tiistaina, tammikuuta 29, 2019

Stephen King; Ulkopuolinen



The Outsider 2018, suom. Ilkka Rekiaro 2019, 543s.



Protokolasta poiketen haluan lisätä tähän henkilökohtaisen kommentin. Olen tutkinut paljon murhien veritodisteita, mutta tämä on ylivoimaisesti pahin rikos, jota minut on kutsuttu tutkimaan, ja syyllinen on saatava kiinni mahdollisimman pian.

Sanellut Tohtori Eward Bogan klo 11.


Flint City, tuo pikkuinen kaupunki, jossa jokainen tuntee toisensa, piirtyy nyt maisemaksi pahuudelle. Tapahtuu 11-vuotiaan pojan murha, niin brutaali, etten käy sitä tässä sen enempää avamaan. Hämmästyttävää kyllä, jäljet osoittavat kiistatta Terry Maitlandiin, onhan niin moni tavannut hänet verisissä vaatteissa murhailtana. Mutta kuinka tuo lempeä perheenisä, opettaja ja urheiluvalmentaja saattaisi tehdä jotakin näin epäinhimmillisen raakaa? Jopa syödä lasta?


Terry liukui penkin toiseen päähän. Hän piti kätensä sylissä. Hän näki tuulilasista pelikentän ison sähköisen tulostaulun. Hänen vaimonsa oli kaksi vuotta vetänyt kampanjaa, jolla siihen oli kerätty rahat. Nyt Marcy vain seisoi paikallaan, eikä Terry koskaan unohtaisi hänen ilmettään. Sellaisen ilmeen saattoi kuvitella kehitysmaassa naiselle, kun tämä näkee kylänsä palavan. 



Ja miten on mahdollista, että Terryllä on pitävä alibi aivan toisessa kaupungissa juuri tuolle illalle? Voiko sama ihminen olla kahdessa paikassa samaan aikaan? Etsivä Ralph Anderson ei tiedä enää mitä uskoa. Vedenpitäviä todisteita on olemassa sekä Terryn puolesta että vastaan, ja pidätys tehdään varsin näyttävästi kesken kaupunkiliigan turnausottelua.

Siitä alkaa Ralphin painajainen; todellisuuden rajojen hapertuminen, tuntemattoman pahan aina vain selkeämmiksi piirtyvät kasvot. Avukseen etsivämme saa Mersumiehestä tutun, ihanan omalaatuisen Holly Gibneyn. Hollyllahan on kokemusta myös yliluonnollisista asioista, eikä hän hätkähdä brutaallin omalaatuista tapausta. Naisen ainoa ongelma on saada tutkijat uskomaan mahdottomaan.



"Ralph, ei sitä tiedä, vaikka vielä ratkaisisimme tämän jutun, mutta voi olla, ettei ratkaisu ole meille mieleen. Tämä on aika syvä metsä."
Ei niinkään metsä, Ralph ajatteli puhelun päätyttyä, vaan cantaluponmeloni. Ja se kuhisee toukkia.


Luettuani Stephen ja Owen Kingin Ruususen unen (josta lisää myöhemmin), tartuin Ulkopuoliseen puolipakolla. Tarina yhdistelee kuitenkin niin vastustamattomalla tavalla perinteistä dekkaria ja omintakeista kauhua, että menin rakastumaan miltei heti ensi lehdiltä. Tarina on raaka, puistattava, hirveä, mutta samalla perin inhimillinen ja jopa lämmin. Ulkopuolinen näyttää taas Kingin parhaat puolet, eikä herra kirjailijan ote ole todellaan lipsumassa. Loistavasti alkanut tämäkin lukuvuoteni.


"Se, miltä sinusta tuntuu... ja miltä minusta tuntuu... on normaalia. Todellisuus on ohutta jäätä, mutta useimmat ihmiset luistelevat sillä koko ikänsä ja putoavat jäihin vasta lopussa. Me putosimme jäihin, mutta autoimme toisemme ylös. Ja autamme edelleen."




maanantaina, tammikuuta 21, 2019

Liina Putkonen; Jäätynyt tyttö



Johnny Kniga 2018, 311s.




