torstaina, toukokuuta 02, 2019

Søren Sveistrup; Kastanjamies



Kastanjemanden 2018, suom. Antti Saarilahti ja Otava 2019, 542s.



Genz ojentaa käden kaiteen alle ja kerii narun auki niin, että esine roikkuu vapaasti edestakaisin heiluen. Kaksi tummanruskeaa, päällekkäistä kastanjaa: ylempi pienempi, alempi iso. Pienempään kastanjaan on kaiverrettu kaksi reikää silmiksi. Isompaan on tökätty tulitikkuja esittämään käsiä ja jalkoja. Yksinkertainen nukke, joka koostuu kahdesta pallosta ja neljästä tikusta, mutta jostain selittämättömästä syystä se saa Thulinin sydämen pysähtymään hetkeksi.



Lapsiperheelle ominaiseen tapaan huhtikuu, tuo kuukausista julmin, meni meillä sairastelun merkeissä. Olen tietoisesti vältellyt blogiani tuskaisen tietoisena huomiota ulvovista teoksista, joista pitäisi naputella pian. Ei pakon tähden, vaan koska nämä kirjat  ansaitsevat huomiota.

Aloitetaan purku Kastanjamiehestä. Synkeästi perinteitä vaalivasta, mutta omaa ääntään hakevasta trilleristä, jossa murhaaja merkitsee uhrinsa kastanjista tehdyillä nukeilla.


Kastanjamies, astu sisään. Kastanjamies, astu sisään...


Ja hän astuu. Hän täyttää sairaalloisen tehtävänsä yhä uudelleen, yhä älykkäämmin samalla brutaalilla tavalla. Nuori äiti amputoidaan elävältä, kidutusta jatketaan kunnes nainen kuolee. Sama kaava toistuu toisen niin ikään äiti-ihmisen kohdalla, eivätkä Hessin pelottelut sarjamurhaajasta voi enää kaikua kuuroille korville. Mutta kuinka murhat liittyvät vuosi sitten kadonneeseen tyttöön? Juttu piti olla valmiiksi taputeltu ja murhan tunnustanut mies istuu parhaillaan vankilassa. Ruumista ei vain koskaan löytynyt...


Teos tutustuttaa meidät kahteen etsivään; Thuliniin ja Hessiin. Tietynlainen taistelupariasetelma on kieltämättä tutun kuuloinen, puhumattakaan Hessin traumaattisesta menneisyydestä ja selkeästä auktoriteettikammosta.


Hess suhtautui kuolemaan pitkään välinpitämättömästi. Ei siksi, että olisi vihannut elämää, vaan koska oli niin tuskallista olla olemassa. Hän ei hakenut apua eikä mennyt niiden harvojen ystävien luo, joita hänellä oli. Hän ei noudattanut neuvoja, joita hänelle annettiin. Sen sijaan hän pakeni.



Kastanjamies piikittää suoraan hermoon. Jo prologi takaa vilunväristyksiä, ja niitä tämä tuhti lukupaketti tarjoaa kiihtyvällä tahdilla. Kaltaiseni verta pelkäämättömät jännärifanit ottavat romaanin varmasti ilolla vastaan, varsinkin kun juoni on näin taidokkaasti rakennettu. Toisaalta, odotan tanskalaisen käsikirjoittajan (mm. Jälkiä jättämättäSøren Sveistrupin vievän sarjan päähenkilöitä vielä persoonallisempaan suuntaan. Jatkoa odotellessa.



Suru on koditonta rakkautta.


***


Kirjasta on blogattu ainakin Kirsin kirjanurkassa ja Mummo matkalla -blogeissa.





10 kommenttia:

  1. Mainio esikoinen! Omaääninen Sveistrup taitaa lyhyiden lukujen tekniikan sekä onnistuu taitavasti tiivistämään ja tihentämään tunnelmaa loppua kohden. Loppukaneetti surusta on oiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, genressä on aina tilaa uusille ja taitaville kynäilijöille! Miekin pidin lyhyistä ja napakoista luvuista ja miten hienosti kirjoitat "Loppukaneetti surusta on oiva."

      Poista
  2. Oi, pidän tästä suuresti. Hienosti kirjoitettu.:)

    VastaaPoista
  3. Aloitin tämän kuuntelun äänikirjana, mutta jätin kesken. Tuntui, että oli hankala pysyä selvillä hahmoissa ja käänteissä. Ehkä kokeilen joskus lukea ihan kirjana, jolloin saisi ainakin helposti palattua takaisin tarkistamaan asioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hm, itse en ole ikinä kokeillut äänikirjoja, joten en osaa nyt ottaa kantaa :) toisaalta jos ei oikein iske niin mitä sitä turhia, maailma on täynnä kirjoja :)

      Poista
  4. Tää muistutti, että mulla on vieläki se Daniel Colen toinen lukematta :D Mutta onneksi on koko kesä eessä, vielä kun sais hommattua parvekkeelle riippumaton josta tehä lukulöhönurkkaus :D Dekkarit ja jännärit kuuluu joka vuodenaikaan! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cole kulkee mukanani, ja varmasti jotain muutakin yhtä kihelmöivää ;) Otetaan nyt reilusti lukuaikaa :)

      Poista
  5. Kiinnostava ja omanoloinen dekkaristi:) Tukuisaa tekstiä, kelpo pohdintaa unohtamatta. Yllätyslisä oli Sveisturupin tunnelman tiivistys ja tempon lisäys loppua kohden plus loppuratkaisuyllätys.

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi! ♥