tiistaina, joulukuuta 29, 2009

Sofi Oksanen; Baby Jane

Mitä tapahtui Pikille? Vitsimaakarille, jolla oli itkevän ilveilijän ääni, joka sokeutti, petkutti ja peitti kaiken sen, minkä hän halusikin olevan näkymätöntä itsessään. Miten kaupungin coolein lepakko päätyi vangiksi omaan kotiinsa, näkemään lähes nälkää?

Ongelmaan, joka ei ole hallittavissa, on vaikea saada apua. Sillä on kuitenkin nimi. Tautiluokitus F-41.0.

Pikiä yrittävät pitää pystyssä tyttöystävät. Nykyinen, tarinan minäkertoja, ja ex Bossa, jotka huolehtivat hänestä monin tavoin.

Se on virhe. Mutta niin on myös minäkertojan ja Pikin suhde, jossa oikeat sanat osuvat vääriin paikkoihin ja väärät oikeisiin. Siitä irtautuminen on veristä.

Minä uskoin, että kaikki olisi mahdollista, ei minulla ollut mitään syytä epäillä. Me emme haaveilleet mistään, mitä pidin mahdottomana, vain pienistä suurista suloisista asioista, joihin ei tarvittu muuta kuin rakastettu ja tarpeeksi rakkautta, ja sitähän meillä oli uppeluksiin asti.

Baby Jane, Sofi Oksasen toinen romaani, on kirjoitusta, joka vie jalat alta. Intohimoista, iskevää, peittelemätöntä. Kulmikas rakkaustarina nousee määriteltyjen ja määrittelemättömien ahdistushäiriöiden keskeltä eikä kaihda näyttää seksuaalisuuden sellaisiakaan puolia, jotka saavat tyydytyksensä vain huomaamattomien postilähetysten kautta.

***

Sofi Oksasen Puhdistus on yksi suosikkikirjoistani. Stalinin lehmistä taas en pitänyt ollenkaan, vaan lukeminen tyssäsi jo alkumetreille. Tämä teos sijoittunee äärilaitojen keskivaiheille. Toisaalta pidin, toisaalta olisin odottanut tekstin menevän vielä syvemmälle masennuksen ytimeen.

Oksasen teksti on kuitenkin teemaan sopivaa, ihailen hänen kertojan lahjojaan. Mainittakoon kerrankin myös kirjan ulkonäkö, joka kuvasi loistavasti itse tarinaa. Kirja jäänee mieleen kaikessa lohduttomuudessaan.

sunnuntai, joulukuuta 27, 2009

Henning Mankell; Rauhaton mies

Miten eläkkeelle jäänyt nuhteeton merivoimien upseeri Håkan von Enke voi kadota jäljettömiin aamulenkillään? Kurt Wallanderia tapaus koskettaa henkilökohtaisesti, sillä mies on hänen tyttärensä appiukko. Pian myös upseerin vaimo katoaa mystisesti.
Wallander palaa mielessään Håkanin muutaman kuukauden takaisiin 75-vuotispäiviin. Miksi korkea-arvoinen upseeri oli halunnut uskoutua Ruotsin merivoimien salaisista operaatioista juuri komisaariolle? Tiesikö hän jotain, mikä kävi lopulta liian vaaralliseksi?
Jäljet johtavat Neuvostoliiton sukellusveneiden väitettyihin vakoiluretkiin 1980-luvun lopulla, mutta Wallanderin vaisto sanoo, että joku valehtelee. Kuka, ja miksi?

***

Tämä kirja on taatusti teos, jonka ilmestymistä odotin ylitse muiden uutuuksien. Kuten aiemmin olen maininnut, Wallander on mielestäni sympaattisin ja voisinpa jopa sanoa itselleni läheisin fiktiivinen hahmo.

Pitkän odotuksen jälkeen kirjan viimein käsiini sain, ja joulunpyhät ovat vierähtäneet mukavasti Wallanderin seurassa. Luin kirjaa tarkoituksellisen hitaasti, nautiskellen Mankellin kerronnasta. Kirjan tunnelma on haikea ja teos muutenkin erilainen verrattuna aiempiin Wallander-tarinoihin. Tässä Kurt ratkoo katoamistapausta lomallaan epävirallisesti. Hän on vanhentunut, muuttanut maalle ja saanut ensimmäisen lapsenlapsensa. Teos käsittelee pitkälti Wallanderin muisteloita, vanhenemisen pelkoa ja yksinäisyyttä. Voi, kun häneen on helppo samaistua. Mankellin hienovarainen huumori pitää otteessaan, vaikka itse tarina poliittisine kiemuroineen ei kaikkein kiinnostavin ollutkaan.

Kirjan loppu on äärettömän surullinen. Paljastettakoon, että tämä jää viimeiseksi kirjaksi, jossa Kurtista kerrotaan.

Aiemmille Wallanderin ystäville kirja on tietysti pakollista luettavaa, mutta uskaltaisin suositella teosta aivan kaikille. Kaikki kunnia Mankellin kerronnalle, joka on yksinkertaisuudessaan miltei runollisen kaunista.

tiistaina, joulukuuta 15, 2009

Harlan Coben; Sillä tiellään

Edgar-, Shamus- ja Anthony-palkinnoin palkitun tekijän huikea jännityskertomus petollisesti rönsyilevästä veljesrakkaudesta sen pirullisen pistävistä ohdakkeista

”Kukaan ei unohda ensirakkauttaan.

Minun ensirakkauteni murhattiin.”

Äitinsä hautajaisten jälkeen Will Klein saa tietää, että hänen veljensä Ken on ehkä elossa. Yksitoista vuotta aiemmin naapurissa asunut Julie Miller, Willin ensirakkaus, oli raiskattu ja murhattu kotitalonsa kellarissa. Isoveli Ken oli samanaikaisesti kadonnut jäljettömiin, mutta ei hän mikään murhamies ollut. Siitä Will on edelleen vuorenvarma.

Will on pian vaikeuksissa, FBI:n kuulusteltavana. Hänen tyttöystävänsä Sheila Rogers oli muutama yö sitten poistunut heidän yhteisestä asunnostaan ja sotkeutunut kahden tuntemattoman miehen murhaan. Menneisyyden aaveet ottavat yhteyttä Williin ja tarjoavat hanakasti apuaan Kenin etsinnässä. Kun Sheila lopulta löydetään, Willin sydän särkyy toistamiseen. Kuka haluaa murhata kaikki hänelle rakkaat naiset?

***

Ah, kuinka hieno lukukokemus jälleen herra Cobenilta! Tähän voisi melkein alkaa tottumaan!