"Niiden kulttuurissa tytöt ovat saaliita, ja sitten on tätä kunniamurhaakin pinnalla, että pitää olla oikeasti varuillaan. Juuri sellaisella riskialttiilla silmällä se poikakin tytärtäni katseli. Minun oli pakko puuttua asiaan kielellä, jota nekin ymmärtävät", isä perustelee hyökkäystään paikallislehden verkkosivuilla.



Keleihin sopivalla teemalla mennään, joskin teoksessamme eletään jo takatalven piinaamaa pääsiäisenaikaa. Eikä lumentulo tietenkään ole tarinan ainoa ongelma. Se on koulunpihalta löytyvä teinitytön valkoiseen hautautunut ruumis. Ongelma on myös tytön eettinen tausta, jolla media pääsee saman tien mässäilemään. "Avuliaat" oppilaat kun lataavat someen kuvia jäätyneestä kädestä. Onko kyseessä Suomen ensimmäinen (tietoon tullut) kunniamurha?

Ja kuitenkin Jäätynyt tyttö on selkeästi Linda Forsin tarina. Rikoskonstaapelin, jonka oma elämä puristuu kiehtovasti yhä tiiviimpään solmuun. On tytär, jolle poliisiäidiltä jää liian vähän aikaa. On alkoholiin menevä, mutta muuten mukava aviomies. Siinä vaiheessa kun Lindan kerrottiin fanittavan Apulantaa, koin sielunsisaruutta tätä räväkkää naista kohtaan. Ja sitten peliin astuu vielä kipeä varjo menneisyydestä...


Linda muistaa vieläkin sen tunteen, kun kaksi ihmistä sekoaa toisiinsa niin, että muu maailma jää pyörimään sumuisena ja merkityksettömänä ympärille.



Espoolaisen toimittajan, Liina Putkosen esikoisromaani voitti Rikos-Kniga-kilpailun vuonna 2017. En hämmästele moista ollenkaan. Sen sijaan minun on vaikea käsittää kuinka näin eheä ja eläväinen paketti voi olla Putkosen ensimmäinen. Koukutuin välittömästi puistattavan arkiseen aiheeseen; tällä tavalla todella voisi tapahtua ihan kotikulmillakin. Äitiys, sen raskas mutta kallis taakka loistaa tarinan pinnalla. Oman tyttären menettäminen mitä julmimmalla tavalla.

Innolla jään odottamaan saavani lukea lisää Lindan tutkimuksista. Nyt mennään lujaa ja huimalla tasolla!



- Miten ihminen selviää lapsensa kuolemasta? Miten sellaisen jälkeen voi hengittää, syödä tai nukkua enää koskaan, hän huokaa ja painaa päänsä miehen kylpytakkiin.
- Eivät kaikki selviäkään, ja nekin jotka niin sanotusti selviävät, eivät hekään koskaan pääse takaisin entiseen, Paulus sanoo ja halaa vaimoaan.






keskiviikkona, tammikuuta 09, 2019

Mattias Edvardsson; Aivan tavallinen perhe


En helt vanlig familj 2018, suom. Taina Rönkkö ja Like 2018, 472s.


Äiti: Ei ole pahempaa petosta kuin se, ettei ole lapsensa apuna.


Minäpä taisin olla aika liekeissä luettuani ruotsalaisen Mattias Edvardssonin tuoreimman julkaisun. Valitettavasti liekki ehti jo hieman hiipua kuukauden (!) vierähdettyä, mutta nyt sukelsin taas sisään tarinaan sitaattimerkintöjen avulla. Siis kirjahan on täyttä kultaa! Vaikka kyse on draaman asuun puetusta rikostarinasta, Aivan tavallinen perhe ui syvälle vanhemmuuden ytimeen. Moraali vastaan rakkaus, usko vastaan suojelunhalu.


