sunnuntaina, toukokuuta 26, 2013

Khaled Hosseini; Ja vuoret kaikuivat





And the Mountains Echoed 2012, suom. Katariina Kaila ja Otava 2013, 411s. (arvostelukappale)

Mutta nyt Pari istuu. Hän sulkee silmänsä, kun kahvinkeitin alkaa pulputtaa, ja hänen silmäluomiensa takana nousevat esiin pyöreälakiset kukkulat ja sininen, korkea taivas, ja tuulimyllyjen taakse laskeva aurinko, ja aina, aina, sumuinen vuoriketju, joka katoaa horisonttiin.

Hämmentynyt. Epäröivä. Kuinka kuvailla tuntemuksiani nyt, kun yksi vuoden odotetuimmista uutuuksista päästy päätökseen? Jätin kirjan muhimaan pariksi päiväksi, mutta edelleenkään en ole varma, millaiset fiilikset teos jätti. Oliko se kaiken odotuksen väärti? Olen nimennyt monissa yhteyksissä kirjailijan edellisen teoksen, Tuhat loistavaa aurinkoa parhaimmaksi kirjaksi ikinä. Niin se on. Tuhat loistavaa aurinkoa on voittamaton. Mutta entä tämä kirjailijan maailmanlaajuisesti odotettu uutuus, joka luonnollisesti on aivan eri?

Niille, jotka ihastuivat Elif Shafakin Kunniaan, uskallan jo ennen kuin edes pääsen kunnolla vauhtiin Ja vuoret kaikuivat -romaania suositella. Minusta näissä kahdessa on hurjasti samaa. Liikutaan eri aikatasoilla ja eri puolin maailmaa, henkilöillä on kaikilla oma tarinansa, joista kuitenkin nivoutuu yhtenäinen punainen lanka. Teoilla on seurauksensa, ja nämä seuraukset ulottuvat toisinaan uskomattoman laajalle. Joskus sormi on leikattava irti, jotta käsi pelastuisi. Ja kuitenkin, kirjan keskiössä, sodan ja levottomuuksien ytimessä komeilee uljas ja periksiantamaton Afganistan. Ystävyys ja lojaalisuus, perheen merkitys. Ne ovat kirjan kaunein aarre.

Ja kun näistä teemoista punotaan tarina, se henkii tunnepitoisuudellaan suoraan lukijan kasvoille. Minusta Khaled Hosseinin kerronassa onkin parasta lämmin inhimillisyys ja tarinavetoisuus. Arkipäivän sankaruus, joka usein jää huomiota vaille.

Kirja alkaa tarinalla, jonka eräs isä kertoo Afganistanissa vuonna 1952 pojalleen ja tyttärelleen. Kertomus hirvittävästä menetyksestä ja valinnan vaikeudesta. Kaikessa, mitä tapahtuu myöhemmin, on pohjimmiltaan kysymys tästä sadusta, sadusta jossa...

Pojan nimi on Abdullah ja pikkusisar Pari. Perheen äiti kuoli Parin synnytykseen ja siitä lähtien Abdullah on toiminut Parin huoltajana. Vaihtanut vaipat, syöttänyt tuttipullosta, tuudittanut pikkuisen uneen. Olisi väärin sanoa, että nämä kaksi olisivat vain tavallinen sisaruspari. Ei, heidän välillään on side, tiivis ja ikuinen kuin vanhemman ja lapsen. Mutta se side katkotaan heti ensimetreillä väkivaltaisesti. Molemmat jatkavat elämäänsä, sisällään toisen ihmisen kokoinen aukko. "Koko elämäni minusta tuntui kuin hän olisi antanut lapion ja käskenyt minun täyttää sisällään oleva aukko." Näin Pari, mutta ei suinkaan itsestään. Sillä kuten yleensä tapana on, tässäkin tarinassa suru ja elämän traagisuus monistavat itseään.

Herra Boustouler, olen lukenut että jos joutuu lumivyöryn hautaamaksi, ei tiedä enää mikä on ylhäällä ja mikä alhaalla. Haluaa kaivautua ulos, mutta valitsee väärän suunnan ja kaivaa itsensä tuhoon.

