tiistaina, syyskuuta 03, 2013

Kesän Viisikot




Ihastuttava blogikollegani Leena Lumi haastoi minut suloisella kesämuistelohaasteella, jossa tarkoitus listata viisi positiivista ja viisi negatiivista asiaa liittyen juuri päättyneeseen vuodenaikaan. Haaste ei olisi voinut sattua parempaan saumaan. Kärsin postattavan materiaalin puutteesta syystä, että olen parhaillani tahkoamassa melkoista tiiliskiveä, joskin lukeminen ei ole lipsahtanut louhimisen puolelle vielä kertaakaan... Päinvastoin, täyttä ilotulitusta koko teos. Jonka fiksuimmat voivat bongata tuosta sivupalkista. :)

Näin syyskuun alussa tekee muutenkin hyvää palata menneeseen. Kuluva kesä vilahti ohi sellaisella vauhdilla, etten oikein ehtinyt huomata koko asiaa. No, välillä oli vähän kuuma. Remontin takia olemme joutuneet olemaan sisätiloissa keinovalojen varassa (laudat ikkunoissa), ja muutenkin elämä on vyöryttänyt ylle kaikennäköistä kuin pikakelauksella. Ei siinä ole ehtinyt paljon maisemia katsella. Mutta katsellaan nyt.

1. Kesän paras juttu meille oli tietysti uuden perheenjäsenen saapuminen. Hän on mopsityttö Wilma, joka ilahduttaa joka päivä reippaudellaan. Aivan mahtava luonne tytsyllä.



2. Eläinlinjalla jatketaan. Tänä kesänä herätin henkiin lapsuudesta tutun harrastuksen, ja kiipesin vuosien tauon jälkeen satulaan.


3. Kesän kohokohtiin kuuluivat monenlaiset lukuelämykset, tietysti. Tähänastisista luetuista kirjoista suurimman vaikutuksen on tehnyt Pauliina Rauhalan Taivaslaulu


4. Sarjassa unohtumattomia kokemuksia: tapasin elokuussa kirjailija Pasi Ilmari Jääskeläisen haastattelun merkeissä. Ihanan Pasin, jolta ilmestymässä lokakuussa uutuusteos Sielut kulkevat sateessa.



5. Koska itse olen enemmän osastoa kalpea vampyyri kuin varsinainen auringonpalvoja, minulle kesän ehdoton elementti on vesi. Rakastan uimista, veden tuntua, sen kepeyttä ja voimaa.



Ja sitten ne ikävät. Hmm. Tämä on nyt siis se osio, jossa saa ihan luvalla valittaa.

1. Kesään liittyy minulla aina tietty levottomuus. Sekoan liiasta valosta, en saa nukuttua, käyn ylikierroksilla jnejne. Enemmän avautumista asiasta täällä.

2. Lukemisesta johtuvat järisyttävät niskahartiayläselkäjomotukset. Kuulostaa pieneltä mutta ei ole. Olen vaivan vuoksi totaalisessa Burana-koukussa. Jumituksella kun on tapana laueta aina jossain vaiheessa päivää kunnon päänsäryksi.

3. Parvekeremontti. Koko kesä on tosiaan vierähtänyt lautojen suojissa.Välillä meluhaitat paisuneet sietokyvyn rajoille, jonne on vienyt myös puhallushiekka, jota kantautui, korjaan, kantautuu jatkuvasti kengissä sisälle.

4. Järkyttävä kiire. Aina ja koko ajan. Minne, minähän olen, toistaiseksi kotiäiti? Tätä voi vain kysyä itseltään, mutta se itseys ei anna vastauksia. Se on laittanut lapun luukulle.

5. Menetyksen jättämä suru.

Mutta ettei ihan synkistelyksi menisi, pääsen minäkin nyt vuorostani haastelemaan. Heitän vitosilla tällä kertaa Kristaa, Annamia  Ireneä , Saraa ja Villasukkaa. Go girls!!


Annika


16 kommenttia:

  1. Auringosta kimmeltävää vettä jää aina haikein mielin odottamaan ensi vuoteen.. Kaunis kuva!

    Minä en lue kuin sängyllä, koska istuessa tulee kyllä särkyjä kun päätä pitää roikottaa ja kannatella samaan aikaan. Huh! Bussimatkoilla on kuitenkin pakko lukea. Hmm, sponssattaiskohan kirjabloggaajille niska-hartia-hieronnat? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anni, no niinpä! Kyllä hieronta kuuluisi ehdottomasti tämän harrastuksen kylkiäiseksi :)

      Onneksi on olemassa uimahallit, olen niiden suurkuluttaja, vaikkei se tietysti sama asia ole...

