411s.
Ulkosaariston yksinäisyyteen vetäytynyt entinen kirurgi Frederik Welin kohtaa keskellä talvea yllättävän näyn: jäällä hänen talonsa edessä rollaattoriin nojaa vanha nainen.Nainen on Frederikin entinen rakastettu Harriet, jonka mies jätti neljäkymmentä vuotta sitten sanomatta sanaakaan. Harriet on kuolemassa syöpään, ja hän on tullut pyytämään Frederikiltä viimeistä palvelusta: että tämä täyttäisi kauan sitten antamansa lupauksen ja veisi hänet eräälle tietylle pohjoiselle metsälammelle.Suostuessaan pyyntöön Frederik ei voi aavistaa, mikä häntä odottaa. Matka läpi talvisen Ruotsin on myös matka Frederikin omaan menneisyyteen. Se pakottaa hänet vihdoin kohtaamaan haamut, jotka ovat saaneet hänet eristäytymään maailmasta, ja ottamaan vastuun hirveästä virheestä, joka kerran muutti hänen elämänsä.
***
Mankell on niin loistava, en koskaan kyllästy häneen! Vaikka äkikseltään voisi vaikuttaa tylsänpuoleiselta kertomus saaristolle itsekseen muuttaneesta miehestä, Mankell se osaa tehdä tarinasta kuin tarinasta mukaansatempaavan upean. Kirja on runollinen ja kaunis kuvaus yksinäisyydestä, vastuusta ja kuolemasta. Aivan ihana, mestarillinen Teos!
"Silloin kuin nytkin elämä oli mielestäni sitä, ettei irrota otettaan. Elämä on hento oksa kuilun yllä. Roikun siinä niin kauan kuin jaksan."
sunnuntaina, elokuuta 16, 2009
torstaina, elokuuta 13, 2009
Ruth Rendell; Kerro, kerro kuvastin
464s.
”Vangitsee lukijansa ilman poliisivoimia”
Satujen maailmassa komea prinssi pelastaa kauniin prinsessan ilkeän äitipuolen kynsistä ja vie hänet linnaansa. Siellä he elävät onnellisina elämänsä loppuun asti.Mutta todellisuudessa haaveet saattavat muuttua kammottaviksi painajaisiksi.Teddy Grex on elänyt ankean lapsuuden vailla hellyyttä ja hoivaa. Hänestä kasvaa yksinäinen nuorimies, joka janoaa kauneutta. Koulunsa kevätnäyttelyssä hän törmää elämänsä naiseen. Suloinen Francine Hill on hänelle ilmielävä satujen prinsessa. Teddy haluaa Francinen omakseen. Mutta Francinella on äitipuoli, joka ei aio irrottaa otettaan tytöstä. Vain hänellä on avain Francinen lapsuuden saloihin.Ennen kuin prinssi ehtii ahdinkoon joutuneen prinsessansa avuksi, hän on jo tappanut kaksi ihmistä…
Kerro, kerro kuvastin on hyytävä psykologinen trilleri kahden rakkautta vaille jääneen nuoren elämästä. Ruth Rendell näyttää kyntensä goottilaisten kauhutunnelmien luojana ja pyörittää nerokkaan pääjuonen ohella lukuisia nautittavia sivujuonia, joista ei puutu hiuksia nostattavia käänteitä. Lontoo elää ja hengittää aistivoimaisena romaanin jokaisella sivulla.
***
Ehkei ollut aivan otollisin aika tutustua Rendelliin. Kaksi viimeksi lukemaani kirjaa vain olivat niin loistavia, että olisivat jättäneet minkä tahansa teoksen varjoonsa...
Siinä missä Enkelipeli onnistui samankaltaiselta miljööltään ja tunnelmaltaan olemaan oikeasti hyytävä, tämä toi mieleen pintasilauksen. En tiedä, jostain syystä teos vain jätti minut täysin kylmäksi. Alku takkusi, jossain vaiheessa pääsin edes vähän sisälle romaaniin ja sitten olinkin taas ulkona.
Rendellillä on oma tyylinsä, jotenkin kliinisen etäinen, josta pitkälti puuttuu Fossumin kaltainen lämpö. Kaikki kirjan henkilöt olivat tavallaan pahiksia, eikä kukaan onnistunut myötätuntojani herättämään (paitsi, no, ehkä sadun prinsessa, mutta laimeaksi jäi). Haen kirjoilta jonkinlaista vertaistukea, ja tässä samaistumiskohdetta oli mahdotonta löytää.
