Näytetään tekstit, joissa on tunniste Helmet-haaste. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Helmet-haaste. Näytä kaikki tekstit

tiistaina, helmikuuta 10, 2015

Erik Axl Sund; Lasiruumiit

Glaskoppar 2014, suom. Kari Koski ja Otava 2015, 411s.

Kuinka he voisivat ymmärtää?
Kuinka selittää, mitä nälkä on sille, joka on aina syönyt itsensä kylläiseksi? Miltä tuntui palata koulusta kotiin vaatteet likaisina ja pikkusormi murtuneena. Käsivarsi yltä päältä mustelmilla.

Missä: Tukholmassa.

Miksi: Varistyttö-trilogian takia, joka rakastutti minut "Sundin pariskunnan" jäljittelemättömän tylyyn tyyliin.

Stoori: Siinä missä edellisessä poikien kirjasarjassa jahdattiin pedofiileja, on nyt hyvän ja pahan raja harmaampi. Mikään ei ole aivan mustavalkoista, syyllinen, syy ja seuraus -suhteet haparoivampia. Tällä kertaa nimittäin Varistytöstä tuttu rikospoliisi Jens Hurtig saa selvitettäväkseen nuorten lukuisia itsemurhia. Taustalla vaanii jotain ylimaallisen pimeää, suorastaan saatanallista. Jäljet johtavat bändiin nimeltä Nälkä.

Kun ensimmäinen äkillinen suru oli laantunut, hän oli suuttunut sisarelleen, koska hänestä tuntui siltä, ettei tämä ollut kelpuuttanut häntä. Ja tässä hän nyt istuu edessään neljätoista raporttia nuorista ihmisistä, jotka ovat tehneet samoin

Juttelin Helsingin Kirjamessuilla lyhyesti kirjailijoiden kanssa tästä uudesta sarjasta, ylipäätään black metallista. Kuulemma ruotsalaisen Shining yhtyeen laulaja/sanoittaja Niklas Kvarforth on antanut vinkkiä alakulttuurin kiemuroista, joskin uskon kirjailijoiden ottaneen vapauksia suuntaan ja toiseen. Ja sehän on kirjallisuudessa täysin sallittua.

Kenelle: Nuoremmat lukijat saattaisivat saada kirjasta enemmän irti, kuin me varttuneemmat? Myös Varistyttöfanit lienevät Sundien kehitystä seuraavan, näkemän pitää, kuinka romaani heille aukeaa.

Tunnelma: Sekava, määrittelemätön, pimeä.

Plussat: Jälleen kerran Sundit tietävät, kuinka herätellä lukijassa inhon väristyksiä. Jos viimeksi teoksesta löytyi  lapsipornon kauheuksia, nyt sivuilla vilisee sian raatoja. Kuitenkin, kuten takakansi lupaa, kirja on myös syvästi inhimillinen ja välillä jopa hellän kaunis. Ja juuri nämä pilkahdukset, häivähdykset tekevät tarinasta sympaattisen. Lukemisen arvoisen.


Miinukset: No niin. Minullahan oli teoksen suhteen aivan valtaisat odotukset, jotka valitettavasti johtivat pettymykseen. Lasiruumiit ratsastaa pitkälti samalla kaavalla kuin Varistyttö. Liian pitkälti. Lisäksi juonen perhesuhdekuviot, jopa itse tarina, jäävät selkeästi totuttua heikommalle tasolle.

Yleistä: Varistyttöä on sekä kehuttu, että mollattu sen verran paljon, että tunnen itseni nyt takinkääntäjäksi tällaisen arvion jälkeen. Niin mieluusti olisin juuri tähän kirjaan, joka aloittaa muuten uuden sarjan, ihastunut. Niin mieluusti olisin liputtanut Sundien puolesta. Liputankin. Nimittäin toivon sarjan parantavan tästä roimasti. Eikö?

Muualla: Jäämme odottamaan.


Maailma on käsittämätön, ja partaterä tekee kaikesta ainakin vähän kouriintuntuvampaa.