Tytär: Heti, kun pääsen selliin, kirjoitan esseeni ensimmäiset virkkeet.
Millainen ihminen tahansa on kykenevä murhaamaan.
Sellaisella ihmisellä ei ole minkäänlaisia rajoja, jota on satutettu tarpeeksi syvältä.
En vain usko niin. Minä tiedän.



Kun isä on pappi ja äiti asianajaja, ei 19-vuotiasta Stella-tytärtä osaa oikein vankisellistä hakea. Siellä hän kuitenkin istuu. Potkii armotonta ovea, itkee, kirkuu, mutta vartijat pysyvät järkähtämättöminä. On odotettava tuomiota. On palattava muistoihin, siihen vanhempaan mieheen, siihen, jonka Stellan oletetaan murhanneen. Vielä syvemmälle menneeseen... ja Aminaan. Aina Aminaan.


Isä: Olen järkähtämättä sitä mieltä, ettei mikään voi olla niin vaikeaa kuin vanhemmuus. Kaikissa muissa ihmissuhteissa on hätäuloskäyntinsä. Rakkaansa voi jättää, useimmat tekevät niin jossakin vaiheessa jos rakkaus kuihtuu, jos toisesta kasvaa erilleen tai jos sydämessä ei enää tunnu hyvältä. Matkan varrelle voi jättää ystäviä ja tuttavia, myös sukulaisia, jopa sisaruksia ja vanhempia. Voi jättää ja jatkaa eteenpäin. Omasta lapsesta ei voi kuitenkaan koskaan luopua.



Melkein tosi tarina oli hyvä kirja, kyllä, mutta Aivan tavallinen perhe nostaa lentoon. Luin kirjaa kuin noiduttuna ja niin syvästi eläytyen, että taisi siinä muutama kyynelkin vierähtää. Juoneen kadottaa helposti itsensä, kuten loistaviin romaaneihin kuuluukin kadottaa, mutta henkilökuvaus vasta riipaiseekin.

Kuinka pitkälle sinä olisit valmis menemään suojellaksesi lastasi?



****


Teoksesta on blogannut moni, esimerkiksi Leena Lumi.




lauantaina, tammikuuta 05, 2019

Vuosi 2018 ja paluu tauolta






Hei,

ilman varsinaisia aikomuksia ajauduin lähes kuukauden mittaiselle blogitauolle. Lukenut kyllä olen, ja bloggatavien pino kasvanut yhdessä paniikin kanssa. Nyt syvään hengitellen menemme kuitenkin viime vuoteen, joka oli kirjallisesti yksi elämäni surkeimmista. Syy ei suinkaan ollut itse kirjoissa, päinvastoin, vaan lukutahdissani. 

Ehkäpä vuosi 2019 tuo mukanaan jotakin aivan uutta. Toki lukulistaltani löytyy myös vanhojen suosikeiden teoksia. Bloggaamista helpottaisi kauan kadoksissa ollut rennompi ote ja armollisuus itseään kohtaan tässä(kin) asiassa. Jokaisesta kirjasta ei tarvitse kirjoittaa yhtä "pitkästi". Arvostelun voi naputella myös tiivistetympään muotoon. 

Mutta tässä viime vuoden parhaimmat lukuelämykset:



Simo Hiltunen; Ihmisen kuoressa


A. J. Finn; Nainen ikkunassa


Ane Riel; Pihka


Gail Honeyman; Eleanorille kuuluu ihan hyvää


Arne Dahl; Rajamaat


Kristina Ohlsson; Sairaat sielut


Arttu Tuominen; Leipuri


Lars Kepler; Lazarus



Erityismaininta vielä Tarita Ikoselle hänen jatkuvasti puhuttelevasta runoteoksestaan.


Tarita Ikonen; Kylmyyden monologi






Lumen lempeyttä ja arvoituksellista kauneutta vuoteen 2019!



Annika