Moitteista huolimatta, varmasti tästä moni pitääkin ja saatanpa joskus testata muita Rendellin teoksia.
”Vangitsee lukijansa ilman poliisivoimia”
Satujen maailmassa komea prinssi pelastaa kauniin prinsessan ilkeän äitipuolen kynsistä ja vie hänet linnaansa. Siellä he elävät onnellisina elämänsä loppuun asti.Mutta todellisuudessa haaveet saattavat muuttua kammottaviksi painajaisiksi.Teddy Grex on elänyt ankean lapsuuden vailla hellyyttä ja hoivaa. Hänestä kasvaa yksinäinen nuorimies, joka janoaa kauneutta. Koulunsa kevätnäyttelyssä hän törmää elämänsä naiseen. Suloinen Francine Hill on hänelle ilmielävä satujen prinsessa. Teddy haluaa Francinen omakseen. Mutta Francinella on äitipuoli, joka ei aio irrottaa otettaan tytöstä. Vain hänellä on avain Francinen lapsuuden saloihin.Ennen kuin prinssi ehtii ahdinkoon joutuneen prinsessansa avuksi, hän on jo tappanut kaksi ihmistä…
Kerro, kerro kuvastin on hyytävä psykologinen trilleri kahden rakkautta vaille jääneen nuoren elämästä. Ruth Rendell näyttää kyntensä goottilaisten kauhutunnelmien luojana ja pyörittää nerokkaan pääjuonen ohella lukuisia nautittavia sivujuonia, joista ei puutu hiuksia nostattavia käänteitä. Lontoo elää ja hengittää aistivoimaisena romaanin jokaisella sivulla.
***
Ehkei ollut aivan otollisin aika tutustua Rendelliin. Kaksi viimeksi lukemaani kirjaa vain olivat niin loistavia, että olisivat jättäneet minkä tahansa teoksen varjoonsa...
Siinä missä Enkelipeli onnistui samankaltaiselta miljööltään ja tunnelmaltaan olemaan oikeasti hyytävä, tämä toi mieleen pintasilauksen. En tiedä, jostain syystä teos vain jätti minut täysin kylmäksi. Alku takkusi, jossain vaiheessa pääsin edes vähän sisälle romaaniin ja sitten olinkin taas ulkona.
Rendellillä on oma tyylinsä, jotenkin kliinisen etäinen, josta pitkälti puuttuu Fossumin kaltainen lämpö. Kaikki kirjan henkilöt olivat tavallaan pahiksia, eikä kukaan onnistunut myötätuntojani herättämään (paitsi, no, ehkä sadun prinsessa, mutta laimeaksi jäi). Haen kirjoilta jonkinlaista vertaistukea, ja tässä samaistumiskohdetta oli mahdotonta löytää.
Moitteista huolimatta, varmasti tästä moni pitääkin ja saatanpa joskus testata muita Rendellin teoksia.
sunnuntaina, elokuuta 09, 2009
Karin Fossum; Paha tahto
222s.
On kolme nuorta kaverusta: Axel Friman, Philip Reilly ja Jon Moreno. Axel on porukan karismaattinen johtaja, Philip ahkerasti Koraania siteerava filosofi ja Jon se mukava kaveri. Eräänä päivänä Jon löytyy järvestä kuolleena oltuaan retkeilemässä kahden kaverinsa kanssa. Poliisin epäilykset kohdistuvat luonnollisesti Axeliin ja Philipiin. Käy kuitenkin ilmi, että Jon on ollut psykiatrisessa hoidossa ja että hän on potenut huomattavaa syyllisyyttä ja häpeää. Itsemurhakaan ei siis ole pois laskuista. Pian löytyy toinenkin ruumis, tällä kertaa vainaja on nuori vietnamilaisperäinen poika. Ilmenee, että hän on kadonnut jo aiemmin oltuaan samoissa bileissä kuin Axel, Philip ja Jon. Liittyvätkö tapaukset toisiinsa vai onko niin, ettei mitään rikosta ole tapahtunutkaan? Tapausta tutkii sympaattinen, mutta jämerä komisario Konrad Sejer, jonka yhteistyö apulaisensa Jakob Skarren kanssa tuntuu toimivan paremmin kuin koskaan. Karin Fossumin kerronta on vähäeleistä, tarkkaa, yllätyksellistä ja ennen kaikkea nautinnollista luettavaa.
