keskiviikkona, lokakuuta 20, 2010

Arnaldur Indridason; Hyytävä kylmyys

Koleana syysiltana löytyy nainen narun jatkona kesämökiltään syrjäisen järven rannalta. Äidin parin vuoden takaisen kuoleman jälkeen naista oli vaivannut masennus, ja tapaus näyttää itsemurhalta. Rikospoliisi Erlendur Sveinsson kuitenkin saa haltuunsa äänitteen, joka viittaa toiseenkin mahdollisuuteen. Hän alkaa tutkia tapausta omin päin. Samalla hän kaivelee kahta vanhaa katoamista - ja jälleen nousee pintaan myös Erlendurin oma lapsuudenkokemus, veljen menettäminen lumimyrskyssä.

Hyytävä kylmyys on Islannin tämän vuoden Lasiavainehdokas ja sarjan kuudes suomennos."Arnaldurin teokset ovat erittäin taitavasti kirjoitettuja, miljöökuvaukset vaikuttavia ja henkilöt monisärmäisiä ja hyvin todellisen tuntuisia." - Suomen dekkariseuran Ulkomaisen jännityskirjallisuuden kunniakirjan 2009 perusteluista.

***

Islantilaista jännitystä. Ihan perushyvää sellaista. Itselläni oli kirjan kanssa sellainen ongelma, että aina kun otin sen käsiini, alkoi uni painaa silmiä jo parin sivun jälkeen. Ehkä olin vain väsynyt, ehkä kirja oli pitkäveteinen.

Aiemmin olen lukenut kirjailijalta melko hurjan tarinan perheväkivaltaan liittyen. Ko. romaani ei päässyt lähellekään Haudanhiljaista -teosta. Plussaa kuitenkin ihastuttavasta miljööstä (tahtoo Islantiin).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

♥ Kiitos kommentistasi! ♥