torstaina, heinäkuuta 25, 2013

Syyllinen


Olen suunnitellut jo jonkin aikaa tekeväni blogin puolivuotiskatsausta parhaiden sitaattien muodossa, mutta aikani on livennyt käsistä lailla juoksuhiekan. Aivoparkani ovat kihisseet ylikierroksilla jo niin kauan, että välillä jopa lukeminen on osoittaunut piinaksi. Lisäksi kotoinen jännitysgenre tuntuu sen verran puhkikalutulta, etten saa siitä irti kuin tympääntyneitä huokauksia.

Miten minusta tuntuu, että nämä muuta-postaukset menevät aina enemmän tai vähemmän valivalivalituksen puolelle. Mutta hei, katsokaa näitä kuvia!


Mikäli kärsin piakkoin lukujumista, syynä eivät ole tuskastuttavan takertuvan rakkaat kirjani, vaan tällainen pieni otus. Hän muuttaa meille elokuussa. Koirakuumeesta kärsin jo täällä, jolloin vakuuttelin, ettei vielä ole otollinen aika. Muutin mieleni. Aika ei tästä tämän kummemmaksi muutu, voipa peräti olla, että loppuu mokoma kokonaan.

Esittelen teille mopsin narttupentu Wilman vielä paremmin, kunhan hän kotiutuu, ja järkkäri pääsee kunnolla töihin. Ilolla odotamme, minä ja perheeni. Samalla kun kaihostelen edelleen runojen parissa tähän tyyliin:


Mutta punainen lilja ei tahtonut kuolla,
Sen elämänvoima oli hirveä nähdä.
Murskattunakin värisi ja hehkui jokainen lehti
ja katkotut oksat kohosivat taivaita kohti
äänettöminä hätähuutoina.
Vastasatanut lumi punastui pisaroivasta hurmeesta,
ja ilmaan nousi verinen huuru.

Sen lävitse yhtyivät katseemme
kuin kahden murhaajan,
ja me käännyimme pois
kauhistuen toistemme silmiä

Katri Vala Kootut runot 2001, WSOY

(Miten olen ennättänyt näin vanhaksi, ennen kuin tutustuin Valaan?)

ja

"Ihmisellä on sydämessään kohtia, jotka 
eivät vielä ole olemassa, ja niihin saapuu 
kärsimys, jotta niiden olemassaolo
voisi alkaa."

Léon Bloy


Ettei aivan synkistelyksi menisi, käykää Kirjavalaassa testaamassa mitä lukijatyyppiä edustatte. :)



Perhosen keveydellä loppuviikkoon!


Rakkaudella,
Annika

24 kommenttia:

  1. On sinulla aika ihana tulevan lukujumin syy! Voi että! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan pätevä syy, juu. Arvaa odotanko, että pentu kotiutuu. Pari viikkoa vielä ♥

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Hän on, hän on. Kyllästän kohta blogini mopsikuvilla ;)

      Poista
  3. Niin suloinen, niin suloinen! Laita sitten joka paikkaan kuvia pienestä kun hän teille muuttaa. Mikä otus. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krista, kuten kommentoin Katrille, kuvia on tulossa varmasti lisää. Liiankin kanssa ;)

      Poista
  4. Tuo Valan Ero on minulle niiiiin tuttu ja aina yhtä viiltävä. Kun sen on kokenut ja sitten sitä lukee, sisäistää tuonkin kohdan, jossa katseet kohtaavat kauhistuneina kuin kahden murhaajan.

    Ihana, ihana pentu♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, olen siis elänyt täydellisessä Vala-pimiössä. :) Onneksi eräs ihminen suositteli mulle häntä. Riipiviä runoja ja mukavan selkeitä.

      Hän on! Odota, kun saan järkkärillä otettuja kuvia ♥

      Poista
  5. Pitääpä minunkin etsiytyä Katri Valan runojen pariin. Pieni Wilma on ihan ihastuttava! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihi nainen, ehdottomasti! Ota Valan runokokoelma, varmaan kirjastosta löytyy :) Hän on, hän on!

      Poista
  6. Oivoi miten ihana pikkuinen! Kyllä minäkin lukujumittaisin tuollaisen otuksen kanssa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen lukujumissa pelkästä hauva-ajatuksesta ;) ♥

      Poista
  7. Mikä ihanuus! Voi että miten mukavaa on että saat perheeseesi uuden tulokkaan. Nimikin on oikein suloinen. =D Minulla ei ole lukujumista tietoakaan; lieköhän olen koskaan sellaiseen edes törmännyt. Kyllä se siitä, lue vaikka maitopurkin/muropaketin/pyykkipulverilaatikon kylkiä. Tai liikennemerkkejä! =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, ja suihkussa luetaan shampoon elvyttävistä vaikutuksista :D No siis kyllähän mäkin luen, koko ajan, mutta että kirjoja... ;) Oikeasti, luen kyllä kirjojakin, mutta sen verran erilaista genreä kuin aiemmin, että itseäkin hämmentää.

      Poista
  8. Runot ja perhoset jäävät täysin pentuihanuuden varjoon. Voi mitä ilmeitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cheri, huojentavaa kuulla, että minulla on ainakin yksi lukija, mikäli kirjablogista tulee koirablogi ;)

      Ehkei ihan niinkään, mutta veikkaisin täältä löytyvän tulevaisuudessa juttua muustakin kuin kirjoista.

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi! ♥