"En minä tahdo pullaa."

Kiki ♥ Tulevan pentumme emo

Minulla on tapana kierrättää blogissani erilaisia listoja, haasteita, hauskutuksia. Tällä kertaa nappasin Kirjanaiselta meemi-tehtävän, jonka säännöt menevät näin:

1. Nappaa sinua lähimpänä oleva kirja, oli se sitten mikä hyvänsä
2. Avaa kirja sivulta 123
3. Lue kuudes lause
4. Kirjoita lause journaliisi, näiden ohjeiden kera
5. Laita löytämäsi lause juttusi otsikoksi.

Koska kädenulottuvilla ei, hämmästyttävää kyllä, ollut muita kuin kuopuksen kuvakirjoja, menin kirjahyllylle sokkona, ja sieltä irtosi Hjorth & Rosenfeldtin Oppipoika. By the way, kyseinen teos kisaa loppuvuodesta tekemässäni Vuoden Top 10 -kirjat dekkariosastossa. Mainio jännäri! En malta olla naputtamatta lauseeseen jatkoa.

"En minä tahdo pullaa."
Nuorukainen loi Sebastianiin tutkivan katseen ja hymyili merkitsevästi ja oivaltaen.
"Raskas yö vai?"
"Ei kuulu sinulle paskan vertaa."

Sellainen "hurmuri" on meidän Sebamme...

Mutta asiaan. Väite etten tahdo pullaa ei pidä paikkaansa sitten ollenkaan. Minä tahdon pullaa! Ennen keliakian toteamista ja sen myötä gluteenittomaan ruokavalioon siirtymistä, pulla oli suosikkileivonnaiseni. Ehdottomasti. Valitettavasti gluteeniton pulla on aika ankea makuelämys, vaikka kohtalaisen hyviä sellaisiakin olen saanut maistaa. Jos tietäisin kuolevani illalla, söisin tavallista pullaa ja ruisleipää - kaksi tärkeintä asiaa, jotka keliakia on minulta vienyt. Mitään muuta en oikeastaan "tavallisesta" ruokavaliosta kaipaakaan. Kuvaan liittämäni söpöläinen (bichon bolognese) vierailee meillä hoitokoirana melko usein ja hänkin rakastaa pullaa. Onneksi makkara on melkein yhtä hyvää. 

Näissä "syvällisissä" fiiliksissä lopetan ja lähden ulos kuvaamaan iki-ihanaa lumen lumoa. Heti kun kuopus herää päiväunilta ja on siinä kuosissa, että pääsee mukaan. 

Lumihiutaleiden leikkiä päiväänne ♥

Annika

Ps. Meemin saa viedä mennessään!
 

Cecilia Samartin; Senor Peregrino

Tarnished Beauty 2008, Bazar 2010, 382s.

Se ei ollut suinkan ensimmäinen kerta, kun tyttö vatsansa pyöristyttyä väitti tulleensa raiskatuksi.

Näin alkaa latinosiirtolaisten äänenä toimivan Cecilia Samartin teos. Kirjailija työskentelee myös psykoterapeuttina sekä sosiaalityöntekijänä, joten hän tietää mistä kirjoittaa. Minulle kirja päätyi arpajaisten yhteydessä anomani lukusuosituksen kautta. Osallistun teoksella Elegian taannoiseen haasteeseen. Kiitos ystävä, ilman sinua en olisi tätä(kään) romaania löytänyt ♥

Ensialkuun kiinnitin huomiota Samartin kerrontaan. Koska olen viime aikoina lukenut hiukan postmodernimpaa tyyliä, oli mukava palata taas melko kikkailemattomaan tekstiin. Kirjailija on loistava tarinankertoja ja hän tekee sen jotenkin hyvin perinteisesti. Välillä tulee pitkiäkin jaksoja ilman dialogeja ja muutamalla sivulla ohitetaan vuosia. Tarinahan alkaa päähenkilömme Jamiletin syntymästä. Hänen kaunis äitinsä joutuu kohtaamaan melkoisen elämänmuutoksen. Tulevaisuuden suunnitelmat menevät uusiksi raiskauksen ja siitä syntyvän lapsen takia. Jamilet on äitinsä silmäterä. Häpeä. Sillä Jamilet ei ole pelkästään suloisilla kasvoilla siunattu lapsonen. Hänen selkäänsä peittää hirvittävä, verenvärinen, yhteen kietoutuneita käärmeitä muistuttava syntymämerkki. Paholaisen merkki, sanovat taikauskoiset kyläläiset. Jo pienestä pitäen Jamilet saa kokea olevansa erilainen.