***



Helmet-haaste 11. Sellainen suosikkikirjailijasi kirja, jota et ole aiemmin lukenut


torstaina, helmikuuta 05, 2015

Katariina Souri; Valkoinen varjo

Tammi 2015, 347s.
Silti: mikään elämässä ei tullut yllättäen. Kun jotakin odottamatonta tapahtui, saattoi aina jälkikäteen todeta että juuri niin täytyi tapahtua. Kuten sen, että saaressa nyt oli joku joka tiesi Monan taipumuksista. Mona oli paennut saareen näkyjään, mutta epäilemättä ne palaisivat ja toisivat kammottavat päänsärkykohtaukset mukanaan.

Missä: Suomessa.

Miksi: Ensimmäisenä kirjasta pistää silmään kauniit kannet. Suomalaista jännitystä? Suomalainen jännäritrilogia? Kyllä kiitos, tuota minulle!

Stoori: Trilogian avausosa, Valkoinen varjo tutustuttaa meidät Mona Maliniin, tunnettuun sisustussuunnittelijaan, joka on päättänyt siirtyä syrjään ammatistaan vaaliakseen toista puolta itsestään. Monasta tulee mosaiikkitaiteilija. Yksityisyrittäjä. Nainen, jota piinaavat sekä taloudelliset huolet, kuin myös omituiset päänsäryt. Se toinen puoli ei taidakaan olla aivan viaton juttu. Pikku hiljaa migreenikohtauksiin alkaa liittyä näkyjä. Tapahtuu murha, jonka yksityiskohdat vaikuttavat Monasta hämmästyttävän tutuilta.

Monan paras ystävä on huolissaan naisen mielenterveydestä, ja saa houkuteltua hänet pitämään mosaiikkikurssia pienellä saarella. Kurssille osallistuu varsin värikästä sakkia, eräs heistä on teoksen toinen päähenkilö, Roni Arosuo, joka saapuu saarelle suoraan vankimielisairaalasta.

Mikä lopulta on todellisuutta? Mikä joko hulluuden, tai sitten salaisen viisauden maalaamaa profetiaa?

Kenelle: Erityisesti teosta voisi suositella suljetun huoneen arvoituksen -ystäville, joihin itsekin lukeudun. Myös mosaiikkitöistä tai käsitöistä ylipäätään kiinnostuneet lukijat, huomatkaa tämä!

Tunnelma: Aavistuksen paniikinomainen, tummasti maalaileva, salaperäinen.

Ja oliko kukaan loppujen lopuksi tullut saareen tekemään mosaiikkitöitä? Edes hän itse?


Plussat:  Kirjassa parasta on juurikin Katariina Sourin taitavasti luoma tunnelma. Juuri kun päähenkilö on liiaksi uppoamassa näkyihinsä, kirjailija tuo hänet takaisin realismin maailmaan, välttäen täpärästi tarinan kirpoamisen käsistä. Kielikuvat ovat puistattavuudessaan kauniita.

Miinukset: Juoni itsessään ei tarjoile genreen sen kummempaa uutuutta, toki käsitöiden mystiikka antaa mukavasti lisäpotkua. Valitettavasti en pitänyt teoksesta niin paljon, kuin olisin suonut pitäväni. Minusta tarina äityi liian haahuilevaksi ollakseen edes jossain määrin uskottava.

Yleistä: Souri on ollut aiemmin vain nimenä tuttu, yhtään hänen kirjaansa en ole (muistaakseni) lukenut. No. Vaikkei teos ollutkaan aivan niin hyvä kuin kuvittelin, luulen lukevani myös sarjan seuraavat kaksi romaania. Ihan jo upeiden kansien takia.



Kuu ei koskaan paljastanut kääntöpuoltaan, koska siltä kesti täsmälleen yhtä kauan pyörähtää ympäri kuin kiertää maa. Monasta tämä piiloleikki oli kiehtova. Se toi mieleen ihmiset, jotka elivät samalla tavoin lukkiutuneissa asetelmissaan ja näyttivät kanssaihmisille vain yhden puolen itsestään, paljastivat kenties vain naamion, eivät todellisia kasvojaan.

***

Helmet-haaste kohta 20.  Kirja, jonka valitset pelkästään kannen perusteella

perjantaina, tammikuuta 23, 2015

Salla Simukka; Toisaalla



2012 Tammi, 233s.
- Kerro. Mä haluan, että sä kerrot. Mä haluan ymmärtää. Ymmärtää.
Taas Emmi toisti sen sanan.
Voi Emmi. Ehkei sitä voisi ymmärtää.