Kuten Kadonneiden kommenteissa jo mainitsinkin, tämän teoksen juoni tuntui alkuun kohtalaisen samankaltaiselta kuin tuossa aiemmin lukemassani kirjassa. Teoksen edetessä juonenpätkiä alkoi rönsyillä mukaan sieltä täältä, ja lukija oli vähintään yhtä hukassa päähenkilön kanssa siitä, mistä kaikessa oikein voisi olla kyse. Hienosti Coben kuitenkin sai nivotuksi sekavanoloisetkin kohdat kokonaisuudeksi ja kirjoittipa melkoisen loistavan jännärin. Kirjassa ei juuri hengähdystaukoja ollut, vauhti pysyi mukavan kovana alusta loppuun. Sattuipa jopa niin, etten malttanut teosta päästää illalla käsistäni ja heräsin aamuyöstä lukulasit nenällä ja kämppä täydessä valaistuksessa...

Seuraavaksi kauan odotetun kirjan kimppuun; uusi Wallander saapui viimein kirjaston varauksesta.

lauantaina, joulukuuta 05, 2009

Harlan Coben; Kadonneet

Neljän kesäleirillä kuhertelevan nuoren harharetki metsään päättyy onnettomasti. Kaksi heistä löydetään julmasti silvottuina, mutta kaksi muuta - Gil Perez ja Camille Copeland - ovat kadonneet kuin maan nieleminä. Nuorten lopullisesta kohtalosta jää jäljelle vain omaisia raastava epätietoisuus.

Kaksi vuosikymmentä myöhemmin newjerseyläinen piirikunnansyyttäjä Paul Copeland, jolla on meneillään uransa mittavin oikeudenkäynti, saa kutsun poliisikuulusteluun. Häntä vaaditaan tunnistamaan muuan Manhattanilla murhattu Manolo Santiago, jolta löytyy metsämurhia koskevia lehtileikkeitä. Ruumishuoneella Copeland järkyttyy nähdessään jo kauan sitten kuolleeksi uskomansa miehen. Jos Gil Perez olikin onnistunut piilottelemaan jossain kaikki nämä vuodet, mikä mahtoi olla totuus Camille-sisaren kuolemasta?

Nuoruudenrakastetun yllättävä yhteydenotto pakottaa Copelandin tekemään tiliä haudattujen syyllisyydentuntojensa kanssa ja lopulta kaivamaan myös oman menneisyytensä luurankoja…

Kadonneet on takuuvarmasti koukuttavaa Harlan Cobenia, jonka maailmanlaajuisesti menestyneitä trillereitä on tähän mennessä myyty jo yli 17 miljoonaa kappaletta. Aiemmin Cobenilta on suomennettu teokset Ei sanaakaan (2004), Sillä tiellään (2005), Viaton (2006) ja Lupaus (2008).


***

Ensimmäinen, mutta taatusti ei viimein kirja, jonka Cobenilta luin. Voisi kuvitella, että katoamistarinat olisi lypsetty tyhjiin jo ajat sitten, mutta kirjailija todella yllätti minut positiivisella tavalla. Ensinnäkin, kerronta oli aivan loistavaa, dialogit nokkelia ja sopivasti ironiaa mukana. I like it. Toiseksi, juoni imaisi mukaansa ensi sivuilta lähtien ja piti otteessaan loppuratkaisuun asti. Loppuratkaisusta puheen ollen, sekin tarjosi yllätyksiä, vaikka pelkäsin arvaavani etukäteen liikaa. Mahtavaa löytää "uutta verta" jännärikirjailijoista, vaikkei Coben aivan uusi nimi taida ollakaan muille kuin kaltaisilleni myöhästelijöille.

Kirjaa voisi suositella myös kevyemmän jännityksen ystäville, tässä kun ei brutaaleilla yksityiskohdilla mässäillä. Kannattaa testata.

keskiviikkona, marraskuuta 18, 2009

Noujoud Ali, Delphine Minoui; Nojoud, 10 vuotta, eronnut



Nojoud, 10 vuotta, eronnut on hätähuuto naisten ja lasten oikeuksien puolesta kaikkialla maailmassa. Se on tositarina jemeniläisestä tytöstä, jonka köyhä perhe lupaa vastoin tämän tahtoa vaimoksi kolmekymppiselle miehelle. Kukaan ei kuuntele Nojoudia, ja niinpä hän joutuu vaimoksi kaukaiseen syntymäkyläänsä, ja hänen perheensä jää kerjäämään pääkaupungin kaduille. Aviomies pahoinpitelee Nojoudia äitinsä hyväksyvän silmän alla. Nojoud ei saa enää käydä koulua eikä leikkiä muiden pihalla olevien lasten kanssa. Vihdoin hän saa kuitenkin taivuteltua mieheltään luvan käydä tapaamassa perhettään. Kaupungissa ollessaan Nojoud marssii eräänä aamuna oikeustalolle pyytämään avioeroa. Nojoudin tarina on koruttomuudessaan koskettava. Tapahtumat kerrotaan fiksun pienen tytön näkökulmasta, mutta kirja avaa lukijalle myös oven jemeniläiseen kulttuuriin. Nojoudin kertojaääni ei kerjää sääliä. Hän ei tuomitse omaa kulttuuriaan tai uskontoaan, vain oman isänsä ja aviomiehensä (ja heidän kaltaistensa miesten) käytöksen.

***

Aina välillä sitä ehtii vierailla toisten lukuihmisten blogeissa, ja bongailla hyviä kirjavinkkejä. Tämä kirja oli sellainen löytö.

Todella järkyttävää luettavaahan tämä oli, kuinkas muuten, kun kyseessä 10 vuotias lapsi, joka naitetaan sadistiselle kolmikymppiselle miehelle. Nojoud oli onneksi todella rohkea, kun uskalsi miehensä luota karata avioeroa vaatimaan. Kirjalla oli näin ollen onnellinen loppu, vaikka Nojoud ilmeisesti edelleen köyhissä oloissa joutuukin elelemään.

Nopealukuinen kirja, plussana värikäs kerronta kulttuurista lapsen silmin.

tiistaina, marraskuuta 17, 2009

Jilliane Hoffman; Cupido

"Loistava esikoinen - kirjailijasta saattaa hyvinkin tulla naispuolinen Grisham." - Independent

Kun nuori kaunis Chloe Larson raiskataan ja melkein tapetaan, kukaan ei joudu teosta vastuuseen. Mutta aika ei paranna haavoja. Chloesta tulee kivenkova juristi C. J. Townsend, nainen vailla menneisyyttä. Kaksitoista vuotta myöhemmin Townsend toimii syyttäjänä William Bantlingin jutussa. Miestä epäillään Cupidoksi, sadistiseksi sarjamurhaajaksi, joka riistää sydämen uhriensa rinnasta. Townsend tunnistaa raiskaajansa, ja menneisyyden demonit nousevat kätköistään. Townsend saa tilaisuuden jossa hänen on valittava: tapahtuuko oikeus - vai oikeutettu kosto?

Floridassa asuva Jilliane Hoffman on luonut näyttävän uran lakimaailmassa ennen kirjailijaksi ryhtymistään. Hänen esikoistrillerinsä otettiin vastaan kiihkeän innostuneesti, ja Warner Brothers voitti kisan kirjan elokuva-oikeuksista.