Varsinainen tarina alkaa mielestäni siitä kohdin, kun Jamilet ylittää laittomasti Yhdysvalojen rajan ja päätyy asumaan tätinsä Carmenin luokse. Pohjoiseen, jossa lääkärit ovat parempia, jossa häämöttää mahdollisuus päästä merkistä eroon.

Kesti hetken ennen kuin Carmenin kasvot paljastivat hänen todella ymmärtäneen Jamiletin paljastuksen. Mutta jokaisen silmänräpäyksen myötä hän muisti paremmin. Ei ollut epäilystäkään siitä, etteikö hän ollut todellakin unohtanut koko syntymämerkin. "Ai sekö", hän sanoi lopulta. "Vaivaako se sinua yhä?"

Mutta merkin poisto ei ole Pohjoisessakaan ilmaista. Jamilet päätyy töihin mielisairaalaan ja saa vain yhden holhokin. Viidennen kerroksen, toisissa hoitajissa kauhua herättävän vanhan espanjalaismiehen. Senor Peregrinon. Yllättäen nämä kaksi elämän ja olosuhteiden murjomaa persoonaa löytävät toisensa mitä kauneimmassa mielessä. Heistä tulee ystävät. Peregrino ryhtyy kertomaan Jamiletille tarinaa järisyttävästä pyhiinvaellusmatkasta, jonka jälkeen miehen elämä ei ole ollut sama.

Samartin käyttää teoksessa voimakkaita vastakkain asetteluja. On Jamiletin kaunis mutta surunmurtama äiti ja hänen sisarensa, räväkkä ja myöhemmin muodottomaksi paisuva Carmen. Häpeällistä syntymämerkkiä kantava Jamilet, joka vertaa itseään unelmiensa poikaystävän tyttöystävään Pearlyyn. Kaunotar hänkin ulkonäöltään, mutta millainen mahtaa olla Pearlyn sisin? Sitten on tietysti itse Senor Peregrino, uhkaavanoloinen vanhamies, joka paljastaa myöhemmin piilossa olleen lempeytensä. Peregrinon vastapari löytyy menneisyydessä ulkonaisesti moitteettomassa mutta sisäisesti petollisessa Tomasissa.

Minulle lukuelämyksestä tuli varsin värikäs. Pääsin mukaan pyhiinvaellusmatkalle Santiago de Compostelaan mutta myös Jamiletin sisimpään. Elegian tavoin eläydyin tarinaan täydestä sydämestä! Jamiletin ulkopuolisuuden ja erilaisuuden tunteet tulivat kohti. Näin minä itsestäni ajattelen. Kannan omaa merkkiäni joka on aikoinaan tehnyt kipeää, mutta jonka kanssa olen vuosien saatossa oppinut elämään. Tarinan opetus sisäisestä kauneudesta puhutteli.

Teos on kuin hellä halaus, todellista hyvänmielen luettavaa!

"Mikä ikinä polkuni onkaan, en aio juosta sitä kohti vaan kävellä hitaasti niin, etten ohita mitään tärkää matkalla."

Teoksen on lukenut minun ja Elegian lisäksi Leena Lumi, jonka takaa löydät lisää linkkejä.

SusuPetal; Goottiemon kauhujen lipas

2012 SusuPetal, BoD - Books on Demand

Kill your darlings or yourself

Monilahjakkuus, ihastuttava SusuPetal on ehtinyt julkaista Pellen muotokuva -nimisen teoksen sillä välin, kun minä olen pihdannut tätä teosta. Ohkainen romaani uhkasi kadota lihavien uutuuskirjojen lomaan kirjahyllyni alati vallitsevassa kaaoksessa... Sieltä sen kuitenkin pelastin, ja avasin Goottiemon kauhujen lippaan.

