sunnuntaina, heinäkuuta 07, 2013

Pasi Ilmari Jääskeläinen; Harjukaupungin salakäytävät


Pasi Ilmari Jääskeläinen 2010, 372s. (omasta hyllystä)


Elämä on päärynä, joka yleensä unohdetaan lasikulhoon nahistumaan samalla kun syödään päivästä toiseen perunoita.
Kerttu Kara: Elokuvallinen elämänopas

Kafka rannalla heitti minut niin intiimisti maagisen realismin maailmaan, että siitä irti pyristely tuntuu mahdottomalta. Aloitin paria teosta, jotka kuitenkin lässähtivät jo alkuunsa kuin kipeän kissan häntä. En päässyt sisälle arkielämään, en ole päässyt vieläkään.

Koska olen lukenut Pasi Ilmari Jääskeläisen Lumikko ja yhdeksän muuta -teoksen kahteen kertaan (tällainen uudelleenluku on erittäin epätyypillistä minulle), päätin antaa Harjukaupungillekin toisen mahdollisuuden. Aivan vielä minun ei tarvitsisi päästää irti maagisuudesta, joka leijuu kuin kiehtova huntu lajityypin yllä. Voisin edelleen elää unenkaltaisessa tilassa, haaveilla ja katsoa, saavatko sanat uudenlaisia merkityksiä.

Ja toisaalta, luettuani Harjukaupungin sen ilmestymisvuonna, olin inhottavan flunssan kourissa. Ilmankos minusta tuntuikin nyt siltä, kuin olisin vajonnut kirjan maailmaan ensimmäistä kertaa. Puhtaalta pöydältä. Henkilöiden tuttuudesta nauttien ja kuitenkin seikkailumielellä.

Olli tunsi maisemaa katsoessaan vaikeasti määriteltävää kaipuuta. Samalla tuntui kiehtovan unen tai koskettavan elokuvan jälkeen. Kuin olisi päässyt lähelle jotain merkityksellistä, johon ei kuitenkaan aivan yltänyt.

Kustantaja Olli Suominen kärsii työtovereiden diagnosoimana keski-iän kriisistä. Vaikka arki alkuun rullaa hyvinkin tutunoloisissa perhekuvioissa vaimon ja pojan parissa, kuva normaalista alkaa hiljakseen repeillä. Ensin se käpristyy reunoilta, pian se kärventyy tuntemattomaksi. Koska Olli on alkunut nähdä levottomuutta aiheuttavia unia ensirakkaudestaan Kerttu Karasta. Kirjailijanaisesta, joka tunnetaan maailmanlaajuisesti teoksestaan Elokuvallinen elämänopas;

Tarkkaile ihmisiä odotushuoneissa, puistojen penkeillä, rautatie- ja linja-autoasemilla. Huomaat, että kun toiset katoavat läpikuultavaan merkityksettömyyteen, jotkut saavat huomiosi etkä voi olla katselematta heitä ja aprikoimatta, millaista olisi olla osa heidän elämäänsä ja muistojaan.

Romaanissa yksi "päähenkilöistä" on Facebook, jonka kautta Olli ja Kerttu alkavat toisilleen viestitellä. Kerttu on kirjoittamassa taianomaista teosta Jyväskylästä, nyt Ollin talliin siirtyneenä. Työkuviot jäävät kuitenkin pian sivuun, koska tilanteet muuttuvat ja kehittyvät elokuvallisen nopeasti. Siinä missä teoksen alku lähti liikkeelle kiusoittelevan hitaasti, kiihtyy tahti hengästyttäväksi viimeistään toisessa luvussa. Unia ja unelmia. Menneisyys, jolloin tapahtui jotain peruuttamatonta.

Ollin ja Kertun tarina lähti lapsena liikkeelle Harjukaupungin salakäytävistä. Sinne Olli päätyi silloisen kaveriporukkansa, Viisikoiden opastamana. Tai oikestaan salakäytävistä tiesi vain Karri. Karri, joka...

- Ei, Karri sanoi niin tiukasti, että muut säpsähtivät. Hän makasi rähmällään maassa, kasvot kolon sisällä. - Ei tämä eläimen kolo ole. Jotain ihan muuta tämä on. 