***

Sainpas minäkin tämän paljon kehutun oikeussalitrillerin luettua. Todella mukaansatempaava tarina, kirjailijan kerrontaa saattoi vain ihailla. Pidin siitä syvyydestä, jota Hoffman oli onnistunut päähenkilöihin luomaan, hyytävän uhkaavasta tunnelmasta sekä sopivan kierosta huumorintajusta. Jäin ihmettelemään ainoastaan sitä, miksi en ollut tullut tarttuneeksi kirjaan jo aikaisemmin.

keskiviikkona, marraskuuta 04, 2009

Syksyn aikana luettuja teoksia

Otteita erittäin lyhytsanaisesta lukupäiväkirjastani, joita raapustin vihkoon mm. sairaalassa ollessa.

Birkegaard Mikkel; Libri di Lucan arvoitus
- Tuulen varjoa löyhästi jäljittelevä trilleri, jossa lukeminen onkin vaarallista puuhaa. Alun jännitys herpaantui ainakin minulta melko pian ja tarina tuntui vaativan liikaa mielikuvitusta ollakseen uskottava. Ihan viihdyttävää fantasiaa kuitenkin.

Erlend Loe; Supernaiivi
- Ihanaa hyvänmielen luettavaa. Kirjan päähenkilö tuntui olevan elämässään vähintään yhtä eksyksissä kuin itsekin olen. Teos tarjosi monet naurut ja antoi yksinkertaisen vastauksen elämäntarkoitukseen; rakkaus.

Pauliina Susi; Lukot
- Mahtava psykologinen trilleri ihmissuhteiden kiemuroista. Rakastan Pauliinan kirjoitustyyliä, tämän olisi voinut ahmaista kerralla mikäli silmät olisivat suostuneet yhteistyöhön. Suosittelen!

Alexander McCall Smith; Bostwanan iloiset rouvat
- Taattua Mma Ramotswe -kamaa. Hauskan naiivilla tyylillä viisas kirja.

Nicci French; Pimeyden syli
- Yleensä pidän Frenchin pariskunnan tyylistä, mutta tämä kirja oli tylsä. Kirjan päähenkilö, Adam ällötti alkusivuilta saakka enkä päässyt kertojan pään sisään ollenkaan. Teoksen opetus lienee; älä luota vieraisiin miehiin?? Positiivisinta teoksessa oli sopiva määrä itseironiaa.

Herbjorg Wassmo; Lasi maitoa, kiitos
- Sydäntä särkevä tarina liettualaisesta tytöstä, joka huijataan "tarjoilijan" tehtäviin Norjaan. Päähenkilön kohtalon rinnalla omat murheet saivat oikeat mittasuhteet. Kirja tarjosi todella järkyttävän lukukokemuksen, ja on näin ollen yksi parhaimmista koskaan lukemistani teoksista.

William Styron; Pimeän kuva
- Styron kertoo sairastumisestaan masennukseen. Todella vakavaan sellaiseen. Kirja antoi niin vertaistukea kuin toivoakin, pohjalta on mahdollisuus nousta.

torstaina, lokakuuta 15, 2009

Päivitystä

... Tiedoksi teille uskollisille, jotka vielä jaksatte blogissani vierailla; en ole lopettanut lukemista. Tällä hetkellä en omista omaa konetta ja nettiin pääseminen on sen verran satunnaista, että blogin päivitys on jäänyt. Elämän selkiydyttyä näillekin sivuille voi taas eloa tulla.

sunnuntai, elokuuta 16, 2009

Henning Mankell; Italialaiset kengät

411s.

Ulkosaariston yksinäisyyteen vetäytynyt entinen kirurgi Frederik Welin kohtaa keskellä talvea yllättävän näyn: jäällä hänen talonsa edessä rollaattoriin nojaa vanha nainen.Nainen on Frederikin entinen rakastettu Harriet, jonka mies jätti neljäkymmentä vuotta sitten sanomatta sanaakaan. Harriet on kuolemassa syöpään, ja hän on tullut pyytämään Frederikiltä viimeistä palvelusta: että tämä täyttäisi kauan sitten antamansa lupauksen ja veisi hänet eräälle tietylle pohjoiselle metsälammelle.Suostuessaan pyyntöön Frederik ei voi aavistaa, mikä häntä odottaa. Matka läpi talvisen Ruotsin on myös matka Frederikin omaan menneisyyteen. Se pakottaa hänet vihdoin kohtaamaan haamut, jotka ovat saaneet hänet eristäytymään maailmasta, ja ottamaan vastuun hirveästä virheestä, joka kerran muutti hänen elämänsä.

***

Mankell on niin loistava, en koskaan kyllästy häneen! Vaikka äkikseltään voisi vaikuttaa tylsänpuoleiselta kertomus saaristolle itsekseen muuttaneesta miehestä, Mankell se osaa tehdä tarinasta kuin tarinasta mukaansatempaavan upean. Kirja on runollinen ja kaunis kuvaus yksinäisyydestä, vastuusta ja kuolemasta. Aivan ihana, mestarillinen Teos!

"Silloin kuin nytkin elämä oli mielestäni sitä, ettei irrota otettaan. Elämä on hento oksa kuilun yllä. Roikun siinä niin kauan kuin jaksan."

torstaina, elokuuta 13, 2009

Ruth Rendell; Kerro, kerro kuvastin

464s.

”Vangitsee lukijansa ilman poliisivoimia”

Satujen maailmassa komea prinssi pelastaa kauniin prinsessan ilkeän äitipuolen kynsistä ja vie hänet linnaansa. Siellä he elävät onnellisina elämänsä loppuun asti.Mutta todellisuudessa haaveet saattavat muuttua kammottaviksi painajaisiksi.Teddy Grex on elänyt ankean lapsuuden vailla hellyyttä ja hoivaa. Hänestä kasvaa yksinäinen nuorimies, joka janoaa kauneutta. Koulunsa kevätnäyttelyssä hän törmää elämänsä naiseen. Suloinen Francine Hill on hänelle ilmielävä satujen prinsessa. Teddy haluaa Francinen omakseen. Mutta Francinella on äitipuoli, joka ei aio irrottaa otettaan tytöstä. Vain hänellä on avain Francinen lapsuuden saloihin.Ennen kuin prinssi ehtii ahdinkoon joutuneen prinsessansa avuksi, hän on jo tappanut kaksi ihmistä…

Kerro, kerro kuvastin on hyytävä psykologinen trilleri kahden rakkautta vaille jääneen nuoren elämästä. Ruth Rendell näyttää kyntensä goottilaisten kauhutunnelmien luojana ja pyörittää nerokkaan pääjuonen ohella lukuisia nautittavia sivujuonia, joista ei puutu hiuksia nostattavia käänteitä. Lontoo elää ja hengittää aistivoimaisena romaanin jokaisella sivulla.