Minun oli aika uudistua, minun piti syntyä reippaaksi, aikaansaavaksi, tehokkaaksi, luovaksi ja, ja, ja... no minun piti olla vain ihan erilainen kuin nykyään. 

Korviini oli kantautunut jo aiemmin huhu siitä, ettei kyseessä, nimestään huolimatta ole kauhukirja, vaan tarina aivan tavallisesta kotiäidistä. Äidistä, joka on väsynyt turruttavaan tavallisuuteen, ja pakenee arkea kirjoittamiseen.

Kirjoittaminen... sitä tarvitsin kaksosten hoidon lomaan. Omaa aikaa sukeltaa täysin eri maailmaan, jossa ei ollut kakkavaippoja, ei uhmakohtauksia, ei karstaksi kuivunutta räkää poskilla. Kirjoitin kuumeisesti psykologisen jännärin, jossa tapahtui täydellinen murha. Käsikirjoitus ei sijoittunut mitenkään kilpailussa.
Ehkä se murha ei ollutkaan niin täydellinen.

Nyt kaksoset ovat kasvaneet ja hipovat jo aikuisuuden kynnystä. Kirjailijamme on selkänsä takia sairauseläkkeellä. Hän on jumittunut kotiin, pieniin ympyröihin ja vaatimattomaan elämään. Tähän elämään on kuitenkin tulossa varsinainen muutos. Pitkään ristipistotöitä ja kirjoittamista harrastanut Kirjailija on huomattu Trooppisen Hillan -kustantamossa, josta tarjotaan sopimusta. Taviksesta tuleekin Ihan Oikea Kirjailija. Ja kuten meille pieniin ympyröihin tottuneille yleensä käy, myös Kirjailijalle iskee kauhu muutoksen edessä. Kirja tullaan oikeasti julkaisemaan! Se saa julkisuutta ja huomiota ja voi millaista teksti onkaan...

Kotonani vallitseva kaaos kertoi yleensä rautaisista hermoistani

mutta nyt ovat Goottiemon hermot pettämässä.

SusuPetal on loihtinut tarinan Kirjoittamisesta isolla K:lla. Millaista tekstin työstäminen on, millaisissa paineissa kirjailija joutuu elämään. Tekstin myötä kirjailija antaa aina jotain syvältä itsestään. Pelko vastaanotosta on kouriintuntuva. Vaikken minä ole kirjailija ja lapsenikin ovat vielä Kaksosiin verrattuna kakaroita, saatoin samaistua Kirjailijaan aivan täysillä. Teos on itseironinen ja hauska ja se jättää lukijalle hymyn huulille. Kirjojen suurkuluttajana minun oli valaisevaa päästä kurkistamaan kirjalijan pääkopan sisälle. Kirjoittaminen on täyttä työtä, verta, hikeä, kyyneliä. Editoimisesta nyt puhumattakaan.

Jälleen kerran olen vakuuttunut Susun kirjoittajan lahjoista. Hän kirjoittaa nokkelan viihdyttävästi aivan tavallisista ihmisistä, tavallisesta arjesta suloisen inhimillisesti. Ja täysin vailla pelkoa.

Teoksen on lukenut ainakin Kirjavinkkien Irja ja Mainoskatkon Elegia

Lähdin etsimään vessaa rakkoani ja peiliä rucolan poistoa varten. Olin vahvasti käytännön ihminen, elintoimintojen piti olla vakaat. Se antoi turvallisuutta arkeen.


Ps. Muistattehan te, jotka lasten- ja nuortenkirjallisuutta luette, osallistua Saran Kirjat -blogin emännöimään kisaan. Valitettavasti itse olen lukenut sen verran vähän tänä vuonna lanua (uskomatonta sinänsä, minullahan on kolme pientä lasta...), etten pääse skabaan mukaan. Ensi vuonna on terästäydyttävä

 

Kaj Korkea-Aho; Tummempaa tuolla puolen

2012 Suom. Laura Beck. Teos & Schidts & Söderströms, 436s.

Mitä se - Raamt - on muuta kuin tumma hahmo ullakolla katonlappeen alla, lähes näkymätön sille joka hehkulampun valossa etsiskelee jotain pahvilaatikoiden ja lehtipinkkojen seasta, varjo jonka silmät voivat välkähtää pimeydessä ja saada niskakarvat nousemaan pystyyn?

