perjantaina, heinäkuuta 30, 2010

Heleena Lönnroth; Murhaaja tulee netistä

Köyhä kirjastovirkailija päättää 8-vuotiaan poikansa innostamana tavata netistä löytämiään miehiä. Johanna Saure saa karmeaa tutkittavaa.

***

En löytänyt netistä pidempää selostusta, mutta tuossahan se oleellinen tulikin kirjasta kerrottua.

Romaanin luettua tuli olo, että huh huh mitä kirjoja sitä julkaistaan. Otin tämän kirjastosta ihan vain välipalaksi suomalaista jännitystä lukeakseni, ja aihe sinällään olikin mielenkiintoinen. Mutta toteutus... Teksti on jotenkin väkisin väännetyn oloista, täysin huumorintajutonta, henkilöt hengettömiä ja toteutus avuttoman naivia.

Siis onhan kirja jo 10 vuotta sitten kirjoitettu, ja nettideittailu siihen aikaan varmaankin vielä uusi juttu, mutta ei hyvänen aika millaisia miehiä päähenkilö netistä löytää ja vielä sinisilmäisesti heitä käy tapaamaan.

En suosittele, edes välipalaksi.

torstaina, heinäkuuta 29, 2010

Kluun; Vaimo kävi lääkärissä

Carmen ja Stijn ovat nuori, menestyvä ja trenditietoinen amsterdamilaispariskunta, jolla on viihtyisä koti, suloinen tytär ja molemmilla oma yritys. Elämä kääntyy päälaelleen, kun Carmenilla todetaan aggressiivinen rintasyöpä. Sairaudesta alkaa syöksykierre, joka vie Carmenin raskaisiin syöpähoitoihin ja Stijnin vaimonsa rinnalta Amsterdamin yöelämään. Vaikka Stijn tekee parhaansa ollakseen Carmenin tukena, hän ei pysty sisimmässään hyväksymään sitä, että kauniista vaimosta tulee kalju ja yksirintainen. Hän pakenee hedonistisiin yökerhoihin alkoholin, ekstaasin ja toisten naisten pariin, kunnes tilanne riistäytyy täysin käsistä.

Vaimo kävi lääkärissä on lämmöllä ja huumorilla kirjoitettu kertomus rakkaudesta syövän aikaan, pettämisestä ja anteeksiannosta, vakavasta sairaudesta ja valopilkuista keskellä kärsimystä. Tätä romaania on mahdoton lukea kuivin silmin. Vaikka romaani on fiktiivinen, se pohjautuu vankasti kirjailijan omakohtaisiin kokemuksiin. Kluunin (s. 1964) oma vaimo menehtyi syöpään 36-vuotiaana. Sen jälkeen Kluun muutti 3-vuotiaan tyttärensä kanssa Australiaan ja kirjoitti esikoisromaaninsa.

***

Olipas ristiriitaisia tunteita herättävä kirja! Toisaalta teos on äärettömän surullinen, toisaalta itseironisella tavalla hauska. Romaani pistää miettimään sitä, miten helppoa oma arki lopultakin on, ja miten pieniä sen ns. suuret surut.

Tarina etenee minä-kertojana Stijn, jonka elämä kääntyy hirvittävällä tavalla päälaelleen vaimon syöpään sairastumisen myötä. Myös Stjin on ristiriitainen tyyppi, toisaalta hän on ärsyttävä itserakas paskiainen, joka on aina pettänyt vaimoaan, mutta vaimon sairastumisen jälkeen alkaa suorastaan rällästämään baareissa ja naisissa. Yyyh. Toisaalta tätä niljaketta kohtaan ei voi olla tuntematta myötätuntoa, koska hän tuntuu kaikesta huolimatta rakastavan vaimoaan syvästi ja tulee pysymään Carmenin rinnalla taudin hurjia muotoja ottavissa käänteissä aina loppuun saakka. Tarinassa taka-alalle jää pariskunnan pikkuinen Luna, joka joutuu sivusta seuraamaan äidin kärsimyksiä ja jopa kuolemaa.