***
Oli jo ikävä Fossumia. Aikoinani ahmin lähes putkeen kaikki hänen teoksensa, lukuun ottamatta
Toisenlaista rakkautta. Se kertoo pedofiilistä, ja Karinin tarkan ihmismielen tuntien, en tahdo todellakaan tietää, millainen sielunmaisema lapseensekaantujalla on. Mutta kun kuulin, että tältä psykologisten jännäreiden mestarilta on uusi teos ilmestynyt, tein heti varauksen kirjastoon.
Eikä Fossum pettänyt, ainoastaan harmitti kirjan lyhyt sivumäärän. Kirjan poliisivaljakko, Sejer ja Skarre ovat siinä määrin sympaattisia hahmoja, että heistä olisi voinut lukea vaikka 500 sivua.
Rikosromaanien viidakossa Fossum on kirkas tähti ja erottuu edukseen. Tämäkin teos on lämpimällä tavalla viisas. Toisaalta henkilöiden ahdistukseen samaistuminen on liiankin helppoa. Kaikki me kuljemme ikään kuin kuilun reunalla. Toiset putoavat, toiset eivät.
Ajatuksiaherättävää ja erittäin suositeltavaa lukemista!
On kolme nuorta kaverusta: Axel Friman, Philip Reilly ja Jon Moreno. Axel on porukan karismaattinen johtaja, Philip ahkerasti Koraania siteerava filosofi ja Jon se mukava kaveri. Eräänä päivänä Jon löytyy järvestä kuolleena oltuaan retkeilemässä kahden kaverinsa kanssa. Poliisin epäilykset kohdistuvat luonnollisesti Axeliin ja Philipiin. Käy kuitenkin ilmi, että Jon on ollut psykiatrisessa hoidossa ja että hän on potenut huomattavaa syyllisyyttä ja häpeää. Itsemurhakaan ei siis ole pois laskuista. Pian löytyy toinenkin ruumis, tällä kertaa vainaja on nuori vietnamilaisperäinen poika. Ilmenee, että hän on kadonnut jo aiemmin oltuaan samoissa bileissä kuin Axel, Philip ja Jon. Liittyvätkö tapaukset toisiinsa vai onko niin, ettei mitään rikosta ole tapahtunutkaan? Tapausta tutkii sympaattinen, mutta jämerä komisario Konrad Sejer, jonka yhteistyö apulaisensa Jakob Skarren kanssa tuntuu toimivan paremmin kuin koskaan. Karin Fossumin kerronta on vähäeleistä, tarkkaa, yllätyksellistä ja ennen kaikkea nautinnollista luettavaa.
***
Oli jo ikävä Fossumia. Aikoinani ahmin lähes putkeen kaikki hänen teoksensa, lukuun ottamatta
Toisenlaista rakkautta. Se kertoo pedofiilistä, ja Karinin tarkan ihmismielen tuntien, en tahdo todellakaan tietää, millainen sielunmaisema lapseensekaantujalla on. Mutta kun kuulin, että tältä psykologisten jännäreiden mestarilta on uusi teos ilmestynyt, tein heti varauksen kirjastoon.
Eikä Fossum pettänyt, ainoastaan harmitti kirjan lyhyt sivumäärän. Kirjan poliisivaljakko, Sejer ja Skarre ovat siinä määrin sympaattisia hahmoja, että heistä olisi voinut lukea vaikka 500 sivua.
Rikosromaanien viidakossa Fossum on kirkas tähti ja erottuu edukseen. Tämäkin teos on lämpimällä tavalla viisas. Toisaalta henkilöiden ahdistukseen samaistuminen on liiankin helppoa. Kaikki me kuljemme ikään kuin kuilun reunalla. Toiset putoavat, toiset eivät.
Ajatuksiaherättävää ja erittäin suositeltavaa lukemista!
perjantaina, elokuuta 07, 2009
Carlos Ruiz Zafón; Enkelipeli
607s.