***

Ehkei ollut aivan otollisin aika tutustua Rendelliin. Kaksi viimeksi lukemaani kirjaa vain olivat niin loistavia, että olisivat jättäneet minkä tahansa teoksen varjoonsa...

Siinä missä Enkelipeli onnistui samankaltaiselta miljööltään ja tunnelmaltaan olemaan oikeasti hyytävä, tämä toi mieleen pintasilauksen. En tiedä, jostain syystä teos vain jätti minut täysin kylmäksi. Alku takkusi, jossain vaiheessa pääsin edes vähän sisälle romaaniin ja sitten olinkin taas ulkona.

Rendellillä on oma tyylinsä, jotenkin kliinisen etäinen, josta pitkälti puuttuu Fossumin kaltainen lämpö. Kaikki kirjan henkilöt olivat tavallaan pahiksia, eikä kukaan onnistunut myötätuntojani herättämään (paitsi, no, ehkä sadun prinsessa, mutta laimeaksi jäi). Haen kirjoilta jonkinlaista vertaistukea, ja tässä samaistumiskohdetta oli mahdotonta löytää.

Moitteista huolimatta, varmasti tästä moni pitääkin ja saatanpa joskus testata muita Rendellin teoksia.

sunnuntai, elokuuta 09, 2009

Karin Fossum; Paha tahto

222s.

On kolme nuorta kaverusta: Axel Friman, Philip Reilly ja Jon Moreno. Axel on porukan karismaattinen johtaja, Philip ahkerasti Koraania siteerava filosofi ja Jon se mukava kaveri. Eräänä päivänä Jon löytyy järvestä kuolleena oltuaan retkeilemässä kahden kaverinsa kanssa. Poliisin epäilykset kohdistuvat luonnollisesti Axeliin ja Philipiin. Käy kuitenkin ilmi, että Jon on ollut psykiatrisessa hoidossa ja että hän on potenut huomattavaa syyllisyyttä ja häpeää. Itsemurhakaan ei siis ole pois laskuista. Pian löytyy toinenkin ruumis, tällä kertaa vainaja on nuori vietnamilaisperäinen poika. Ilmenee, että hän on kadonnut jo aiemmin oltuaan samoissa bileissä kuin Axel, Philip ja Jon. Liittyvätkö tapaukset toisiinsa vai onko niin, ettei mitään rikosta ole tapahtunutkaan? Tapausta tutkii sympaattinen, mutta jämerä komisario Konrad Sejer, jonka yhteistyö apulaisensa Jakob Skarren kanssa tuntuu toimivan paremmin kuin koskaan. Karin Fossumin kerronta on vähäeleistä, tarkkaa, yllätyksellistä ja ennen kaikkea nautinnollista luettavaa.

***

Oli jo ikävä Fossumia. Aikoinani ahmin lähes putkeen kaikki hänen teoksensa, lukuun ottamatta
Toisenlaista rakkautta. Se kertoo pedofiilistä, ja Karinin tarkan ihmismielen tuntien, en tahdo todellakaan tietää, millainen sielunmaisema lapseensekaantujalla on. Mutta kun kuulin, että tältä psykologisten jännäreiden mestarilta on uusi teos ilmestynyt, tein heti varauksen kirjastoon.

Eikä Fossum pettänyt, ainoastaan harmitti kirjan lyhyt sivumäärän. Kirjan poliisivaljakko, Sejer ja Skarre ovat siinä määrin sympaattisia hahmoja, että heistä olisi voinut lukea vaikka 500 sivua.

Rikosromaanien viidakossa Fossum on kirkas tähti ja erottuu edukseen. Tämäkin teos on lämpimällä tavalla viisas. Toisaalta henkilöiden ahdistukseen samaistuminen on liiankin helppoa. Kaikki me kuljemme ikään kuin kuilun reunalla. Toiset putoavat, toiset eivät.

Ajatuksiaherättävää ja erittäin suositeltavaa lukemista!

perjantaina, elokuuta 07, 2009

Carlos Ruiz Zafón; Enkelipeli

607s.

Lumoava kirjallinen mysteeri, ylistyslaulu Barcelonalle, rakkaustarina, kauhukertomus ja huima maailmanmenestys - tätä kaikkea on huikean Tuulen varjo -romaanin paha sisarpuoli Sinettilakan vaakunassa on enkeli siivet levällään, ja kuoressa David Martínin nimi.

Salaperäinen pariisilaiskustantaja Andreas Corelli toistaa kirjeessään vuosi sitten esittämänsä tarjouksen. Hän lupaa tehdä nuoresta kirjailijasta rikkaan ja kuolemattoman. Onnettomat olosuhteet ja epätoivoinen rakkaus saavat Davidin hyväksymään Corellin tarjouksen - mutta hinta on kovin mahdollinen. David johdatetaan Unohdettujen kirjojen hautausmaalle, joka kuiskii hänelle salaisuuksiaan. Myös lukija on vietelty.

***

Odotin kuin kuuta nousevaa tätä kirjaa varauksesta. Kuulemani ja lukemani mukaan monet ovat Tuulen varjon jälkeen olleet Enkelipeliin pettyneitä, joten hiukan varauksella kirjaan tartuin. Monet ovat kirjasta myös lumoutuneet ja itse kuulun viimeksi mainittuun ryhmään.

Siis. Kuten kuvitella saattaa, kirjailijalla oli melkoiset paineet teosta kirjoittaessa kulttimaineeseen nouseeen esikoisen jälkeen. Myötätunnolla häntä ajattelen. Mielestäni Carlos onnistui loistavasti Enkelipelissä. Tässä oli pitkälti sama mystinen tunnelma, kuin Tuulen varjossa. Tapahtumat sijoittuvat aikaan ennen Tuulen varjoa. Silti tarina oli selkeästi omanlaisensa. Oli Unohdettujen kirjojen hautausmaa, oli samoja pimeitä katuja ja rakennuksia, oli uhkaava ja outo tunnelma...

Paikoin juoni tuntui hajanaiselta ja liiaksikin rönsyilevältä. Lisäksi teoksen ahdistus meni välillä jo aivan sarkasmin puolelle, juonikuviot suorastaan överiksi.

Mutta kaiken kaikkiaan, aivan loistava goottilainen rakkaus/kauhutarina. Innolla jään odottamaan Zafónin seuraavaa teosta. Suosittelen!

sunnuntai, elokuuta 02, 2009

Karin Slaughter; Riistetyt

375s.