Mitä tästä vielä voisi sanoa. Ravisuttava teos, jonka lopussa minäkin itkin.

maanantaina, heinäkuuta 26, 2010

Åsa Larsson; Sudentaival

Hyytävä rikosromaani kiistellyn naispastorin murhasta Ruotsin Lapissa - vahvaa jatkoa Aurinkomyrskyn tarinalle. Ruotsin dekkariakatemia palkitsi kirjan vuoden 2004 parhaana dekkarina.

***

Lukuvauhti on päässyt hiipumaan helteiden ja rannalla lekottelun myötä. Ensi viikolla tämä tyttö lähtee töihin, joten aion olla jatkossa entistä tarkempi siitä, mitkä kirjat kannattaa lukea ja mitkä jättää suosiolla kesken, aika kun on rajallista.

Sudentaivalta lukiessa ei missään vaiheessa ollut epäselvää se, luenko kirjan loppuun vai en. Kuitenkaan teos ei oikein imaissut mukaansa. Kerronta ja erityisesti persoonallisten ihmisten kuvailu hellällä lämmöllä lienee Larssonin parasta antia. Itse juoni oli sitä peruskamaa, eikä kirja juuri onnistunut yllättämään.

Lisättäköön vielä, että kirjan mielenkiintoisin henkilö oli Keltajalka-susi ja hänen taipaleensa sivujuonena kulkeva seurailu.

keskiviikkona, heinäkuuta 21, 2010

Anne Tyler; Nooan kompassi

Rakastettu tarinankertoja kuvaa koskettavasti ja tarkkanäköisesti rakkauden voimaa ja anteeksiantoa

Hiljainen ja muiden tahtoon alistuva Liam joutuu ennenaikaiselle eläkkeelle luokanopettajan virastaan. Huonontuneen rahatilanteen pakottamana hän muuttaa pienempään asuntoon, mutta joutuu heti ensimmäisenä yönä murtovarkaan mukiloimaksi.

Aivotärähdyksen saanut Liam ei muista yön tapahtumista mitään. Hän saa kuitenkin avuntarjouksen neurologin vastaanotolla tapaamaltaan nuorelta naiselta.

Eunice antaa yllättävän sytykkeen Liamin hiipuneeseen elämään. Samalla Liam joutuu pohtimaan suhdettaan menneisyydessä tekemiinsä valintoihin.


***

Mielenkiintoinen kirjailijatuttavuus tämä Tyler. Kirjaa lukiessa minulle tuli suorastaan tirkistelijäolo, niin eläväksi teos mielessäni muovautui. Ihan kuin olisi saanut elää kappaleen matkaa toisen elämää ja päässyt siinä ohessa kurkistamaan ihmissuhteiden intiimeihin ristiriitoihin.

Kirjan Liam vaikuttaa perussuomalaiselta mieheltä (vaikkei tietysti suomalainen olekaan), hän on passiivinen ja jää omassa elämässäänkin ikään kuin sivustakatsojan rooliin. Naiset Liamin elämässä taas ovat hyvinkin vahvaluonteisia, Liam-parkaa pallottelevat niin exvaimo, sisko kuin omat tyttäret. Toisaalta Liam ei ole mikään säälittävä tapaus, vaan kerta kaikkiaan sympatiat puolelleen herättävä mies.

Kirjan juoni ei ole millään tavalla jännittävä, kaltaiseni jännärifiirikin on pakko tähän väliin heittää, mutta tarina pitää silti tiukassa otteessaan humoristisen ja viihdyttävän kerronnan avulla. Teosta on jotenkin kotoisa lukea. Kyllä tätä uskaltaa suositella!

sunnuntaina, heinäkuuta 18, 2010

Audrey Niffenegger; Hänen varjonsa tarina

Amerikkalaiskaksoset Julia ja Valentina Poole ovat toistensa peilikuvia. Tytöt kuulevat ensimmäistä kertaa äitinsä kaksoissisaresta Elspethistä kun heille kerrotaan, että he ovat perineet tämän asunnon Lontoon Highgate Cemeteryn liepeiltä. Erottamattomat kaksoset muuttavat Lontooseen vapaudesta riemuiten ja alkavat rakentaa tädin asunnosta omaa kotiaan. Pian Valentina rakastuu kuolleen tädin miesystävään ja ryhtyy etsimään omaa identiteettiään. Julia närkästyy heikomman sisarensa itsenäistymispyrkimyksistä mutta löytää itselleenkin projektin: naapurin pakko-oireisesta häiriöstä kärsivän miehen pelastamisen. Ennen pitkää Julia ja Valentina saavat huomata, että he eivät olekaan asunnossaan kaksin. Seinien vangiksi jäänyt tädin haamu seuraa heidän jokaista askeltaan.

