tiistaina, lokakuuta 09, 2018

Clare Mackintosh; Anna minun olla


Let Me Lie 2018, suom. Päivi Pouttu-Deliére 2018 ja Gummerus 2018, 438s.



Onnellisen perheen leikkiminen. Todellisten tunteidemme piilottaminen.
Kuinka helposti elämä muuttuu. Kuinka helposti onni haihtuu.


Meitä entisen poliisin, nykyisen kirjailija Clare Mackintoshin faneja hemmotellaan oikein kunnolla. Kirjailija on maailmalla kuuma nimi, ja hänen teoksiaan suomennetaan kiitettävään tahtiin. Oma lukutahtini puolestaan on lokakuisen huurteen peitossa, täysin kirjoista riippumattomista syistä. Sillä Anna minun olla tarjoaa ehkä tähän mennessä parasta Mackintoshia.

Ensin itsemurhan tekee Annan isä, vuotta myöhemmin äiti. Nuoreksi äidiksi itsekin päätynyt Anna ei voi ymmärtää vanhempiensa mielenliikkeitä - kaikenhan piti olla hyvin! Niin yhteisen firman, kuin pitkään kestäneen avioliitonkin. Äiti kyllä näki, hän tiesi millaisen tuskan oman käden kautta tapahtunut kuolema tyttäressä aiheutti. Ja silti meni itse perässä. Silti särki Annan uudelleen.

Elämänsä sirpaleita kokoileva Anna saa järkytyksekseen hilpeäkantisen kortin juuri vanhempiensa kuoleman muistopäivänä. Itsemurhako? Mieti vähän. Mietitty on, romahdukseen saakka ja silti itsemurhissa ei tunnu olevan mitään järkeä. Jos niissä nyt koskaan on.

Mutta ehkä vanhemmat eivät tappaneetkaan itseään. Ehkä heidät murhattiin.


Tosiseikka: joulun aikaan kuolee enemmän ihmisiä kuin muulloin.
He paleltuvat. Sairaalassa on liian vähän henkilökuntaa. Yksinäisyys saa heidät tarttumaan pilleripurkkiin, veitseen tai köyteen.
Tai he saavat nyrkistä.



Eläkkeelläkin töitä painava entinen poliisi Murray ryhtyy selvittämään tapausta. Annan vetoavan katseen edessä hän on voimaton; myös Murray tahtoo tietää mitä kummaa perheessä oikein tapahtui. Toisaalta miehellä on oma kipupisteensä, koko avioliiton ajan persoonallisuushäiriöstä kärsinyt Sarah. Sarah, jonka Murray on liian usein löytänyt kotoa pää uunissa tai ranteet avoinna.


Ihmiset lokeroivat mielellään toisiaan, Murray oli päätellyt. Joko joku oli sairas tai sitten kunnossa. Hullu tai tervejärkinen. Sarahin ongelma oli se, että hän kipusi lokerosta ulos ja taas takaisin, eivätkä ihmiset oikein osanneet suhtautua siihen.



Anna minun olla vaikuttaa puoliväliin saakka jopa pliisulta trilleriltä "helpon" juonensa takia. Mutta ystävät hyvät, lupaan että kun yllätyksiä aletaan tarjoilemaan, niitä tarjoillaan avokätisesti. Viimeiset sata sivua luin yhdeltä istumalta ja teoksen päätyttyä täyteläinen lukupaketti tyydytti. Kirjailijalla on sittenkin kynä ehkä terävämpi kuin koskaan. Lisäpisteitä antaisin myös aina tärkeästä aiheesta; itsemurhista. Voisiko aiheesta tämän vetävämmin kirjoittaa?



Jos itsekseen puhuminen oli ensimmäinen hulluuden merkki, mistä kuvitteellisten keskustelujen käyminen kertoi?



***


Teoksen ovat lukeneet ainakin Leena Lumi ja Mai Laakso.



8 kommenttia:

  1. Annika, erinomainen tiivistys/postaus! Minusta tämä on Claren paras.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoitan aina Claire, voi nolous! Onneksi huomasin :D Mutta kyllä tämä kirjailijan parhaimmistoon kuuluu.

      <3

      Poista
  2. Minulle kirja jäi siihen viihdyttävään asti, sillä minusta kaksi ensimmäistä dekkaria räjäyttivät jo potin. Samaa ongelmaa koin kirjan matkassa kuin sinäkin, sillä minustakin kirja vaikutti pliisulta puoleen väliin asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, tämä on niitä kirjoja että kun vauhtiin päästään, sitten mennäänkin sata lasissa. Mitähän seuraavaksi? <3

      Poista
  3. Kiinnostava kirja - ja myös tuo aihe: itsemurhat. Harmi vain, jos alku on pliisua, mutta hyvä että loppu on parempi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti tätä suosittelisin, alkun kankeudesta huolimatta <3

      Poista
  4. Uskaltauduin nyt vasta lukemaan postauksesi, kun sain itsekin kirjan luettua ja oman tekstin kirjoitettua. Kovin samanlaiset fiilikset. Kirja oli aluksi jotenkin mitäänsanomaton, ennen sitä huikeaa juonenkäännettä. Se teki teemastakin paljon raikkaamman ja loppu kyllä meni aika vauhdilla. :)

    Kokonaisuutena tykkäsin tästä kirjasta, mutta väkisin tulee sellainen fiilis, että alkavatko nämä jo hieman toistaa itseään? Kovin samanlaisia ovat sekä teemat, päähenkilöt että rakenteet olleet joka kirjassa - nyt sen vielä kestää, mutta jos seuraavat jatkavat samalla kaavalla, niin voi käydä tylsäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Paula! Ymmärrän mitä tarkoitat ja jaan huolesi. Mitä seuraavaksi? Ehkä kirjailija ottaa käsittelyyn aivan erityyppisen aiheen. Toivon ettei taso lähde ainakaan laskuun.

      Kuten Maille kirjoitin, loppukäänteet pelastivat koko tarinan! <3

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi! ♥