maanantaina, toukokuuta 31, 2010

Annamari Marttinen; Kuu huoneessa

Kun Katja saa hiekkalaatikon äärellä ystävältään luettavaksi nipun lehtiä, joissa kerrotaan terveydestä ja hyvästä olosta, hänen elämänsä alkaa muuttua. Jo pitkään Katja on kokenut polkevansa paikallaan; koulutusta vastaavaa työtä ei löydy, eikä perhe enää tarjoa uusia elämyksiä. Jokin on vialla - mutta mikä? Siitä Katja päättää ottaa selvää.

Ensimmäiseksi hän aloittaa ruokaremontin, tiskikaappi täyttyy itupurkeista, hyväntuoksuinen mutta maidoton ja rasvaton pannukakkutaikina paistuu uunissa. Katjan täytyy puhdistua ja saada lapsensa vakuuttuneiksi elintarvikeväreistä, myrkyistä, kaikesta. Nuorissa kasvoissa lautasten takana välkehtii terveen punan sijaan apeus, eikä aviomies jätä hörppimättä maidon loppuja tölkistä, vaikka se ahdistaa Katjaa. Itse asiassa ahdistus tuntuu vain kasvavan, vaikka Katja kuinka käy hoidoissa: iridiologilla, enkeliterapiassa, meditoi ja etsii voimaa kivistä, kristalleista ja viherjauheesta. Eikä ahdistus hellitä, vaikka elämään astuu uusi ihminen, mies ja henkinen opas, aivan kuten ennustaja oli luvannut.

Annamari Marttinen kuvaa jälleen riemastuttavan tarkkanäköisesti lasten ja vanhempien, perheen, kosketuspintoja ja kasvua ymmärtämään toistensa kummallisuuksia.

***

En oikein pitänyt tästä kirjasta, mutta olen edelleen maailman huonoin jättämään kesken jo aloitettuja romaaneja (siinäpä taito, jota voisi alkaa hiomaan). Kirja tarttui mukaan kirjastosta syystä, että olen viime aikoina pyrkinyt suomalaiseen naiskirjallisuuteen tutustumaan. Kuitenkin kohtuudella, eli hyvä jännäri ajaa aina muiden teosten edelle :)

No, tämä oli tällainen selviytymistarina, jonka henkilöhahmot päähenkilöä myötein jäivät jotenkin etäisen epämääräisiksi. Katjan tuntemuksista kirjailija toki kertoi, mutta muut henkilöt jäivät täysin mitäänsanomattomiksi. Katja on turhautunut, työttömäksi jäänyt kotiäiti joka etsii onnea vaihtoehtoisin keinoin. Kirjan pääpaino tuntuukin olevan juuri noiden vaihtoehtohoitojen esittelyssä ja koska en moisista ole kiinnostunut ollenkaan, pitkästyin monissa kohdin.

Jotain positiivista sanoakseni, kerronnassa oli toki hetkensä ja oivalluksensa. Ehkä odotin enemmän Hengenahdistuksen kaltaista humoristista otetta sinällään hyvään aiheeseen.


torstaina, toukokuuta 27, 2010

Tiina Lymi; Susi sisällä

Vesa on täydellinen aviomies. Hän antaa vaimolleen Tuulalle laskuvarjohypyn synttärilahjaksi, ostaa kukkia ja kalliita astioita, ei juo, ei lyö, puhuu ja pussaa. Hän on hyvä isä kahdelle lapselle, insinööri ja oikea luottojätkä. Mutta. Jossain välissä Vesa ehtii suutelemaan tuntematonta naista kadulla. Onko harha-askel ainoa vai onko niitä enemmän?

Tiina Lymin samannimiseen näytelmään perustuva esikoisromaani on yllätyksellinen ja hulvaton parisuhdetarina pettämisestä ja petetyksi tulemisesta.

***

Hyvien kirjojen putki jatkuu! Tämänkin bongasin Kirjavinkeistä ja romaani kyllä kannatti lukea. Lymi on oivaltanut jotain syvällistä parisuhteista, miehen ja naisen eroavaisuuksista ja samalla ihmismielen aina mielenkiintoisista liikkeistä. Vaikka tarinan Vesa olikin pohjimmiltaan joka naisen painajainen, Lymi oli onnistunut pääsemään myös hänen päänsä sisään koskettavalla tavalla, eikä lukija voinut olla tuntematta edes vähän myötätuntoa petturia kohtaan. Tuulan korttitalon romahdusta puolestaan teki kipeää seurata.