Lumoava kirjallinen mysteeri, ylistyslaulu Barcelonalle, rakkaustarina, kauhukertomus ja huima maailmanmenestys - tätä kaikkea on huikean Tuulen varjo -romaanin paha sisarpuoli Sinettilakan vaakunassa on enkeli siivet levällään, ja kuoressa David Martínin nimi.
Salaperäinen pariisilaiskustantaja Andreas Corelli toistaa kirjeessään vuosi sitten esittämänsä tarjouksen. Hän lupaa tehdä nuoresta kirjailijasta rikkaan ja kuolemattoman. Onnettomat olosuhteet ja epätoivoinen rakkaus saavat Davidin hyväksymään Corellin tarjouksen - mutta hinta on kovin mahdollinen. David johdatetaan Unohdettujen kirjojen hautausmaalle, joka kuiskii hänelle salaisuuksiaan. Myös lukija on vietelty.
***
Odotin kuin kuuta nousevaa tätä kirjaa varauksesta. Kuulemani ja lukemani mukaan monet ovat Tuulen varjon jälkeen olleet Enkelipeliin pettyneitä, joten hiukan varauksella kirjaan tartuin. Monet ovat kirjasta myös lumoutuneet ja itse kuulun viimeksi mainittuun ryhmään.
Siis. Kuten kuvitella saattaa, kirjailijalla oli melkoiset paineet teosta kirjoittaessa kulttimaineeseen nouseeen esikoisen jälkeen. Myötätunnolla häntä ajattelen. Mielestäni Carlos onnistui loistavasti Enkelipelissä. Tässä oli pitkälti sama mystinen tunnelma, kuin Tuulen varjossa. Tapahtumat sijoittuvat aikaan ennen Tuulen varjoa. Silti tarina oli selkeästi omanlaisensa. Oli Unohdettujen kirjojen hautausmaa, oli samoja pimeitä katuja ja rakennuksia, oli uhkaava ja outo tunnelma...
Paikoin juoni tuntui hajanaiselta ja liiaksikin rönsyilevältä. Lisäksi teoksen ahdistus meni välillä jo aivan sarkasmin puolelle, juonikuviot suorastaan överiksi.
Mutta kaiken kaikkiaan, aivan loistava goottilainen rakkaus/kauhutarina. Innolla jään odottamaan Zafónin seuraavaa teosta. Suosittelen!
Lumoava kirjallinen mysteeri, ylistyslaulu Barcelonalle, rakkaustarina, kauhukertomus ja huima maailmanmenestys - tätä kaikkea on huikean Tuulen varjo -romaanin paha sisarpuoli Sinettilakan vaakunassa on enkeli siivet levällään, ja kuoressa David Martínin nimi.
Salaperäinen pariisilaiskustantaja Andreas Corelli toistaa kirjeessään vuosi sitten esittämänsä tarjouksen. Hän lupaa tehdä nuoresta kirjailijasta rikkaan ja kuolemattoman. Onnettomat olosuhteet ja epätoivoinen rakkaus saavat Davidin hyväksymään Corellin tarjouksen - mutta hinta on kovin mahdollinen. David johdatetaan Unohdettujen kirjojen hautausmaalle, joka kuiskii hänelle salaisuuksiaan. Myös lukija on vietelty.
***
Odotin kuin kuuta nousevaa tätä kirjaa varauksesta. Kuulemani ja lukemani mukaan monet ovat Tuulen varjon jälkeen olleet Enkelipeliin pettyneitä, joten hiukan varauksella kirjaan tartuin. Monet ovat kirjasta myös lumoutuneet ja itse kuulun viimeksi mainittuun ryhmään.
Siis. Kuten kuvitella saattaa, kirjailijalla oli melkoiset paineet teosta kirjoittaessa kulttimaineeseen nouseeen esikoisen jälkeen. Myötätunnolla häntä ajattelen. Mielestäni Carlos onnistui loistavasti Enkelipelissä. Tässä oli pitkälti sama mystinen tunnelma, kuin Tuulen varjossa. Tapahtumat sijoittuvat aikaan ennen Tuulen varjoa. Silti tarina oli selkeästi omanlaisensa. Oli Unohdettujen kirjojen hautausmaa, oli samoja pimeitä katuja ja rakennuksia, oli uhkaava ja outo tunnelma...
