Karin Slaughter; Rikollinen

Criminal 2012, suom. Annukka Kolehmainen ja Tammi 2014, 426s.

"Sitä, mitä Landry teki minulle. Mitä Juice yritti tehdä sinulle. Kumma, että mies tähtää aina haarojen väliin, olipa sitten musta tai valkoinen. Muu ei meissä kiinnosta."

No niin. Kesä ilman Slaughteria ei ole mikään kesä (Joskaan ilmojen puolesta tätä nykyistä vuodenaikaa tuskin voi sillä nimellä kutsua). Jonkinlaiseen kesäfiilikseen kuitenkin pääsin suosikkikirjailijattareni myötä, hänen uusimpien ilmestyminen kun ajoittuu aina kesäkuulle. Muunkinlaisia fiiliksiä oli havaittavissa. Vihasin, rakastin, inhosin ja pelkäsin Rikollisen parissa. En malta olla kehaisematta, että Rikollinen on rikollisen hyvää luettavaa. Dekkarina, ajankuvana, naistenoikeuksien puolustajana. Sillä kuten aiemminkin, aina, ihana, rohkea, uljas Karin Slaughter pysyy heikoimpien puolella!

Kirjailijan uusin palaa vuoteen 1975, jolloin sarjasta tuttu Amanda Wagner on vasta uransa alussa. Yhdessä Evelyn Mitchellin kanssa hän ryhtyy, vastoin miespuoleisten poliisien suostumusta ratkomaan kadonneiden prostituutioiden arvoitusta. Vastusta tulee, mutta nämä tätit tai tuolloin vielä tytöt omaavat rohkeutta ja periksiantamattomuutta. Sillä kuka muukaan, oikeasti, välittäisi mitä kadonneille narkkari-ilotytöille tapahtui. Osa löydetään järkyttävällä tavalla murhattuina, osan kohtalo jää mysteeriksi. Kunnes.

Nykyhetkessä sama kauhu toistaa itseään. Naisia löytyy kuoliaaksi kidutettuina, kiitos samaisen, vasta vankilasta vapautuneen murhaajan. Amanda ja Evelyn joutuvat mukaan tuttuun painajaiseen, joka tuntuu jollain tavalla liittyvän ihanaan Will Trentiin. Williin, joka viimein on saanut elämänsä jonkinlaiseen järjestykseen. Side Angieen, kammottavaan exvaimoon on katkennut tai ainakin katkeamaisillaan, ja suhde Sara Lintonin kanssa viimein totta. Menneisyyden aaveilla ei valitettavasti ole tapana pysyä haudoissa.


Will ei ollut ikinä käynyt sviitissä. Hän ei ollut ikinä juossut rannalla. Hän ei ollut koskaan lentänyt. Hän ei ollut koskaan saanut hymyä palkinnoksi äidiltään kiikuttaessaan koulutodistuksen kotiin. Äitienpäiväksi hän muovaili lastentarhassa savisen tuhkakupin, joita Flannigan täti sai yhteensä kuusitoista. Kaikissa kuusen alla odottavissa joululahjoissa luki vain tytölle tai pojalle. Valmistuessaan lukiosta Will näki hurraavien kasvojen joukossa vain vieraita kasvoja.

Karin Slaughter on kirjailija, joka ei petä koskaan! Tuntuu, että hän parantaa kirja kirjalta, vaikka aiheet toistavatkin jollain tavalla toisiaan. Mutta miksi vaihtaa konseptia, jos se toimii? Jälleen kirjasta löytyy hyvin ällöttäviä yksityiskohtia, raivostuttavia henkilöhahmoja samoin kuin heitä, joille sydämeni on lämmennyt jo aikoja sitten. Rikollisen myötä aloin ymmärtää paremmin jopa entistä inhokkiani Amandaa.

Sanomattakin lienee selvää, että suosittelen!


Holly puristi huulensa suoraksi viivaksi. "Etkö aio totella?"
"En", Amanda sanoi. "En aio. Olen kyllästynyt miesten tottelemiseen. Olen kyllästynyt pelkäämään heitä ja toimimaan nöyränä juoksutyttönä, vaikka hoidan hommat paremmin kuin he."

***

Teoksen on lukenut ainakin Jenni