Kerronta itsessään oli napakkaa ja varsinkin romaanin alun dialogit aivan hullun hauskoja. Kirjan pystyi näkemään lukiessa näytelmänä, johon teos perustuukin, ja ainakin itse eläydyin kirjaan täysillä.

Vaikka tarina olikin tragikomiikan huipentuma, paikoin kirja kosketti syvältä. Varsinkin lasten suhtautuminen vanhempien aviokriisiin oli raastavaa luettavaa.

Minä suosittelen.

maanantaina, toukokuuta 24, 2010

Joanne Harris; Sinisilmä

Menestyskirjailijan polttavan ajankohtainen romaani leikittelee internetin ruokkimilla päänsisäisillä kuvitelmilla, sivupersoonilla ja valepuvuilla

42-vuotias lääkintävahtimestari B. B. asuu äitinsä luona Yorkshiren maaseudulla. Hänen sosiaalinen elämänsä rajoittuu internetin sivustolle badguysrock. Siellä hän kyttää Albertinea, jonka kanssa hänellä on yhteinen menneisyys, ja hautoo synkkiä suunnitelmia.

Äidin ja pojan traumaattinen suhde, veljesten vihanpito ja sokean lapsineron sydämeenkäypä kohtalo ovat keskeisessä osassa, kuntotuus vinksahtaneesta perheestä alkaa raottua.

Joanne Harris (s. 1964) tunnetaan aistillisuutta ja elämän nautintoja kuvaavista romaaneistaan, joista tunnetuin on elokuvanakin menestynyt Pieni suklaapuoti.


***

Bongasin jälleen kerran hienon kirjavinkin Kirjavinkeistä (osoite luonnollisesti www.kirjavinkit.fi). Joanne Harrisilta olen muistaakseni lukenut vain Pienen suklaapuodin joka ei tainnut aivan vakuuttaa.

Sinisilmä on ensimmäinen kirjailijan kirjoittama jännäri ja toimii mainiosti. Teos poikkeaa positiivisesti perusdekkareista. Tässä kerronta perustuu täysin blogiteksteihin ja lukijan päätettäväksi jää, mikä on totta ja mikä tarua. Monimutkaiselta vaikuttava tarina keriytyy auki vasta viime metreillä ja jännitys säilyy näin loppuun saakka. Juonesta en uskalla kertoa muuta kuin, että se oli paikoin liikuttava, paikoin järkyttävä. Eniten inhoa nosti sekoperheen äidin sadistisuus.

Lämmöllä suosittelen tutustumaan tähän persoonalliseen kirjaan!

keskiviikkona, toukokuuta 19, 2010

Niina Hakalahti; Hengenahdistusta

Riemastuttava lukuromaani kolmikymppisen nuorenparin, Sannan ja Peten, ihmissuhdekamppailuista.

Hiljattain maisterin paperit saaneen ja pätkätöillä itsensä elättävän Sannan kiireiset aamut alkavat vessasta. Siellä hän tarkistaa, että molemmat hammasharjat ovat tallella. Jos ovat, niin kaikki on hyvin, parisuhde on vielä kasassa. Sannan siippa Pete ei nimittäin voi kahlita itseään kovin kauaskantoisiin suunnitelmiin ja sitoumuksiin, sillä ne voivat häiritä hänen henkistä kasvuaan.

Sanna ja Pete kamppailevat toistensa sekä ympäristön toiveiden ja odotusten kanssa. Sannan elämän täyttävät sosiaaliset kuviot runopiireistä painovartijoihin, kun taas Peteä ja hänen sipulitonta ruokavaliotaan vartioivat toverit Kasvun Lapsista.

Niina Hakalahti ei sorru karrikatyyreihin, vaan kuvaa lämpimästi ja oivaltavasti kolmikymppisten lapsiaikuisten valintoja ja keinoja keksiä merkityksiä elämälleen. Kun niin työ kuin ihmissuhteetkin ovat nykyään pätkiintyneet, alkaa elämä herkästi kiertyä oman navan ympärille.

Hengenahdistusta on Tampereella asuvan Niina Hakalahden ensimmäinen romaani. Aiemmin hän on julkaissut kolme runokokoelmaa.