Paikoin juoni tuntui hajanaiselta ja liiaksikin rönsyilevältä. Lisäksi teoksen ahdistus meni välillä jo aivan sarkasmin puolelle, juonikuviot suorastaan överiksi.
Mutta kaiken kaikkiaan, aivan loistava goottilainen rakkaus/kauhutarina. Innolla jään odottamaan Zafónin seuraavaa teosta. Suosittelen!
sunnuntaina, elokuuta 02, 2009
Karin Slaughter; Riistetyt
375s.
On kesälauantai Heartsdalen pikkukaupungissa. Rauhallinen ilta saa dramaattisen käänteen, kun kahden teini-ikäisen riita päättyy toisen kuolemaan. Nuoren tytön ruumiinavaus paljastaa järkyttäviä asioita, joille tytön lääkäri ja kaupungin patologi Sara Linton on ollut täysin sokea. Sitten katoaa uhrin teini-ikäinen ystävä. Tutkimusten edetessä uhrien perheet ja ystävät kääntävät selkänsä ja vaikenevat. Kaupunki kätkee hirvittäviä salaisuuksia, jotka koskevat useita perheitä. Kun poliisipäällikkö Jeffrey Tolliver löytää kadonneen tytön, karmea totuus paljastuu kokonaisuudessaan.
***
Enhän minä malttanut olla tätäkin osaa lukematta, vaikka aihepiirinsä puolesta aion väliin jättää... Olisi pitänyt. Teos oli hyvä kirjailijan tyylin ja henkilöhahmojen uskottavuuden puolesta, mutta itse tarina sen verran karmiva (pedofiilejä, lapsipornoa), ettei äiti-ihmisten tällaista pitäisi lukea. Ehdottomasti sarjan hirvittävin jakso.
On kesälauantai Heartsdalen pikkukaupungissa. Rauhallinen ilta saa dramaattisen käänteen, kun kahden teini-ikäisen riita päättyy toisen kuolemaan. Nuoren tytön ruumiinavaus paljastaa järkyttäviä asioita, joille tytön lääkäri ja kaupungin patologi Sara Linton on ollut täysin sokea. Sitten katoaa uhrin teini-ikäinen ystävä. Tutkimusten edetessä uhrien perheet ja ystävät kääntävät selkänsä ja vaikenevat. Kaupunki kätkee hirvittäviä salaisuuksia, jotka koskevat useita perheitä. Kun poliisipäällikkö Jeffrey Tolliver löytää kadonneen tytön, karmea totuus paljastuu kokonaisuudessaan.
***
Enhän minä malttanut olla tätäkin osaa lukematta, vaikka aihepiirinsä puolesta aion väliin jättää... Olisi pitänyt. Teos oli hyvä kirjailijan tyylin ja henkilöhahmojen uskottavuuden puolesta, mutta itse tarina sen verran karmiva (pedofiilejä, lapsipornoa), ettei äiti-ihmisten tällaista pitäisi lukea. Ehdottomasti sarjan hirvittävin jakso.
perjantaina, heinäkuuta 31, 2009
Mary Letourneau, Vili Fualaau; Rikoksena rakkaus
286s.
35-vuotias opettaja. 13-vuotias oppilas. Kuka vietteli kenet? Miksi älykäs ja hyvin koulutettu neljän lapsen äiti on valmis riskeeraamaan perheensä, uransa ja vapautensa teinipojan vuoksi? Onko kyse rakkaudesta, seksuaalisesta väärinkäytöstä vai jostain aivan muusta? Rikoksena rakkaus -kirjassa Mary Letourneau ja Vili Fualaau kertovat omin sanoin, miten heidän poikkeuksellinen suhteensa alkoi, miten Mary pidätettiin, kuinka hän synnytti Vilille kaksi lasta, joista toisen vankilassa ja kuinka heidän tarinastaan tuli yksi Yhdysvaltojen kohutuimmista oikeustapauksista. Maryn ja Vilin vuonna 1997 julki tulleesta suhteesta on tehty tv-elokuva ja useita kirjoja.
***
Hmm. Hmm. En todellakaan tiedä mitä tästä tarinasta ajatella.
