Herman Koch; Naapuri

Geachte Heer M. 2014, suom Sanna van Leeuwen ja Siltala 2015,  515s.

Kuvittelen usein mielessäni, että hän vain istuu - nainen tuolissa, elämä kulkee eteenpäin kuin kellon viisarit ilman että kukaan koskaan katsoo, kuinka myöhä jo on.


Hollantilaisen Herman Kochin kirjat kuuluvat niihin, jotka rynnivät röyhkeästi heti ilmestyttyään lukulistani ensimmäiselle sijalle. Jotain röyhkeää näissä onkin. Kirjailijan älyä ja mielikuvitusta on turha kyseenalaistaa, se käy ilmi jokaiselle teoksiin tarttuville jo ensisivuilta. Nämä ovat hyvällä tavalla häijyjä, tekstiltään nerokkaan koukuttavia. Koch todistaa, kuinka miljoonat kerrat kuultuihin tarinoihin voi oikealla katsantokannalla tuoda täysin uusia tuulia.

Ajatellaanpa vaikka mustasukkaisuutta, kateutta, ystävyyttä ja rakkautta, joita takakansi mainostaa. Näihin ihmiselämän peruselementteihin Naapuri porautuu ja tekee sen ihailtavan tuoreesti.

Tarina kertoo Herra M:stä, kitkerän katkerasta miehestä, jolla on hieno koti, nuori ja kaunis vaimo, sekä takanaan ura kansainvälisestä kirjallisesta menestyksestä. Nimenomaan takana. Nykyään hän tuntuu jumittuneen iänikuiseen sota-aiheeseen, joka puuduttaa jo lukijoita... Onko vanhuuttaan rapistuva mies kirjoittanut mitään yhtä iskevää sitten läpimurtoromaaninsa? Ei ole, ei ainakaan yläkerran mystisen naapurin mielestä, joka, kuten teoksen nimestä voi päätellä, tuo mukaan tarinaan hiipivää uhkaa. Onhan naapuri tarkkaillut kirjailijan elämää ja uraa kenenkään huomaamatta. Hän jos kuka osaisi kertoa, millainen mies kirjailijasta kuoriutuu kulissien takana. Tai niiden kaatuessa.

Palataanpa vielä herra M:n läpimurtoromaaniin. Se liittyy löyhästi erääseen tosielämän katoamistapaukseen, jossa pitkä hampainen, mutta itseään komeana pitävä historianopettaja arvoituksellisesti katoaa. Jan Landzaat. Jan, josta liikkui ennen kouluun saapumistaan kiihkeitä huhuja, joiden mukaan mies olisi kiinnostunut naispuolisista oppilaistaan. Olisipa hänelle ollut vielä suhteitakin avioliittonsa ulkopuolella. Huhut laantuvat hiljalleen, mutta sitten Jan rakastuu oppilaista kauneimpaan. Suhteesta tulee lyhyt, ja mies miltei sekoaa sen katkettua... Ainakin hänestä kuoriutuu oikea stalkkeri. Kaunista tyttöä ei saa päästää otteestaan, ei, vaikka tytöllä on jo uusi suhde, tällä kertaa ikäisensä nuorukaisen kanssa.


Lukija lukee kirjan. Jos kirja on hyvä, hän unohtaa itsensä. Se on kirjan ainoa tehtävä. Jos lukija ei pysty unohtamaan itseään vaan ajattelee lukiessaan jatkuvasti kirjailijaa, kirja on epäonnistunut. Lukuilon kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Joka tahtoo kokea iloa, ostakoon lipun vuoristorataan.


Vuoristoratalippua en Naapuria lukiessa todellakaan kaihonnut. Kuten Kochin aiemmat suomennokset, myös tämä nappasi rajuun syleilyynsä, josta tipahdin takaisin omaan elämääni vasta viimeisen sivun jälkeen. Olo jäi tyhjäksi. Ei kirjan takia, vaan epätoivon - kuinka kauan seuraavaa Kochia joutuu odottamaan?


"Minä tiesin sen heti", Herman sanoi. "Heti niissä Davidin bileissä, kun tapasimme ensi kerran. Tiesitkö sinäkin, Laura? Jo niissä bileissä?"
Hän ei vastannut, hän ei nyökännyt eikä pudistanut päätään. Hän vain katsoi suoraan kameran linssiin.
Kyllä, hän ajatteli, tiesin minäkin.

***

Kirjasta on postannut ainakin Leena Lumi