Missä: Helsingissä, lähitulevaisuudessa

Miksi: Koska Jäljellä -teoksen toinen osa.

Stoori: Toisaalla on tiiviisti sidoksissa sisarusteokseensa, se näyttää vain kuvan kääntöpuolen. 18-vuotias nörttipoika Samuel on nyt päähenkilön roolissa. Ja hän on epätoivoisen, peruuttamattoman rakastunut edellisen kirjan päähenkilöön, Emmiin. Pojan osa ei ole kadehdittava. Päivärytmi, ryhti aivan kadoksissa. Ei työpaikkaa, tyttöystävästä puhumattakaan. Päivät soljuvat ohitse tietokonepelien maailmoissa. En voi olla vertaamatta Samuelia Wadeen Ready Real One:ssa. Molemmat ovat itseironisia, liikuttavan herttaisia tyyppejä

Jos rakastuneena oleminen oli tällaista, niin lauluissa ja elokuvissa oli liioiteltu roimasti tunteen mahtavuutta. Aivan perseestähän tällainen oli.

Kenelle: No tietysti nörteille! Jäljellä -kirjan lukeneet tähän luonnollisesti tahtovat tutustua, koska pakkohan heidän/meidän on saada tietää mitä tapahtuu Emmille.

Tunnelma: Haparoivampi kuin edeltäjässään. Vaikka selkeästi yritystä on, aivan samaan jännityselementtiin ei nyt päästä sukeltamaan. Sen sijaan tässä syyllisyydellä ja vastuulla on oma painava jalansijansa, joka tuo omalaista väreilyä tekstiin.


Plussat: Lukiessa on ehdottoman tärkeää pitää mielessä se tosiasia, että Toisaalla on eri kirja kuin Jäljellä. Minä en tässä onnistunut ja siksi lukuelämys jäi köykäisemmäksi kuin sisaruksen parissa. Tässä samoja asioita lähestytään eri näkökulmasta. Eri henkilön silmin, eri tavalla. Kysymykset saavat tyhjentävät vastaukset. Mikä on hyvä. Lisäksi kirjan päähenkilö on äärimmäisen sympaattinen teinipoika, jota tekisi mieli rutistaa. Olin havaitsevinani tällä kertaa enemmän huumoriakin.

Miinukset: Oikeastaan tuossa yllä olen jo miinustellut mielestäni ihan riittämiin. Ei tämä jatkis/pari mikään huono ole, se ei vain ylettänyt sille tajunnanräjäytystasolle johon Jäljellä upotti.

Yleistä: Nuorten / nuorten aikuisten dystopiat alkavat käydä jo vähän tutummiksi. Seuraavaksi, kun aikaa on, tahdon lukea "vanhemmalle" väestölle suunnattua kirjallisuutta genren rajoissa. Mielenkiintoinen, monipuolinen aihe, jossa on vain mielikuvitus rajana. I like.

Muualla

- Voidaan lopettaa, jos susta tuntuu liian pahalta.
- Ei voida, Emmi vastasi ja niiskaisi. - Vaikka musta tuntuukin liian pahalta.



Helmet-haaste osa 48. Kirja, joka kertoo henkilöstä, joka on eri sukupuolta kuin sinä

torstaina, tammikuuta 22, 2015

Salla Simukka; Jäljellä

2012 Tammi, 222s. (pokkariversio)


Hän odotti kolmen päivän ajan, että jotain tapahtuisi,
Hän odotti, että häntä tultaisi hakemaan.
Hän odotti, että katastrofi iskisi.
Hän odotti, että televisio, radio, netti tai kännykkä alkaisi toimia.

Missä: Tampereella, Helsingissä, Suomenlinnassa, lähitulevaisuudessa.

Miksi: Dystopiateeman takia, myös koska olen ollut aikeissa jo pitkään tutustua Salla Simukkan laajaan tuotantoon.