Kirjan luettuani, tulisella palolla, pääsin taas lähelle Ollin ja Kertun salaperäistä rakkaustarinaa. Pääsin itselleni tuttuun kaupunkiin, jonka M-hiukkasia en ennen tätä romaania tiennyt olevankaan. Ja nyt kaupunki ikään kuin kutsuu ottamaan itsestään selvää. Tule ja katso, jos uskallat. Minulla on sinulle näytettävänä paljon enemmän, kuin ikinä voisit kuvitellakaan. Mutta varo salakäytäviä, ellet halua niihin hukkua.

Romaani on kirjabloggareiden laajasti rakastama, sori kollegat, linkitän nyt laiskasti vain Leena Lumille, josta pääsette eteenpäin.

***

Tiedätkö, viime yönä sinä imit minua ja minä laukesin suuhusi ja sinä sanoit rakastavasi minua ikuisesti. Me takerruimme toisiimme ja vannoimme, että jos jokin joskus erottaisi meidät, etsisimme toisemme uudestaan.







16 kommenttia:

  1. Muistan Leena hehkutuksen tästä kirjasta, eikä ihme:)

    Kiitos postauksesta, Annika, ja leppoisaa sunnuntaita sinulle.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin samoissa tunnelmissa Leenan kanssa :)

      Sitä samaa sinulle, aurinkoa riittää ♥

      Poista
  2. Annika, kirjan voi tosiaankin kokea aivan eri tavalla, jos sen on lukenut vaika flunssassa tai muuten vain on ollut kiireinen/stressaantunut etc. Vaikka pidinkin kovasti McEwanin Vieraan turva, se on 'pakko' kohta lukea uudelleen...

    Huikea arvio, hieno arvio♥

    Minulle ei ole ikinä selvinnyt fantasian ja maagisen realismin raja: Ensin mainittu ei ole minun juttuni ja toista taas rakastan. Viime mainittua löytyy paljon latinalaisamerikkalaisesta kirjallisuudesta, mutta olisiko Hautalan Unikoirakin voinut olla sitä vai ei...Kuitenkin: Punainen morsian, joka tulee Albaniasta (sic!) on upea kirja maagisesta realismista.

    Pakko paljastaa, että Harjukaupungin salakäytävät oli minulle henkilökohtainen kokemus ja tapahtui juuri silloin, kun ensirakkauteni otti minuun yhteyttä kymmenien vuosien jälkeen. Luulin hänen kuolleen Saharaan, jonne hän lähti minun jätettyäni hänet rumasti ja sitten eräänä iltana, juuri vähän ennen Jääskeläisen kirjan ilmestymista sain sähköpostlleni viestin...

    Olen täynnä paineita Jääskeläisen seuraavast kirjasta;) Ihan oikeesti olen! Kunpa ei olisi liikaa fantasiaa minulle, kunpa löytäisin tarttumapintaa. Ja kunpa olisi paljon sadetta, erotiikkaa ja maagista realismia.

    Jääskeläisellä on iholle tuleva kirjoitustyyli. Minusta hän jotenkin kirjoittaa naisille. Harva mies sitä taitoa osaa. Onneksi jotkut edes. Toisaalta Jääskeläisen kirjat olisivat minusta tyyliltään myös maailmalle vietäviä, ainakin ikimuistoinen Harjukaupungin salakäytävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, kiitos, kiitos sanoistasi ♥ Ja muistutuksesta: mulla on edelleen Hautalaan tutustuminen kesken. Unikoira voisi olla hyvää jatkoa, kun nyt genreen on sisään astuttu.

      On aina hienoa, jos kirjoista löytyy samaistumispintaa. Jos saa käsiinsä juuri oikealla hetkellä teoksen, jossa liikutaan samoissa sfääreissä kuin omassa elämässä. Minullekin on käynyt näin, esim. Köngäksen Luvatun kanssa. Ja muutaman muunkin...

      Apua, tuo tilanne. Aikamoinen "yhteensattuma". En tiedä ollenkaan miten itse olisin reagoinut. Tuskin kovinkaan mallikkasti.

