perjantaina, toukokuuta 16, 2014

Lena Andersson; Omavaltaista menettelyä

Egenmäktigt förfarande - en roman om kärlek 2013, suom. Sanna Manninen, Siltala 2014, 214s.

Mikään ei ole niin autio kuin asunto, josta rakastaja on juuri poistunut. Kolkkous iski vasten Esterin kasvoja.
Se ei ole sen arvoista, hän tunsi.
Se on aina sen arvoista, hän ajatteli.
Oli miten oli, en voi olla ilman, hän ajatteli ja tunsi.

Lena Anderssonin August-palkinnolla muistettu teos, Omavaltaista menettelyä ei ole missään nimessä helppo kirja. Se on hieno, se on riipiviä, raivostuttava, ravisteleva. Romaanissa käsitellään, kuten takateksti lupaa: "banaalian yksinkertaista julmuutta sekä suurenmoisen täydellistä antautumista" eräässä ihmissuhteessa. Valtaa, ja sitä, kuinka helppo vallalla on pieni ihminen nujertaa. Toivoa, joka pyrkii rakentamaan sillan sinne missä ei lopulta ole mitään.

"Kaikkea hyvää", hän ajatteli, siinäpä fraasi jolla oli kaikki murha-aseen ominaisuudet.

On Ester Nilsson, runoilija, joka ammentaa elämänvoimansa sanoista. On Hugo Rask, taitelija, josta Ester ryhtyy laatimaan esseetä. Jo miehen teokset aiheuttavat väristyksiä muutoin niin asiallisessa Esterissä. Ja kun nämä kaksi tapaavat, on piru irti. Ester rakastuu päättömästi, sairaalloisesti, epätoivoisesti. Hugo sen sijaan käyttää Esterin antautumista pienenä arjen piristyksenä. Vetää lähelleen ja saman tien pakenee paikalta. Tyypillinen mies siis tämä Hugo? Ei, harva mies toimii sentään näin vastenmielisellä tavalla. Kun Ester riutuu rakkaudesta, yrittää piinallisesti siitä irrottautua, heittää Hugo taas uusia koukkuja, joihin naisparka takertuu. Irti ei saa päästää, lähelle ei saa tulla.

Oli hiljaista. Meni viikko. Hätäännys ja itsesyytökset saivat Esterin melkein oksentamaan.

Esterin ja Hugon tarina on vaikuttavan fiksusti kuvattu, lyhyehkö romaani rakastamisen vaikeudesta. Julmuudesta, jolla toista ihmistä voi mielensä mukaan pyöritellä. Hermostuin Hugoon, koin sympatioita Esteriä kohtaan, kunnes lopulta väsyin häneenkin. Olisi tehnyt mieli ravistella tätä runoilija ressua ja pakottaa hänet irti Hugon taikapiiristä. Olisi tehnyt mieli kääriä Ester huopaan ja tarjoilla hänelle kaakaota.

Omavaltaista menettelyä on hämmentävällä tavalla hyvä kirja. Koin sen paikoin puskevan yli hilseen, mikä ei ole miellyttävä tunne lukiessa. Toisaalta romaani sai minut rakastumaan omaan, kilttiin mieheeni. Kenellekään en Esterin kohtaloa toivoisi. En edes pahimmalle vihamiehelleni.

Toivo on ihmisruumiissa asuva loiseläin, joka elää täydellisessä symbioosissa ihmissydämen kanssa.

***

Teos on saanut heti julkaisun jälkeen runsaasti blogihuomiota. Linkitän teidät Katrille, josta pääsette lukemaan myös kanssabloggaajien mietteitä teoksesta.


10 kommenttia:

  1. Tämä kirja kiinnostaa minua kovasti ;)

    VastaaPoista
  2. Lue ihmeessä, tämän tempaisee yhdeltä istumalta :)

    VastaaPoista
  3. Mullakin odottaa tämä hyllyssä, jännityksellä odotan. :)

    VastaaPoista
  4. Tästä on nyt puolet luettuna ja heti keksii paljon pohdittavaa, saa nähdä mitä lopussa odottaa. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi! Jos viitsit, tule huikkaamaan kun olet teoksen postannut :) Kiinnostaa lukea, miten tämä on muille auennut.

      Poista
    2. Hmm, jäi kyllä paljon mietittävää tästä.. ja kirjan päätös jäi vähän auki :-D
      Mutta niitä erilaisia mietteitä oli jännä lukea - hankala kertoa muuta!

      Poista
    3. Joo, tämä oli kyllä melko hämmentävä teos :) ai että mua kiukutti se äijä!

      Poista
  5. Annika, olet sen verran pidäkkeellinen tämän kanssa, että aloin ajatella lukijaa iän kannalta. Nyt ku luet Terästä, se takuulla ei mene sulla yhtään yli hilseen, mutta tässä Anderssonin kirjassa on jotain sellaista, jota on nähhnyt ellei jopa itse kokenut todella paljon, kun on tullut tiettyyn ikään;) Etenkin noita hugoja, niitä riittää, mutta myös ester-parkoja, sillä aina on myös höynäytettäviä, jotka muutamasta tapaamisesta luulevat vaikka mitä. Minulla on ihan lähipiirissä 'ester' ja kyllä on ollut tekemistä saada toinen tajuamaan, että hugo ei ole tosissaan. Mikä meitä naisia oikein vaivaa, kun olemme niin hyväuskoisa ja miksi ihmeessä maailmassa on ollenkaan punkkeja, hirvikärpäsiä ja hugoja!

    VastaaPoista
  6. Ihanasti sanottu Leena, mistä suosta noita hugoja oikein nousee? Itse olen kyllä myös niin vietävissä, että varmasti lankeaisin, jos kohdalle sattuisi... Onneksi ei ihan näin järkkyä tapausta sentään :) Mutta, me olemme naisia. Ja ylpeitä siitä.

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi! ♥