Stoori: Koet olevasi ulkopuolinen, yksinäinen niin omassa perheessäsi, kuin koko maailmassa. Karkaat kotoa vain yhdeksi yöksi. Heräät, hipsit takaisin tuttuun taloon ja huomaat, ettei siellä olekaan ketään. Ei naapurissa, kaupungilla, missään. Olet yksinäisempi kuin ikinä. Epätoivoinen, kauhuissasi.

Kirjassa käydään Suomenlinnassa - paikassa jonne menetin sydämeni viime kesänä

 

Kenelle: Nuorille, nuorille aikuisille, ikinuorille, aikuisille, vanhuksille... Näin upeaa kirjaa voivat lukea kaiken ikäiset, joten esimerkiksi kirjaston käyttämää luokitusta ei kannata säikähtää.

Tunnelma: Todella taitavasti laadittua psykologista jännitystä. Lukija pääsee päähenkilön nahkoihin kauhistelemaan tyhjäksi käynyttä maailmaa. Olosta tulee epätodellisen kammottavan riehakas.

Plussat: Ai-van mahtavan koukuttava, vahva tunnelmainen kirja aiheesta, joka ei voi olla aiheuttamatta väristyksiä. Olen itsekin miettinyt ja lapsena itse asiassa pelännytkin tilannetta, jossa yhtäkkiä huomaisin olevani maailman ainoa ihminen.

Miinukset: Murina muminaa jälleen kansista. Vaikka ne ovatkin kauniit ja aiheeseen sopivat, saattaa tuo nuori kaunis tytön naama aiheuttaa meissä vanhemmissa lukijoissa pelkotiloja, vääränlaisia kuvitelmia teoksen pinnallisuudesta. Kun itse ensimmäisen kerran näin romaanin, en ikinä uskonut joku päivä siihen tarttuvani. Pöh. Mutta tämä on vain minun mielipiteeni. Varsinaisestihan kirja ON nuorille suunnattu joten...

Oih!


Yleistä: Ilmoitusluontoista asiaa mussut. Tämän lukijan pitkä työttömyysjakso päättyy helmikuussa. Tarkoittaa, etten ehdi samaan tahtiin lukemaan, saati päivittämään blogia. Kuitenkin, kuten yställeni totesin, ei ole elämää ilman kirjoja. Kuitenkaan, en tahdo ottaa paineita. Mistään. Antaa elämän nyt viedä, kuljettaa. Tahdon langeta, antaa sen kantaa. Mutta pysyn täällä. Varmasti.

Muualla: Kirjasta on blogattu niin runsaasti, että kurkistakaapas tänne mikäli tahdotte lukea lisää kirjaparista, jonka toisen osan, Toisaalla bloggaan aivan pian.


Oli kuvia mustikkametsästä, Viikin-saaresta, telttaretkeltä. Oli kuvia, joista Emmi saattoi melkein kuulla hyttysten ininän, tuntea nuotion tuoksun ja maistaa proteiinimakkaran suussaan. Lasse, hän ja Milla seisoivat rivissä kumisaappaat jalassa ja ihan törkeät vaatteet päällä.


***

Helmet-haaste kohta 27 Nuorille tai nuorille aikuisille suunnattu kirja

lauantaina, tammikuuta 17, 2015

Ernest Cline; Ready Player one

Ready Player One 2011, suom. J. Pekka Mäkelä 2013 ja Gummerus, 510s.

Ihmisenä oleminen on yleensä totaalisen perseestä. Pelit ovat ainoa asia, joka saa elämän tuntumaan siedettävältä.

- Anorakin almanakka, 91. luku, jakeet 1-2


Missä: Suurimmaksi osaksi aikaa OASIS-nimisessä virtuaalitodellisuudessa, vuotta 2044 eläen.

Miksi: Dystopiateeman takia. Ennen muuta siksi, että teos nautti suomennosvuotenaan mieletöntä blogisuosiota. Myös Goodreadsissa kirja on saanut huippupisteitä.

Kenelle: Peleistä kiinnostuneille lukijoille, heille, jotka tahtovat nostalgisoida 80-luvun tunnelmissa, taikka vain kaipaavat koukuttavaa lukuromaania.