On kesälauantai Heartsdalen pikkukaupungissa. Rauhallinen ilta saa dramaattisen käänteen, kun kahden teini-ikäisen riita päättyy toisen kuolemaan. Nuoren tytön ruumiinavaus paljastaa järkyttäviä asioita, joille tytön lääkäri ja kaupungin patologi Sara Linton on ollut täysin sokea. Sitten katoaa uhrin teini-ikäinen ystävä. Tutkimusten edetessä uhrien perheet ja ystävät kääntävät selkänsä ja vaikenevat. Kaupunki kätkee hirvittäviä salaisuuksia, jotka koskevat useita perheitä. Kun poliisipäällikkö Jeffrey Tolliver löytää kadonneen tytön, karmea totuus paljastuu kokonaisuudessaan.

***

Enhän minä malttanut olla tätäkin osaa lukematta, vaikka aihepiirinsä puolesta aion väliin jättää... Olisi pitänyt. Teos oli hyvä kirjailijan tyylin ja henkilöhahmojen uskottavuuden puolesta, mutta itse tarina sen verran karmiva (pedofiilejä, lapsipornoa), ettei äiti-ihmisten tällaista pitäisi lukea. Ehdottomasti sarjan hirvittävin jakso.

perjantaina, heinäkuuta 31, 2009

Mary Letourneau, Vili Fualaau; Rikoksena rakkaus

286s.

35-vuotias opettaja. 13-vuotias oppilas. Kuka vietteli kenet? Miksi älykäs ja hyvin koulutettu neljän lapsen äiti on valmis riskeeraamaan perheensä, uransa ja vapautensa teinipojan vuoksi? Onko kyse rakkaudesta, seksuaalisesta väärinkäytöstä vai jostain aivan muusta? Rikoksena rakkaus -kirjassa Mary Letourneau ja Vili Fualaau kertovat omin sanoin, miten heidän poikkeuksellinen suhteensa alkoi, miten Mary pidätettiin, kuinka hän synnytti Vilille kaksi lasta, joista toisen vankilassa ja kuinka heidän tarinastaan tuli yksi Yhdysvaltojen kohutuimmista oikeustapauksista. Maryn ja Vilin vuonna 1997 julki tulleesta suhteesta on tehty tv-elokuva ja useita kirjoja.

***

Hmm. Hmm. En todellakaan tiedä mitä tästä tarinasta ajatella.

Kirjan sivuilla opettaja Mary vakuutti rakkauttaan oppilastaan Vilia kohtaan, joka oli 12v. kun heidän suhteensa alkoi. Maryn näkökulmasta asiassa ei ollut mitään pahaa, vaikka hän itse oli tahollaan naimissa ja neljän lapsen äiti, ja Vili tosiaan "pikkuisen" nuorempi. Kirjassa myös Vili kertoi oman näkemyksensä asioista. Toisaalta hänen runonsa vaikuttivat hyvin kypsiltä, toisaalta tekstistä huomasi, että kyseessä oli teini, joka tahtoi lähinnä opettajaltaan seksiä.

Mary vangittiin kahteen otteeseen lapsen hyväksikäytöstä, ensin puoleksi vuodeksi, ja kun ei ottanut opikseen, sitten seitsemäksi ja puoleksi vuodeksi. Sinä aikana pari sai kaksi lastakin. Googlaamalla löysin sitten tuoreimpia uutisia (jotka toki nekin ovat vuosien takaa), jotka kertoivat Maryn viimein vapautuneen vankilasta ja parin menneen naimisiin. Ehkä kyse siis oli muustakin kuin hyväksikäytöstä. Silti. Jotenkin epämiellyttävä juttu. Varsinkin kun teosta lukiessa Maryn itsekeskeisyys paistaa esiin raivostuttavasti joka sivulta.

keskiviikkona, heinäkuuta 29, 2009

Sirpa Kähkönen; Mustat morsiamet

288.

Sirpa Kähkösen romaani Mustat morsiamet sijoittuu 1920-30 lukujen vaihteen Kuopioon. Se on monellakin tapaa kuopiolaisuuden kuvaus. Kähkösen tarinalla on todellinen pohja, hänen isovanhempiensa kohtalo. Se on myöskin yleinen tarina kuopiolaisuudesta, koska siinä kietoutuvat vasemmistolaisuuden ja oikeistolaisuuden vahva vastakkainasettelu, joka leimasi ihmisten ajattelutapoja ja jopa sosiaalista kanssakäymistä monta vuosikymmentä eteenpäin.Toisaalta romaanissa on vahvasti läsnä työväestön ja sivistyneistön vastakkain asettelu. Sitten on maalaisuuden ja kaupunkilaisuuden vastakohtaisuus, missä erityisesti kaupunkilaisuus näyttäytyy maalaisuutta hienompana. Neljäs kuopiolainen piirre on sitten murre, jonka kirjailija on erittäin terävästi pienimpine yksityiskohtineen merkinnyt.

(Pohjois-Savon muisti)

***

Sain tämän pokkarin mummultani ja ehkä siihen hivenen vastentahtoisesti tartuin. Pelkäsin kirjaa tylsäksi - vaikkei mummullani tapana olekaan tylsiä kirjoja lueskella... Pelko osoittautuikin turhaksi, ja suorastaan ahmin teosta. Kaikkien lukemieni dekkareiden, murhien ja ruumiiden jälkeen tämä suorastaan tuuletti aivojani!

Kirja on pikkutarkasti kirjoitettu, ihanan arkinen ja realistinen (tosi?)tarina wanhasta ajasta, joka fraasinomaisesti sanottuna heräsi sivuilla henkiin. Minähän asuin lapsena muutaman vuoden Kuopiossa ja kuulemma edelleen puheessani on aavistus savoa. Savonmurre tuntui alkuun vähän työläältä lukea, mutta alkukankeuden jälkeen nautin dialogeista ja nauroinkin monessa kohden. "Puhe" kuulosti niin tutulta.

Surullinen kertomus ja kasvutarina tämä kuitenkin on; on köyhyyttä, mies joutuu vankilaan, lapsi kuolee synnytykseen... Ja silti kaikesta selvitään.

Kähköstä voisi jossain vaiheessa lukea lisääkin!

lauantaina, heinäkuuta 25, 2009

Karin Alvtegen; Tuntematon

280s.

Yhteiskunnan laitapuolella elävän Sibyllan on keksittävä keinot päästäkseen silloin tällöin lämpimään kylpyyn, nukkumaan valkeiden lakanoiden väliin ja saadakseen kunnolla syödyksi. Kun kaiken tämän pystyy tekemään itseään myymättä, tuovat nämä hetket päivänpaistetta muuten kurjaan elämään.Kaikki romahtaa, kun Sibylla on kerran väärässä paikassa oikeaan aikaan. Laitapuolen kulkijaa on helppo tönäistä – hän joutuu syytetyksi murhasta, sitten toisesta, kolmannesta, neljännestä.Tehtaanjohtajan ainoan tyttären tie kauaksi lähtökohdistaan on jännittävä, monisäikeinen tarina. Se on myös sarkastisella huumorilla maustettu veitsenterävä rikoskertomus.

