tiistaina, maaliskuuta 05, 2013

Taina Latvala; Välimatka


Taina Latvala ja Wsoy 2012, 251s.

Minulla on ollut lapsesta lähtien vastuullinen tehtävä. Minun on täytynyt pitää äiti iloisena.

Päätin hypätä, näin takatalven ratoksi, eteläpohjalaisen äidin ja tyttären kyytiin, matkustaa heidän siivellään Teneriffan aurinkoon. Ja hyvää teki matka, kiitos kysymästä! Viihdyin, rusketuin, sekä liikutuin tarinasta, joka tällä pikku perheellä oli kerrottavanaan.

"Koko päivän saa olla kauhias jännitykses, kun sä et ittestäs mitään ilimoota.
"Ei mua tartte murehtia, mä oon kakskytseitsemän."
"Kakskytkuus sä oot".

On tapahtunut tragedia, joka on sitonut umpisolmulla yhteen äidin ja tyttären. Toinen tytär,  Elli on uskaltautunut irrottautua äidin otteesta ja hankkia itselleen oman perheen. Mutta sisar ei osaa päästää irti äidistä eikä äiti - varsinkaan - tyttärestä. Perheen isä näet on kadonnut vuosia sitten. Jäljettömiin. Kuollut? Karannut? Pienessä eteläpohjalaisessa kylässä ihmisillä ei ole kylähullun seurailun lisäksi muuta rattoa kuin juorut. Ja voitte olla varmoja, että Jaakon katoamisen syitä on vatvottu hartaasti ja pitkään. Äiti on päättänyt kuitenkin jäädä, hän on karaistunut seläntakana puhumiseen ja kaipuuseen. Silti mielessä pyörii jatkuvasti: mitä ihmisetkin ajattelisi...

Äiti laittaa lapaseni lepäämään patteria vasten. Hän on tehnyt niin siitä saakka, kun minulla on ollut sormet.

Nyt äiti täyttää 60-vuotta. Äiti, joka ei enää tummenna kulmiaan eikä rajaa huuliaan, on jo luovuttanut. Sisaret ostavat hänelle lahjaksi ulkomaanmatkan, mutta mamma ei ole ollenkaan ajatuksesta innostunut. Niinpä minä-kertojana toimivan tyttären on lähdettävä mukaan reissuun. Matkalle, jonka aikana salaisuudet paljastuvat ja pitkään jatkunut vaikeneminen saa viimein äänen.

Teneriffalla tapaamme myös ranteeseensa sydämen tatuoineen komistuksen, Antonion, jonka myötä tytär pääsee maistamaan lomaromanssin hedelmää. Äidin kauhuksi.

"Enkö mä ole sanonu sulle ettei pirä antaa helemiä sioolle."
"Ei Antonio mikään sika oo. Se on kiltti."
"Nehän ne justihin on kaikista pahimpia. Ja kiltiltähän ne siakki näyttää."

Koko ajan ja jatkuvasti tyttären näköpiirissä, tai omassatunnossa hengittää migreenistä kärsivä, lapsellisen takertuva äiti, sekä mystisesti kadonnut isä.

Nyt on taas huokaistava ihastuksesta. Vau, kuinka Latvala kirjoittaa! Ilman kanssabloggaajia tämäkin, varsin arkiselta tuntuva äidin ja tyttären lomamatkakirja, olisi saattanut jäädä osaltani lukematta. Kiinnostuksen romaania kohtaan herättivät kuitenkin mm. näiden bloggaajien arviot Katja Mari A Erja Hanna

Välimatka ei ole samalla tavalla kirjallisuuden ilotulitusta, kuten vaikka viimeksi lukemani Meriharakat, joka oli niin vahva, että suorastaan hirvitti miten mikään kirja voisi lukumuistoa häivyttää uudella tarinalla. Mutta kuten sanottu, pääsin tästä huolimatta mainiosti äidin ja tyttären nahkoihin. Koska tarttumapintaa kirjasta voi löytää jokainen, joka on jonkun tytär. Syyllisyyden, kaipauksen, hämmennyksen, takertuvuuden värittämä tarina nosti pintaan surun. Ja saman aikaisesti Välimatka onnistui ilahduttamaan tuoreilla oivalluksillaan, sujuvalla kielellään ja naurun pyrskähdyksiä aiheuttavalla huumorillaan.




10 kommenttia:

  1. Oi, tosiaan odotan kovasti, että minäkin "pääsen Teneriffalle", kuulostaa hyvin vahvasti "minun kirjaltani". :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vera, iliman muuta luet tämän :) Kirja todella yllätti positiivisesti vaikka myönnetään, etten kaikkia murresanoja ymmärtänytkään!

      Poista
  2. Kiva, että luit ja pidit. :) Meriharakoiden jälkeen varmasti mikä tahansa kirja tuntuu hieman laimealta (ok, väärä sana, koska pidit tästä) ja siksikin Välimatkan hyvyys tulee hienosti ilmi. Latvala kirjoittaa hyvin ja luo mainioita henkilöhahmoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, suurin kiitos kuuluu sinun arviollesi, jonka jälkeen tein kirjasta saman tien varauksen :) Pidin kovasti ja nyt mietityttää pitäisikö Latvalalta lukea nuo aiemmatkin julkaisut.

      Kirjan äiti oli kyllä liikkis :)

      Poista
  3. Kiitos mielenkiintoisesta esittelystä, Annika.<33333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, Aili-mummo! ♥

      Sinä voisit tästä pitää.

      Poista
  4. Pidin tätä jossain jo kädessäni ja nyt harmittaa, ettei lähtenyt mukaani. No, onneksi kirjat ja etenkään hyvät sellaiset eivät vanhene.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjanainen, mullekin on käynyt vastaavalla tavalla lukemattomia kertoja :)

      Varmasti vielä tämän pariin ehdit!

      Poista
  5. Kirjan nimi lienee symbolinen kertoen ehkä äidin ja tyttären tai äidin ja toisen tyttären väleistä tai perheen välimatkasta kadonneeseen Jaakkoon.

    Pohjalainen murre on rankkaa, vaikka edesmennyt (exavioliittoni) anoppi olikin Teuvalta.

    Minä teidän jo, että vaikka nämä ihmissuhdekuviot kiinnostavat aina, en ehdi millään. Nyt on jo notkuvien pinojen lisäksi kirjastolistaa, enimmäkseen tietysti käännöskirjallisuutta. Konstig ja Päivinen olivat minun kevääni vahvat kotimaiset.

    Kiitos esittelystä!

    VastaaPoista
  6. Leena, kyllä saisi sanakirja olla vieressä tuota pohjalaista murretta lukiessa / kuunnellessa :D Itse olen itäsuomessa suurimman ajan elämästäni asunut, joten jäänyt vieraammaksi tuollainen vääntö.

    Ole hyvä vain :) Kaikkea et sinäkään ehdi! Mulla on nyt hirveä lukuputki päällä, se on ainut keino jolla pääsen hetkeksi irti arjesta...

    Konstigin pitäisi olla täällä näinä päivinä!


    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi! ♥