Ensimmäiseksi hän aloittaa ruokaremontin, tiskikaappi täyttyy itupurkeista, hyväntuoksuinen mutta maidoton ja rasvaton pannukakkutaikina paistuu uunissa. Katjan täytyy puhdistua ja saada lapsensa vakuuttuneiksi elintarvikeväreistä, myrkyistä, kaikesta. Nuorissa kasvoissa lautasten takana välkehtii terveen punan sijaan apeus, eikä aviomies jätä hörppimättä maidon loppuja tölkistä, vaikka se ahdistaa Katjaa. Itse asiassa ahdistus tuntuu vain kasvavan, vaikka Katja kuinka käy hoidoissa: iridiologilla, enkeliterapiassa, meditoi ja etsii voimaa kivistä, kristalleista ja viherjauheesta. Eikä ahdistus hellitä, vaikka elämään astuu uusi ihminen, mies ja henkinen opas, aivan kuten ennustaja oli luvannut.
Annamari Marttinen kuvaa jälleen riemastuttavan tarkkanäköisesti lasten ja vanhempien, perheen, kosketuspintoja ja kasvua ymmärtämään toistensa kummallisuuksia.
***
En oikein pitänyt tästä kirjasta, mutta olen edelleen maailman huonoin jättämään kesken jo aloitettuja romaaneja (siinäpä taito, jota voisi alkaa hiomaan). Kirja tarttui mukaan kirjastosta syystä, että olen viime aikoina pyrkinyt suomalaiseen naiskirjallisuuteen tutustumaan. Kuitenkin kohtuudella, eli hyvä jännäri ajaa aina muiden teosten edelle :)
No, tämä oli tällainen selviytymistarina, jonka henkilöhahmot päähenkilöä myötein jäivät jotenkin etäisen epämääräisiksi. Katjan tuntemuksista kirjailija toki kertoi, mutta muut henkilöt jäivät täysin mitäänsanomattomiksi. Katja on turhautunut, työttömäksi jäänyt kotiäiti joka etsii onnea vaihtoehtoisin keinoin. Kirjan pääpaino tuntuukin olevan juuri noiden vaihtoehtohoitojen esittelyssä ja koska en moisista ole kiinnostunut ollenkaan, pitkästyin monissa kohdin.
Jotain positiivista sanoakseni, kerronnassa oli toki hetkensä ja oivalluksensa. Ehkä odotin enemmän Hengenahdistuksen kaltaista humoristista otetta sinällään hyvään aiheeseen.