***

Aiemmin lukemani Alvtegenit ovat olleet mitä parhaimpia lukuelämyksiä. Ko. teos on jäänyt lukulistalle roikkumaan, tulipahan se nyt viimein luettua. Ehkei kirja ollut aivan yhtä loistava, kuin Karinin uusimmat, mutta mukava romaani joka tapauksessa. Häpeä, Petos ja Varjo ovat vain niin mielettömän hienosti rakennettuja teoksia, joista huomaa tähän verrattuna kirjailijattaren kehittyneen huimasti.

Teoksen päähenkilö, Sibylla, oli helposti samaistuttava henkilö. Ihanaa lukea vaihteeksi muistakin kuin "kauniista ja rohkeista" henkilöhahmoista. Sibyllalla oli elämä mennyt pieleen jo nuorena pitkälti äidin syyllistävän kasvatuksen ja vaativuuden vuoksi. Sibylla ajautui kodittomaksi kulkuriksi. Sitten polkaistiin liikkeelle tapahtumavyöry, joka alun kehittelyvaiheen jälkeen tuntui etenevän liiankin kovaa vauhtia. No, Alvtegenilla on oma lyhytsanainen tyylinsä, mutta hiukan lisää pituutta kirjaan olisin kaivannut.

Marinoista huolimatta syvyytensä ja viihdyttävyytensä puolesta tykkäsin!


torstaina, heinäkuuta 23, 2009

Karin Slaughter; Häpäisty

389s.

Karin Slaughterin uusin kirja Häpäisty alkaa tuttuun tapaan sokeeraavasti. Ensimmäisillä sivuilla tuntematon nainen poltetaan elävältä etsivä Lena Adamsin katsoessa huumattuna vierestä. Poliisipäällikkö Jeffrey Tolliver ja patologi Sara Linton yrittävät selvittää uhrin henkilöllisyyttä ja jäljittää poliisin käsistä karannutta Lenaa, joka näyttää olevan suuressa vaarassa. Lena pakenee entiseen kotikaupunkiinsa Reeseen, jonka kulissien takaa alkaa paljastua mm. korruptiota, äärioikeistolaista rotuvihaa ja huumekauppaa. Samaan aikaan kun Lena matkaa kohti menneisyytensä salaisuuksia, Sara joutuu syytteeseen leukTuemiaa sairastaneen potilaansa kuolemasta ja kamppailee pelastaakseen uransa...Grant County -sarjan kuudes osa Häpäisty on tarina, jonka jälkeen Heartsdale ei ole entisensä. Teos tarjoaa jännitystä ja odottamattomia juonenkäänteitä aina viimeisille sivuille asti.

***

Tuli ihan haikea olo, kun Grant County-sarja on nyt kaluttu loppuun. Mielestäni tämä viimeisin osa oli paras. Kyllä kirjan kanssa tuli pari iltaa valvottua, kun lukemisen keskeyttäminen tuntui mahdottomalta...

Karin osaa sitten keksiä mahdollisimman sokeeraavat tavat murhata ihmisiä kirjoissaan; aiemmassa haudattiin elävältä teinityttöjä ja tässä uhri poltettiin - myös elävältä. Kammottavaa. Mutta kun ällöttävyydet olivat tapahtuneet, kirja kasvatti niin juonta, kuin jännitystäkin, eikä mässäilyfiilistä syntynyt. Tässä päähenkilöksi nousi Lena ja hänen menneisyydestään saimme tietää enemmän.

Paljastettakoon, että loppuratkaisu oli aivan hirveä, tuli sellainen "noouuuu" -olo. Ihan surulliseksi tulin, ja sellaista tapahtuu harvoin, kun kyseessä on vain fiktiivinen romaani...

Olav Valen-Sendstad; Pistin lihassa

206s.

Tie rauhaan elämän taisteluissa.

Pistin lihassa on syvästi sielunhoidollinen teos avuksi niille, jotka tuntevat jatkuvasti epäonnistuvansa kristittyinä ja joutuvansa tappiolle kiusaustensa ja oman heikkoutensa ahdistamina. Lähtökohtanaan Paavalin sana hänen ruumiiseensa asetetusta pistävästä piikistä, pistimestä, Olav Valen-Sendstad osoittaa, millaisen avun Paavali sai kamppailuunsa. Olav Valen-Sendstad (1904-1963), norjalainen pappi ja filosofian tohtori, oli aikanaan merkittävä hengellinen johtaja omassa maassaan. Hänen runsaasta kirjallisesta tuotannostaan on suomennettu useita tekosia. tämä on uudistettu laitos jo pitempään lopppun myytytä olleesta sielunhoidollisesta klassikosta.

***

Teos julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1937. Omani on neljäs painos tästä klassikosta. Tekstin paikoin vanhahtava sävy antoi kirjaan oman tunnelmansa, silti kirja oli täyttä asiaa kristinuskon ytimessä ja ytimestä.

Me ihmiset olemme pahoja, se nyt on vain yksi elämän tosiasia ja ennen kaikkea voisi sanoa, että me kristityt olemme pahoja. Kirjassa ei oikeastaan ole mitään "uutta", vaan se julistaa vanhaa ja aina ajankohtaista ristinsanomaa helposti lähestyttävään sävyyn. Pistin lihassa kertaa samaa sanomaa kuin Raamattu; Jumalalla oli ongelma jonka hän itse ratkaisi.

Ihana ja merkittävä teos, joka löytyy kirjahyllystäni, ja johon säännöllisen epäsäännöllisesti palaan. Suosittelen hyvää hengellistä perusmatskua etsiville.

sunnuntai, heinäkuuta 19, 2009

Kommenteista

Käväisimpä vaihteeksi vanhassa blogissani (http://anilo.vuodatus.net) ja löysin sieltä viestiä, josta selvisi, ettei tätä blogia pysty kommentoimaan. Kiitos lämpimästi tiedosta!! Yritän asiaa selvitellä, asetusten mukaan mitään kommenttiesteitä ei pitäisi olla. Kommentit ovat siis lämpimästi tervetulleita!!

Karin Slaughter; Kadotettu

464s.

Iltakävely metsässä muuttuu painajaiseksi, kun poliisipäällikkö Jeffrey Tolliver ja patologi Sara Linton löytävät nuoren tytön ruumiin. Selviää, että tyttö on haudattu elävänä maahan. Ruumiinavaus paljastaa lisää hirveitä yllätyksiä. Jäljet johtavat suljettuun uskonnolliseen yhteisöön, joka kuhisee kammottavia salaisuuksia. Saran kauhuksi hänen kovia kokenut siskonsa Tessa tuntuu liittyvän lahkon toimintaan.

Kadotettu on Karin Slaughterin huippusuositun Grant County -sarjan viides osa.

***

Mukaansatempaavaa jännitystä tutuksi käyneiden henkilöhahmojen seurassa.

