"Menimme syömään ravintolaan. En kerro mihin ravintolaan, sillä muuten se saattaa olla ensi kerralla täynnä porukkaa, joka on tullut katsomaan, olemmeko mekin siellä."
Näillä sanoilla alkaa tämä melko hyökkäävällä kannella varustettu kirja. Kansi on nappivalinta. Jo sitä katsomalla pääsee jyvälle, mitä tuleman pitää. Sillä luvassa ei ole leppoisaa yhdessäoloa herkuttelun merkeissä, kuten nimestä ehkä voisi päätellä. Illallinen on yhtä uhkaava kuin tuo ravun tuijotus.
Leena minulle kirjasta kertoi ja minä arvostelukappaletta pyytämään. Siltala toimitti kirjan jo parin päivän päästä kotiovelle, olen otettu nopeasta toiminnasta. Nopeasti teokselle myös lämpenin. Jo ensimmäinen lause sisälsi ripauksen sitä ironiaa, joka tekee rankka-aiheisista kirjoista lempeämpiä.
Kirja on periaattessa rakennettu hyvin yksinkertaisin aineksin. Ehkä se juuri siksi toimiikin niin hyvin. Turha kikkailu olisi voinut tylsyttää veitsen teriä. On minä-kertojana toimiva Paul ja hänen vaimonsa Claire. On Paulin poliitikkoveli Serge ja hänen vaimonsa Babette. Nämä neljä ihmistä tapaavat sen sortin ravintolassa, jonne pöytävaraus on tehtävä kolmea kuukautta aikaisemmin. Näennäisen tyynen pinnan alla kiehuu sellainen soppa, että ainakin jokainen lukija, jolla on omia lapsia, saa romaanin edetessä pidätellä hengitystä. Tätä soppaa paljastetaan lusikka kerrallaan, juonen kiertyessä auki lähes piinallisen hitaasti.
"Niin kuin huonoa kirjaakaan ei panna enää puolen välin jälkeen syrjään, vaan se luetaan vastahakoisesti loppuun, niin myös Babette on pysynyt Sergen kelkassa - toivoen, että loppuratkaisu hyvittäisi vielä jotain."
Teoksen polttavia kysymyksiä ovat mietteet onnesta ja miten sitä ylläpidetään niin avioliitossa, kuin ylipäätään perheissä. Mitä me vanhemmat olemme valmiita tekemään suojellaksemme omaa lastamme? Miten pitkälle sinä olisit valmis menemään? Tämä kysymys jäi minun mieltäni vaivaamaan.
"Mieleeni tuli se saksalainen äiti, joka oli aikoinaan ampunut oikeussalissa lapsensa murhaajan. Sellainen äiti oli Claire."
Aivan uskomattoman hyvä kirja, jossa on niin voimakkaita psykologisia latauksia, että minun kappaleeni menee psykiatriaan erikoistuvalle veljelleni. Illallisesta on lumouduttava.
Ja ainakin näissä blogeissa näin on käynytkin;
Mari A , Lukutuulia , Amma, Lumiomena, Järjellä ja tunteella
Olen samaa mieltä. Kirja on hieno, se pitää koko ajan otteessaan ja kertoo vakavasta asiasta hienostuneen hyytävällä tavalla.
VastaaPoistaAivan, hienostunut on oikea sana! Ja juuri se on yksi kirjailijan tehokeino, kaikki on niin fiiniä olevinaan, mutta totuus on aivan toinen...
VastaaPoistaKirjan hyytävyys on nautinollista ja karkaa sivupoluille vain niillä hetkillä, kun paljastetaan lisää serkusten touhuista.
VastaaPoistaKirjan kiintoisin henkilö on Paul tai sitten hänen vaimonsa tai molemmat, sillä se, miten he ovat tulleet heiksi, on järisyttävä ajatus.
Minä en anna omaa kappalettani pois, mutta koulukuraattorista terapia-opiskeluihin tähyävä ja elokuussa synttäreitä viettävä ystäväni saa tämän kirjan synttärilahjaksi. Tiedän jo hänet tuntien, että 'vetää' kirjan yhdeltä makuulta;-)
Tästä on kuullut niin paljon kehuja että ehdottomasti sujahtaa TBR-listalleni! Olin luullut että kyseessä on leppoisa illalliskertomus, aika hauskaa olla näin väärässä! :)
VastaaPoistaLeena, varsinkin ne kohdat, jotka jäivät auki ja oma mielikuvitus sai täyttää, olivat hurjia. Jotenkin pysäyttävä lukukokemus tämä oli, ja ehdottomasti ajatuksia herättävä.
VastaaPoistaVeli lupasi kirjaa lainata, eli saan omani vielä takaisin :) Tämä on niitä kirjoja, jotka on hyvä kirjahyllystä löytyä, vaikkei nykyään ehdi romaaneja toiseen kertaan lukemaan.
Pihi nainen, ota ihmeessä tämä! Kirjan leppoisuus on ehdottomasti näennäistä :D
Annika, kysyin siksi kun en löytänyt omasta arviostani sinun nimeäsi alta linkitettynä. Nyt vien sinut sinne. Tämä kirja on ollut blogeissa yksi eniten luettuja.
VastaaPoista