 Joudumme kuitenkin pian hyvästelemään Abdullahin ja Parin, ja seuraamaan heitä joko läheisesti tai etäisesti, puun vuosirenkaan tavoin kiertäviä henkilöitä. Talo, johon pikkuinen Pari päätyi, toimii pääasiallisena näyttämönä. Pääsemme kulkemaan Nabi-enon jalanjäljissä, tuntemaan millaista on olla taloon myöhemmin avustustyön merkeissä muuttava lääkäri Markos. Adeliakaan emme saa unohtaa, poikaa jonka isä on kaupungin rakastetuin hyväntekijä - vaiko sittenkin vihatuin mies? Paikkansa tarinassa on myös sairaalassa viruvalla Roshilla, jonka pään haavaa tullaan kuvamaan ja kauhistelemaan aina toiselta mantereelta saakka. Thalialla, jolta koira söi kasvot.




Kuten Leijapoika ja Tuhat loistavaa aurinkoa osoittivat, Hosseini ei pelkää tuoda kammottavia yksityiskohtia tarinoihinsa. Kuitenkaan hän ei mässäile, vaan realistisesti osoittaa tämän ja tuon epäkohdan. Kirjassa pohdiskellaan avustustyön moraalia, ja mieleen tulikin, tuomitseeko kirjailija itse itsensä. Henkilöinä on useampikin lääkäri, jotka lähtevät maailmaa parantamaan, ja Hosseini toimii niin ikään itse lääkärinä. Hänet on myös palkittu vuonna 2006 YK:n pakolaisjärjestön hyväntahdon lähettiläänä (liepeestä). Kaiken takaa voi silti aistia miehen lojaalisuuden ja rakkauden kotimaataan kohtaan.

Köydestä jolla ihminen kiskotaan vedestä voi tulla hirttosilmukka.

Totuuden hetki; rakastuinko kirjaan. En. Minusta tämä ei ollut yhtä mukaansatempaava kuin kirjailijan aiemmat teokset. Koin runsaan henkilömäärän puuduttavaksi, en olisi jaksanut tutustua aina vain uusiin ihmisiin, kun koko ajan kiinnosti, mitä Parille ja Abdulahille tapahtui. Mutta ihastuinko kirjaan? Kyllä. Lukisinko sen uudelleen? Ehdottomasti. Nyt tuntuukin siltä että kepeydestään huolimatta teos vaatisi toisen lukukerran, jotta paremmin avautuisi. Minun makuuni tarina rönsyili liikaa, selkeämpiä rajauksia jäin kaipaamaan.

Ellei tämä olisi ollut nimenomaan Hosseinin kirjoittama, olisin suhtautunut lukuelämykseen armollisemmin ja voinut antaa hyvinkin 5 pistettä (siis jos kirjoja pisteyttäisin). Mutta kun kyseessä oli täydellistä laatua kirjoittava kirjailija, jää oletetut pisteet tasolle 4. Näin ne odotukset vain vaikuttavat...

Mutta hei, ehdottomasti lukemisen arvoinen teos!


Minä vannon, nähtyäni kasvosi
koko maailma on minulle harhaa.
Puutarha ei tiedä, mikä on lehti tai kukka.
Hämmentynyt lintu ei erota siemeniä ansasta
(Rumi)


P.s. Yritän elvyttää kirjan myötä henkiin jo unohtamaani Kiinteistöhaastetta. Passeli siihenkin tarkoitukseen!

27 kommenttia:

  1. Hieno kirjoitus! Rumi esiintyy tärkeässä osassa Shafakin Rakkauden aikakirjassa.

    Olen jotenkin nyt muunlaisten kirjojen virrassa (se vähä, mitä ehdin lukea), joten jätin tämänkin väliin. Menetys on takuulla minun.

    Elämäni paras ja kovin Afganistan kirja on minuller 4-ever Nadeem Aslamin Elävältä haudatut.

    Mikä hieno kuva sinulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, kiitos sanoistasi! Mulla on nyt hartiat siinä kunnossa, että irrottaudun koneelta ihan kohta ja lähden auringosta nauttimaan... Tämä oli omalla tavallaan ihana teos, mutta ei sitä mitenkään kaikkea ehdi.

      Mun täytyisi Elävältä haudatut lukea - kiitos muistutuksesta!

      Hankimme lomasi aikana järkkärin, nyt kelpaa kuvailla :)

      Poista
  2. Tätä arviota olenkin odottanut :)
    Minusta Leijapoika ja Tuhat loistavaa aurinkoa olivat upeita teoksia ja uusimmaltakin sitä odottaa paljon. Lukiessani arviotasi mietin hetken aikaa että ei hitsit, viitsinkö tätä lukea mutta pakkohan se on. Onhan kyse sentään Hosseinista. Ainoa mikä vähän arveluttaa on tuo henkilögalleria, onko niitä hieman liikaa?
    Hosseinista oli muuten hesarissa haastattelu ( http://www.hs.fi/kulttuuri/Khaled+Hosseini+Afganistanin+nuoret+ovat+v%C3%A4syneet+sotimiseen+/a1369281116764 ), josta käy ilmi tuo mainitsemasi syyllisyys.