Hänen varjonsa tarina on 2000-luvun kummitustarina kahden kaksosparin elämästä täällä, tuonpuoleisessa ja niiden välillä. Romaani sukeltaa syvälle rakkauden moninaisiin muotoihin, pakkomielteisiin ja salaisuuksiin jotka olisi paras haudata.

***

Minulla Aikamatkustajan vaimo -teos jäi syystä tai toisesta kesken, mutta tämä Niffeneggerin uusin vaikutti aiheensa puolesta sen verran kiinnostavalta tarinalta, että päätin antaa kirjailijalle "mahdollisuuden". Hyvä päätös, koska Hänen varjonsa tarina on mitä loistavin lukuromaani.

Kirjan alku etenee rauhalliseen ja koukuttavaan tahtiin. Tarina sijoittuu Highgaten hautausmaan vieressä sijaitsevaan taloon, ja hautausmaa näyttelee isoa osaa tässä gootahtavassa draamassa. Oli pakko käydä googlettamassa kuvia kyseisestä paikasta, ja upealta näytti!

Itse tarinasta sen verran, että en ole tämän tyyppistä fantasiaa juuri aiemmin lukenut, ja varsinkin kirjan loppupuoli vaati runsasta mielikuvituksen käyttöä. Kummitustarina on kuitenkin vain osa juonta. Naapurissa asustava pakko-oireista kärsivä Martin on yksi kirjan mielenpainuvimmista hahmoista, ja hänestä olisi ollut mukava lukea enemmänkin. Kaksosten tiivis yhteiselo saa myös sairaita piirteitä, samoin kuin Elspethin ja Robertin suhde.

Mielenkiintoinen ja erilainen lukuelämys!

torstaina, heinäkuuta 15, 2010

Susanna Yliluoma; Lööppimurha

Äiti löytää tyttärensä sadistisesti murhattuna, kun ensilumi sataa Etelä-Pohjanmaalle. Tästä alkaa vangitseva tunnedekkari, joka paljastaa niin murhaajan mielenmaiseman kuin lööppimaailman raadollisuuden.Päähenkilö, entinen rikostoimittaja ja Iltaviestin vastaleivottu uutispäällikkö Lilja Rossi elää maailmassa, jossa ihmisen yksityiselämä ja maine ovat kauppatavaraa. Sellaista periaatetta ei lehdellä olekaan, joka ei myyntilukujen edessä taipuisi. Ristiriita työn vaatimusten ja Liljan moraalin välillä kasvaa kasvamistaan.

Lööppimurha on täysverinen dekkari, joka pureutuu myös syvempiin teemoihin ja josta ei puutu jännittäviä juonenkäänteitä. Lööppimurha johdattaa lukijan kurkistamaan kohuotsikoiden taakse. Loppuratkaisu yllättää tottuneimmankin dekkarihain.

****

Lukupaikasta tämän kirjan bongasin, ja vastoin tapojani kävin myös lukemassa HS:n arvostelun teoksesta. Siellä kirja ei saanut kovin innostunutta vastaanottoa, mutta itse kyllä pidin. Onhan juoni kuvottavan raaka ja murhaajan lapsuuteen sijoittuvat välähdyksenomaiset kohdat hirvittävän surullisia, mutta teoksessa on imua.