***

Ihana kirja!! Teos imaisi otteeseensa heti alkumetreiltä, kun tarinan päähenkilö Sanna kertoi toistuvasta unestaan. Itse olen nähnyt vuosikausia samanlaista painajaista. Lisäksi kirjaa oli nostalgista lukea; tarina sijoittui Ouluun jossa olen itse syntynyt ja lapsuuteni elänyt. Muutenkin Sannan tuntemuksiin, ajatuksiin ja pohdintoihin oli helppo samaistua. Joko ihmiset ovat uskomattoman samanlaisia, tai sitten kirjailija vain oli onnistunut luomaan hyvin pitkälti itseni näköisen henkilöhahmon.

Hakalahden kerronta on väljää, oivaltavaa ja surumielisyydestään huolimatta ilahduttavaa luettavaa. Uimataidosta en aivan kympillä pitänyt, mutta tämä esikoisteos tarjosi nautinnollisen ja huumoripitoisen lukukokemuksen. Suosittelen!

Pätkä kirjan alusta:

"Elämää Peten kanssa voi verrata kävelyretkeen patjan kanssa. Toisaalta raskasta ja absurdia, toisaalta levähdyspaikka järjestyy aina. Mieheltä, jolle iskee kapina antibioottikuurin viimeisenä päivänä, niin ettei se enää otakaan viimeistä tablettia, voi odottaa mitä tahansa."

maanantaina, toukokuuta 17, 2010

Helene Tursten; Tulitanssi

Ylikonstaapeli Irene Huss tutkii tuhopolttojen sarjaa, joka tuntuu olevan yhteydessä viisitoista vuotta vanhaan ratkaisemattomaan tapaukseen kaupungin tanssipiireissä. Nyt epämiellyttävät muistot heräävät eloon. Kohtaamme nuoren, vastikään Göteborgin poliisin väkivaltarikosyksikössä aloittaneen Irenen, joka joutuu pohtimaan: Voiko lapsi kylmäverisesti murhata aikuisen?

Tulitanssi on Helene Turstenin (s. 1954) kuudes romaani ju-jutsumestari ja ylikonstaapeli Irene Hussista. Parhaan pohjoismaisen rikosromaaniperinteen mukaisesti Turstenin dekkareissa yhdistyvät yleinen ja yksityinen - perhe, työ ja yhteiskunta.

***

Juu-u, Tursten osaa kirjoittaa! Joitain hänen aiempia teoksia on tullut luettua ja uusimman varasin, koska se kirjaston listoilla näytti olevan yksi suosituimmista uutuuksista.

Juoni pitelee tiukasti otteessaan ja etenee perusrikosromaanikaavan mukaisesti. Suurempia yllätyksiä tarina ei sisällään pidä, mutta teksti on rakennettu lukijaa viihdyttämään. Dekkareissa arvostan kielellistä taitoa, uskottavia ja elämänmakuisia henkilökuvauksia ja tietysti itse tunnelmaa. Tässä kirjassa kaikki on kohdillaan, eikä teosta olisi malttanut aloittamisen jälkeen käsistään laskea.

"Tursten on yksi aikamme suurista jännityskirjailijoista."
Expressen

perjantaina, toukokuuta 14, 2010

Eppu Nuotio; Paine

Miten paeta piinaavasta parisuhteesta, kun kumpikaan ei suostu lähtemään? "Pasi, minä rukoilen sinua. Älä kiusaa minua enää. Lähde pois. Jätä minut rauhaan." Iris kiinnittää lapun eteisen peiliin. Hän on yö yöltä uupuneempi, hän ei jaksaisi enää kauan. Pasin mielestä vika on kokonaan Iriksen, Iris on pilannut kodin ilmapiirin. Naapuriin muuttava Piin veli Joel tutustuu sekä Iirikseen että Pasiin ja huomaa joutuneensa keskellä kummallista eronäytelmää. Miksi Iris pelkää Pasia, joka on kaikkien mielestä kunnon mies?

Ensimmäistä yhteistä kesälomaansa viettävät Pii ja Juha Heino yrittävät selvittää Piin tansanialaisen isän kuolemaa. Piitä tuskastuttaa asioiden hidas eteneminen, ja kun lopulta Zersenay Kipropista paljastuu jotakin, on se aivan muuta kuin Pii olisi ikinä voinut kuvitella.

