lauantaina, lokakuuta 02, 2010

Kari Hotakainen; Ihmisen osa

Kirjailija ostaa elämän liki 80-vuotiaalta entiseltä lankakauppiaalta Salme Malmikunnakselta. 7000 eurolla saa paljon: Salme avautuu ja kertoo kaiken niin kuin hän sen haluaa muistaa. Miehensä Paavon puhumattomuuden, tyttärensä Helenan onnettomuuden, Maijan avioliiton ja Pekan menestyksen kaupallisella alalla. Mutta kirjoittaako kirjailija tarinan niin kuin on sovittu, niin kuin Salme on sen kertonut?

"Ihmisen osa" on runsas romaani. Paitsi surusta, menetyksestä ja elämänilosta se kertoo myös pienyrittäjyydestä, työelämän muutoksista ja siitä kuinka puheella myydään ja ostetaan ennemmän kuin koskaan. Ja nyt ei myydä lankaa, vaan mielikuvia.

Ihmisen osa on viisas ja vilpitön, liikuttava ja humoristinen kirja.

***

Kirjan luettuani olen jokseenkin hämmentynyt. Ajattelin moneen otteeseen teoksen parissa että vau, kerrankin kirja josta minulla on jotain sanottavaa blogissa. Ja nyt kun viimeinen sivu jäi taakse, olenkin sanaton.

Teos on ensinnäkin ensimmäinen Hotakaiselta lukemistani romaaneista ja toiseksi edustaa hyvin erilaista tyyliä, jota yleensä suosin. Teos on äärimmäisen viisas hellyyttävällä tavalla. Se ottaa asioihin rajustikin kantaa kuitenkin saarnaamatta. Se pysäytti minut ajattelemaan elämää, ja jos hiukan tarkennetaan (käsite elämä kun tuppaa olemaan aika laaja), sitä kuinka turvatonta aikaa nykyihminen elää. Onko rikkaus lopultakaan kovin tavoiteltava asia?

Romaani kertoo erään perheen tarinan, jossa jokainen pääsee vuorollaan ääntään käyttämään. Kirjan keskeisimpänä hahmona toimii Salme Malmikunnas, jonka ajattelutapa on ihanan maanläheinen, ja tuo mieleen Mielensäpahoittajan (Kyrö). Salmella on vankat mielipiteet ja elämän arvot, hänessä on persoonallista voimaa, joiden varassa kestää hirvittävän tragediankin.

Vaikea sanoa, kuinka kirja voi samanaikaisesti olla näin humoristinen ja samalla surullinen. Olen myyty.

3 kommenttia:

  1. Hei!

    Ihanasti palautat mieleen kaiken sen, mitä tästä Hotakaisesta ajattelin keväällä kun luin. Tämä on hänen parhaansa, tai ainakin niistä minun lukemistani selvästi paras. Ja tyylillisesti niin hotakainen. :)

    Ja sinä sanoit tästä paljon, vaikka väität toisin. :)

    VastaaPoista
  2. Ilse, kiitos kommentista! :) Täytyy tutustua muihinkin Hotakaisen kirjoihin. Tässä oli loistavan lämmin tunnelma surullisesta aiheesta huolimatta.

    Hannele, ihanaa, tulen sitten lukemaan mielipiteesi kirjasta!

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi! ♥