maanantaina, kesäkuuta 20, 2016

Stefan Tegenfalk; Pianonvirittäjä


Pianostämmaren 2012, suom. Laura Beck ja Bazar 2016, 399s.

Joskus hän tunsi itsensä aaveeksi, kun hän laahusti ympäriinsä välitunneilla peläten että hänet huomattaisiin. Oli vaikea keskittyä läksyihin, kun hänen täytyi koko ajan ajatella mikä häntä odotti seuraavana päivänä. 


Päätimme tyttöjen kanssa pitää oikein kimppalukusessiot näin kesän kunniaksi. Kiitos jälleen teille, te ihanat Mielikuvakirja / Piia ja Lukutoukka / Krista! Yhdessä lukeminen tuo lukuelämykseen aina uutta virtaa. Tällä kertaa valikoiduksi tuli ruotsalaisen jännärikirjailijan, Stefan Tegenfalkin Pianonvirittäjä, joka on itsenäinen osa hänen aiemmin suomennettuun (minulla väliin jääneeseen) sarjaan.

Kirjassa on uskomattoman onnistuneet kannet, jotka suorastaan pakottavat teokseen tarttumaan. Ja teema, koulukiusaaminen! Se oli lopulta se syy, miksi halusimme Tegenfalkiin tutustua.


Tarina on Linnean, musiikillisesti lahjakkaan, mutta sosiaalisesti kömpelön teinitytön, joka saa, meidän koulukiusattujen tapaan, pelätä joka ikinen päivä. Kouluun meno on täyttä helvettiä. Siellä Linneaa piinaa muutaman pissiksen ryhmä, väkivalta on niin henkistä kuin fyysistä, somepiinaamisesta puhumattakaan. Vanhemmat ovat liian kiireisiä pysyäkseen kotona tytön tukena, niinpä Linnea tutustuu eräänä päivänä oven taakse ilmaantuvaan pianonvirittäjään...

Mutta sitten tapahtuu murha, kuusitoistavuotias tyttö on tapettu. Linnea vaiko koulukiusaaja? Tällä kysymyksellä leikitellään noin kirjan puoliväliin saakka, ennen kuin Tegenfalk paljastaa kuka ylipäätään on kuollut. Siitä meno lähteekin sitten hurjempaan suuntaan.


Hän kosketti tyttöä sormenpäillään. Vaikka hänellä oli lateksikäsineet, hän tunsi miten tytön kylmän ihon viileys säteili hänen käsiinsä. Vain kaksi päivää sitten tyttö oli ollut kuin kuka tahansa kuusitoistavuotias. Tytär josta vanhemmat olivat ylpeitä. Jonkun sisar tai paras kaveri. Häntä oli rakastettu. Nyt jäljellä olivat vain eloton ruumis ja läheisten suru.


En tiedä, jos olisin Walteriin ja Jonnaan jo aiemmin tutustunut, olisin saanut varmasti kirjasta enemmän irti. Nyt he jäivät kollegoidensa kanssa paperinohuiksi persooniksi, joista oli vaikea saada minkäänlaista otetta. Puhumattakaan siitä, että heihin olisi erityisemmin tykästynyt. Valitettavasti en myöskään aivan vakuuttunut Tegenfalkin tyylistä, jossa huumori loistaa poissaolollaan. Mies kirjoittaa toki koukuttavasti, mutta... persoonattomasti? Eikä marinani vielä tähänkään lopu. Tämä oli ihan oma mokani, katsokaas kun jostain syystä halusin tsekata alkuun kirjan sivumäärän, ja silmäni hairahtuivat bongaamaan erään nimen. Näin ollen aavistelin ja lopulta arvasinkin oikein murhaajan. No, aina ei voi voittaa, mutta välipalakirjana Pianonvirittäjä viihdytti.


Koko ajan Kuolema kulkee kannoillani
Enkeli toivoo minun tarttuvan käteensä
Minä epäröin
Jossakin syvällä sisälläni haluan kuitenkin vielä elää
Hän levittää siipensä ja sanoo:
"Seuraa minua, niin löydät onnen. Siellä, minne menemme, on vain 
aurinkoisia aamuja. Ei yötä, ei pimeää, eikä ketään joka vihaa sinua."
Tunnen miten lämpö täyttää minut, kun tartun hänen käteensä
Vihdoinkin ovat kärsimykseni ohi.




6 kommenttia:

  1. Tiedätkö, ihana, mäkin olen tehnyt joskus tuon mokan että katsonut dekkarista sivumäärän ja ohoh, sitten tiedänkin murhaajan. Aiai, nykyään olen varovainen! :D

    Niin kuin vastasinkin omassa blogissani sulle kommenttiin, niin sinä ja Piia, kun olette tuollaisia kokeneita dekkarikettuja, arvostatte varmaan hieman eri asioita dekkareissa kuin minä, osaatte mennä hieman syvemmälle genrelle ominaisille piirteille jne. Mulle riittää että on jännää ja vähän psykologista otetta. Ja sarjassa tutut tyypit! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, vahingosta viisastuu, ja jatkossa en uskalla selata kirjoja yhtään :D Mulle yksi onnistuneen dekkarin elementti on huumori, ja tässä tökki juuri liian ryppyotsainen ote. No, seuraavasta kimppalukukirjasta tykätään varmasti kaikki ;) <3

      Poista
  2. Sehän oli loppujen lopuksi mielenkiintoinen rutistus! Totta muuten, kannet on hienot. Huomasitko tuota tytön kallellaan olevaa ristiä, joka Jonnan mukaan tarkoitti elämän lopun odottamista/tietämistä? Moinen on kyllä jäänyt kuulematta aiemmin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pia, loppu pelasti (tai olisi pelastanut, ilman mun mokaa :D ) paljon! Tuota ristijuttua en tiennyt aiemmin, aina oppii uutta, huomasin vain, että upea koru kansitytöllä :)

      Poista
  3. Annika, minä otin tämän kirjan aluksi vähän niin, että 'ei mitään niin erikoista', mutta muutin mieltäni. Tegenfalk tajuaa jostain syystä isosti, mitä tapahtuu liian monille tytöille yläasteella. Tässä Linnean tarina ohitti minulla kaiken muun.

    Arvaa vaan, odottaako Bessu jo tätä: Hän on koulukuraattori myös yläasteella.

    <3

    VastaaPoista
  4. PS. Ja kansi on mielettömän hyvä!

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi! ♥