Ennen tiivis, nyt vuosien ja elämän erilleen ajama ystävänelikko. Surusta särkynyt Benjamin, joka on juuri menettänyt rakkaansa. Homoseksuaali Christoffer, joka on muuttanut kotikonnuilta jo aikoja sitten Turkuun. Siellä hän työstää lopputyötä merkillisestä kansantarinoihin perustuvasta varjo-olennosta. Änkytyksestä kärsivä Loke. Radio ja tv-työläinen. Uskonsa menettänyt pappi Simon.

Näillä mennään, ja kovaa mennäänkin. Tämä on miesten tarina, hämmästyttävän herkkä ja kauniskin kaikessa rujoudessaan. Kun törmäsin ensimmäisen kerran kirjan kanteen, tiesin tarinan lukevani. Se on yhtä omalaatuinen kuin tämä uniikki teos. Kauhun värittämä, kyllä, mutta enemmän kuitenkin jonkinlainen selviytymistarina. Psykologinen trilleri ystävyksistä, jotka palaavat kotiseudulleen hyvin synkissä merkeissä.

Benjaminin rakas ja Loken sisko Sofie on kuollut auto-onnettomuudessa. Sofie, joka yleensä ajoi pikemminkin ali- kuin ylinopeutta. Muutama päivä Sofien kuoleman jälkeen Benjamin saa valvontakameran näpäyttämän kuvan Sofiesta. Kuinka mautonta lähettää tässä tilanteessa ylinopeussakko! Mutta miehen katse nauliutuu viereiseen penkkiin. Kaiken järjen mukaan Sofien olisi kuulunut olla autossa yksin. Mutta hän ei ollut. Vieressä istui jotain mystistä...

Kirjan alussa pidettävät paikalliset juoksukilpailut saavat nolon käänteen. Ystävärinkiin kuulunut Simon, kansalaisluottamusta nauttiva pastori, jää kiinni aivan älyttömästä huijauksesta. Miksi ihmeessä hän ryhtyi oikomaan? Iltapäivälehdistö kiinnostuu tapauksesta joka uhkaa paisua yli äyräiden.

Ja Christoffer päätyy takaisin kotiin mukanaan keskeneräinen tutkielma ja kihlasormus. Mikä oikein on tuo Raamt, joka näyttäytyi miesten lapsuudessa monillekin kyläläisille raa'an murhan jälkimainingeissa? Mielikuvitusta vai todellinen hirviö?

Henkilökohtainen suosikkini tästä miesporukasta on Loke. Änkyttäminen on kuin jäävuori, jossa ulkomaailmalle näkyvät oireet ovat vain pieni osa ongelmaa. Hänen kamppailussaan sanojen muodostamisen kanssa on aitoa, inhimillistä tragediaa. Radiosta, tv:stä ja musiikkimaailmasta tuttu Kaj Korkea-Aho kirjoittaa aiheesta niin riipivästi, etten voi olla miettimättä onko aihe hänelle henkilökohtainen. Korkea-Ahon kertojanääni on miellyttävä ja vakaa. Siinä on vahva omaleimaisuuden merkki, joka saa lukijan epäilemään onko koskaan lukenut mitään kirjan kaltaista.

Psyykkeen rajamaita kiertävä tarina ei sorru epäuskottavuuksiin. Maagisen realismin keinoin kerrotaan varsin vakuuttava tarina lapsuudenystävistä, joilla on jokaisella oma painolastinsa menneisyydessä. Ettei vain varjo-olentokin liittyisi jotenkin siihen... On tullut hetki kohdata käsittelemätön suru silmästä silmään, murskata se, tai antaa sen murskata sinut.

"Joillekin se on artikkeli aikakauslehdistä. Toisille se on koko elämä." Simon muisteli miten Ingerid nousi uima-altaasta Bergdahlin uimahallissa ja kiiruhti märän laattalattian yli kuin kuolonkalpea kummitus. Hänen käsivartensa olivat kuin luurangon, kasvot kalpeat ja sinertävät. "Ja toisilta se vie hengen."

