Lauri Mäkinen; Älykkäät kuin käärmeet, viattomat kuin kyyhkyset

Siltala 2015, 437s.

Tobias halusi uskoa olevansa laupias ja hyväsydäminen, vaikka oli pohjimmiltaan itsekäs ja häikäilemätön. Mutta oli miten oli, kukaan ei uskonut lähetyskentän asiaan Tobiasta syvemmin.

... Ihmiseksi Tobias muistutti  ihmeteltävän paljon hevosta. Hän oli oikukas, vikuroi ja temppuili, mutta kehtasi kuitenkin loukkaantua, jos häntä ei taputeltu jatkuvasti kaulalle ja kehuttu. 



Voi Tobias, niinhän me kaikki. Niinhän me kaikki. Luettuani kirjailija Lauri Mäkisen 50/50, jäin napakasti koukkuun miehen tyyliin. Teksti tulee kohti omintakeisella varmuudella. Elämä ei koskaan ole mustavalkoista, emme me ihmiset, harvoin edes tilanteet. Ehdottomuudelle on paikkansa, mutta ilman lempeyttä pimeät virrat nappaavat hyvätkin aikomukset omaan käyttöönsä. Kuten Raamatussa sanotaan  "...Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta..."

Ja miten tämä liittyy itse aiheeseen? Meillä on käsissämme aivan loistava lukuromaani, joka sisältää vanhan kunnon dekkarin ainekset. Kuka sen teki ja miksi? 

Pastori Tobias Johansson on jo valmistautunut lokoisiin eläkepäiviin, kun hän herää keskellä yötä hirvittävään uutiseen: jo pieneksi käynyt ja hylätty, lähetyssaarnaajien rakentama kappeli palaa. Kun Tobias ehtii paikalle, hän löytää vaivoin hengissä kituuttavan naisen. Sisällä raunioissa hiiltyy kuin kohti vapautta kurottautuvan tuntemattoman ruumis.


Tobias oli uskonut tarjoavansa tytölle paremman elämän, vapauttavansa tämän pimeydestä ja johdattavansa valoon. Hän halusi yhä uskoa, että oli tehnyt juuri niin. Mutta sitten tuli näitä päiviä, jolloin valon ja pimeyden raja hämärtyi, eikä Tobias enää ollut varma siitä kummalla puolella rajaa hän seisoi.



Toki suomalaisilla lähetyssaarnaajilla on ollut omat kahnauksensa 1900-luvun alun Ambomaalla, paikassa jossa he ovat työskennelleet jo vuosikymmenet vaihtelevalla menestyksellä. Sieluja on kastettu, kirkko on kasvanut. Kuka sytyttää juuri nyt kappelin tuleen ja miksi tekijäksi väitetään syytöntä naista? Vieläpä Tobiaksen omaa suojattia, häntä, joka saapui kerran lähetysasemalle niin haavoittuvana... Pastorin on puututtava vielä kerran asioiden kulkuun, hänen on pelastettava Martta kuolemantuomiolta ja samalla pyrittävä suojaamaan mahdollisimman pitkälle omat salaisuutensa.


Älykkäät kuin käärmeet, viattomat kuin kyyhkyset on puhutteleva, nerokas tarina hyvin kaukaa, ja silti niin läheltä. Mäkinen kuvaa uskomattoman elävästi lähetystyöntekijöiden arkea ankarien olosuhteiden keskellä. Surumielisestä pohjaväreestään huolimatta tekstin energisyys pyyhkii pois liiallisen synkkyyden. Miten unohtumattoman erilainen lukuelämys, jonka ääni ja kummittelemaan mieleen pitkäksi aikaa.



Ihmisen sielu ja mieli ovat vain Kaikkivaltiaan luettavissa, ihminen ei voi toista ihmistä koskaan todella tuntea.

Lauri Mäkinen; 50/50

Siltala 2017, 320s.

Jos totta puhutaan, tämä juttu on hermostuttanut häntä. Ei se, että syyllisiä on yksi ja epäiltyjä kaksi. Vaan se, että koko juttu on outo, ei ehkä vaikeutensa puolesta, vaan korkeiden panostensa. Kumpi ikinä todettaisiin syylliseksi, ammuttaisiin.


Kylläpä elämä osaa yllättää. Että minä tulen lukeneeksi täysiverisen sotaromaanin, jännityselementeillä varustellun tosin, että minä antaudun sen seepian sävyisen tunnelman vietäväksi, kaivaudun tekstiin ja löydän syvällisiä totuuksia ihmisyydestä. Toisinaan rivien väleistä, toinaan veriroiskeisista tapahtumista, toisinaan dialogeista. Juuri viimeksi mainituista nautin tässä kirjailija Lauri Mäkisen toisessa romaanissa kaikkein eniten.


50/50 on nimensä mukainen kirja. Kaksi epäiltyä, joista syyllistä odottaa kuoleman luoti. Kinkkinen tilanne sotaetsivä Härmän kannalta, joskaan tuskin sodan kauhuissa aivan ennenkuulumaton. Kiestingissä syksyllä 1942 putoaa desanttien miehittämä lentokone, josta selviytyy elävänä neljä henkilöä. Pian heistä on elossa enää yksi, mutta kuka on tuo Härmän pidättämä viides, tuo tajuttomuuteen vajonnut nainen? Metsästä löytynyt alaston, tatuoitu mies vaikuttaisi ensi alkuun etsityltä neljänneltä desantilta, mutta kuunnellaan ensin tarina, joka hänellä on kerrottavana.

Kuunnellaan myös myöhemmin heräävää, haavoittunutta naista. Jompi kumpi näistä sodan runnomista on, hänen täytyy olla, syyllinen.

Härmä, Norja, Nurkka... alkuun olin ihan sekaisin nimistä ja henkilöistä ja pihalla muutenkin koko touhusta, mutta kun pääsin kiinni juoneen, se imaisi mukaansa kuin virta.


Puola oli revitty kahtia, Hitler ja Stalin olivat iskeneet vuorotellen sen kimppuun, Eurooppa oli luisunut sotaan. Se oli vielä kaukana Suomesta, mutta kierteli ja kaarteli päidemme yllä kuin haaskalintu.



50/50 on persoonallisen syvällinen ja kertakaikkisen hieno romaani. Ilman blogikollegan vinkkiä (kiitos hänelle!) tämä olisi saattanut livahtaa lukemattomana ohitse, sen verran myönnän vastahankaisesti sotakirjoihin suhtauhtuvani. Ehkä nyt on viimein aika avartaa näkemyksiä. Jo alkuteksti seisautti tämän lukijan veret.


Ihminen haluaa olla rakastettu

sen puuttuessa ihailtu

sen puuttuessa pidetty

sen puuttuessa ylenkatsottu ja inhottu.

Sielu jäätyy tyhjiössä ja haluaa olla kontaktissa

mihin hintaan hyvänsä.


Hjalmar Söderberg: Tohtori Glas
(Suom. Kyllikki Villa)


Uskaltautukaa mukaan Kiestingin reissulle!


***

Kirjasta ovat bloganneet ainakin Kirsi, Omppu ja Amma.