perjantaina, maaliskuuta 08, 2013

Annamari Marttinen; Mitä ilman ei voi olla


Annamari Marttinen ja Kustannusosakeyhtiö Tammi 2013, 420s.

Älä kerro kenellekään. Tämä on vain sinun ja minun välinen asia. Lupaa että tämä säilyy vain meidän salaisuutenamme.
Lapsesta asti todellinen ystävyys aloitetaan niillä, sidotaan niillä, varmistetaan niillä sanoilla.
En tietenkään. Lupaan.
Kuinka moni on pystynyt vastustamaan kiusauksista suurinta, houkutusta kertoa vielä yhdelle?
Jos me kärähdetään tästä, voi tulla pahaa jälkeä, Iiro oli sanonut.

Hyvää naistenpäivää, naispuoliset lukijani! Mietin tekisinkö erillisen naistenpäiväpostauksen, mutta luovuin aikeesta koska eilen lopettamani Annamari Marttisen Mitä ilman ei voi olla, sopi sittenkin  aiheensa puolesta nappiin. Naistenkirja tämä minusta on, vaikka pääosassa kokkelehtiikin Iiro. Toisaalta varoitan heti, että tälläiset romanttiset, tai oikeammin sanottuna eroottiset romaanit eivät ole ollenkaan minun juttuni. Jouduin kuitenkin totaaliseen lukutyhjyyteen päätettyäni Laura Saven veret seisauttavan Paljain jaloin -teoksen, eivätkä lukuisat tässä kuussa ilmestyvät arvostelukappaleet tai kirjastovaraukset olleet vielä kotiini ehtineet. Niinpä siis annoin kirjalle mahdollisuuden. Halusin lukea jotain tavallisista linjoistani poikkeavaa. Jotain kevyttä.

No, teos otti heti alussa luulot pois. Tämä ei olekaan kevyt, harhaanjohtavasta kannestaan huolimatta. Tämä on itse asiassa aika piinallinen kirja. Luin romaania kuin trilleriä ja aihe upposi turhan lähelle  tilannetta, jossa olin itse viisitoistavuotta sitten... Olen ollut sekä pettäjä, että petetty.

Kolmiodraamassa on aina vähintään kolme totuutta, eikä sen seurauksia pysty kukaan ennalta näkemään. Viestittää takakansi erittäin osuvasti.

Meillä on kolme kertojaa ja samalla kolme tarinaa eri vinkkeleistä katsottuna.

On hyvin menestyvä Iiro, hänen kaunis vaimonsa Vaula ja sitten on balleriina Lilja. Iiron ja Liljan juttu alkaa kuin varkain, ja kohta ollaan kurkkua myöten liemessä. Iiroa ja Liljaa sitoo toisiinsa intohimoinen seksi, mutta kuten aina, tunteet tulevat pian mukaan kuvioihin. Varsinkin Liljalla. Liljalla, joka rakastuu aina varattuihin miehiin, ei ymmärrä mistä voisi löytää itselleen vapaata riistaa. Iiro taas yrittää pitää yllä avioliittoaan, mutta poikkeaa välillä hotellikäynneille Liljan luo.

Mutta nainen ei koskaan antaudu ilmaiseksi. Vaikka hän saisi itse saman kuin mies, nautinnon ja laukeamisen, se ei riitä hänelle pitkän päälle. Jos verrataan tasoihin, nainen haluaa alhaisimmillaan setelin tai kaksi, korkeimmillaan rakkauden.

Vaula huomaa heti muutoksen miehessään, mutta ei kai Iirolla kuitenkaan ketään voisi olla? Heillähän on yhteinen, suloinen tytär, täydellinen perhe ja se yksi tapahtuma menneisyydessä...

Tavoistani poiketen teen nyt pienen juonipaljastuksen, koska tahdon valottaa, miksi romaani nosti minussa niin voimakkaita inhon tunteita. Jos siis pelkäät spoilautuvasi, lopeta lukeminen NYT.

Iiron ja Vaulan tyttären, Emilian syntymä oli sen verran rankka, että Vaula menetti siinä kohtunsa. Kohduttomuus, naisellisuuden irti riipiminen otti koville. Ei sisaruksia juuri syntyneelle tyttärelle. Ei kykyä hedelmöittyä. Oliko Vaula enää edes nainen? Olet sinä, Iiro vakuutti. En hylkää sinua koskaan.