Stoori: Kirja vie meidät puistattavan todentuntuiseen lähitulevaisuuteen, jossa maailma vetelee viimeisiään. Päähenkilö Wade Watts, kuten suurin osa muusta maapallon väestöstä pakenee OASIS-nimellä kulkevaan keinotodellisuuteen. Siellä mikä tahansa on mahdollista. Voi käydä koulua tai työskennellä, pelata, tavata ystäviä, matkustella planeetalta toiselle, olla ihminen, ihmissusi, zombie... Mitä vain.

Nyt OASIS on suositumpi kuin koskaan. Onhan peliohjelman luoja, James Halliday kuollut, mutta laatii sääntöjä vielä rajan takaa. Kirjaimellisesti. Ennen poismenoaan hän koodasi OASIS-todellisuuteen pelin. Pelin, jonka tarkoituksena löytää kolme huolella kätkettyä avainta. Palkinto houkuttaa koko ihmiskuntaa, onhan Hallidayn mittamaton omaisuus testamentattu voittajalle.

Palkintoa tavoittelevat niin hyvikset kuin pahikset. Ja juuri heitä vastaan Wade aloittaa aina vain pelottavammaksi käyvän kilpajuoksun..

Tunnelma: Teinimäisen hilpeä, samalla uhan tuntu väijyy joka sivulla. Surumielinen. Liikuttava. Aito.

Lapsena olemisessa pahinta oli, ettei kukaan paljastanut minulle, millaisessa tilanteessa todella olin. Itse asiassa he väittivät täysin päinvastaista. Ja tietenkin minä uskoin heitä, koska olin pelkkä kakara enkä osannut edes epäillä. Siis hitto vie, eiväthän minun aivoni edes olleet vielä kasvaneet täyteen kokoonsa, joten miten minun olisi pitänyt tajuta, että aikuiset puhuivat pelkkää potaskaa?

Plussat: Ready Player One on kertakaikkisen hämmästyttävä teos. Siis minähän en ole millään tavalla innostunut tietokonepeleistä, niiden (kuulemma) koukuttavista maailmoista. Ja silti tämä romaani tarjoili silkkaa lukemisen juhlaa, nousi kuin häkä päähän (sori, en malttanut vastustaa ikivanhaa fraasia). Lukiessa nyökyttelin heille, jotka ovat teokseen aiemmin hurahtaneita. Kirjassa nyt vain on potkua, huumoria, sympaattiset henkilöhahmot ja vetävä tarina. Mitä muuta sitä voisi täysveriseltä lukuromaanilta odottaa?

Miinukset: Joitain pelikohtauksia olisi voinut lyhennellä, romaanihan on valtavan paksu! Nikottelin kirjan migreenimäisen räväköille kansille... mutta kyllähän ne kieltämättä sopivat teemaan. Ja nämä suomenkieliset kannet ovat vielä inhimilliset verrattuna jenkkiversioon.

Yleistä: Nyt kuin dystopiateema on pikku hiljaa kietonut minut sormensa ympärille, saatan jatkaa matkaa genren parissa läpi kevään. Arvostelukappaleet menevät kaiken edelle, luonnollisesti, mutta muuten. Muuten!

Muualla: Kuten mainitsin, kirjasta on postattu valtavasti!



"Minua pelotti koko elämäni ajan. Aina siihen asti kun tiesin, että elämäni oli viimein päättymässä. Silloin minä tajusin, että vaikka todellisuus voi olla kauhistuttavaa ja tuskallista, se on myös ainoa paikka, mistä voi löytää todellista onnellisuutta. Koska todellisuus on todellisuutta, Ymmärrätkö?"

***



Haaste 43. Kirja, jossa on yli 500 sivua

lauantaina, tammikuuta 10, 2015

Marja Björk; Posliini

Like 2008, 265s.
- Äläkä sä näistä välitä, mitä nyt tapahtuu. Nää ikään kuin kuuluu avioliittoon. Sä olet vain niin pieni ettet ymmärrä vielä. Lupaatsä nyt pitää kaikki omana tietonas? Ettei mee mönkään meidän naimisiinmeno. Lupaatsä?
- Lupaan.


Missä: 60-luvulla Lieksassa ja Helsingissä

Miksi: Koska Prole.

Kenelle: Kasvukertomuksista pitäville lukijoille, jotka eivät kavahda shokeeraavia aiheita. Myös ajankuvauksena Posliini toimii.

