Johanna Holmström; Sulje silmäs pienoinen

Hush Baby 2015, suom. Tuula Kojo ja Otava, 397s.

Kun seisoo keskellä metsää ja katselee ympärilleen, saattaa ruveta jopa hieman pelottamaan. Arvokas se ei ehkä ole, mutta tiheä kylläkin. Ja pimeä. Joskus se vaikuttaa melkein läpipääsemättömältä. Ja usein tulee kiiruhtaneeksi askeliaan, jotta pääsisi nopeammin metsän halki, kun on ulkoiluttamassa koiraa koleana ja kolkkona iltana ennen kuin saadaan lunta, joka muuttaa kaiken hieman valoisammaksi.

Blogistaniassa eleltiin juuri dekkariviikkoa, johon olisin osallistunut enemmän kuin mielelläni, mutta aika, aika ei ole koskaan puolellani. Jännäreitä on kyllä tulossa, etanan vauhdilla. Jätetään kuitenkin iänikuiset kiirenurinat, (joista voisin jaaritella loputtomiin) nyt tähän, ja mennään itse asiaan.

En edes muista montako kertaa olen männä viikoilla hehkuttanut juuri Tämän Kirjan olevan Se Kesän Odotetuin. Ainakin Pauliina Suden kohdalla fiilikset olivat (ja edelleen ovat) taivaissa. Johanna Holmström ihastutti toissa vuonna Itämaa -romaanillaan, ja tämän uuden kohdalla osasin odottaa jotain vielä parempaa. Sillä nythän kyse on psykologisesta jännitysromaanista, ehkä jopa kauhugenren kanssa leikittelevästä tarinasta. Niin minun juttuni!

Ja kaunis Johanna vie tarinaa sellaisella liekillä, että tukka oli kärytä päässä.

Kaikki rakentuu Robinin varaan, kuten on aina tehnyt. Onhan lastenpsykologi saanut olla kantamassa äitinsä kipua ja masennusta sen jälkeen kun isäpuoli oli tehnyt itsemurhan ja vielä pahempaa, Lukas kuollut. Lukas, Robinin vastakappale, sielunpari, sisarus. Yhdessä Robin ja Lukas viettivät lapsuutensa, varttuivat vauraalla mutta eristäytyneellä asuinalueella, jolla liikkui pelottavia huhuja. Urbaanit legendat saivat lihaa luiden päälle, ja kauhusta tuli konkreettista...

Nyt Robin palaa lapsuutensa maisemiin, vai pitäisikö kirjoittaa kulisseihin. Sillä viimeisen päälle laitettujen seinien takana tapahtui sanoinkuvaamattomia asioita. Tapahtuuko vieläkin?

Seudun lapset käyttäytyvät omituisesti. He leikkivät läheisellä, vaarallisella suoalueella kuin lumouksen vallassa. Kuin pakotettuina. Pian itse haamutkin alkavat jahdata nuorta naista (sillä nimestään huolimatta Robin tosiaan on nainen).

Itämaa ihastutti aivan loistavalla kerronnallaan, ja nyt Holmströmin uusin alleviivaa kirjailijan hallitsevan niin tunnelman, miljöön, henkilöt kuin tarinankin. Mitä muuta sitä lukijana voisi toivoa? Vaikka kuinka miettisin, en keksi tästä mitään negatiivista sanottavaa. Mutta onko Sulje silmäs pienoinen jo liiankin täydellinen kirja? Ei ole, sillä mukaan mahtuu myös mukavasti säröä.

Hohhoi mikä teos! Kymppiplussan romaani!

(Ja ehkä vuoden paras?)

Rakentaa voi vain kalliolle, käyttää perustana itse maaperää. Sen he ovat oppineet, että aina pitää seistä lujalla perustalla, muuten kaikki romahtaa. Heidän omansa on heteikköä. Heillä on ainoana kiintopisteenä toisensa, ja toisensa varaan he rakentavat kaikki.