maanantaina, maaliskuuta 06, 2017

Plannerointia






Helou! Olen tässä uudesta harrastuksestani huumaantuneena miettinyt, pitäisikö sitä varten laittaa  jopa rinnakkaisblogi pystyyn. Viisaat ystäväni fb:ssä kuitenkin huomauttivat, että samasta materiaalistahan on kuitenkin kysymys. Paperia kirjat, paperia kalenterit. ;) Joten toistaiseksi näillä mennään, ja saatte nauttia (?) hehkutuksistani myös lukuasioiden vierestä.


Kalenterit.






Kaikki alkoi siitä, kun ystäväni Krista mainitsi fb:ssä (minähän en someriippuvainen ole...) alkaneensa harrastamaan bujoilua. Woot? Mikä juttu tuo on? Googlailin heti ja olin että miekii. Ja sitten löytyi facebookista se aiemmassa bloggauksessani mainittu Kalenterimania, myöhemmin Planner Lovers Finland, ja tälle tädille aukeni ihana rinnakkaismaailma. Sellainen paikka, josta ammentaa positiivisuutta, innostusta, ideoita. Impulsiivisena ihmisinä minun on aina vaara hurahtaa johonkin uuteen, kokeilla hetki, kyllästyä.






Uskoisin kuitenkin pysytteleväni tässä, tämä on nyt minunkin juttuni rakkaiden kirjojen ohella. On niin herkullista paeta arjen harmautta/kiireitä/kriisejä/younameit makkarin työpöydän ääreen, josta löytyy kasoittain tarroja, washi-teippejä, lehdestä leikattuja kuvia, kyniä, niin ja tietysti ne kalenterit. Joita aloittelijana rohmusin kuin päätön kana. Kaikkea oli kokeiltava, kaikki mulle heti nyt, ja sehän tietysti johti erinäisiin ylilyönteihin...






Happy Plannerin myin melko pian eteenpäin. Siirryin TN:iin (Travelers notebook), joka sisältää eri aiheita käsitteleviä vihkoja. Tungin mukaan myös erään liian paksun muistikirjan, josta muodostui sittemmin päiväkirjani. Sitä täyttelen mielialojen mukaan, käyden läpi valmiita kysymyksiä Maaret Kallion Lujasti lempeä teoksen pohjalta. Kirjasta on tulossa myös postaus myöhemmin.

Varsinainen ihastukseni, "pääkalenterini" on kirppisryhmästä ostettu CD (Carpe Diem), sisältönä Nilla Boutiquesta hankitut,suomenkieliset insertit. Ja voi kuinka ihana yhdistelmä tämä onkaan! Bujoilu ei kohdallani oikein toiminut (kokeiltu sitäkin, tietysti), mutta Nillan inserttien kanssa se on mahdollista.






Näiden lisäksi minulle on tulossa pikkuinen Heidi Swappin päiväkalenteri, johon kirjaan ylös joka päivä kolme positiivista asiaa. Niitähän löytyy. Vaikka pitäisi tikulla kaivella... Tahdon nämä kaikki muistoksi tulevaa varten. Aarteita, joita myöhemmin ihailla. Joiden parissa pyöritellä silmiä (mitä ihmettä mä olen tossakin ajatellut), naurahdella, kurtistella kulmia.






Ja joo, koska en ole harrastanut askartelua juuri ikinä, jouduin aloittamaan tuunaustarvikkeiden hankkimisen täysin nollasta. Oli aika, jolloin kotoa ei löytynyt edes yhtä ainoaa toimivaa kuulakärkikynää. Rahaa tähän on luonnollisesti palanut (liikaa) kuten aina uuden harrastuksen aloittamiseen, mutta jonkinlainen rauha tuntuu maaniseen osteluun nyt laskeutuneen.

Tahdon tehdä kalentereistani omannäköisiä. Minun vuoteni, minun elämäni, paperilla. Ihanaa!

Mikäli aihe kiinnostaa, kannattaa tutustua näihin aloittelijoille tarkoitettuihin vinkkeihin



Kalenterimania

Planner Lovers Finland.