Sen kummempia ajatuksia nämä Slaughterin kirjat eivät jaksa herättää, tunnustan, että puhtaasti viihteellisistä syistä sarjaa tulee ahmittua. Toisaalta kesälaiskuuskin vaivaa; en jaksa metsästää tai bongailla toisten blogeista must-luettavaa. Kohta alkaa olla pakko kohottaa "kirjallista ryhtiä", sarjan viimeinen osa kun on jo puolivälissä meneillään... Jospa ajat sitten varaamani Enkelipeli (Tuulen varjon "jatkis") pian kirjastosta saapuisi.

maanantaina, heinäkuuta 13, 2009

Karin Slaughter; Merkitty

406s.

Uneliaan Heartsdalen pikkukaupungin poliisiasemalla käynnistyy hurja panttivankidraama, jonka keskelle kaupungin patologi ja lastenlääkäri Sara Linton sattumalta joutuu. Kaupungin poliisipäällikkö ja Saran miesystävä Jeffrey Tolliver loukkaantuu tulituksessa pahasti, useita poliiseita kuolee ja joukko lapsia joutuu hengenvaaraan. Samana päivänä sairaslomalta palaavan etsivä Lena Adamsin on heti kohdattava poliisin pahin painajainen. Merkitty on Karin Slaughterin menestyneen trillerisarjan neljäs osa, jossa Sara Linton joutuu imaistuksi mukaan Jeffreyn menneisyyteen liittyviin vaarallisiin tapahtumiin samalla kun Jeffrey kamppailee hengestään.

***

Minun lukujärjestys nyt on mitä on. Joskus aiemmin olen lukenut sarjasta osan kolme, Piinattu, ja nyt siirryin (omalla logiikalla) suoraan neloseen. Sarjan kaksi viimeistä osaa odottelevat vuoroaan kirjahyllyssä, joten menoa ei ehkä liiemmin haittaa, jos kakkonen välistä jääkin...

Tässä teoksessa kulkevat rinnakkain nykyisyys ja menneisyys, kaksi tarinaa ja (vähintään) kaksi rikosta, jotka tietysti toisiinsa liittyvät. Ihan mielenkiintoista oli lukea päähenkilöiden menneisyydestä, tarinaan tuli näin uutta syvyyttä.

Hienoja ja vetäviä hahmoja on Slaughter kyllä onnistunut luomaan. Jokaiselle on tapahtunut yhtä jos toista kammottavaa, ja lisää on luvassa, näissä kirjoissa kun rikokset ovat pahimmasta päästä. Silti juonenkehittely ja jännityksen ylläpito onnistuvat kirjailijattarelta niin mainiosti, että teokset ovat ehdottomasti muuta kuin mässäilyä. Toimivat loistavasti niin viihteenä kuin arkipakonakin.

sunnuntai, heinäkuuta 12, 2009

Seppo Jokinen; Puhu rakkaudesta

167s.



”Useilta suomalaisilta on ihmisarvo hukassa: vähättelemme itseämme, ”toteaa Seppo Jokinen kirjansa ”Puhu rakkaudesta” esipuheessa. Ellemme me osaa rakastaa ja arvostaa itseämme, ei meistä ole muitakaan rakastamaan ja rohkaisemaan.

Seppo Jokisen kirja on tuttua ja taattua Jokista. Miehellä on mittava ura sielunhoitajana, kouluttajana ja luennoitsijana. Tässä työssä hän on saanut valtavan määrän palautetta, kuullut monenlaisista ihmiskohtaloista ja joutunut etsimään vastauksia kaikkein kiperimpiinkin kysymyksiin. Kun tähän vielä lisätään se kantapään kautta tullut kokemus, jota Seppo Jokinen on saanut oman elämänsä kriiseissä, niin paketti on valmis: miehellä on kanttia sanoa ja myös sanottavaa.

Rakkaudesta puhutaan ja lauletaan nykyään paljon, enimmäkseen hyvin kevyesti ja pintaa hipaisten. Kirja ”Puhu rakkaudesta” houkuttelee syvemmälle, aivan niihin perimmäisiin tuntoihin saakka.

Samalla, kun Seppo Jokinen kirjoittaa rakkauden kaipuustamme, ihmissuhteistamme ja vammoista parantumisesta, hän pitää koko ajan esillä sen suurimman rakkauden, Jumalan syntistä ihmistä kohtaan tunteman rakkauden. Jumala vihaa syntiä, mutta rakastaa syntistä ihmistä. Ensimmäisen Johanneksen kirjeen neljättä lukua lainaten: ”Me rakastamme, koska Jumala on ensin rakastanut meitä.”


***

Lämminhenkistä sielunhoidollista luettavaa. Jokinen ei asetu millään muodoin lukijansa yläpuolelle, vaan kirjoittaa rehellisesti omasta rikkinäisyydestään. Siinä missä myös haastaa lukijaa kasvuun.

Teoksen henki on ehdottomasti rakkaus. Mielellään terapeutista "varaisin" ottaisi.

torstaina, heinäkuuta 09, 2009

Hardwick Neil; Hullun lailla

174s.

Neil Hardwick on yksi niistä rohkeista, joka kertoo julkisesti sairastumisestaan syvään masennukseen kirjassaan Hullun lailla. Mielenterveysongelmista puhuminenhan on yhteiskunnassamme vaikeampaa kuin fyysisistä sairauksista puhuminen, vaikka masennuslääkkeiden käyttö on Suomessa yleistä. Hardwick aloittaa kertomuksensa lainaamalla dialogin A.A.Milnen lasten kirjasta Nalle Puh:
" Kuinkas jakselet, kysyi Nalle Puh.Ihaa ravisteli päätään puolelta toiselle."En kovinkaan kuinkaan" , se sanoi."Viime aikoina en ole jaksellut oikein ollenkaan kuinkaan."


***

Faktahan on, että olen sairastanut toistuvia masennusjaksoja jo reilut viisitoista vuotta. Jos Hardwick uskaltaa sen tunnustaa, niin miksenpä minäkin.

Kirja antaa melko kattavan selostuksen masennuksen oireista ja taudin vaikutuksesta elämään. Toisaalta, olisi mielenkiintoista lukea aivan taviksen vastaava kertomus kyseisestä sairaudesta. Tässä käsitellään pitkälti taudin ohella julkisuuden kirousta, joten paikoin en kokenut näinkään lyhyttä kirjaa kovin kiinnostavana. Kaikella kunnioituksella.

Lämpimästi plussaa kirjailijan rehellisyydelle. Masennus on sairaus, jonka voi ymmärtää vain toinen masentunut. Vertaistukea kaipaaville miltei "pakollista" luettavaa.


(Itsekin olisin lukenut kirjan jo iät ja ajat sitten, mutta aina kun teos mieleeni kirjastossa muistui, se olikin lainassa. Kertoo jostain...)

Karin Slaughter; Sokaistu

359s.