***

Minun ensimmäinen lukuelämys Nuotiota on tämä kirjailijan uusin. Kiintoisa tuttavuus jännärigenressä! Nuotio kirjoittaa elämänmakuisella vimmalla ja pitää lukijaa tiukasti otteessaan.

Pasin ja Iriksen tarina on jälleen kerran surullista perheväkivaltaa. Iris on joutunut kammottavaan tilanteeseen. Exmies ei suostu lähtemään naisen kodista, vaan leimaa Irisparan hulluksi pitääkseen yllä kiiltävää julkisivua ja samalla exavovaimoa tiukasti otteessaan. Huh.

Piin ja Heinon elämää ja tutkimuksia on myös kiinnostavaa seurata, vaikkei he ennestään tuttuja olekaan samalla tavalla, jos sarjaa olisi alusta asti seurannut. Ehkäpä luen koko sarjan itselleni tyypillisen oudosti takaperin :) Kirja on sen verran kevyttä luettavaa, että sopii mainiosti mukaan rannalle mutta toisaalta sisältää hienoja oivalluksia vaikkapa parisuhteesta. Suosittelen.

keskiviikkona, toukokuuta 12, 2010

Anja Snellman; Safari Club

"Minä olen Darwin", mies sanoo. Hän maksaa yöstä ruhtinaallisesti. Helena ei tiedä, kuinka kovan hinnan joutuu vielä maksamaan viattomasta polttariyön pilastaan.

Safari Club on tarkkanäköinen, paikoin piinaavan trillerimäinen kuvaus nykypäivän Suomesta. Helena Valve on onnellisesti naimisissa, kahden lapsen äiti ja unelmiensa työpaikassa, eläinlääkärinä Korkeasaaressa. Hän on onnistunut työntämään opiskeluajan painajaismaiset muistot taka-alalle.

Iloisissa joulunajan juhlissa Helena kohtaa ahdistelijansa menneisyydestä. Mies on ottanut tehtäväkseen huolehtia siitä, että itsevarmat naiset, sellaiset kuin Helena, saavat ansaitsemansa opetuksen.


***

Tämän kirjan jälkeen aiemmin lukemani Sokkopeli tuntuikin uskomatonta vauhtia etenevältä teokselta.

Hmm. Yritin joskus lukea Snellmannin Pelon maantiedettä, mutta jätin romaanin kesken syystä, että tarina poukkoili kaikkiin mahdollisiin ilmansuuntiin. Niin myös tämä. Tarina itsessään on puistauttava; kirjan toinen päähenkilöistä on sovinistisika sanan varsinaisessa merkityksessä ja hänen elämäntehtävänsä on alistaa naisia, painaa maanrakoon naisenasema ja vainota toista päähenkilöä, Helenaa, joka on päässyt elämässään etenemään"liian korkeaan asemaan".

Eli hiukan samoissa aihepiireissä liikutaan, kuin Snellmannin uudemmassa kirjassa Lemmikkikaupan tytöt. Siinä missä viimeksi mainittu oli melkoisen napakka paketti, tämän romaanin tarina rönsyili joka suuntaan ja oli toisinaan melko pitkäveteistä luettavaa. Toisaalta kirjailijan tyyli on lyömätön. Kirjan miljöö, Korkeasaaren eläintarha oli sinällään omaalatuinen ja kiintoisa. Loppuen lopuksi käteen tuntui jäävän melkoisen sekava paketti "miehet jotka vihaavat naisia" - materiaalia siinä missä eläinten oikeuksiakin.

Jälleen kerran jään kysymään, mistä moinen naisviha juontaa juurensa? Tässä teoksessa syitä vain vilauteltiin.

sunnuntai, toukokuuta 09, 2010

Virpi Hämeen-Anttila; Sokkopeli

Kai Rautio tapaa yllättäen nuoruudenihastuksensa, mutta yhteistä yötä seuraavana aamuna Pauliina löytyy hukkuneena. Kuolema näyttää onnettomuudelta, mutta tapaukseen liittyy hämäriä piirteitä. Pauliinan laukusta löytyy tarotkortteja, ja niihin raapustettu uhkaava viesti viittaa salaseuraan, johon Kai ja Pauliina kumpikin 70-luvun lopulla kuuluivat. Kai alkaa etsiä käsiinsä muita seuran jäseniä.