      Poista
    2. Äläpä muuta sano!! Lähiuimahallini aukesi eilen kesäremontista ja odotan jo kovasti että pääsen sinne porskuttelemaan :) On kyllä aivan ihanaa mennä aamupäivästä heräämään puolityhjään uimahalliin.. Ongelmakseni on kyllä vähän koitunut se, että yksin tunninkin verran uiskentelu on tylsää! Vedenkestävä äänikirja??

      Poista
    3. Anni, mä taas hallissa vesijuoksen (niskojen takia uiminen mahdotonta) yhden ystävän kanssa. Se on maailman tylsin harrastus yksin :)

      Te säkin tämä <3

      Poista
  2. Kivoja (ja ei niin kivoja) muistoja ja ihania kuvia. Ja tuo Wilma! Mikä neiti, mikä tyyli! =D Kiitän paljon haasteesta, mutta hiukan epäilen, etten ehkä taida siihen vastata. Personal reasons you know, en halua liikaa paljastaa itsestäni ja toisaalta, en haluaisi skipatakaan tiettyjä, tärkeitä asioita. Vähänkös olen mysteerinen. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, ai niin, sinä ja sinun mystisyytesi :D Mutta voithan muokata tästä omannäköisen, sana on vapaa! <3

      Poista
    2. Wilmalla on kyllä oma tyylinsä, pyörii nyt tuossa jaloissa pinkki panta kaulassaan :)

      Poista
  3. Oi ystäväni kirjoissa, koirissa, hevosissa ja uimisessa, suvesi on ollut mitä parhain muutamaa pilveä lukuunottamatta. Mutta eihän ole valoa ilman varjoa ja jopa jotkut kukat kukkivat varjossa!

    Selkäjuttua täällä taas pe alkaen...Ehkä minä olen joSirdalud-koukussa, sillä en saa säryltä muuten nukuttua.

    Kiitos että ehdit vastata ja ihanat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, katsos mitä Sonja kirjoitti. Nyt otetaan tuo kokeiluun :)

      Koneella istuminen tappaa selän, samoin lukeminen, painavan lapsen kantaminen yms yms. Voi meitä, ystävä ♥

      Poista
  4. Minä muistelisin, että tuttuani auttoi todella paljon fysioterapeutin vinkki, että heiluttaa käsiä ympyrässä ensin eteenpäin menevällä liikkeellä 100 kertaa ja sitten toiseen suuntaan 100 kertaa. Kaikkina niinä päivinä kun hän toimi noin, niskakivut jättivät rauhaan. Heti kun poikkesi tieltä, kivut tulivat takaisin. Kokeile ihmeessä, olisi varmasti kiva olla ilman särkylääkettä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sonja, ihana, kiitos!! ♥ Mä otan tuon heti kokeiluun! Vaikuttaa sen verran yksinkertaiselta, ettei liikkeitä voi sössiä ;)

      Poista
  5. Kiitos haasteesta, ihana! <3 Vastailen ilman muuta!

    Ja ihania juttuja sinun kesässäsi, erityisesti eräskin Wilma-neiti. <3 Ja ikäviäkin asioita, mutta ei mietitä nyt niitä, eihän. <3
    (Hih, nauratti ihan ääneen tuo että olet "osastoa kalpea vampyyri". Olet mainio! :D

    VastaaPoista
  6. Kiitos haasteesta, ihana! <3 Vastailen ilman muuta!

    Ja ihania juttuja sinun kesässäsi, erityisesti eräskin Wilma-neiti. <3 Ja ikäviäkin asioita, mutta ei mietitä nyt niitä, eihän. <3
    (Hih, nauratti ihan ääneen tuo että olet "osastoa kalpea vampyyri". Olet mainio! :D

    VastaaPoista
  7. Kiitos haasteesta, ihana! <3 Vastailen ilman muuta!

    Ja ihania juttuja sinun kesässäsi, erityisesti eräskin Wilma-neiti. <3 Ja ikäviäkin asioita, mutta ei mietitä nyt niitä, eihän. <3
    (Hih, nauratti ihan ääneen tuo että olet "osastoa kalpea vampyyri". Olet mainio! :D

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi! ♥