torstaina, marraskuuta 10, 2016

J. M. Ilves; Sorjonen - Nukkekoti


Gummerus 2016, 283s.


Hyvien ihmisten kaupunki. Niin tienvarsitaulussa luki.


Kuten takakansilärpäke kertoo, J. M. Ilves -nimen takaa löytyy kaksi ammattilaiskirjailijaa. Arvailla vain voi ja saa, keitä he mahtavat olla. Ainakin ammattimaisuus sekä tietty kepeys ovat kirjan avainsanoja. Sorjosen korkanneet saavat levätä turvallisissa käsissä. Luvut ovat lyhyitä, sisällöltään takuuvarmaa viihdettä. Sellaista, joka sopii mainiosti paljon lukeville välipalakirjaksi, taikka vielä paremmin heille, jotka eivät vietä jokaista vapaahetkeään nenä tekstissä.

Kari Sorjonen avaa uuden kotimaisen rikossarjan. Se nojaa vahvasti keskusrikospoliisipäähenkilön persoonallisuuden varaan. Miehen seurassa saa aidosti hymähdellä.


Taina katsoi minua kummissaan. Olin juuri ottanut kengät jalastani.
- Ajatus kulkee paremmin sukkasillaan, selitän.


Karin sosiaaliset taidot nostavat lukijan ja muiden kirjan hahmojen kulmakarvoja (tai rypistävät niitä, uuden pomon ollessa kyseessä), ammattillisesti hän taas loistaa. Tosin Sorjonen saa paniikkikohtauksia ruumiiden läheisyydessä.

Ja ruumiita kirja sisältääkin, luonnollisesti, onhan kyseessä sentään dekkari. Sorjonen muuttaa pienen perheensä kanssa pääkaupunkiseudulta Lappeenrantaan. Leppoisa Itä-Suomi vaikuttaa harmittomalta vaihtoehdolta, jos tahtoo viettää enemmän aikaa perheensä kanssa. Vaimo on toipumassa vakavasta sairaudesta, tytär puolestaan elää hektistä teini-ikää. Rauha jää kuitenkin vain haaveeksi, sillä pikkukaupungissa tapahtuu kammottavia asioita. Sitä hallitsee salaperäinen Nukkemestari.


Katsoin rannalla makaavaa tyttöä vain hetken, mutta se näköjään riitti. Näky oli kammottava. Paha maailma oli leikkinyt uudella nukellaan, kunnes oli kyllästynyt siihen ja viskannut menemään. Tunne ei ollut uusi. Se valtasi minut aina, kun eteen osui lapsiuhri, Se oli niin käsittämätöntä, luonnonvastaista. Ja ihminen piti itseään luomakunnan kruununa. Ylimielisyyden huippu.


Kyllähän J. M. Ilves melko mukavaa menoa tarjoaakin. Mitään uutta ja mullistavaa ei ole luvassa, mutta perinteisten ja huumoripitoisten dekkareiden ystäville teos maistuu aivan varmasti. Minua raivostutti suuresti se, kuinka Sorjosen perhe Karia kohteli. Miehellä on puutteensa, lukijan sympatiat hän siitä huolimatta varastaa.

Kirja on startannut myös tv-sarjana.



2 kommenttia:

  1. Voisikohan toinen kirjoittaja olla Jussi Valtonen? Jotenkin osittain hänen tyylistään: "He eivät tiedä mitä tekevät"..Finlandiavoittaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti en ole Valtosta lukenut (muistaakseni) ollenkaan, kääk, ainakin tuo Finlandiavoittaja missattu. Mutta voip olla, voip olla olematta :D Arvailu on osa kirjan viehätystä!

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi! ♥