Kirjan päähenkilö Lissu kamppailee iltapäivälehden toimittajana moraalin ja työpaineiden ristitulessa. Romaani ei todellakaan kaunistele toimittajan työtä, päinvastoin. Kirjailijahan on itse Iltalehden rikos- ja uutistoimittaja, joten kokemuksen ääni tässä taitaa puhua, ja erittäin vihaiseen sävyyn. Lissun henkilökohtainen elämä kuvailee mielestäni lähes täydellisesti masentuneen ihmisen mielenmaisemaa, eli siltä osin sain teoksesta tervetullutta vertaistukea. Tiivis ja elämänmakuinen kerronta teki jännäristä todellakin lukemisen arvoisen.

maanantaina, heinäkuuta 12, 2010

Ann Cleeves; Punaista tomua

Saarella, missä kaikki tuntevat toisensa, on vaikea pitää salaisuuksia tai saada tietoa asioista, joista ei haluta puhua ulkopuolisille. Tämän huomaa myös komisario Jimmy Perez, joka jatkaa nyt tutkimuksiaan Whalseyn sumuisella saarella. Punaista tomua on palkitun Ann Cleevesin Shetlandinsaarille sijoittuvan dekkarisarjan kolmas osa.

Perezin kollegan Sandyn isoäidin tontilla tehdään arkeologisia kaivauksia. Tontilta löytyy ihmisen luita ja vanhoja kolikoita, ja pian tämän jälkeen kaksi ruumista. Molemmille kuolemille löytyy järkevä selitys, mutta Jimmy Perezin mielestä kaksi kuolemaa samassa kuussa ja samalla tontilla on liian outoa sattumaa. Perez aloittaa murhatutkimukset, joihin joutuu sukulaissiteistään huolimatta osallistumaan myös Sandy. Pian Sandy huomaa penkovansa sukusalaisuuksia, joista ei oikeastaan haluaisi tietää mitään. Tapahtumien takaa alkaa paljastua vanha ja monimutkainen mustasukkaisuuden, kateuden ja sotkuisten ihmissuhteiden vyyhti.

***

Cleeves on minulle tuttu esikoisteoksestaan Musta kuin yö. Kirja oli ok-osastoa, kyllähän sen luki, mutta ei kuitenkaan tullut sellaista fiilistä, että olisin alkanut Perez-sarjaa innolla seuraamaan. Nyt huomasin pompanneeni seuraavan osan yli, ja tämä oli jo kolmas Perezin tutkimuksista kertova kirja.

Pidin teoksen kerronnasta ja psykologisesta syvyydestä paljonkin. Viime aikoina on tullut suorastaan ahmittua näitä saarille tai muihin pieniin yhteisöihin sijoittuneita tarinoita. Punaista tomua ei ollut jännärinä kovin kummoinen, mutta kertomakirjallisuutta ja miljöön ylistystä ajatellen hieno teos. Cleeves kertoo lempeän rauhalliseen sävyyn tarinansa, ja paneutuu enemmänkin henkilöiden elämiin kuin itse rikokseen, joka kulkee kirjassa melkein taustajuonena. Tältä pohjalta uskaltaisin suositella kirjaa "ei niin jännittävien jännäreiden ystäville" :)

perjantaina, heinäkuuta 09, 2010

Kjell Askildsen; Saari

Yksinäisen saaren idyllissä viettää kesää neljä näennäisen tavallista henkilöä: pariskunta, heidän tyttärensä ja saarelta mökin vuokrannut kirjailija. Henkilöiden välille syntyy mustasukkaisuusdraama, jossa tunteet kulkevat ristiin. Mies on mustasukkainen vaimolleen, isä tyttärelle, tytär äidille, kirjailija miehelle. Kuvatessaan mustasukkaisuutta ja sen kehittymistä Askildsen kiteyttää jotain hyvin olennaista ihmisenä olemisesta.

Saari on eräänlainen kamarinäytelmä, jossa kerronta vyöryy eteenpäin dynaamisesti mutta viileän hätäilemättä. Perheen sisäisten suhteiden, seksuaalisuuden ja sukupolvien välisten ristiriitojen kirurgisen tarkka kuvaaminen tuo väistämättä mieleen Ingmar Bergmanin elokuvien maailman, sivistyksen kuorrutuksen alle jäävän brutaalin raakuuden. Ihmisten välisissä suhteissa on läsnä huutava yksinäisyys.

***

Joopa. Lainasin tämän kirjan syystä, että kuvittelin sen muistuttavan loistavaa Self help -teosta, jota on myös luonnehdittu "kamarinäytelmäksi".

