maanantaina, marraskuuta 05, 2012

Sumua, utua, tunnustuksia

Oi, minua on jälleen muistettu tunnustuksilla. Ette usko, että olen otettu! Ensimmäiset blogivuodet vietin laput silmillä monologia blogissani käyden. Pidin lukupäiväkirjaa "omaksi ilokseni" ja muistoksi luetuista kirjoista. Well, sillä systeemillä olisin aivan hyvin voinut pitäytyä perinteisessä vihkossa. En seurannut muita blogeja, en edes osannut linkittää. Kun tajusin vanhan totuuden "antaessaan saa", ja ryhdyin avoimesti jopa muiden tekstejä kommentoimaan, hups vaan, blogisosiaalisuus sai aivan uuden merkityksen. Tästä kiitos "blogiemolleni" Leena Lumelle, jolta sain tällaisen tunnustuksen. Nappasin häneltä myös ikkunahaasteen, jossa on tarkoitus kuvata maisemaa ikkunan kautta kerran kuukaudessa. No, sovellan tätä hiukan. Koska asumme keskustassa, en viitsi valtaväylää tahi naapuritalon seiniä kuvailla, mutta vastapäätä meitä on ortodoksikirkko. Erittäin kuvauksellinen sellainen. Mieheni on muuten ortodoksi, mutta tämä ihan sivukommenttina, eikä se ole asunnon valintaan millään tavoin vaikuttanut...  Kuvaan siis kirkkoa, josta vuodenaikojen vaihtelua saa seurata. Valokuvaajana olen täysin amatööri mutta into korvatkoon puuttuvat taidot!





Täällä osassa Suomea on vallinnut jo kolmatta päivää sankka sumu. Kuvaan se tuo sopivasti mystiikkaa.


Ja toisaalta haittaa myös näkyvyyttä...








Valokuvausseurana turkkinsa puolesta kuvasta hyvin bongattava Kiki, suloinen koiravieraamme.

Sain tunnustuksen myös pihiltä naiselta ja Valkoiselta Kirahvilta. Kiitos ja kumarrus, ystävät! Tästä syystä blogin pitäminen on mielekästä!



Tunnustuksen vastaukset on luettavissa täältä

Ja viimein siirryn Leenan tunnustukseen jakamalla kanssanne seuraavat kysymykset vastauksineen.

1. Elämäsi parhain saavutus? Lapset, ehdottomasti. Kolme suloista poikaa, joista voin olla koko sydämestäni kiitollinen ja ylpeä.
2. Kolme tärkeintä asiaa elämässäsi? Usko, toivo, rakkaus. Jatkan vielä: perhe, ystävät, kirjat.
3. Minkä näistä kaupungeista valitsisit matkakohteeksesi Pariisi, Rooma, Lontoo, New York?  Kyllä se Pariisi on.
4. Lempi liikuntamuotosi, kirjailijasi, musiikkisi ja taiteilijasi? Zumba, bailatino ja uiminen. Näitä alan harrastaa taas pikemmin kuin arvaattekaan... Kai. Kirjailija? Voi elämä, tää on paha. Mahdotonta sanoa yhtä lempikirjailijaa mutta parhaita ovat Henning Mankell, Johan Theorin, Karin Alvtegen ja Slaughter. Pintaraapaisuna. Musiikki? Rokki, jossain määrin metalli, mutta myös Kaija Koo :) Taiteilija? Mainitsen nyt Ilona Pietiläisen
5. Harrastuksesi? Lukeminen, bloggaaminen, kokkaaminen.

Tunnustuksia on nyt niin paljon liikenteessä, etten taida tätä eteenpäin jakaa, ainakaan vielä. Joku sanoi kauniisti, että jokainen blogiin kommentin jättänyt on ansainnut tunnustuksen. Olen täsmälleen samaa mieltä! Tästä saa poimia, ystävät! ♥ ♥ ♥

Ps. Tänään sataa lunta... Olisipa tullut huomattavasti mukavampia valokuvia...

10 kommenttia:

  1. Ihanan goottilainen tunnelma kuvissasi.

    Minäkin vedin pitkään blogimonologia ihan tyytyväisenä. Siitä on jo kohta neljä vuotta kun aloitin, joten en edes tiennyt yhtään muuta kirjabloggaajaa kuin itseni;-)

    Ei voi mitenkään sanoa vain yhtä kirjailijaa, kun tietää ja pitää niin monesta.

    Miten sattuikaan! Minäkin aloitan kohta jotain...terveellistä.

    Hyvä taiteilijavalinta: Sitä Ilona juuri on eli taiteilija.

    Kiitos, että ehdit vastata!

    Mukavaa päivän jatkoa usvan harmaudesta huolimatta!

    toivottaa
    blogiemosi

    VastaaPoista
  2. Ihana tuo ikkunahaaste. Saatan puolestani napata haasteen sinulta! :)

    Minäkin asuin kerran ihan samannäköistä ortodoksikirkkoa vastapäätä. Mystistä jos on sama kirkko. :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos, blogiemoni :)

    Minusta kuvat näyttää lähinnä rumilta mutta jospa kuukauden päästä olisi jo kirkko valkoisena. Ainahan sitä saa toivoa!

    Sitä samaa sinulle ♥

    VastaaPoista
  4. pihi nainen, mystistä tosiaan! Asumme K:lla alkavassa kaupungissa...

    Ota ihmeessä tämä haaste! Olisi mielenkiintoista nähdä millaiselta teillä siellä näyttää.

    VastaaPoista
  5. Emme siis sentään asuneet samassa kaupungissa. Asuin hetken Vaasassa ja sen ortodoksikirkko muistuttaa tuota kirkkoa paljon miltei identtisine pihoineen.

    Katsotaan jos saisin räpsäistyä ekan kuvan nyt marraskuussa! Pahoin pelkään, että joka kuvaan änkeää kompostimme (mutta olkoon kuvasarjani sitten oodi komposteille ;)).

    VastaaPoista
  6. pihi nainen, odotan innolla oodia kompostille! ;)

    No, ei sitten ollut sama kaupunki. Ilmeisesti ortodoksikirkot muistuttavat toinen tosiaan.

    VastaaPoista
  7. Irene, ota sinäkin tämä haaste! Olisi mielenkiintoista päästä maisemaasi kurkistamaan!

    VastaaPoista
  8. Näitä on kyllä mukava lukea, vaikka olenkin itse näihin niin hitaanpuoleinen vastaamaan :).

    VastaaPoista
  9. Tuulia, ihan totta! Kerrohan sinäkin itsestäsi sopivassa saumassa :)

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi! ♥