Entiset ystävät ovat päätyneet kuka minnekin: yksi johtaa geenitutkimusryhmää, toinen on tietoturvainsinööri, kolmas työskentelee toimittajana, neljäs pappina ja viides pitää kirjakauppaa nuhruisessa lähiössä. Elämässään he ovat tavoitelleet kuka rahaa, kuka valtaa, mainetta, uskoa, hyvyyttä tai henkistä tasapainoa - mutta kukaan ei ole selvinnyt ongelmitta.

Kaikki ovat myös saaneet viestejä henkilöltä, joka kutsuu itseään Puusepäksi. Nuoruuden roolileikit heräävät eloon, mutta kuka johtaa peliä? Kuka lopulta voi sanoa saavuttaneensa onnen, ja millainen hinta siitä on pitänyt maksaa?

***

Hämeen-Anttilalta olen aiemmin lukenut kirjan Suden vuosi. Romaani oli taitavasti kirjoitettu ja henkilöhahmot taitavasti luotuja. Suden vuosi tuppasi valitettavasti olemaan paikoin hyvinkin puuduttava kirja. Jotkit osiot venyivät pitkäpiimäisiksi, vaikka itse tarina olikin hyvä.

Sama juttu Sokkopelin kanssa. Minuun vetoaa tällaiset vanhojen tapahtumien kaivelut, nostalgia, samoin kuin arvoituksellinen tunnelma, uhka, jonka piirissä kirjan henkilöt joutuvat elämään. Välillä tämä kuitenkin äityi tylsäksi ja silloin tuskailin kirjan paksuutta ja sitä, pääsenkö ikinä loppuun asti. Tarina oli joka tapauksessa hyvin kerrottu ja vahvasti arjenmakuinen mystisistä kohdista huolimatta. Olihan tässä jännitystäkin, mutta pääpaino pysyi henkilökemioissa.

Paljastettakoon vielä, että kirja jätti mukavan mielen, lukukokemus palkittiin.

maanantaina, toukokuuta 03, 2010

Karin Fossum; Varoitus

Hän piti pihoilla kuhisevasta elämästä, liidunvalkoisista vuodevaatteista jotka lepattivat narulla ja maalin hajusta. Hän piti siitä ja hän halusi tuhota sen. Kaikki elävät rotkon reunalla, hän ajatteli, ja minä tuuppaan heidät yli laidan.

Hän tulee jostain ja häviää kuin tuhka tuuleen. Hänen kepposensa eivät ole harmittomia piloja, vaan pahansuopia tekoja, jotka sysäävät ihmisten elämän raiteiltaan. Kun hänen temppunsa alkavat saada yhä kieroutuneempia sävyjä, alkaa tuntua ilmeiseltä että vielä sattuu jotain todella kamalaa.

Kaikki ovat ymmällään, heidän joukossaan myös komisario Konrad Sejer ja hänen ”oikea kätensä” Jacob Skarre. Vaikka poliisilla on aavistuksensa, alkaa lukija jossain vaiheessa pelätä, etteivät poliisit ehdi puuttua tapahtumiin ajoissa.

Karin Fossumin Varoitus tarjoaa jännitystä kirjan alusta loppuun, viimeiselle sivulle saakka.

***


Fossumin aiemmat psykologiset trillerit ovat olleet suorastaan täydellisiä. Niin myös tämä uusin.

On ajatuksiaherättävä, koskettava juoni, jota tarkastellaan eri näkökulmista, sujuva kerronta, josta kaikki ylimääräinen on karsittu pois, painostavan jännittävä tunnelma ja tietysti Konrad Sejer - yksi kirjallisuuden herttaisimmista poliiseista.

Kuten Fossum-fanit tietävät, kirjailijan teokset eivät ole perusjännäreitä, vaan hienoja matkoja ihmisten mieliin, usein sairaisiin sellaisiin. Fossum ei tyydy ajatukseen, että jotkut olisivat luonnostaan pahoja, vaan hänen kirjoissaan syy ja seuraus kulkevat käsikädessä. Ei ole pahoja ihmisiä, on pahoja olosuhteita. Tässäkin teoksessa kirjan "pahis" onnistui ainakin minun myötätunnon herättämään.

Vaikka Fossumin kirjat ovat aihepiiriltään synkkiä, kerronnassa on ymmärtävää lämpöä. Suosittelen.


"Onneksi on olemassa valhe,

sillä Luoja meitä auttakoon

jos kaikki sanottu

olisi totta."

Vanha norjalainen sananparsi kirjan alkulehdeltä