torstaina, syyskuuta 20, 2012

Lars Kepler; Tulitodistaja

Eldvittnet 2011, Tammi 2012, 594s.

Mathilda tulee ulos teen ja hillomunkkien kanssa ja istuu pöydän ääreen. Nathan kaataa teetä kolmeen kuppiin.
- Etkö usko, että tämän olisi voinut tehdä tyttö? Joona kysyy.
- En ole koskaan törmännyt moiseen, Nathan hymähtää.
- Kaikki tytöt eivät ole kilttejä, sanoo Matilda.

Psyykkisesti häiriintyneille tytöille tarkoitettu Birgitta-koti. Raa'asti murhattu teinityttö, kasvot käsillä. Kahdessa aiemmassakin osassa seikkaillut suomalaisruotsalainen Joona Linna, jääräpäisenpänä kuin koskaan. Tuloksena melkoinen keitos tulihännän alla paikasta toiseen pomppivaa actionia. Kirjan alku imaisi vauhtiin sellaisella temmolla, että tämän liki 600 sivuisen järkäleen luki puoliväliin saakka ennätysvauhdilla.

Mitä sitten tapahtui?

En tiedä. Tempo ei juurikaan hellittänyt mutta minä väsyin. Teoksesta olisi saanut valtavan toimivan lisäämällä henkilöiden taakse edes hivenen syvyyttä. Missä on hyvän jännärin vaatima psykologinen ulottuvuus? Päähenkilö Joonakin vaikuttaa enemmän zombilta kuin ihmiseltä. Ja tämä ei takuulla ole kirjailijapariskunnan tarkoitus...

Lars Kepler nimimerkin taakse piiloutuu ruotsalaispariskunta, joka kirjoittaa "huippusuosittua" Joona Linna -sarjaa. Olen lukenut ensimmäisen osan, Hypnotisoijan ja muistan tykästyneeni. Kakkosen juoni ei kiinnostanut joten suvereenisti jätin sen väliin. Tämä nuorisokotiin sijoittuva teos vaikutti mainiolta mutta voi hyvänen aika. Verraten toiseen vasta lukemaani ruotsalaisdekkariin, Oppipoikaan, Tulitodistaja ei päässyt kerronnassa lähellekään Hjothia & Rosenfeldtia. Ja jos kirjan perusasiat eivät ole kunnossa, puistattava juonikin lakkaa pelottamasta. Aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta.


11 kommenttia:

  1. Olen joskus hipelöinyt kirjastossa Hypnotisoijaa, mutta järkälemäinen koko hieman ahdistaa, eikä tämäkään näköjään ihan pieni ole. Kirja saa olla aika hyvä, että sitä jaksaa lukea 600:n sivun verran! Mutta tuo Oppipoika kiinnostaisi!

    VastaaPoista
  2. Oi joi, minulla on kirja tuolla hyllyssä odottamassa rauhallista hetkeä. Minusta Hypnotisoija oli karmaisevan hyvä, Paganini ja paholainen ihan ok, paitsi että a) tarina ei tempaissut mukaansa, vaan tarkkailin koko ajan kirjailijaparin käyttämiä rakenteellisiä valintoja b) kirjan italialaishahmo ei ollut vähäisimmässäkään määrin uskottava, ja se häiritsi ihan hirmuisesti. Siis jos heppu olisi ollut vaikka espanjalainen, en olisi varmasti kiinnittänyt huomiota, mutta kun sattui olemaan italialainen, niin puistelin vain päätäni, kun alkoi ärsyttää epäuskottavuus ihan pienissäkin seikoissa.

    Mutta odotan paljon Tulitodistajalta, iik, jos joudunkin pettymään... :/

    VastaaPoista
  3. Tuulia, kertoohan sekin toki kirjasta jotain, että luin tämän kolmessa päivässä... Sivumäärästä huolimatta teos oli todella mukaansatempaava. Olen satavarma, että tykkäät Oppipojasta ;)

    Vera; niin, Hypnotisoija oli mahtava! En tiedä olisinko Tulitodistajastakin tullut vakuuttuneeksi, ellen olisi viime aikoina lukenut muita niin hyviä dekkareita :) Kirjan loppupuolessa oli venytyksen makua ja viimeiset sivut kertoivatkin jo tulevasta neljännestä osasta... Älä minun takia pudota odotuksiasi kirjalta, oli tässä paljon hyvääkin!

    VastaaPoista
  4. Annika, minulle tuli aivan kauhun väreet kun ajattelin, että pitäisi lukea tämä;-) Jos jokin, niin action kavahduttaa minua. Toivon niin, että V....a ei ole machomaista actonia täynnä.

    Oppipoika on niiiiin hirveän hyvä, että melkein ei sanotuksi saa.

    VastaaPoista
  5. Leena, toivotaan V---a suhteen parasta :) Toiminnallinen jännitys on ok, kunhan vain henkilöistä löytyy syvyyttä... Ja tässä niin ei käynyt.

    Sain tänään Austerin kirjastosta, oih! Runsaudenpula vaivaa kirjarintamalla.

    VastaaPoista
  6. Voi, onkohan Kepler kuitenkin vain yhden kirjan hitti? En tosin ole lukenut edelleenkään kakkososaa, mutta jotenkin sen takakansitekstikin oli vähän sellainen ettei herättänyt kiinnostusta...

    VastaaPoista
  7. Sitä miekin Sonja pelkään, että Keplerin uskottavuus jäi ensimmäiseen osaan :( Luultavasti tämä Tulitodistajan linja löytää lukijakuntansa mutta minä hyppään junasta tällä pysäkillä.

    VastaaPoista
  8. Minulta on jäänyt tuo Hypnotisoijakin kaupanhyllyyn, vaikka olen sitä usein lääppinyt. Ehkä voisi sen kuitenkin lukaista ja harkita sitten tätäkin.

    VastaaPoista
  9. Hypnotisoija oli hyvä, sitä uskaltaa suositella. Kertoi julmista lapsista. Tässäkin olisi ollut kunnon ainekset vaikka millaiseen soppaan mutta Keplerillä (vai pitäisikö sanoa Keplereillä) karkasi mopo käsistä. Toisaalta aivot narikkaan kirjana tääkin kyllä toimii!

    ps. odottelen edelleen kiraffikirjaa ♥

    VastaaPoista
  10. Minä lopettelin tämän tänään ja tykkäsin kyllä hurjan paljon! Juttua blogissa luvassa illemmalla ;)

    VastaaPoista
  11. Ahaa, tulen lukemaan arviosi! Kiva, että pidit! Itse jäin kaipaan psykologista ulottuvuutta henkilöihin, varsinkin Joonaan. Tämä toimisi varmasti loistavasti leffaversiona.

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi! ♥