Karin Slaughter (s. 1971) on jännityskirjallisuuden kuuma nimi maailmalla. Esikoisteos Sokaistu nosti hänet Yhdysvalloissa rikoskirjailijoiden eturiviin. Sokaistu nousi kotimaassaan kahdenkymmenen parhaiten myydyn kirjan joukkoon ja Englannissa bestsellerlistan kolmanneksi.

Sara Linton on rauhallisen Heartsdalen pikkukaupungin lastenlääkäri ja patologi. Hän löytää Sybil Adamsin vakavasti haavoitettuna lounasravintolan vessasta. Saran pelastusyritykset ovat turhia, sillä kahden syvän viillon muodostama risti on kuolettava.

Tämä on sadistisen psykopaattiraiskaajan ensimmäinen näytös. Hän huumaa uhrinsa sokaisevalla belladonna-kasvin myrkyllä ja viljelee raamatunlauseita rikoksissaan. Tapauksiin liittyy kummallisia yhteensattumia, jotka viittaavat Sara Lintoniin. Rikossarjaa selvittäessään kirjan päähenkilöt joutuvat kohtaamaan menneisyytensä salaisuudet, joille he ovat ummistaneet silmänsä.


***

Tämän esikoisteoksen ostin joskus kirjaston poistomyynnistä.

No juu, melko raflaava-aiheinen jännäri... Kyllähän tästä paljon verisiä yksityiskohtia löytyi, mutta toisaalta teos on kirjoitettu niin vetävään tyyliin, etten voinut olla pitämättä. Luultavasti luen muutkin kirjailijattaren teokset. Osastoa *ei herkille*.

Tommy Hellsten; Saat sen mistä luovut

262s.

Saat sen mistä luovut on kirja, joka porautuu uudella, raikkaalla tavalla perimmäisiin kysymyksiin. Se ravistelee totunnaisia asenteita ja kyseenalaistaa monet selviöinä pidetyt arvot ja arvostukset yhteiskunnassamme.Ihminen on aina hakenut turvaa siitä, että lopettaa matkustamisen, pysähtyy paikoilleen ja pystyttää leirin, johon päättää asettua loppuiäkseen. Mutta turvan löytää vain se joka siitä luopuu, elämän se joka ottaa riskin ja lähtee liikkeelle, uskaltautuu seikkailuun. Ei tarvitse tulla uskonnolliseksi löytääkseen syvyysulottuvuuden elämässään. On kysymys ihmiseksi tulemisesta. Ihminen on enemmän kuin kaikki se mitä hän tekee ja tuottaa. Vain ihmisen muuttuminen antaa toivoa maailman muuttumisesta paremmaksi.Saat sen mistä luovut kokoaa Hellstenin ajattelun pohjavirrat - ne oivallukset jotka ovat syntyneet hänen työskennellessään ihmisen kasvuun ja muuttumiseen liittyvien kysymysten parissa. Hellstenin uusin kirja kiinnostaa varmasti hänen aikaisempien kirjojensa lukijoita, elämäntaitokirjallisuuden lukijoita ja pohdiskelevan hengellisen kirjallisuuden lukijoita.

***

Aivan täsmäkirja tämän hetkiseen elämäntilanteeseen! Luin teoksen joskus vuosia sitten ja aivan kaikki teoksen teoriat eivät silloin avautuneet. Näemmä viisi vuottakin tuo elämänkokemusta, koska tällä lukukerralla teos todellakin upposi.

En tiedä voiko tätä luokitella varsinaiseksi "itsehoito-oppaaksi", joille tuppaan olemaan hiukan allerginen... Paljon ajattelemisen aihetta kirja antoi, asetti jopa vasten seinää, hyvin positiivisella tavalla. Mm. kirjan väittämä; "usko on elämistä siinä vakuuttuneisuudessa, että minua rakastetaan ja minä en ole yksin" on helppo lukea, vaikea sisäistää. Näinhän se kuitenkin menee. Joskus olennaiset asiat kaipaavat muistutusta.

Myös tämä väittämä; "aikuisuus on sitä, että lapsuus loppuu. On ryhdyttävä oman itsensä äidiksi ja isäksi sen sijaan, että odottaisi muiden siihen ryhtyvän." pysäytti. Vaikka olenkin "jo" kolmikymppinen.

Erittäin suositeltavaa lukemista!

sunnuntai, heinäkuuta 05, 2009

Tuija Välipakka; Härkätanssija

240s.

Koko ikänsä Tii on kamppaillut riippuvuuksien kanssa. Onnettomasti päättynyt parisuhde jääkiekkoilijan kanssa on naulinnut hänet nyt kolmikymppisenä yhä lujemmin paikoilleen. Yllättäenkuolleen Mikaelin kuvasta Tii ei kerta kaikkiaan pääse irti. Mutta silloin saapuu hurmaava härkämies Samuel. Itsetietoisesti ja valloittavasti Samuel saa Tiin virkoamaan, iloitsemaan, hullaantumaan. Samalla Tii uskaltautuu tekemään matkaa menneisyyteensä, kohtaamaan uudelleen elämänsä miehet isästä lähtien. Hän huomaa, että yhä uudestaan hän on ollut valmis asettumaan siihen rooliin, jonka miehet ovat hänelle antaneet. Samuelin kanssa Tiin elämä muuttuu. Hänlöytää itsestään rohkeuden heittäytyä suuren otuksen eteen, käydä tanssiin sen kanssa. Lopulta Tii eikuitenkaan voi aavistaa, miten sairaaksi meno yltyy tämän miehen kanssa. Sillä Samuelilla on synkeä salaisuutensa.

***

Erittäin mielenkiintoinen kirja. Mielestäni jokaisen, joka on jossain elämänsä vaiheessa joutunut elämään narsistin kanssa, tulisi kirja lukea. Itselleni teos antoi hurjasti ajateltavaa, vertaistukea ja lopulta myös lohtua. On uskallettava rakastaa myös itseään. Rakastaa niin paljon, ettei anna kaiken maailman susien itseään riepotella. Joskus on vain pakko opetella sanomaan yksinkertainen sana; ei. Tämän kirjan päähenkilö Tii oppi, vähintäänkin, kantapään kautta. Oli rankkoja menetyksiä menneisyydessä ja oli nykyisyys, jota ei jaksanut elää yksin.

Mutta lopulta oli pakko kasvaa.

Välipakan ilmaisu on runollisen yksityiskohtaista, kaunista. Hänellä on selkeästi oma tyyli, josta olen jopa hiukan kateellinen. Osaisipa itsekin löytää yhtä osuvia kielikuvia. Palkitseva ja hienosti mielenkiintoa ylläpitävä teos!

AniLon lukupäiväkirja

Ikuiseen tappeluun vuodatuksen kanssa kyllästyneenä aloitan lukupäiväkirjan pitämisen uusin kujein uudessa osoitteessa. Olkaa kärsivällisiä, uuden opettelu on minulle aina takkuista puuhaa :)

Aiemmin luetut kirjat löytyvät siis täältä

www.anilo.vuodatus.net