi koomisen henkilön, huulen heittoa tai edes sarkasmia.

Sysipimeä on tällaisenakin toimiva ja pelottava paketti. Nyt on aika heittää minunkin ennakkoluulot kotimaista kirjallisuutta kohtaan roskakoriin. Kyllä täälläkin osataan tehdä Suuren Maailman malliin toimivia jännäreitä! Aivan vähästä en itse pelästy mutta tämä ahdisti oikeasti, joten suositukset annan pienellä varauksella.

Ja toisaalta
 

"Rohkeus ei ole vain ominaisuus, Mari ajattelee. Se on myös taito. Sitä voi harjoitella ja opetella. Vaikeinta on yhdistää se tietoon: tietää mitä on vastassa ja silti mennä eteenpäin."