Spoilaus osio ohi! Tältä pohjalta ajateltuna ja tottakai muutenkin, Iiron toiminta herätti minussa lähinnä kuvotusta. En voinut sietää henkilöä! En jaksanut innostua myöskään Liljasta ja Vaulakin jäi tavallaan etäiseksi, vaikka hänen vuokseen kirjan loppuun saakka luinkin.

Ja silti, romaani ei ollut missään tapauksessa huono. Päinvastoin, se, miten kertojia vaihdeltiin, mentiin kelauksella samoja tilanteita läpi eri näkökulmista, toimi minusta raikkaasti. Olen lukenut aiemmin yhden Marttisen teoksen, ja silloinkin nautin hienosta kerronnasta. Toisaalta en tainnut tykästyä henkilöihin edelliselläkään kerralla, ja sama tapahtui taas. Seksiä oli tässä puuduttavan paljon. Jos romaania olisi hiukan karsinut sieltä ja vähän täältä, olisin saattanut enemmän teokseen tykästyä. Mutta kuten aiemmin sanoin, tämä ei ollut ihan minua, ja joku toinen voisi lukukokemuksesta saada huomattavasti enemmän irti.

Itse rakastan samaa aihettä käsittelevää, trillerikuningattaren Karin Alvtegenin kirjoittamaa Petosta. Minusta se toimi tätä paremmin, vaikka viesti oli sama; jos petät, voisit yhtä hyvin ampua itseäsi polveen.


Palataan vielä hetkeksi päivän aiheeseen. Naistenpäivää juhlitaan tänä vuonna teemalla Elämä ilman väkivaltaa on jokaisen oikeus. Todellakin on! Nautitaan rakkaat Naiset tästä päivästä, hemmotellaan itseämme vaikka ostamalla kukkia ja herkkuja (jos miehet eivät sitä tajua tehdä :)). Minä lähden naistenpäivän kunniaksi illalla ystäväni kanssa katsomaan 8-palloa. Teemaan mainosti sopivaa leffaa.




22 kommenttia:

  1. Kiitos tästä postauksesta, Annika!
    Varmasti nuorelle naiselle rankka kokemus tuo josta kerrroit..:/

    Oikein hyvää naistenpäivää ja viikonloppua sinulle.<33333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, Aili-mummo! Olisin halunnut tehdä vähän iloisemman naistenpäiväpostauksen, mutta toisaalta tämäkin piti saada pois roikkumasta. Minulla on tapana kirjoittaa kaikista lukemistani romaaneista, ettei mene omat tilastot sekaisin :)

      Sitä samaa sinulle! ♥

      Poista
  2. Olen lukenut kaikki Marttisen aikaisemmat ja pitänyt jokaisesta! Tämänkin aion siis lukea kunhan saan käsiini, ehdottomasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susa, takalärpäkkeestä sainkin lukea, että kirjailijasta pidät :) Tämä on ehdottomasti sulle!

      Poista
  3. Hirveää, että Marttinen on jääänyt minulta huomaamatta...en minä sitä katalogissa nähnyt. Olen tehnyt häneltä paljon.

    Ihanaa naistenpäivää sinulle♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, kannattaa tätä kokeilla!

      Kuin myös sinulle ♥

      Poista
  4. Oikein hyvää naistenpäivää ja leffailtaa! Blogissani on sinulle haaste. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pihi nainen, ja ihanaa naistenpäivää sulle :) Ihanaa, tulen kohta piipahtamaan...

      Poista
  5. Oli kiinnostava lukea kirjoituksesi. Tämä kirja nimittäin kiinnostaa minua, mutta en ehkä uskalla lukea sitä. Jännää, että romaanissa on trillerimäisiä piirteitä ja että vaikka Iiro on keskeishenkilö, ei hänestä voi pitää.

    Hyvää naistenpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, kyllähän Iiro pyristeli tässä syyllisyydentunnoissaan ihan "kiitettävästi", mutta minä en jotenkin osannut kuitenkaan häneen tykästyä. Linn Ullmannillahan oli Aarteemme kalliissa se pettävä mies Jon, mutta hänestä oli tehty sympaattinen.

      Jännittävä kirja oli!

