maanantaina, joulukuuta 11, 2017

Kate Morton; Talo järven rannalla



The Lake House 2016, suom. Hilkka Pekkanen ja Bazar 2017, 671s.


Järven tasainen pinta kiilsi salaperäisesti savenharmaana, ja yhtäkkiä Sadie tunsi itsensä tunkeilijaksi. Oli vaikea sanoa, miksi hän oli siitä niin varma, mutta kun hän kääntyi sukeltamaan marjakuusiaidan aukosta ja lähti seuraamaan koiria kotiin, hänen poliisinvaistonsa kertoi, että talossa oli tapahtunut jotain hirveää.


Luettuani Sadie Jonesin Kutsumattomat vieraat sisälleni syttyi kartanoromaanin muotoinen kipinä. Olenhan minä Sarah Watersini lukenut, mutta muuten lajityyppi edustaa vierasta maastoa. Kiehtovaa toki, mutta vähän sellaista, jota ihaillaan kauempaa. Kate Mortonin Talo järven rannalla vaikutti turvalliselta lähestyä, tarinan juonihan perustuu vuonna 1933 tapahtuneeseen katoamistapaukseen. On kadonnut vauva, on lontoolainen rikostutkija, on kuuluisa kirjailija... Vaikka Morton taitavasti palottelee lukijaa nykyisen ja menneen välillä, koko juoni kilpistyy lopulta yhteen kysymykseen: mitä tapahtui Theo-vauvalle?


Kaikki alkaa nuoresta kirjailijanalusta, Alice Edevanesta. Alice elää maalla suojattua, yläluokkaista elämää, joka pikaisella vilkaisulla vaikuttaa hyvinkin hienostuneelta. Sorsat kaakattavat järvellä, aurinko paistaa lempeästi, luonto on pukeutunut juhannuksen kunniaksi juhla-asuunsa. Ja illalla todella vietetään perheen jokavuotisia juhlia! Näkisikö Alice vilauksen suuresta rakkaudestaan, pääsisi jopa vaihtamaan sanasen hänen kanssaan... Täydellinen ilta päättyy kuitenkin täydelliseen kauhuun: perheen vauva on kadonnut.


Nykyisyys tarkoittaa tarinassamme vuotta 2003, jolloin tyylikkäästi vanhentunut, vielä vireä Alice jatkaa menestyksekästä uraansa dekkarikirjailijana. Sadie Sparrow puolestaan saapuu Cornwalliin vastoin tahtoaan. Hän on ryssinyt meneillään olevan rikostutkinnan, jonka tähden Sadien toivotaan nyt pitävän toistaiseksi matalaa profiilia. Matka isoisän luokse saa kuumottavan käänteen, kun Sadie löytää rehevän metsän keskeltä autiotalon. Ilmassa leijuu kesän huumavan tuoksun lisäksi jotain pahaenteistä. Uhkaavaa. Ikään kuin talo kutsuisi ottamaan selvää vuosikymmenten takaisesta rikoksesta.


Oli aina järkytys nähdä itsensä odottamatta levossa. Ikkunalasista katsova nainen oli hillityn kunniallisuuden peilikuva. Selkä oli suora, vaatteet olivat muodikkaat mutta eivät liioitellun muodikkaat, tukka oli asettunut siististi hatun alle. Kasvot olivat miellyttävä naamio, joka ei paljastanut mitään. Sellaisten kasvojen ohi ihmisten katse liukui pysähtymättä.



Blogin alkutaipaleelta löytyy (hävettävän tökerö) bloggaus kirjailijan teoksesta Paluu Rivertoniin. Sen jälkeen ilmestyneet suomennokset olen ohittanut olan kohautuksella, mutta onneksi, onneksi, blogiystäväni suositteli tätä uusinta. Minähän alan vallan hullaantua kartanoromaaneihin! Toki Morton olisi voinut tarinaa pikkuisen tiivistää, toisaalta taas luin kirjan kahdessa (ja puolessa) illassa. Helppoa ja äärimmäisen viihdyttävää. Hurjan huimia tunteita teos ei herättänyt suuntaan taikka toiseen, mutta joskus on tärkeää vain antautua kauniin kerronnan vietäväksi.


Käsi tapaili sydäntä. Vanha kipu oli siellä edelleen kiilautuneena rintakehän sisään kuin persikankivi. 


***


Kirjan ovat lukeneet ainakin: Lumiomena, Luetut.net, Kirjasähkökäyrä, Kirjojen keskellä






8 kommenttia:

  1. Minulla jäi taannoin Riverton kesken. :D Sen sijaan The Forgotten Gardenista (en muista suom. nimeä) pidin ja se olikin ensimmäinen - ja toistaiseksi ainoa kokonaan - Mortonilta lukemani kirja. Taisin traumatisoitua Rivertonista :D

    Mutta siis tämähän vaikuttaa ihan kiintoisalta eli kenties uskallan vielä tarttua Mortoniin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huojennukseksesi voinen kertoa, että ainakin minusta tämä on paaaljon parempi kuin Riverton :D Aina kannattaa kokeilla!

      Poista
  2. Tämä on ainoa Mortonin kirja, sillä paksut kartanoromantiikat eivät ole minun juttuni. Tässä taas oli vinkeitä yksityiskohtia, kuten mainitsit. Kadonnut vauva jne.
    Hyvä Morton kasasi menneen ja tulevan yhteen. Olihan siinä tietysti leveilty sinne ja tänne, mutta lopussa langat solmittiin siististi rusetille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, välillä huolestuin juuri noiden langanpätkien kanssa että mitähän tästä tulee. Kuitenkin melko (?) uskottavasti Morton sai tarinan kerrottua. Kirjassa on jotakin sadunomaista viehätystä ja rikosvivahteen takia minutkin oli helppo saada kyytiin :)

      Poista
  3. OO, lue ehdottomasti kaikki, oon tykännyt ihan hurjasti! Mortonilla on se taito, että vaikka kaikissa kirjoissa on jotain samoja elementtejä niin silti hän ei kirjoita samaa kirjaa yhä uudelleen vaan jokaisessa on joku oma erityinen jipponsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Henna, kiinnostaa kyllä :) Tiiliskiviin tarttuminen on aina oma haasteensa, mutta alan luottaa Mortonin kykyihin...

      Poista
  4. Mä aina lainaan näitä Mortonin kirjoja, mutta sitten en saa koskaan tartuttua, kun ovat niin tiiliskiviä. Juuri eilen palautin tämän koskemattomana ajatellen, että vielä joskus sinut selätän. Hylätty puutarha on ollut kesken vissiin puoli vuotta, vaikka se on hyvä. Pitäisi vain saada jatkettua. Paluu Rivertoniin oli hyvä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän tunteen... On aina oma haasteensa näihin tiiliskiviin tarttua. Talo järven rannalla on minusta paras Morton, joten uskallan suositella :)

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi! ♥