Kirjan sivuilla opettaja Mary vakuutti rakkauttaan oppilastaan Vilia kohtaan, joka oli 12v. kun heidän suhteensa alkoi. Maryn näkökulmasta asiassa ei ollut mitään pahaa, vaikka hän itse oli tahollaan naimissa ja neljän lapsen äiti, ja Vili tosiaan "pikkuisen" nuorempi. Kirjassa myös Vili kertoi oman näkemyksensä asioista. Toisaalta hänen runonsa vaikuttivat hyvin kypsiltä, toisaalta tekstistä huomasi, että kyseessä oli teini, joka tahtoi lähinnä opettajaltaan seksiä.
Mary vangittiin kahteen otteeseen lapsen hyväksikäytöstä, ensin puoleksi vuodeksi, ja kun ei ottanut opikseen, sitten seitsemäksi ja puoleksi vuodeksi. Sinä aikana pari sai kaksi lastakin. Googlaamalla löysin sitten tuoreimpia uutisia (jotka toki nekin ovat vuosien takaa), jotka kertoivat Maryn viimein vapautuneen vankilasta ja parin menneen naimisiin. Ehkä kyse siis oli muustakin kuin hyväksikäytöstä. Silti. Jotenkin epämiellyttävä juttu. Varsinkin kun teosta lukiessa Maryn itsekeskeisyys paistaa esiin raivostuttavasti joka sivulta.
35-vuotias opettaja. 13-vuotias oppilas. Kuka vietteli kenet? Miksi älykäs ja hyvin koulutettu neljän lapsen äiti on valmis riskeeraamaan perheensä, uransa ja vapautensa teinipojan vuoksi? Onko kyse rakkaudesta, seksuaalisesta väärinkäytöstä vai jostain aivan muusta? Rikoksena rakkaus -kirjassa Mary Letourneau ja Vili Fualaau kertovat omin sanoin, miten heidän poikkeuksellinen suhteensa alkoi, miten Mary pidätettiin, kuinka hän synnytti Vilille kaksi lasta, joista toisen vankilassa ja kuinka heidän tarinastaan tuli yksi Yhdysvaltojen kohutuimmista oikeustapauksista. Maryn ja Vilin vuonna 1997 julki tulleesta suhteesta on tehty tv-elokuva ja useita kirjoja.
***
Hmm. Hmm. En todellakaan tiedä mitä tästä tarinasta ajatella.
Kirjan sivuilla opettaja Mary vakuutti rakkauttaan oppilastaan Vilia kohtaan, joka oli 12v. kun heidän suhteensa alkoi. Maryn näkökulmasta asiassa ei ollut mitään pahaa, vaikka hän itse oli tahollaan naimissa ja neljän lapsen äiti, ja Vili tosiaan "pikkuisen" nuorempi. Kirjassa myös Vili kertoi oman näkemyksensä asioista. Toisaalta hänen runonsa vaikuttivat hyvin kypsiltä, toisaalta tekstistä huomasi, että kyseessä oli teini, joka tahtoi lähinnä opettajaltaan seksiä.
Mary vangittiin kahteen otteeseen lapsen hyväksikäytöstä, ensin puoleksi vuodeksi, ja kun ei ottanut opikseen, sitten seitsemäksi ja puoleksi vuodeksi. Sinä aikana pari sai kaksi lastakin. Googlaamalla löysin sitten tuoreimpia uutisia (jotka toki nekin ovat vuosien takaa), jotka kertoivat Maryn viimein vapautuneen vankilasta ja parin menneen naimisiin. Ehkä kyse siis oli muustakin kuin hyväksikäytöstä. Silti. Jotenkin epämiellyttävä juttu. Varsinkin kun teosta lukiessa Maryn itsekeskeisyys paistaa esiin raivostuttavasti joka sivulta.
keskiviikkona, heinäkuuta 29, 2009
Sirpa Kähkönen; Mustat morsiamet
288.