Askildsenin kirjassa on kaikki draaman ainekset, mutta toteutus ei minuun iskenyt. Teoksen kerronta on aneemisen pelkistettyä, kuivalla tavalla outoa. En ole lukenut pienoisromaaneja juurikaan, joten vierastin sitä, ettei kirjassa kerrottu juuri ollenkaan henkilöiden menneisyydestä ja vaikkapa siitä, miksi perhe alunperin päätyi karulle saarelle muuttamaan. Teoksen Krafft on niljakkuudessaan ainoa, jonka elämää vähän tarkemmin valotetaan.

No, hyvä puoli kirjassa oli se, että sen luki n. tunnissa, joten ei ainakaan tarvitse tuskailla hukkaan heitettyä lukuaikaa.

torstaina, heinäkuuta 08, 2010

Yrsa Siguroardóttir; Joka toiselle kuoppaa kaivaa

Toisen Thóra Guðmundsdóttir -trillerin miljöönä on kummitustarinoiden ja mahtavan luonnon Islanti

Jääkylmänä talvipäivänä vuonna 1945 mies sulkee nelivuotiaan tytön maakellariin ja lupaa, että äiti odottaa - luojan luona. Vuonna 2006 naisarkkitehti löytyy murhattuna hotellin rannasta Reykjavikin liepeiltä. New age -henkinen terveyskylpylä on rakennettu vanhaan maalaistaloon, jossa kertoman mukaan kummittelee.

Asianajaja Thóra Guðmundsdóttir saapuu auttamaan murhasta epäiltyä hotellinomistajaa. Entinen maalaistalo kätkee myös synkkiä perhesalaisuuksia, joita kaikki eivät haluaisi päivänvaloon. Kulkeeko hotellin huoneissa vieras tuonpuoleisesta vai onko jonkun sairas mieli kaiken takana?

***

Olin jo ehtinyt tällaisen kirjailijan unohtaa, kunnes törmäsin kirjastossa hänen uusimpaansa (?), joka jatkaa pirtsakan ja reippaan Thoran tutkimuksia. Hänen henkilökohtainen elämänsä jäi Kolmas merkki -teoksessa kohtaan, jossa Thoralle heitettiin päin naamaa tieto siitä, että hänen teinipoika saa tyttöystävänsä kanssa vauvan. Samoilla perhedraamoilla jatketaan, tosin vain sivujuonena. Tarina keskittyy tiiviisti seudun hämärän menneisyyden tutkintaan, outojen ihmissuhteiden auki punontaan ja tietysti metsästetään murhaajaa.

Juoni on mukavan kiemurainen ja lukija hämmästelee, mistä kaikessa oikein on kysymys. Yrsa vie tarinaa eteenpäin lennokkaalla ja humoristisella tyylillä ja kirjan salaperäinen miljöö houkuttelee tarttumaan teokseen, vaikka muutakin elämää täytyisi hoidella.

Suosittelen!


(ja jään hämmästelemään islanninkielen kiemuroita... Kirjaston tarrassa kirjailijan "sukunimihirviö" on kirjoitettu eri tavalla kuin kansitekstissä. Miten tämä nyt sitten on tulkittava?)

sunnuntaina, heinäkuuta 04, 2010

Sami Parkkinen; Self help

Miten kehittää itse itseään, se on ajan henki. Miten kääriä rahat siitä, että joku kehittää itse itseään - se on ajan sielu.

Sami Parkkisen romaani Self help iskee täysillä ja saa haukkomaan henkeä. Keskitetty kamaridraama kuvaa tätä aikaa hätkähdyttävän tarkkanäköisesti ja tekee levottomaksi tulevaisuuden suhteen. Onko meillä sitä?

Romaanin henkilöt ovat pudonneet kuiluun, joka jää yksilöllisen riippumattomuuden tavoittelun ja ihmisyyteen kuuluvan riippuvuuden väliin. Turvaverkkona heillä on internet. Yksinäiset ja hylätyt hakevat epätoivoisesti yhteyttä itseensä ja toisiinsa, ja voitot käärii aina joku guru, olkoon sitten kysymyksessä pelimiesten naisteniskemiskonsultti tai itsehoitovastaanottoa puhelimessa pitävä lääkäri.

