Näytetään tekstit, joissa on tunniste Aasia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Aasia. Näytä kaikki tekstit

maanantaina, maaliskuuta 02, 2015

Kamila Shamsie; Jumala joka kivessä

A God in Every Stone 2014, suom. Raimo Salminen ja Gummerus 2015, 384s.

"Miehellä on arpia niin kuin naisella rannerenkaita."

Missä: Pääasiassa Peshawarissa, vähän myös Lontoossa.

Miksi: Koska Kamila Shamsien Kartanpiirtäjä teki aikoinaan väkevän vaikutuksen.

Stoori: Vivian Rose Spencer on tarinan alkaessa vielä nuori ja hieman naiivi englantilaisnainen. Hänen intohimonsa kohdistuvat niin arkeologiaan, kuin isänsä turkkilaiseen ystäväänkin. Mutta sitten alkaa ensimmäinen maailmansota, joka pakottaa Vivin Aasiasta takaisin Lontooseen sodan runtelemia sotilaita hoivaamaan. Mutta Viv palaa vielä, harteillaan kaipuu ja petoksista suurin.

Qayyum Gul puolestaan on Britannian puolesta sotiva pataani, joka menettää sodassa niin toisen silmänsä, kuin rakkaansakin. Näitä kahta yhdistää Qayyumin pikkuveli Najib, jonka Viv saa kiinnostumaan maan loisteliaasta mutta verisestä historiasta. Najibia kiehtoo englantilaisnaisen kertomukset, mutta brittiläisethän ovat vihollisia - näin hänelle on opetettu.

Lopulta, vuosien päästä koittaa taistelu Intian vapaudesta, ja silloin jokaisen on viimeistään valittava puolensa.

Kenelle: Vahvojen romaanien ystäville, heille, joita pienen ihmisen kohtalo historiallisten tapahtumien pyörteissä kiinnostaa.

Tunnelma: Yhtä mahtipontinen kuin kirjan nimi. Samalla hienostuneen elokuvamainen, rosoinen, paikoin miltei aggressiivinen.

Marmoria, hiekanjyviä ja maku, joka sai hänet sävähtämään tyrmistyksestä: Zeuksen pyhäkön luut olivat makeita kuin viikunat.

Plussat: Karachissa kasvaneen Kamila Shamsien kyky kirjailijana vetää hiljaiseksi. Hänellä on maaginen taito näpeissään, lahja tehdä jopa kivistä eläviä. Ja koristeellisesti nainen tarinaansa viekin. Esittelee henkilönsä vailla kiirettä, keskittyy yksityiskohtiin, jättää lukijansa ihastelemaan maisemia...

Miinukset:... ehkä liiankin pitkiksi ajoiksi. Lukiessa olin vähällä kadottaa kirjan punaisen langan. Sivuhenkilöistä tehtiin olennaisella tavalla juoneen liittyviä, kuten eräskin vihreäsilmäinen nainen sai loppuratkaisussa osan arvaamattoman. Minua jäi häiritsemään jonkinlainen sekavuuden vaikutelma, kaivattua lukuflowta en saavuttanut.

Toisaalla: Kirjasta lumoutui Mai Laakso, Kirjavinkeissä taas häiriinnyttiin liian pitkistä lauseista.


Tahsin Bey oli kauan sitten lakannut olemasta haava hänen lihassaan ja sen sijaan tunkeutunut syvemmälle, kaikkien katselijoiden näkymättömiin, muuttuakseen hauraudeksi hänen luissaan, ikuiseksi yksinäisyydeksi hänen sydämessään.