lauantaina, joulukuuta 23, 2017

Ne vuoden parhaat




Ensinnäkin, noiden hömelönassujen myötä (rottia en edes yritä kuvata) toivotan teille kaikille mitä suloisinta joulua! Tänäkin vuonna se saapuu, myös mataliin majoihin ja pieniin pirtteihin, meillekin, jotka jaksamme niin vähän.

Ja tietysti tässä kohdin vuotta on kiintoisaa kurkistaa mitä sitä on tullut luettua. Karsinta parhaimmistosta on vaikeaa, mutta kuten yleensä, nostan esiin ne lukukokemukset, jotka tulivat lähelle. Aivan iholle saakka. Taikka sitten jollain muulla tapaa ravisuttivat, herättelivät ajatuksia tai jäivät mieleen kummittelemaan.



Kertomakirjallisuus


Eve Hietamies: Hammaskeiju

Elena Ferrante: Hylkäämisen päivät

Heidi Köngäs: Sandra

Carlos Ruiz Zafón: Henkien labyrintti





Ajattelin, että tulevaisuus tulee olemaan juuri tällaista, elävää elämää sekoittuneena kuolleiden kostean mullan tuoksuun, tarkkaavaisuus sekoittuneena poissaolevaisuuteen, sydämentykytys sekoittuneena elämän merkityksettömyyteen. Se ei tule kuitenkaan olemaan vaikeampaa kuin menneisyys.



Jännärit/Trillerit


Claire Mackintosh: Annoin sinun mennä

Jo Nesbo: Jano

Daniel Cole: Räsynukke

Pierre Lemaitre: Silmukka



Muistutan itselleni, että olen itse pedannut vuoteeni ja nyt minun täytyy maata siinä.



Dystopiat


Beth Lewis: Suden tie

Margaret Atwood: Orjattaresi



Yksikään susi tai karhu ei luovuta, kun ne joutuvat lyödyiksi tai ovat nälissään. Onko karhun koskaan nähty loikkaavan kallionkielekkeeltä, koska se kohtasi elämässään vastoinkäymisiä? Ei ole. Villieläimet jatkavat, kunnes lihaksissa ja luissa ei ole yhtään voimaa jäljellä. Villieläin ei luovuta; ne jatkavat iäisyyksiin asti, samoin tekisin minä.




14 kommenttia:

  1. Minulla Annoin sinun mennä oli toiseksi paras dekkari! Siinä oli sitä jotakin....

    Sandra myös hyvä ja Hylkäämisen päivät.

    (Nyt sitten luen ihan koukussa taas, arvaat kyllä mitä:) Voi tytöt!

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi tytöt, arvelen mitä kirjaa luit ja minä luin sen saman ja olen niin myyty... ;) Kiitos kun muistutit kirjailijasta!

      <3

      Poista
  2. Meillä ei ehkä ole ihan samanlainen lukumaku, mutta yksi yhteinen tältä listalta löytyy: Margaret Atwoodin Orjattaresi! Niin hyvä! Aion pian lukea myös Ferranten Hylkäämisen päivät, tuskin jättää kylmäksi.

    Hyvää joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laura, se juuri on rikkautta, että meillä bloggaajilla on erilainen kirjamaku ja sitten välillä sama teos iskee hermoon :) Orjattaresi on loistava, arvaa odotanko että myös sarja jatkuu...

      Hyvää alkavaa vuotta! <3

      Poista
  3. Voi mikä hurmaavan hellyyttävä hömelönassutrio! Monia jaettuja lukukokemuksia meillä näemmä ja kevätsesonkikin lupailee hyvää...
    Jep: ollaan kuin villieläimet ja pidetään katse ja rintamasuunta eteenpäin, kohti tulevaa. Hömelöille silitykset & rauhaisaa ja omanoloista jouluaikaa Sinulle ynnä mukavaa loppuvuotta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hömelöitä on enemmänkin, mutta uroksia en voinut samaan kuvaan ottaa syystä että marsuilla on tuo lisääntymisvietti... melkoinen :D
      Katse kohti kevättä joka lupaa nannaa! Kaikkea kaunista sinulle <3

      Poista
  4. Ei ole totta, sinullakin on rottia? Itselläni viisi, joista kaksi nakua ja toinen nakuista (ja yksi karvainen) vielä dumbo. Loistavia otuksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, mulla on tällä hetkellä 6 rotta jätkää joista 3 kiharakarvaisia rexejä. Ovat aivan valloittavia <3 Kiitos sinulle kommentistasi!

      Poista
  5. Mun pitää kertoa, että syksyllä rapisteli meidän välikatossa myyrä/rotta. Meidän rivitaloyhtiössä on siis ollut pieni jyrsijäongelma, muilla sama juttu, ehkä sama siimahäntä. Nyt ei ole kuulunut vähään aikaan mitään.

    Noista kirjoista olen lukenut Janon, Annoin sinun mmennä ja Räsynuken. Suden tietä suosittelen dystopian ystäville.

    Kyllä se niin on, että vaikka miten petaa mukavat lakanat, niin ryppyyn ne menee kuitenkin ja koirankarvoja ja -oksennusta sieltä on löytynyt melkein joka kerta, eli muuttujia löytyy muualtakin kuin itsestä, jotka vaikuttavat lakanoiden pestävyyteen. Otetaan päivä kerrallaan.

    Lukuiloa Annika :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, miten hienosti sanottu! :) Meillä on niin yhtenevä tuo lukumaku, että keväällä huudellaan taas hurraata komenteissa.

      Mutta tuo jyrsijä ongelma ei kiva ollenkaan. Joku sanoi joskus että jos kesyrottaa vertaa villiin, se on sama kuin vertaisi sutta koiraan :) Nämä meidän otukset on kertakaikkiaan nössyköitä.

      Lukuiloa sinullekin Mai <3

      Poista
  6. Oi hömelönassuja 😍

    Tuo Suden tien sitaatti on niin hyvä!

    Ihanaa ja rentouttavaa vuoden loppua ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on meidän joulusikoja :D Et usko mikä röhke ja pulputus aina kun jääkaapin ovi aukeaa... :D

      Kaikkea kaunista ensi vuoteen ❤ Luen juuri Mersumiehen viimeistä osaa, huh huh...

      Poista
  7. En ole lukenut listaltasi kuin Annoin sinun mennä -jännärin. Ferranten sarjaa olen aloittanut vasta nyt, täysin jälkijunassa enkä oikein vielä tiedä tykkäänkö vai en. Zafonin sarjaa olen aikoinaan lukenut vain ensimmäisen osan verran ja se oli jotenkin niin ihana, että en raaskinut lukea enempää ettei vain mene hyvä tarina pilalle. Nyt olen alkanut pohtimaan, että jospa sitä kuitenkin lukisi jatko-osatkin jossain vaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sonja, Ferranten sarja vaatii (minusta) omanlaisen lukurauhan ja keskittymisen, mutta jos sarjaan pääsee sisälle, se on menoa sitten :) Voi, lue tuo Zafónin viimeinen osa! Minusta aivan super, vaikka Tuulen varjo nostikin riman aivan taivaisiin.

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi! ♥