perjantaina, syyskuuta 26, 2014

Eija Lappalainen ja Anne Leinonen; Routasisarukset

WSOY 2011, 398s.

On heitä seitsemän:
yksi näkee sydämeen,
toinen kuulee kuiskeet koneiden,
synnyttäjä kantaa salaisuutta kupeissaan,
kääpijä uumenissa maan mönkii
kuollut Taivaasta laskeutuu,
orja kahleitta kulkee
ja soturi sodan aloittaa.


Oih ja voih. Olen vitkutellut arvioni kanssa viikkotolkulla, pyöritellyt ja käännellyt tätä teosta mielessäni. Kirja on niitä, jotka minun piti lukea jo about vuosi sitten kun dystopia villitys lukijan yllätti. Siri Kolun loistavan Pelko ihmisessä -teoksen jälkeen oli pakko saada jotain vastaavaa luettavaksi. Tarve oli niin pakottava, että näin jopa unia, joissa etsin vimmaisesti dystopioita kirjastosta. Routasisarukset luin kuitenkin ihan valvetilassa, uskoakseni.

Romaani lukeutuu siihen surulliseen ryhmään jonne mielessäni sysin kaikki ne kirjat, joihin olisin palavasti halunnut ihastua, mutta jotka eivät sitten niin valtavaa vaikutusta tehneetkään (katso esmes Kolme). Ei tämä missään nimessä huono ollut, päinvastoin, mutta suurimmaksi syyksi pettymykseeni osoittautui liika vertailu juurikin Koluun. Sirin käyttämä kieli oli niin vetoavan eläväistä, että Lappalaisen ja Leinosen perin perinteinen kerronta jotenkin minut uuvutti. Ei saisi liiaksi verrata mutta.

Itse tarina Routasisaruksissa oli minua miellyttääkseen turhan paljon kallellaan fantasiaan. Toisaalta jos juonta yhtään mielessään mietti, löysi siitä ilahduttavan syvällisen sanoman. Koko kirja kertoo, kuten takakansikin lupaa, yksilön vapaudesta, sen puuttumisesta ja tästä johtuvista seurauksista.

Routasisarukset on tarina 2300-luvun maailmasta, josta on jäljellä enää rippeet. Kuitenkin siinä missä osa väestöstä kärsii kylmyydestä ja nälästä, joukosta löytyy myös yleellisesti elelevät "paremmat ihmiset". Teoksen alussa Utu niminen sankarimme tekee lähtöä vaatimattomasti mutta turvallisesti elävästä Laasosta. Paikasta, jonne hänet vauvana tuotiin adoptoitavaksi, kuten suurin osa muistakin lapsista. Hedelmöittyminen kun ei tavalliselle raavalle kuulu. Syy Utun lähtöön on se, että hänen suuresti ihailemansa velipuoli, Marras teki saman liikkeen jo aiemmin. Nyt pieniin ja tunkkaisiin ympyröihin kyllästynyt Utu suuntaa kohti vaarallista Metsää. Utu, joka osaa kommunikoida hämmästyttävällä tavalla koneiden kanssa.

Kirjasta on blogattu, kuten Google kertoo, hurjasti. Sille on myös ilmestynyt jatko-osa nimeltä Konejumalat. Voi olla, että nurinoistani huolimatta minäkin teoksen tulen lukemaan, sen verran jännittävään kohtaan kirja jäi.


Taila kosketti otsaani. - Emme voi aina tehdä niin kuin olisi oikein. On tehtävä mitä voimme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

♥ Kiitos kommentistasi! ♥