Anita-täti oli kirjoittanut äidille, että hän oli löytänyt miehen, jolla oli ruotsinkielinen nimi. Mies oli ihana.
- Niinhän ne on kaikki. Sen ensimmäiset puoli vuotta, äiti sanoi.


Stoori: Posliini on hämmentävässä määrin samanlainen kuin Prole. Eletään samaa aikakautta, liikutaan samoilla kulmilla. Myös posliiniperheessä äiti on vahva, vahvin. Niin vahva, että hän jättää perheensä miehen takia, pirstoaa pojat isälleen, huolii mukaansa tytön ja pikkuveljen. Perheen puolikas muuttaa Ruotsiin, äidille jäänyttä Jaana-tytärtä pallotellaan paikasta toiseen. Helsingissä asuvalla tädillä ja hänen miehellään tuntuu olevan kodissaan juuri pienen tytön kokoinen rako.

Jaana on aina tervetullut pääkaupunkiin pitämään yllä kulissiliittoa Anitan ja Kurren välillä. Kurre, Nuutti-sedäksikin kutsuttu aikuinen mies, opettaa Jaanalle temppuja, jotka tuntuvat pahalta ja vähän hyvältä ja se että se tuntuu hyvältä, tuntuu pahalta... Pieni tyttö jää riipivien olosuhteiden armoille. Miehen armoille, joka on ainoa välittävä aikuinen. Miehen, joka käyttää häikäilemättä hyväkseen toisen pienuutta, toisen hätää.

Tunnelma: Kertakaikkisen painostava. Marja Björk hivuttaa aiheensa salakavalasti lukijan iholle, ihon alle. Niljakkuus ja hämmennys saavat kaipaamaan suihkua.


Kun tulin koulusta, kysyin Lahjalta mitä huora tarkoittaa.
- Taasko täällä on tapeltu.


Plussat: Posliini on ruma kirja, siitä emme mihinkään pääse. Se ei kaunistele, peittele, kiertele. Ja juuri siksi se on äärimmäisen rohkea romaani aina tärkeästä aiheesta. Tämä teos paljastaa hienosti sen minkä muut vastaavat kertomukset sivuuttavat; hyväksikäytetyn tytön ristiriitaiset tunteet, tyttö vihaa, häpeää mutta myös rakastaa.

Miinukset: Romaani vilisee niin runsaasti ällöttäviä yksityiskohtia, että lukiessa ei voi välttyä likaisuuden tunteelta. Ellei teos olisi ollut näinkin lyhyt, olisin saattanut jättää sen kesken. Toisaalta pakkohan minun oli saada tietää, mitä Jaanalle tapahtui. Inhottava tunne jäi elämään vielä kansien sulkemisen jälkeenkin (pitkään), eli herkät lukijat jättäköön kirjan suosiolla väliin.

Yleistä: Okei, olen nyt lukenut kaksi teosta Marja Björkiltä. Pidän hänen omalaatuisesta ja jäljittelemättömästä tyylistään. Posliinin jälkeen tuli kuitenkin sellainen olotila, että nyt on saatava jotain Ihan Muuta.

Muualla: Teosta on luettu paljon, katsokaapa esim.  Jane, Aletheia, Mari A, Vinttikamarissa, Anun ihmeelliset matkat

Olen ruuvien ja rautojen häkissä, olen mustaksi hiiltyneiden puunrunkojen keskellä. Minun lihaani kiertyy ruuveja, olen ruosteista rautaa. Minä palan. En pääse nuotiosta pois. Haisee palanut ihmisliha, haisee samalle kuin silloin, kun naapurissa oli tulipalo jaa paareilla kannettiin ruumista.

***
Helmet-haaste kohta 6. Kirja, jonka nimi on yksi sana

torstaina, tammikuuta 08, 2015

Jayne Anne Phillips; Murhenäytelmä

Quiet Dell 2013, suom. Kersti Juva ja Tammi 2014, 584s.
Kyyneleet voivat olla terälehtiä tai siitepölyä tai sumua tai sadetta, mummi kertoi, mutta surun kyyneleet ovat valokiviä.