Kun romaanin kaksi pariskuntaa päätyvät saman katon alle, meno on julmaa. Lääkäri Yki on häikäilemättömästi valmis mihin tahansa saadakseen rahoituksen itsehoitoon perustuvalle liikeidealleen. Vanhempiensa avioerosta kärsivä 19-vuotias Rosa hakeutuu virtuaaliyhteisöön, joka julkaisee netissä kuvia rituaali-itsemurhista.

Self help -näytelmä sai ensi-iltansa Kuopion kaupunginteatterissa tammikuussa 2009. Romaani syventää samaa tematiikkaa.

***


Sami Parkkisen teksti on todellakin pikkutarkan julmaa ja tiiviin psykologista tykitystä. Ihmisen hyvyydestä ei tässä paljoa tuuletella, päinvastoin. Yki on selkeä esimerkki -jälleen kerran- perusnarsistista, joka pyrkii hyötymään mahdollisimman tarkasti läheisimmistäänkin ihmisistä, tarkoituksena rakentaa omaa egoaan. Kirjan naiset elävät pienissä kuvioissa pitkälti omien pelkojensa vankeina. Hannun passiivinen itseinhon värittämä henkilökuva kuulostaa hyvin todenmukaiselta tosielämään verrattuna. Teoksen Rosa tuntuu olevan yksinäisyydessään pahimmassa jamassa, mutta myös parhaiten perillä tästä elämästä.

Että sellainen soppa. Teos herätti näinkin lyhyeksi kirjaksi paljon ajatuksia. Näinkö vajavaisia me olemme? Näinkö lapsellisesti aikuisetkin ajattelevat? Paljonko annamme painoa muiden mielipiteille omasta itsestämme?

Kirja on painavaa tekstiä tästä ajasta ja siinä rimpuilevista ihmisistä. Minä pidin!

perjantaina, heinäkuuta 02, 2010

Anna Jansson; Haudankaivaja

Leskeksi jäänyttä Frida Norrbytä pidetään vanhuudenhöperönä. Öisin hänen nähdään kaivavan gotlantilaisen Roma-kylän maaperää kartta kädessä.Joku ottaa kuitenkin Fridan etsinnät tosissaan, sillä hänen laatikkonsa pengotaan ja verannan ovi jätetään raolleen. Miksi joku haluaisi estää häntä löytämästä historiallisesti merkittävää piispa Unnin pyhää hautaa? Eräänä yönä Fridan talo poltetaan maan tasalle, ja tämän uskotaan kuolleen palossa. Kun paikallinen terveydenhoitaja Ingrid löydetään kuolleena, rikoskomisario Maria Wern hälytetään kesken kesäisen akvarellimaalauskurssin murhatutkimuksiin. Tapausten välillä tuntuisi olevan yhteys, sillä Ingrid oli viimeinen, joka näki Fridan elossa. Wern huomaa pian, että kaikki jäljet johtavat Roomaan.

***

Kirjavinkeissä tätä Janssonin uusinta luonnehdittiin kodikkaan oloiseksi jännäriksi. Samaa mieltä. Janssonin kirjoitustyyli on lempeää ja henkilöhahmojen kuvailu aivan loistavaa. Henkilöiden pään sisään on helppo astua lyhyidenkin tekstijaksojen avulla. Huumori kannattelee juonta lämpimään sävyyn, kuitenkaan itse jännitystä unohtamatta.

Tämän teoksen parasta antia olikin mielestäni vanhusten aseman kuvailu. Terveydenhuolto sai myös omat moitteensa - syystäkin. Kirjan ehdottomaksi sankariksi nousi, mukavaksi vaihteeksi, kadehdittavalla rohkeudella varustettu mummu. Teos sai minut miettimään omaa tulevaa vanhuutta. Ihanaa olisi, jos siinäkin elämänvaiheessa pystyisi asioihin suhtautumaan Fridan kärsivällisyydellä ja elämänmyönteisyydellä.

Sanottakoon vielä, että Janssonin kirjat herättävät ajatuksia, mutta ovat silti keveytensä puolesta loistavaa kesälukemista.