10 kommenttia:

  1. Tuo oli nuoruuteni harrastus, joka jatkuu edelleen. Kierrätin kaikki kirjekuoretkin ja duunasin niitä vaikka mistä. Ennen oli valokuvakansioita ja niitä oli kiva kuvittaa omilla piirustuksilla, tarroilla, kiiltokuvilla ym. parina viimeisimpänä jouluna olen duunaillut, skräpännyt joulukortit, sitä ennen tein tietokoneella, sitä ennen skräppäsin. Onnittelukortit saavat myös kaikenlaista koristusta. Olen samaa mieltä, että askartelu on kallista, mutta sitä olen aina tehnyt. Minusta olisi hirveää lähettää ostokortti ja luulen, että kaikki uskoisivat minun sairastuneen, jos semmoisen lähettäisin. Työpaikoilla huomaavat heti, että olen korttimaakari ja yhdessä työpaikassa tein kaikki onnittelukortit ja sen lisäksi tein tilauskortteja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihanaa Mai, että jaat tämän! <3 Totta, askarteluharrastus ei todellakaan ihan halvimmasta päästä ole, mutta pitäähän sitä johonkin rahansa pistää :D Mulla oli pitkään kalenteri ja myöhemmin päiväkirja, mutta viime vuosina koko kirjoittaminen (käsin) jäänyt. Nyt otan takaisin menetettyjä vuosia :)

      Poista
  2. Hauska harrastus, joka näyttää tarttuneen lähiaikoina tosi moneen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä monipuolinen harrastus; kehittää luovuutta, tekemisen iloa, muistiakin, kun kirjoittaa kaiken mahdollisen ylös :) Ja kauneutta pitää aina olla!

      Poista
  3. Oi, kun sulla on ihania kalentereita / plannereita! Onko tuo kukikas CC:n TN? Haluaisin juuri kukkakantisen, mutta taitaa olla loppu joka paikassa. Minäkin innostuin tästä harrastuksesta joku aika sitten, tosin koetan tulla toimeen yhdellä ainoalla CC:n Personal-kalenterilla. TN houkuttaisi kyllä niin paljon.

    Maaret Kallion kirja kiinnostaa, joten kiva jos bloggaat siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, se on kummallista kun alkuun tuntuu pärjäävänsä ihan helposti yhdellä kalenterilla :D Ja sitten huomaa, ettei yksi riitä mihinkään! CC:t ovat aivan ihania, mie taas kuolaan (salaa) niitä personal-kokoisia :) Tuo kukikas on tosiaan CC:n TN. Varmasti Sandylle ainakin tulossa lisää ja kaikille verkkokauppiaille voi asiasta vihjaista. Palvelu on loistavaa!

      Olen tykännyt hämmästyttävän paljon Maaretista, minä, joka inhoan kaikkia self-helppejä :)

      Poista
  4. Wouuuu! - vedän syvään henkeä ja yritän rauhoittua -
    Tykkään niin paljon tehdä kaikkea skräppäilyä ja leikkaa-liima juttuja, mutta toisaalta jätän helposti juttuja kesken. Noi sun kalenterit näyttää mahtavilta ja voin jo kuvitella riemun, kun joskus vuoden päästä selailet vanhoja kirjotuksia uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta kun heittäydyt mukaan vaan :D Minäkin pelkään alkuinnostuksen lässähtävän, mutta fb-ryhmät ja kuvien jakaminen auttavat asiaa. Aina saa uusia ideoita! Mun CD on sellainen kalenteri, jonka kuvia uskaltaakin jakaa; joka viikko hyvin pitkälti samanlainen. Siivoamista, kauppaa, lapsia, kirjoja :D

      Poista
  5. Minä tykkään hirveästi kaiken maailman askarteluhommista ja käsillä tekemisestä ja Bullet journal hommatkin kiinnostaa. Aloitinkin Bujon pitämisen, mutta ihan tietoisesti ihan vaan johonkin vihkoon ja ilman koristeluja. Ajattelin, että jos into pysyy ja homma alkaa luonnistua hyvin, voin joskus sitten satsata oikein kunnon vihkoon ja toivottavasti vähän koristellakin. :)

    Noita erilaisia plannereita olen myös googlaillut, mutta en ole onnistunut löytämään niitä mistään kotimaisista paikoista. Lähdenkin tästä tutkimaan noita kaikkia vinkkaamiasi paikkoja, jos vaikka löytäisin jotain pakollista hankittavaa ;)

    VastaaPoista
  6. Löysitkö, Maija! Tässä linkkejä mutta omalla vastuulla :D :D Nää on vaarallisia paikkoja

    https://www.korttipaja.fi/fi/tuoteryhma/kalenteriaskarteluun

    https://www.chiccompany.fi/tuote-osasto/kalenterit/

    http://sandytalarmo.mycashflow.fi/

    Mulle bulletti ei oikein toiminut kärsivällisyyden puutteessa ja toisaalta kädet väsyy tosi pian nyhräämiseen. Siksi valmiimmat parempia tämmöselle "oman elämänsä taitelijalle" :D Mutta on kyllä ollut tosi piristävä ja innostava harrastus, suosittelen Maija! Ja postausta sitten jos tälle tielle lähdet ;)

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi! ♥