Missä: Suurimmaksi osaksi Länsi-Virginiassa vuonna 1931

Miksi: Vuoksi sankkojen blogisauhujen ja kiinnostavan aiheen.

Kenelle: Keltaisen kirjaston lukijoille, Phillips-faneille, murhamysteereistä nauttiville, todellisen Kaunokirjallisuuden ystäville.

Stoori: Kun suojaverkot pettävät, kun aviomies kuolee ja huollettavaksi jää niin kartano, isoäiti kuin kolme lastakin, hakee epätoivoinen perheenäiti apua yllättävältä taholta. Kun omaa varallisuutta ei ole, eletään lamavuotta ja taloudellisen ahdingon uhka kuristaa, ryhtyy Asta Eicher kirjeenvaihtoon. Alku vaikuttaa lupaavalta. Cornelius Pierson vakuuttaa kirjeissään uskollista rakkautta, kertoo olevansa varakas ja kykenevä perheen elättäjäksi. Kosii. Asta ei tiedä allekirjoittaneensa juuri koko perheen kuolemantuomion...

Murhenäytelmä pohjaa tositapahtumiin auervaarasta, joka onnistui huijaamaan useampiakin keski-ikäistyviä naisia. Tarkkaa määrää hänen uhreilleen ei ole tiedossa. Varmaa kuitenkin on miehen sadistisuus, raakuus, joka ei Eicherin perheessä rajoittunut ainoastaan rakkautta hakevaan naisihmiseen. Myös lapsiparat saivat osansa painajaisesta, josta teoksen Emily Thornhill, itsenäinen toimittajaneiti ryhtyy raportoimaan.

Mukaan mahtuu niin faktaa vanhojen lehtileikkeiden ja valokuvien muodossa, kuin silkaa sepitettyä fiktiota. Nämä kaksi elementtiä on kiedottu toisiinsa sen verran taidokkaasti, että lukija hämääntyy helposti pitämään koko tarinaa totena.

Tunnelma: Paikoinen utuinen kuin keijun siipi, haikean kaipaava, helmiäinen. Mutta myös ankara, uhkaava, mustavalkoinen.

Taivas oli kalvas vasten tummempaa maata ja joki oli ikään kuin raja kahden maailman välissä. Hän kuvitteli kävelevänsä veden yli, vievänsä Dutyn hihnassa tuolle toiselle tyhjälle niitylle joka lepäsi pehmeässä helmiäisvalossa, mutta ei jokin esti menemästä. Kukaan heistä tällä puolen ei ollut tuon paikan arvoinen.

Plussat: Murhenäytelmä on ensimmäinen Phillipisini ja nautin alusta loppuun saakka runollisen kauniista kerronnasta. Tarinan tenho nojaa vanhahtavaan, aidon 30-luvun tyylin kerrontaan, ylimaallisiin enkelilapsikohtauksiin siinä missä niihin faktoihinkin. Mukaan mahtuu jännitystä, rakkautta ja pienisuuri päähenkilö; Eicherin henkiin jäänyt terrieri, joka saa kirjassa onneksi hyvän kodin.

Miinukset: Teoksessa vilisee melkoinen määrä henkilöitä, joiden kanssa olin mennä sekaisin siitä kuka kukin on. Tarina ei ole mikään nopealukuinen, mikä toisaalta mikään miinus olekaan. Ajankanssa avautuva, keskittymistä vaativa kirja.

Yleistä: Lukuromaanina mielenkiintoinen, tiheätunnelmainen teos, jota takuulla jään suosittelemaan.

Muualla: Esim. Kirjavinkit, Leena Lumi, Ulla, Kulttuuri kukoistaa, Susa, Krista


Kuinka merkillistä on elämä, kun hyvyys voi astua esiin, vaatia olemassaolon oikeutta, saada alkunsa jostakin niin kauheasta, niin suuren pimeyden keskellä. 


Ps. Teoksella osallistun Helmet -haasteen kohtaan 5. Kirja, jonka henkilöistä kaikki eivät ole ihmisiä


maanantaina, tammikuuta 05, 2015

Marja Björk; Prole

Like 2012, 212s.

- Sinullahan piti alkaa uusi elämä Raimon kanssa, minä sanoin.
- Mökkihöperöksi tässä tulee... Eiköhän olla niin kuin muutkin, jätetään tähdet pois ja kuutkin...