    Leppoisaa sunnuntaita Annika! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenni, tätä arviota oli tuska kirjoittaa; pelkään nyt, että kukaan ei kirjaan tartu... Yritin viestittää postauksessa, että kirja kannattaa ehdottomasti lukea, vaikken itse henk.koht. suuresti rakastunutkaan. Toisaalta odotukset olivat melkoiset, se vähän vei tehoja, kun pakosti odotin jotain TLA:n tasoista tarinaa. Lue ihmeessä kirja, Hosseini on kuitekin Hosseini :)

      Juu, minusta henkilöitä oli ihan liikaa, kun kyseessä kuitenkin "vain" 400 sivun mittainen romaani. Tuli mieleen, että olenko lukemassa novellikokoelmaa.

      Mie en valitettavasti pääse tuota hesarin juttua lukemaan, kone väittää, että siitä olisi maksettava, nyyh. Mutta Turun Sanomissa (tms) teosta oli kehuttu kirjailijan parhaaksi!

      Sitä samaa sulle, Jenni <3

      Poista
  3. Tätä odottelen kirjastosta...kiitos

    VastaaPoista
  4. Sydämellä kirjoitettu arvio, Annika!
    Minä olen lukenut ainoastaan Tuhat loistavaa aurinkoa 2-3 vuotta sitten. Oikeastaan pitäisi lukea kaikki Hosseinin kirjat..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili-mummo, voi, lue ihmeessä! Varsinkin Leijapoika on sellainen teos, ettei sitä voi silmät kuivina lukea. Kirjailija kirjoittaa myös sydämellä! :)

      Leppoisaa viikon alkua <3

      Poista
  5. Varmasti luen tämän, sillä olen pitänyt aiemmista :)

    VastaaPoista
  6. Pidin Tuhannesta loistavasta auringosta, se on mieleenjäävä kirja. Ja vuoret kaikuivat tulen varmasti lukemaan, jos kirja kohdalleni osuu. Hyvää kannattaa odottaa, luulen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, toivottavasti kirjan kanssa kohtaatte. On se kuitenkin upea, vaikkei ihan TLA:n veroiseksi yltänyt.

      Poista
  7. Ai että, jotenkin tällaisen kuvan sain Hesarin arviosta. Minulle Leijapoika oli ehkä vielä parempi kuin Tuhat loistavaa aurinkoa. Hmm, Finlandia-voittaja Jään kanssa minulle kävi ehkä niin, että kun odotukset olivat valtavan korkealla hehkutusten jälkeen, oli varsinainen lukukokemus sitten hämmentävä - että tällainenko tämä olikin, hyvä mutta ehkä jokin jäi puuttumaan juuri minulle lukijana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjanainen, mua harmittaa, kun en ole päässyt sitä Hesarin arviota lukemaan - en viitsinyt jutusta maksaa. Pidä vain odotukset maltillisina ja tartu tähän kirjaan. Eihän sitä tiedä, jos vaikka ihastuisit!

      Poista
  8. Tulen vain huutelemaan, että 1Q84:n ensimmäiset osat on nyt luettu. :) Ups, eihän minun pitänyt ehtiä lukea sitä loppuun toukokuun aikana, mutta jostakin syystä nyt kävi näin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annami, hih, jostain syystä minäkään en olisi malttanut kirjaa käsistäni laskea :D Ja varoitus, toinen osa on vielä parempi :)

      Poista
    2. Äh, ymmärsin, että ensimmäinen osa luettu mutta että molemmat, olitpas nopea! nyt tulen kipin kapin arviosi lukemaan

      Poista
    3. No taisin ensin laittaa ihan vain, että olen lukenut 1Q84:n. Ehkä se olisi ollut hieman vähemmän hämäävä ilmaisu, vaikka en sitä tietysti vielä kokonaan ole lukenut. :) Jotenkin 1Q84:n maailma imaisi minut mukaani ja oli pakko vain lukea, koska muuten mielessä pyöri, mitäköhän seuraavaksi tapahtuu.