Sirpa Kähkösen romaani Mustat morsiamet sijoittuu 1920-30 lukujen vaihteen Kuopioon. Se on monellakin tapaa kuopiolaisuuden kuvaus. Kähkösen tarinalla on todellinen pohja, hänen isovanhempiensa kohtalo. Se on myöskin yleinen tarina kuopiolaisuudesta, koska siinä kietoutuvat vasemmistolaisuuden ja oikeistolaisuuden vahva vastakkainasettelu, joka leimasi ihmisten ajattelutapoja ja jopa sosiaalista kanssakäymistä monta vuosikymmentä eteenpäin.Toisaalta romaanissa on vahvasti läsnä työväestön ja sivistyneistön vastakkain asettelu. Sitten on maalaisuuden ja kaupunkilaisuuden vastakohtaisuus, missä erityisesti kaupunkilaisuus näyttäytyy maalaisuutta hienompana. Neljäs kuopiolainen piirre on sitten murre, jonka kirjailija on erittäin terävästi pienimpine yksityiskohtineen merkinnyt.
(Pohjois-Savon muisti)
***
Sain tämän pokkarin mummultani ja ehkä siihen hivenen vastentahtoisesti tartuin. Pelkäsin kirjaa tylsäksi - vaikkei mummullani tapana olekaan tylsiä kirjoja lueskella... Pelko osoittautuikin turhaksi, ja suorastaan ahmin teosta. Kaikkien lukemieni dekkareiden, murhien ja ruumiiden jälkeen tämä suorastaan tuuletti aivojani!
Kirja on pikkutarkasti kirjoitettu, ihanan arkinen ja realistinen (tosi?)tarina wanhasta ajasta, joka fraasinomaisesti sanottuna heräsi sivuilla henkiin. Minähän asuin lapsena muutaman vuoden Kuopiossa ja kuulemma edelleen puheessani on aavistus savoa. Savonmurre tuntui alkuun vähän työläältä lukea, mutta alkukankeuden jälkeen nautin dialogeista ja nauroinkin monessa kohden. "Puhe" kuulosti niin tutulta.
Surullinen kertomus ja kasvutarina tämä kuitenkin on; on köyhyyttä, mies joutuu vankilaan, lapsi kuolee synnytykseen... Ja silti kaikesta selvitään.
Kähköstä voisi jossain vaiheessa lukea lisääkin!
Sirpa Kähkösen romaani Mustat morsiamet sijoittuu 1920-30 lukujen vaihteen Kuopioon. Se on monellakin tapaa kuopiolaisuuden kuvaus. Kähkösen tarinalla on todellinen pohja, hänen isovanhempiensa kohtalo. Se on myöskin yleinen tarina kuopiolaisuudesta, koska siinä kietoutuvat vasemmistolaisuuden ja oikeistolaisuuden vahva vastakkainasettelu, joka leimasi ihmisten ajattelutapoja ja jopa sosiaalista kanssakäymistä monta vuosikymmentä eteenpäin.Toisaalta romaanissa on vahvasti läsnä työväestön ja sivistyneistön vastakkain asettelu. Sitten on maalaisuuden ja kaupunkilaisuuden vastakohtaisuus, missä erityisesti kaupunkilaisuus näyttäytyy maalaisuutta hienompana. Neljäs kuopiolainen piirre on sitten murre, jonka kirjailija on erittäin terävästi pienimpine yksityiskohtineen merkinnyt.
(Pohjois-Savon muisti)
***
Sain tämän pokkarin mummultani ja ehkä siihen hivenen vastentahtoisesti tartuin. Pelkäsin kirjaa tylsäksi - vaikkei mummullani tapana olekaan tylsiä kirjoja lueskella... Pelko osoittautuikin turhaksi, ja suorastaan ahmin teosta. Kaikkien lukemieni dekkareiden, murhien ja ruumiiden jälkeen tämä suorastaan tuuletti aivojani!
Kirja on pikkutarkasti kirjoitettu, ihanan arkinen ja realistinen (tosi?)tarina wanhasta ajasta, joka fraasinomaisesti sanottuna heräsi sivuilla henkiin. Minähän asuin lapsena muutaman vuoden Kuopiossa ja kuulemma edelleen puheessani on aavistus savoa. Savonmurre tuntui alkuun vähän työläältä lukea, mutta alkukankeuden jälkeen nautin dialogeista ja nauroinkin monessa kohden. "Puhe" kuulosti niin tutulta.
Surullinen kertomus ja kasvutarina tämä kuitenkin on; on köyhyyttä, mies joutuu vankilaan, lapsi kuolee synnytykseen... Ja silti kaikesta selvitään.
Kähköstä voisi jossain vaiheessa lukea lisääkin!
Tilaa:
Kommentit (Atom)