Stoori: Hirvittävän surullinen, mutta perin inhimillinen tarina suomalaisesta työläisperheestä. Uskaltaisinko sanoa, suomalaisuudesta. Eletään 60-70 -luvulla ajassa, jolloin Ruotsi oli se luvattu maa, jonne osa väestöstä siirtyi. Oikeistolaisuus ja työväenaatteet riitelivät keskenään, pontikka kiehui, männyt tuoksuivat.

Päähenkilömme elää tarinan alussa lapsuuttaan, kasvaen sivujen myötä pelokkaasta nuoresta tytöstä menestyväksi uranaiseksi, vaikka lähtökohdat ovatkin mitä ahdistavimmat. Painajainen alkaa, kun tytön äiti jättää perheensä uuden onnen edessä. Hän rakastuu. Maailma on jälleen avoimena edessä, kaikki on mahdollista!

Mutta paraneeko elämä, avioliitto miestä vaihtamalla? Miten käy neljälle lapselle?

Tyttö on ainoa, jonka äiti huolii mukaansa uuteen elämään itseään huomattavasti nuoremman miehen kanssa. Äidittömäksi jääneet veljet muuttavat isänsä kanssa Ruotsiin. Pääsevätkö he helpommalla uudessa maassa? Mikä yhdistää hajalleen heitettyä perhettä vai yhdistääkö mikään?

Tytön osaksi jää katsella, kuinka äidin rakentamat pilvilinnat sortuvat. Sortuu myös tytön lapsuus, nuoruus, kun väkivallan kierre alkaa. Ja aina, aina hän jää jalkoihin, osattomaksi, ulkopuoliseksi.

Tiesin, että tämä tapahtuisi uudestaan, monta kertaa. Tästä lähtien elämäni tärkeimmissä hetkissä en olisi läsnä, vaan katselisin sivussa. Kaikki mitä tapahtui minulle, tapahtui jollekin toiselle.


Miksi: Koska kirjailijaa on kehuttu kovastikin, ajattelin että josko sitä sitten.

Missä: Pohjois-Karjalassa, Ruotsissa, Helsingissä.


Kenelle: Suomalaisten romaanien ystäville, vahvoista naiskertojista pitäville, lukijoille, jotka eivät vähästä hätkähdä. Erityisesti kirja on heille, jotka ovat koskaan kokeneet ulkopuolisuuden tunteen.

Plussat: Suotta eivät ole blogikollegani Marja Björkiä kehuneet. Kirjailija on luonut hämmästyttävän eloisia dialogeja, lähes hauskoja sellaisia, vaikka aiheet hänen teoksissaan eivät päästä helpolla. Kirjassa on sekä kepeyttä, että syvyyttä. Rankka aihe, raju teksti taipuu välillä sellaiseen kauneuteen, että jotkut lauseet oli luettava useampaan otteeseen. Nautiskellen, ajatuksella.

Miinukset: Olen lukenut viime aikoina kohtuu paksuja romaaneja. Välillä epäröin tarttua about 200 sivun paksuiseen kirjaan. Tuntuu, että se jää lyhyytensä tähden liian köykäiseksi. Sama juttu yli 500 sivun ylittävien romskujen kanssa, ne puolestaan aiheuttavat pelkotiloja päinvastaisista syistä. Prole on sen verran loistava, että olisin suonut sen jatkuvan pidempään. Toisaalta tällaisena kirjasta löytyy napakkuutta ja potkua. Alun koin vähän sekavana, enkä lämmennyt tarinalle sormia näpäyttämällä. Mutta sitten, sitten.

Yleistä läppää: Olipas hienoa löytää taas uusi, tutustumisen arvoinen kirjailija! Hyllyssä odottelevat  Posliini ja Puuma, uskon tarttuvani jompaan kumpaan ehkä jo seuraavaksi. Suosittelen!

Muualla:  Jori, Mari A,  Jaana, Minna Jaakkola, Krista, Elina



Ei siinä ollut mitään häpeämistä. Ei kannattanut yrittää olla joku, joka ei oikeasti ollut. Minun piti opetella olemaan minä.

***

Helmet-haasteen kohta 1.  Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin