sunnuntaina, heinäkuuta 21, 2013

Marko Hautala; Unikoira


Marko Hautala ja Tammi 2012, 266s. (kirjastosta)

Sitä on vaikea kuvailla. Aivan kuin katosta sataisi pienen pieniä jääkiteitä. Kuulen jonkun liikkuvan levottomasti edessäni. En erota piirteitä, mutta kuulen askeleet ja kuiskaavan äänen: kuussa ei ole mitään, kuussa ei ole mitään...

Viehtymykseni enemmän tai vähemmän kauhun kanssa flirttailevaan maagiseen realismiin ei liene yllätys kenellekään. Mutta itse kyllä mietin Unikoiran luettuani miksen ole aiemmin Marko Hautalaan tämän syvemmin tutustunut. Olen lukenut kirjailijalta Itsevalaisevat, jonka parissa tunsin itseni aavistuksen verran tyhmäksi. En tajunnut, en ymmärtänyt, ainakaan kaikkea. Siinä missä Itsevalaisevien loppupuoli hapertui käsittämättömäksi, Unikoirassa ei ollut samaa ongelmaa. Unikoirassa ei ollut ongelmia ollenkaan, se oli silkkaa mielikuvituksellista lukunautintoa alusta loppuun saakka. Pelottava, kiehtova, merkillinen.

Olisikin edes viivoja.


Jotkut teokset ovat sellaisia, että ne tahtoisi psykologisella tasolla ruotia putipuhtaiksi. Kaivautua henkilöiden pääkoppiin, sanoittaa ja tulkita. Toiset romaanit, kuten esimerkiksi tämä, ovat bloggausmielessä hankalia. Tuntuu, että mitä vähemmän sanoja, sen parempi. Unikoiran kyytiin olisi vain uskallettava hypätä avoimin mielin. Pidettävä kiinni, ja katsottava minne se vie.

Ja aika kauashan se vie. Aina kylmiin matelijauniin, kuun pinnalle, oman mielen syöverehin saakka.

Kun avioerosta toipuva Joonas aloittaa uuden, pikkuisen hämäräperäisen harrastuksen, Eidolon-terapian, todellisuus vääntyy totaalisesti kieroon. Ajatuksiin ujuttautuu koira, koira jolla on kuiskattavanaan tärkeä viesti, koira joka on jotenkin viallinen. Terapian vetäjä Aliisa hurmaa epätasaisella kauneudellaan erosta saakka yksin olleen miehen. Maisema näyttää kauniimmalta - mutta vain hetken. Menneisyyden henki, nuoruudenystävä Jyri ilmestyy juuri samoihin saumoihin Joonaksen elämään. Houreinen tosi sekoittuu uniin, mikään ei ole kovin selkeää... Paitsi se, että Unikoira kantaa.

Ja ihanasti romaanista löytyy huumoriakin:

"Heidegger saa kiittää onneaan siitä, että kuoli ennen kuin joutui näkemään tämän ajan. Aikuiset ihmiset leikkivät sähköposteilla ja... mikä se on, missä on räikeitä värejä ja pornografiaa ja sen sellaista?"
Joonas mietti hetken.
"Internet", hän ehdotti.
"Se juuri. Vihaan sitä."

Mielettömän hyvä trillerijännärikauhuromaani, suosittelen!

Toisaalla:
Kirsi
Leena Lumi
Pia
Susa

9 kommenttia:

  1. Täysin samaa mieltä, vaikka mitä ilmeisemmin en kuulukaan Hautalan kohderyhmään...;)Kirja yllätti täysin - positiivisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, minä muistan positiivisen yllätyksesi! Ja katso kuinka kauan mulla kesti tähän tarttua...

      Poista
  2. Multa on jäänyt Marko Hautala jopa nimenäkin aika pimentoon, joten kiitos (taas kerran!) hyvästä lukuvinkistä. Maaginen realismi yhdistettynä kauhuun, aijai! Mielenkiintoista.

    Ja jos jonkun isket suosikki tunnisteeseen, niin luultavasti mäkin pidän siitä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krista, hih, olemmehan jo todenneet kirjamakumme melko yhteneviksi :) Kokeile ihmeessä! Mulla on pari Hautalaa tästä väliltä lukematta, ehdottomasti täytyy niitäkin makustella.

      Poista
  3. Maaginen on kirjan kansikin, tekisi mieli pusuttaa kuonoon! <3

    Marko Hautala on minulle ennestään ihan tuntematon nimi, mutta alkoi kyllä kiinnostaa. Trillerimäinen kauhuromaani kiinnostaa kovastikin, vaikka jostain syystä hieman vielä aristelen maagista realismia. Luulen, että olen vain ennakkoluuloinen ja pitäisi puhkaista kupla :)

    Vilkaisin muuta tuota toistakin kirjaa (Itsevalaisevat) ja tykästyin senkin kanteen. Se ei ollut lutuinen kansi, mutta jännittävä kylläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia, tuo koira on niin suloinen; muistuttaa ihan pikkuveljeni karhukoiraa. Katsetta myöten. Mutta teoksen hauveli ei sitten ihan niin söötti olekaan...

      Vielä minä sut maagiseen realismiin opetan :D Ei mutta kokeile Pasi Ilmaria ensin ja sitten jos maisuu, tätä!

      Poista
  4. Luin tämän kirjan joskus talvella. Marko Hautalan kirjat olivat jossain vaiheessa mieleen ja luinkin useamman; Torajyvät, Käärinliinat, Itsevalaisevat ja tämän Unikoiran. Unikoiran jälkeen kuitenkin päätin, että ihan heti en tähän genreen tartu. Kirjoissa on liikaa synkkyyttä ja sairautta minun tämän hetken makuun. Hautalan tapa kirjoittaa on kuitenkin mielenkiintoinen ja mukaansatempaava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, sen verran nämä ovat synkkiä tarinoita, ettei kirjoja kannata peräjälkeen lukea. Paitsi tietyssä mielentilassa :)

      Poista
  5. Olen lukenut Hautalalta vasta Käärinliinat, joka jätti hieman hämmentyneeseen tunnelmaan. Periaatteessa aineksia olisi ollut vaikka mihin, mutta tarina loppui kuitenkin vähän kesken tai ainakin siinä oiottiin sellaisista paikoista, joita olisi voinut selvitellä enemmänkin. Silti kiinnostus Hautalan kirjoihin jäi, kaksi kirjaa odottaa kotihyllyssä lukemistaan.

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi! ♥