      Ehdotin jo blogini puolella, mutta kysytäänpä täälläkin, josko kiinnostaisi jossakin vaiheessa kimppalukea Kafka. En ole ikinä mitään kimppalukenut, mutta olen ainakin käsittänyt, että kirjasta voisi silloin vaihtaa ajatuksia vaikka sähköpostitse jo lukiessa. En tiedä, ovatko poikaystävälle esitetyt satunnaiset kommentit maailman paras tapa keskustella kirjasta varsinkaan, kun yleensä herätän lähinnä hämmennystä kirjaa lukemattomassa ja keskustelu on siksi melko yksipuolista. :)

      Poista
  9. Hyvä idea, luetaan ihmeessä Kafkan rannalla kimpassa :) Uskoisin, että kirja on juuri sellainen, josta olisi kiva keskustella! Mikä olisi sopiva ajankohta? Kesäkuun loppu/heinäkuun alku? Voidaan jatkaa s.postissa.

    VastaaPoista
  10. Vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta, kuten Hosseinilta voikin odottaa. Nyt alkoi vain huolettaa runsas henkilögalleria: minäkin koen liian suureksi paisuvan henkilömäärän ongelmallisena. Riippuu tietty siitä, miten kirjailija osaa henkilöt esitellä, että jäävätkö ne mieleen. Inhoan sitä, jos pitää plarata kirjaa eestaas muistia virkistääkseen.

    Ehdottomasti tämän kyllä luen, mutta en pitele kiirettä. Odottelen hetkisen ja kenties joskus syksyllä tartun tähän. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia, se oli nimenomaan tämän tarinan heikkous; hurja henkilömäärä. Mie inhoan ihan samaa juttua, ja kyllä tässä välillä joutui plarailemaan... Toiset henkilöt taas tuntuivat päälleliimatuilta, turhiltakin. Mutta toisaalta, kun kyse on Hosseinista, voi aina keskittyä nauttimaan tasaisen laadukkaasta kerronnasta!

      Lue, mutta kiireellisemmät ensin :)

      Poista
  11. Mä pidin kovasti Khaled Hosseinin uutuudesta. Onko tuttu: Tahmina Anamin Kulta-aika. Loistava romaani ja hieno kansi.

    kesäterveisin,

    Juha Vähäkangas

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi, huomasin viestisi vasta nyt! Laitoin kommenttivalvonnan päälle koskien vanhempia tekstejäni, ettei mokaa enää tapahtuisi.

      Hienoa kuulla, että tämä sinulle aukeni. Teos on upea, mutta ennakko-odotukset vähän pilasivat lukuelämystäni. Olen Kulta-ajan kansia kirjastossa ihastellut, ne on aivan ihanat. Täytyy ottaa lukuun!

      Poista
  12. Hyvän arvostelun olet kirjoittanut. Samoja fiiliksiä heräsi itsellänikin tuota kirjaa lukiessa. Henkilöitä oli liikaa ja kirjan loppupuolella en enää edes muistanut kaikkia alkupuolen hahmoja. Muutaman sivujuonen olisi hyvin voinut jättää pois ja kertoa sen sijaan enemmän Parin ja Abdullahin elämästä. Upeaa tekstiä Hosseini kuitenkin kirjoittaa ja kyllä tämä varmasti yhdeksi tämän vuoden parhaista kirjoista yltää omalla lukulistallani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lilli, teksti on todella mahtavaa, taattua Hosseini-laatua :) Jos tämän lukee puhtaasti tarinakokoelmana, ei punainen lanka pääse niin helposti hukkaan. Vähän minulle jäi höh-fiilis, mutta kuten edellä mainitsin, syy oli hurjissa ennakko-odotuksissa.

      Poista
  13. Minusta kirjan henkilöhahmojen runsaus toimii ja elävöittää tarinaa, kun vielä Hosseini upeasti nivoo kohtalot toisiinsa ja sulkee lopuksi ympyrän. Mutta jotkut hahmot jäävät hieman liian hätäisiksi tuttavuuksiksi ja kohtalot liian avoimiksi, kirja olisi voinut hyvin olla parisataa sivua pidempi. Pidin silti kovasti kirjasta, ja arvelen että se on groweri toisin kuin Hosseinin aiemmat (joista Tuhat loistavaa aurinkoa on minunkin ehdoton suosikki).

    Löysin muuten kirjan kautta tämän bloginkin, täytyy laittaa kirjanmerkkeihin ja seurata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että blogini löysit; TERVETULOA! :)

      Joku totesikin, että jos teosta olisi mainostettu selkeästi kertomuskokoelmana, olisi lukija totusta poikkevaa tarinaa osannut odottaa. Minunkin suosikkini on Auringot, mutta ei tämäkään missään nimessä huono romaani ollut!

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi! ♥