      Sitä samaa sinulle :)

      Poista
  6. Olen pitänyt useimmista Marttisen kirjoista, mutta edellisen ilmestyneen (oliko sen nimi Ero?) jätin muistaakseni kesken. Tämä vaikuttaa kyllä kiinnostavalta!

    VastaaPoista
  7. Tuulia, kannattaa ehdottomasti tätä testata! Vaikka samat asiat käydään läpi aina kolmeen kertaan, en kokenut kirjaa yhtään tylsäksi. Iiro oli vain niin ällö, että se vei maun mun lukuelämyksestä :-)

    VastaaPoista
  8. Ihan tuntematon kirjailija minulle, vaan näinpä sitä taas oppii uutta :)

    Arviosi herätti ristiriitaisia tunteita: periaatteessa alkoi kiinnostaa, mutta sitten toisaalta ei ollenkaan. En oikein jaksa selkeästi rakkaus- tai suhdekeskeisiä romaaneja. Luin sellaisia paljon nuorempana ja niille oli paikkansa silloin eli en missään tapauksessa väheksy sellaista(kaan) kirjallisuutta.

    Toisaalta tuo pettämisteema ja kolmiodraama-asetelma pienesti kiinnostaa, mutta ylenpalttinen seksi ja sen ympärillä pyöriminen lähinnä kyllästyttää. Toisaalta inhottavat henkilöhahmot kiinnostavat: joskus on ihan raikasta lukea kirja, joiden kaikkia henkilöitä inhoaa :D



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia, kumman paljon sitä tulee luettua suomalaista kirjallisuutta. En ole asiaan suuresti edes huomiota kiinnittänyt... Tämän kevään suomalaiset tärpit alkavat nyt olla loppusuoralla - sitten tulee jotain ihan muuta :)

      Periaatteessa voisit tästä pitääkin! Kirja ei ole missään nimessä huono ja jos jo etukäteen varautuu ärsyyntymään, niin voi valita sopivan lukuajankohdan.

      Poista
  9. Kuulostaa mielenkiintoiselta kirjalta. Jotenka varmasti tarraudun tähän, jos saan käsiini :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi-Maaria, ehdottomasti kannattaa antaa kirjalle mahdollisuus - aina! Eri tavallahan nämä jitse kullekin aukeavat :)

      Poista
  10. Minulle Marttisen kirja oli lukuelämys. Jäin miettimään monia asioita sen luettuani. Torstaina keskustelen studiossa Annamari Marttisen kanssa ja ohjelma on kuultavissa Ylen Radio1:n Viikon kirjassa 19.3. klo 17.20 ja sen jälkeen Yle-Areenan kautta.
    Oikein odotan miten Marttinen avaa kirjaansa.
    t. Seppo Puttonen

    VastaaPoista
  11. Kiitos kommentistasi, Seppo! Ihan totta, kirja herätti paljon ajatuksia ja tunteita ärtymyksestä pelkoon... Täytyykin käydä kuuntelemassa ohjelma, kiitos tiedosta! Hienoa kuulla, millainen tarina tekstin takaa löytyy.

    VastaaPoista
  12. Aivan samoja ahdistuksen tunteita kirja herätti minussakin, mutta todella vahva kirja ja lukemisen arvoinen. Mutta minusta Iiro ei ollut niin paha...Kirjailijan esiintuomat tunteet olivat pitkästä aikaa parasta mitä olen lukenut, siis kaikki tunteet...epäily, mustasukkaisuus, raivo, salailu, pettäminen, valehtelu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, vahva tämä oli, muistan vieläkin tunnelman. Kirjassa oli jotain painostavaa, luin teoksen pikavauhtia saadakseni tietää miten kaikki lopulta päättyy... Loppuratkaisu kruunasi kaiken!

      Poista
  13. Annika, innoittamanasi luin Marttisen Mistä kevät alkaa, ja tuo kommenttisi pinnalta kevyestä, mutta sisältä jostain muusta sopii siihenkin, kuten blogissani sanoin. Pidän Marttisen tyylistä yhä enemmän, jonotan tätä uutta toistaiseksi kirjastosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arja, tulenkin etsimään blogisi :) Kirjailijalla on ehdottomasti oma, selkeä tyylinsä. Hienoa kuulla, että muutkin tuotokset ovat tutustumisen arvioisia!

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi! ♥