      Uskomme vakaasti, että Sielut jatkavat samaa, sinua lainatakseni, ylärekisterilinjaa. Jääskeläisen teksteistä löytyy aina jotain, jonka voi omakseen ottaa. Muita mieskirjailijoita, jotka osuvat nimenomaan naislukijaan, hmm, ei tule Suomesta mieleen, Ruotsista kylläkin :)

      Poista
    2. Siis nimenomaan Pasi kirjoittaa jotenkin 'epäsuomalaisestiä, mikä onkin vain hyvä juttu;)

      Poista
  3. Hauskaa, että palasit kirjaan uudelleen! Uskoisin kirjan kestävän useammankin lukukerran, joskin lopun yllätyksellisyys jää silloin uupumaan. Toisaalta siksi on ehkä mahdollista poimia johtolankoja jo matkan varrelta.

    Tämä kirja imaisi minut mukaansa aivan kertakaikkiaan. Ja syksyn uutukaista, sitä odotan jo kovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen Kirahvi, häpeäkseni minun on tunnustettava, etten edes muista ensimmäiseltä lukukerralta loppuratkaisua. Ihmekös toisaalta tuo, koska vaihtoehtoja oli kaksi :)

      Syksyn uutukaista odotetaan jo lähtökuopassa ruopien!

      Poista
    2. Haa, huomasin sinulla luvussa nyt olevan Sydäntornin! Mukava kuulla, mitä pidit kirjasta.

      Poista
    3. Valkoinen Kirahvi, se on kauniin kantensa takia jo vähän ennakkoon sivupalkissa. Tänään kirja ilmaantunee postista, mutta tällä hetkellä lukuvauhtini muistuttaa etanaa. Työnalla kuitenkin :)

      Poista
  4. Heh, kuten todettua, genre vie mennessään. Olen entten tentten-tunnelmoinnilla koittanut miettiä, mihin kirjaan tarttuisin itse seuraavaksi, kaikki kiinnostaisi ja toisaalta ei mikään. Unikoira oli huikea, suosittelen kyllä myös, tämän maagisen realismi-linjan jatkoksi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pia, kiitos vinkistä! Tuo Sydäntorni, joka odottelee lukuvuoroaan sivupalkissa ilmaantunee postista huomenna. Samaa outokummaa luvassa senkin parissa.

      Mutta voi, nyt Unikoira ja Hautala kiinnostavat entistä enemmän - lukulistalle heti! :)

      Poista
  5. Hienoa, että luit kirjan uudelleen. Ihan mahtavaa! Tämä on yksi omista suursuosikeistani viime vuosilta, kirja jota vaalin ja jota suosittelen vain varauksella. Minua nimittäin pelottaa, jos ystäväni eivät pidäkään tästä. Toisaalta en ymmärrä, miten joku voisi olla pitämättä... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, joskus jos kirja pääsee aivan iholle ja sitten joku toinen ei pidäkään, asiasta tulee suorastaan henkilökohtainen loukkaus :) Pitihän minun tämä ottaa vielä ennen Sieluja. Ja se kannatti!

      Poista
  6. Jotkut kirjat voivat tosiaan vaatia uudemmankin lukukerran - etenkin jos edellinen on sijoittunut jotenkin "väärään" aikaan. Olen jättänyt muutaman kerran jonkun kirjan kesken, koska ei ole vain sillä hetkellä napannut. Kun sitten ole myöhemmin epäluuloisena tarttunut samaan kirjaan, olen ollut ymmälläni: miten ihmeessä saatoin jättää tämän kesken!

    Minua kiinnostaa tuo Lumikko edelleen kovasti, samoin se tuleva kirja. Pelkkä nimi Sielut kulkevat sateessa on itsessään kuin runo. Lisäksi luin Jääskeläisen blogista, että kirjassa on myös kauhua, joten innostuin entisestään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sielut kulkevat sateessa on silkkaa runoutta - ainakin nimensä puolesta! Minuakin kiinnostaa nyt tuo kauhu. Lumikossa ja Harjukaupungissa oli omat jännityksensä, mutta pelkoa niistä kumpikaan ei aiheuttanut. Odotellaan :)

      Ihan sama mulla, joskus keskeneräiseksi jääneet romaanit imaisevat toisella lukukerralla täysillä mukaansa. Ja jotkut kirjat vain ovat niin taidokkaita, että kestävät useamman lukukerran.

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi! ♥