Teoksen on lukenut ainakin Kirjavinkkien Mikko

Sunshine award

Olen jälleen kiitollisella mielellä! Sain nimittäin tällaisen suloisen tunnustuksen Valkoiselta Kirahvilta ja Jamilta.Vastaavan postauksen olenkin jo tehnyt, mutta yritän nyt hiukan vastauksia väännellä. Ihanaa, että teitä jaksaa kiinnostaa myös ihminen blogin takana.

1) Mistä unelmoit?

Kolmen lapsen äiti unelmoi omasta ajasta, kuinkas muuten! Siitä, että saisi olla KOTONA aivan yksin. Lukea rauhassa ja kuunnella hiljaisuutta. Haaveilen myös bolognese -rotuisesta koirasta, ulkomaanmatkasta ja pitkälankaisesta kermanvalkoisesta olohuoneen matosta.

2) Kolme tärkeintä asiaa arjessasi?

 Oma perhe ja rakkaiden läheisyys. Armo. Se, että tulee rakastetuksi omana itsenään, ilman minkäänlaista pingottamista.

3) Jos ryhtyisit kaksoiskansalaiseksi, mikä olisi toinen kotimaasi?

Irlantihan se olisi.

4) Elämäsi parhain saavutus?

Lapsoset. Se, että olen säilynyt hengissä. Tämä ei tietenkään ole itsestäni kiinni.

5) Suosikkiharrastuksesi?

Nyt en mene siitä mistä aita on matalin, eli lukemista ja bloggausta ei lasketa. Harrastan ihmisten bongailua. Eli ulkona liikkuessa (no, se on yksi harrastus myös) mietin tarinoita vastaantulevista ihmisistä. En aina. Silloin kun olen sillä päällä. Paikasta toiseen haahuilua. Koska olen kroonisesti väsynyt, en aina muista mitä milloinkin olen tekemässä. Päiväunia. Hyvien gluteenittomien (keliakia) reseptien löytämistä. Valokuvien räpsimistä ja erilaisten kuvauskohteiden haeskelua. Eräs iltapäivä taivaan valo oli hyvin erikoinen. En saanut sitä oikein kännykameralla talteen, mutta tähän tyyliin mennään

6) Suosikkimusiikkisi? 

Lähes kaikki melankolinen ja melodinen, kertosäevetoinen musiikki. Musiikki saa myös olla aggressiivista, koska itse olen enemmänkin rauhallisen pohdiskeleva, kuin kovin säpäkkä tyyppi. Pidän esim. My Chemical Romancesta, The Usedista, Nightwishistä ja Kaija Koosta. 



Muistaakseni Elegia ei ole Awardia -tehnyt, joten ojennan oranssin kukkasen hänelle! ♥

Arvonnan tulokset

Arvontani, jolla lähdin sadan lukijan rajaa tavoittelemaan, on nyt suoritettu. Erittäin onnistuneesti. Tervetuloa kaikille uusille, ja suuret kiitokseni vanhoille, uskollisille lukijoille! Te teette blogin pitämisestä mielekästä. Olen lapsellisen innoissani jokaisesta kommentista, jonka jätätte. Vielä suuremmin kuitenkin iloitsen, jos onnistun herättämään mielenkiintonne teoksia kohtaan, joista itse olen lumoutunut. Kliseisesti sanoen, annetaan hyvän kiertää! ♥ ♥ ♥

Tässä arvonnassa annoin pieneksi tehtäväksi suositella minulle jotain kirjaa. Sain paljon ihania lukuvinkkejä, joista aion ehdottomasti tehdä koosteen. Vielä tällä viikolla. Mutta nyt itse asiaan.

Arpalippuja oli sen verran paljon, ettei kulhossa tila riittänyt. Taaperokärryt soveltuivat tehtävään paremmin.

Ja tässä tulevat voittajat

Ensimmäisenä kirjan listalta saa valita Kaisa ja toisena Maija. Otattehan minuun yhteyttä sähköpostitse annika.kivi@live.fi , niin saadaan homma etenemään :)

Vielä kerran kiitos kaikille osallistujille ja sydäntä lämmittävää joulunodotusta!

Annika

Top Ten Sunday

Hän liittyy aiheeseen vain olemalla mies

Hups! Vakavaa äitiyden / univajeen / ties minkä aiheuttamasta lähimuistihäiriöstä kärsivänä unohdin, yllättäen, Top Ten Thursdayn aivan kokonaan. Aiempi postaukseni aiheeseen liittyen, löytyy, klik , täältä. Viimeksihän metsästettiin kirjallisuuden sankarittaria ja nyt on vuorossa sankarit.

1. Aloitetaan Jackilla, kirjasta Huone. Jack on pieni, reipas poika teoksessa, joka kääntää päälaelleen monista dekkareista tutun kuvion. Psykopaatti sieppaa naisen, joka viruu vuosikaudet vankeudessa. Syntyy lapsi. Jackin onneksi hänen äitinsä rakastaa lastaan, tilanteesta ja varsinkin "isästä" huolimatta. Ja Jack on voittaja-ainesta!

2. Tämän te arvaatte; Kurt Wallander. Hän ei kaipaa esittelyjä mutta ehkä perusteluja listalle pääsystään? Wallander tuli minulle tutuksi Mankellin loistavasta kirjasarjasta mutta olen katsonut tv-versioitakin. Eivät nekään huonoja ole, mutta minulle ainoa "oikea" Kurt löytyy kirjoista. Häntä voi nimetä lökäpöksyiseksi antisankariksi, jolla on kultainen sydän. Wallanderia inhimillisempää fiktiivistä henkilöä ei olekaan.

Yksi tv-versio Kurtista

3. Pakenevat unet, Nasta. Vuodatin sydämeni kirjasta arviota naputellessani, lukekaa linkki.

4. Sebastian Bergman, Oppipoika ja Mies joka ei ollut murhaaja. Sebastian on melkoinen antisankari. Hän on fiktiivisen maailman omalaatuinen törttöilijä. Täysin pösilö mies, fiksu, tottakai mutta ihanalla tavalla tunnevammainen. Hänestä on mukava lukea mutta en ole varma jaksaisinko moista tosielämässä...

5. Nuuskamuikkunen. Rento, melankoliaan taipuva erakko. Pössyttelijä, jolta löytyy elämänviisauksia.

6. Laakson Daniel. Olenko koskaan lukenut toista näin koukuttavaa teosta? Daniel ei ehkä loistanut persoonallaan niin kirkkaasti, kuin toivoa olisi voinut, mutta hänellä on silti paikkansa listalla. Hänhän selviytyi olosuhteista, jotka kääntyivän sen verran klaustrofobisiksi, että ainakin minä olin kirjaa lukiessa lähellä paniikkikohtausta.

7. Mielensäpahoittaja. Kyllä minä olisin mieleni pahoittanut, ellei tämä hurmaava marisija listalta löytyisi. Ei muuta kuin perunat kiehumaan ja maailman menoa kauhistelemaan!

8. Will Trent, josta Pettävä hiljaisuus viimeksi kertoi. Trent on yksinkertaisesti ihana! Hänellä on oma pimeä puolensa, mutta mies on vanhanaikaisella tavalla niin kiltti. Voi kumpa naiset käsittelisivät tätä aarretta vähän paremmin.

9. Kuin jokin päättyisi romaanin Tony. Kirjan on saavuttanut blogistaniassa supersuosion enkä tiedä ketään, joka ei olisi tarinaan langennut. Kyllä te Tonyn tiedätte.

10. Taivasten vangin Fermín. Synkkään goottilaiseen mysteerisarjaan tuo lämpimän tuulahduksen tämä hauska herra, jolla on todellakin sana hallussa. Nokkeluudet lentelevät miehen suusta ja hyvä niin, koska muuten Zafónin kirjat olisivat liian pelottavia.

Näin tällä viikolla. Jatkan Top Ten -listauksia mikäli muistikapasiteettini riittää ilmoittelemaan aiheesta. Jos tahdotte minun tekevän tällaisen aiheesta A tai vaikka B, vinkatkaa mitä voisin listata! Suloista sunnuntaita!

Annika

Ps. Kuvat pöllitty Googlesta ;)

Hän liittyy aiheeseen olemalla kirjailija...